_Arvoisa Rouva!_
Neljä kirjettänne, kaksi sähkösanomaanne ja kolme pankkiosoitustanne
on tässä, ja määräyksiänne tullaan noudattamaan juuri niin pian kun
työn rasittama johtajatar voi ehtiä.
Uskoin ruokasalihomman Betsy Kindredille. Sata dollaria myönsin
hänelle tuon kauhean huoneen uusimiseen. Hän otti luottamustoimen
vastaan, valitsi viisi kelvollista orpoa avustamaan työn
koneellisissa yksityiskohdissa ja sulki oven. Kolme päivää ovat
lapset syöneet pulpeteiltaan kouluhuoneessa. Minulla ei ole
aavistustakaan Betsyn hommista, mutta hänellä on koko joukon parempi
aisti kuin minulla, joten ei kannata sekaantua asiaan.
On oikea taivaallinen huojennus, kun voi jättää jotakin jonkun toisen
tehtäväksi ja olla varma, että se tulee tehdyksi! Kaikki kunnioitus
täkäläisen henkilökunnan iälle ja kokemukselle, mutta uusille
aatteille se ei juuri ole altis. Niinkuin jalo perustaja suunnitteli
John Grier Homen v. 1875, niin on sitä hoidettava vielä tänä päivänä.
Ohimennen sanoen, Judy kulta, ajatuksesi järjestää yksityinen
ruokahuone johtajattarelle -- jota ajatusta minä seuraarakastavana
sieluna ensin halveksuin -- on ollut pelastukseni. Kun olen
kuolemanväsynyt, syön yksin, mutta eloisina hetkinäni kutsun jonkun
virkailijan jakamaan ateriani, ja päivällispöydän tulvehtivassa
tuttavallisuudessa minä suoritan tehoisimmat vetoni. Kun käy
suotavaksi istuttaa raittiin ilman ituja Miss Snaithin sieluun,
kutsun hänet päivälliselle ja puhallan tahdikkaasti hieman happea
hänen voileipänsä ja vasikansylttyviipaleittensa väliin.
Vasikansyltty on kokkimme käsityksen mukaan laatuunkäypä _pièce de
resistance_ päivälliskutsuihin. Kunhan tässä ehdin, otan esille
kysymyksen sopivasta ravinnosta toimeenpanevalle henkilökunnalle,
mutta toistaiseksi on niin paljon tärkeämpää ajateltavaa kuin oma
mukavuutemme, että saamme tulla toimeen vasikalla.
Kauhea tömähdys on juuri sattunut oveni ulkopuolella. Joku pieni
keruubi näyttää potkaisseen toisen pienen keruubin portaita alas.
Mutta minä kirjoitan häiriintymättä. Jos minun on vietettävä päiväni
orpolasten parissa, täytyy minun viljellä hilpeätä huolettomuutta.
Oletko saanut Leonora Fentonin kihlakortit? Hän menee naimisiin
lähetyslääkärin kanssa ja asettuu asumaan Siamiin! Oletko
koskaan kuullut mitään niin hullunkurista kuin Leonora emäntänä
lähetyssaarnaajan talossa? Luuletko, että hän aikoo huvittaa
pakanoita pukutansseilla?
Ei sentään sen hassumpaa kuin että minä olen johtajattarena
orpokodissa ja sinä vakavana, vanhoillisena rouvana tai Marty
Keene seuraperhosena Parisissa. Luuletko että hän käy lähetystön
tanssiaisissa ratsastuspuvussa, ja mitä ihmettä tekee tukalleen? Se
ei ole voinut kasvaa niin pian, hänellä täytyy olla tekotukka. Eikö
totta, että meidän luokka tarjoaa hilpeitä yllätyksiä?
Posti tulee. Salli minun lukea hauska paksu kirje Washingtonista.
Ei niinkään hauska; oikein nenäkäs. Gordon ei voi päästä siitä
ajatuksesta että tämä kaikki on leikkiä, S. McB. ja 113 orpoa.
Mutta hän ei pitäisi sitä niinkään leikkinä, jos koettaisi parikin
päivää. Hän sanoo pistäytyvänsä täällä ensi käynnillään pohjoisessa
ja katsovansa kamppailua. Miten olisi jos jättäisin hänet työhön
tänne ja itse lentäisin New-Yorkiin ostoksille? Lakanamme ovat aivan
kuluneet, ja talossa ei ole muuta kuin 211 villapeittoa.
Singapore, sydämeni ja kotini ainoa lemmikki, lähettää kunnioittavan
tervehdyksensä.
Minä myös.
S. McB.
JOHN GRIER HOME,
Perjantaina.
_Rakkakin Judy!_
Näkisitpä vain mitä sata dollariasi ja Betsy Kindred ovat tehneet
tuolle ruokasalille!
Se on häikäisevä unelma keltaista väriä. Koska se on pohjanpuolinen
huone, päätti Betsy kirkastaa sitä, ja sen hän on tehnyt. Seinät
ovat kiillotonta vaaleankeltaista, ja friisinä on rivi pieniä
pehmeäturkkisia metsäkaniineja, jotka juoksevat pitkin katonreunaa.
Pöytäliinojen asemasta, joita emme voi kustantaa, meillä on
pellavaiset kaitaliinat, joihin on pitkin pituutta painettu hyppääviä
kaniineja. On myöskin keltaisia maljakoita, jotka tällä hetkellä ovat
täynnä pajukissoja, mutta jotka odottavat vuokkoja ja kieloja ja
voikukkia. Ja uusi pöytäkalusto, rakkaani -- valkoinen, koristeena
keltaisia narsisseja (niin luulemme), vaikka ne voivat olla
ruusujakin; talossa ei ole ketään kasvitieteilijää. Ihmeellisintä
kaikista, meillä on _ruokaliinat_, ensimäiset, mitä olemme
eläissämme nähneet. Lapset luulivat niitä nenäliinoiksi ja pyyhkivät
hurmaantuneina nenänsä.
Uuden huoneen avaamisen kunniaksi meillä oli jäätelöä ja kaakkua
jälkiruoaksi. On niin hauskaa nähdä nuo lapset muunlaisina kuin
säikähtäneinä ja välinpitämättöminä, että kohta julistan palkintoja
meluamisesta -- kaikille muille paitsi Sadie Katelle. Hän rummutti
pöytää veitsellä ja haarukalla ja lauloi: "Tervetuloa kultasaliin."
Muistathan tuon valaisevan tekstin ruokasalin oven yläpuolella --
"Jumala antaa". Olemme maalanneet sen umpeen ja peittäneet paikan
kaniineilla. Hyvä on opettaa niin helppoa uskoa tavallisille
lapsille, joilla on säädyllinen perhe ja katto suojanaan, mutta
ihmisen, jonka ainoa turvapaikka hädässä on puiston penkki, täytyy
oppia taistelevampi usko.
"Jumala on antanut sinulle kaksi kättä ja aivot ja maailman, jossa
saat käyttää niitä. Käytä niitä hyvin, niin saat mitä tarvitset;
käytä huonosti, niin joudut puutteeseen", siinä on tunnuslauseemme,
ja siihenkin tehdään rajoituksia.
Äskeisen lajitteluprosessin aikana olen vapautunut yhdestätoista
lapsesta. Tuo siunattu Valtion Apukomitea auttoi minua pääsemään
kolmesta pikku tytöstä; kaikki sijoitettiin oikein hyviin koteihin,
ja yksi otettiin laillisesti kasvatiksi, jos perhe pitää hänestä. Ja
perhe pitää, sen jo näin. Hän oli laitoksen mallilapsi, tottelevainen
ja kohtelias, kiharatukkainen ja helläsydäminen, pilkulleen se
pieni tyttö, jonka perhe tarvitsee. Kun kasvattiaetsivä pariskunta
valitsee tytärtä, seison vieressä sydän kurkussa, ja minusta tuntuu
kuin seuraisin kohtalon tutkimattomia aivoituksia. Niin pieni asia
kallistaa vaa'an. Lapsi hymyilee, ja rakastava koti aukee hänelle
koko elämäksi; hän aivastaa, ja se on iäksi mennyttä.
Kolme suurinta poikaamme on mennyt töihin maataloihin, yksi kauas
länteen KARJATALOON! Huhu kertoo että hänestä tulee _cow-boy_
ja intiaanisoturi ja jääkarhun metsästäjä, vaikka minä itse
asiassa uskon, että hänen on tyydyttävä maalaisen rauhaisaan
vehnänkorjuu-työhön. Hän marssi pois kuin mikäkin romaanisankari,
ja häntä seurasi surumielisin katsein 25 seikkailunhaluista poikaa,
jotka huoaten palasivat J.G.H:n turvallisen yksitoikkoiseen elämään.
Viisi muuta lasta on lähetetty oikeihin laitoksiinsa. Yksi
heistä on kuuro, yksi kaatuvatautinen ja muut kolme lähentelevät
tylsämielisyyttä. Ketään heistä ei olisi koskaan pitänyt ottaa tänne.
Tämä on kasvatuslaitos, emmekä me voi vahingoittaa kallisarvoista
kylvöämme pitämällä huolta aistiviallisista.
Orpokodit ovat joutuneet muodista pois. Mitä minä aion kehittää,
on ruumiin, sielun ja hengen kasvatuslaitos lapsia varten, joiden
vanhemmat eivät kykene pitämään huolta heidän hoidostaan.
"Orvot" on pelkkä lajinimitykseni lapsille; suuri osa heistä ei ole
vähääkään orpoja. Heillä on jäljellä vaivalloinen ja itsepintainen
isä tai äiti, joka ei tahdo allekirjoittaa luovutuskirjaa,
joten en voi antaa heitä ottolapsiksi. Mutta niiden, jotka ovat
käytettävissäni, olisi paljon parempi päästä rakastaviin koteihin
kuin olla parhaassakaan laitoksessa minkä minä ikinä voin saada
aikaan. Niinpä koetan sijoittaa heidät ottolapsiksi niin pian kuin
mahdollista ja etsin heille koteja.
Sinunhan pitäisi tavata paljon hauskoja perheitä matkoillasi; etkö
voisi saada joitakin niistä ottamaan kasvatteja? Poikia mieluummin.
Meillä on hirveä joukko ylimääräisiä poikia, eikä kukaan huoli
niistä. Puhuttakoon sitten vielä naisvihasta! Se ei ole mitään
verrattuna siihen miesvihaan, joka vallitsee ottolasta haluavien
vanhempien rinnassa. Voisin sijoittaa tuhansittain hymykuoppaisia,
keltatukkaisia tyttöjä, mutta hyvä eloisa poika siinä 9-13
välillä on hylkytavaraa markkinoilla. Näyttää yleensä vallitsevan
sellainen tunne, että he tuovat likaa jäljissään ja naarmuttavat
mahonkihuonekaluja.
Etkö luule että miesten klubit voisivat ottaa poikia kasvateiksi,
ikäänkuin onnen panteiksi? Poika voisi olla hoidettavana siistissä
kunnon perheessä, ja lauantai-iltaisin klubin eri jäsenet veisivät
hänet ulos. He voisivat ottaa hänet mukanaan pallopeleihin ja
sirkukseen ja palauttaa hänet kun ovat saaneet tarpeekseen,
aivan kuin lainakirjan. Se olisi suuriarvoista harjoitusta
nuorillemiehille. Puhutaan aina niin paljon siitä kuinka suotavaa
olisi kasvattaa tyttöjä äiteyteen. Miksi ei panna toimeen kursseja
isyys-kasvatusta varten ja anneta parhaitten herraklubien ottaa asia
huolekseen. Suostutko pyytämään Jervisiä puhumaan asian puolesta
eri klubeissaan, ja minä panen Gordonin virittämään kysymyksen
Washingtonissa. He molemmat kuuluvat niin moniin klubeihin, että
sillä tavoin meidän pitäisi saada sijoitetuksi ainakin tusina poikia.
Olen edelleen
113:n ikihuolekas äiti
S. McB.
JOHN GRIER HOME
Maaliskuun 18.
_Rakas Judy!_
Olen mieluisalla tavalla saanut hengähtää 113:sta äiteyshuolesta.
Kuka tulla tipahti eilen rauhaisaan kyläämme jollei Mr. Gordon
Hallock, matkallaan takaisin Washingtoniin hoitamaan kansakunnan
huolia. Ainakin hän sanoi tämän paikan olevan hänen matkansa
varrella, mutta kartasta pikkukoulun seinällä näen että se oli sadan
peninkulman poikkeus.
Ja voi taivas, minä olin iloinen kun sain nähdä hänet! Hän on
ensimäinen pilkahdus ulkomaailmaa senjälkeen kun sulkeuduin tämän
laitoksen vangiksi. Ja niin paljon hauskoja juttuja hän tiesi! Hän
tuntee sisäpuolen kaikesta siitä ulkopuolisesta minkä saa lukea
lehdistä; ja mikäli minä voin ymmärtää, on hän se seurapiirin keskus,
jonka ympäri koko Washington kiertää. Minä olen aina tietänyt, että
hän pääsee pitkälle politiikassa, sillä hänessä on vauhtia, siitä ei
ole epäilystä.
Et voi uskoa kuinka virkistyneeksi ja uudistuneeksi minä tunnen
itseni, ikäänkuin olisin tullut omaani takaisin oltuani jonkun aikaa
yhteiskunnallisessa maanpaossa. Minun täytyy tunnustaa että kaipaan
jotakin, joka osaa minunlaistani tyhjänpäiväistä puhetta. Betsy
livistää kotiin joka viikon lopulla, ja tohtori keskustelee kylläkin,
mutta oh, niin inhottavan johdonmukaisesti! Gordon jotenkin tuntuu
edustavan sitä elämää, johon minä kuulun -- jossa on maalaisklubeja
ja ajelua ja tanssia ja urheilua ja kohteliaisuuksia -- köyhää;
hupsua, typerää elämää, jos niin tahdot, mutta minun omaani. Ja
minä olen kaivannut sitä. Tämä yhteiskuntaa-palveleva toiminta
on teoriassa ihailtavaa ja pakottavaa ja mielenkiintoista, mutta
kuolettavan typerää yksityiskohdissaan. Pelkään etten ole syntynyt
oikaisemaan vinoa tässä maailmassa.
Koetin kuljettaa Gordonia ympäri ja herättää hänessä mielenkiintoa
pikkulapsiin, mutta hän ei vilkaissutkaan niihin. Hän ajattelee
että minä tulin vain hänen kiusakseen, ja niinhän minä tietysti
tulinkin. Sinun sireenin kutsusi ei olisi koskaan houkutellut minua
kevytmielisyyden polulta, jollei Gordon olisi niin epämieluisasti
ilakoinut ajatellessaan, että minä muka osaisin hoitaa orpokotia.
Minä tulin tänne näyttääkseni hänelle että osaan, ja nyt kun voin
näyttää sen, tuo peto kieltäytyy katsomasta.
Minä kutsuin hänet päivälliselle ja varoitin jo ennakolta
vasikansyltystä, mutta hän sanoi ei kiitos, minä tarvitsin vaihtelua.
Niinpä me menimme Brantwoodin ravintolaan ja saimme hiilillä
paistettuja rapuja. Olin kokonaan unohtanut että nuo elukat olivat
syötäviä.
Tänä aamuna kello seitsemän heräsin raivoisaan puhelinkellon
soittoon. Gordon soitti asemalta, hän oli lähdössä Washingtoniin.
Hän oli kerrassaan katumapäällä orpokodin suhteen ja puolusteli
itseään laveasti, kun ei ollut tahtonut katsoa lapsiani. Ei se sitä
merkinnyt ettei hän pitäisi orpolapsista, sanoi hän; sitä vain ettei
hän pitänyt niistä minuun rinnastettuina. Ja todistaakseen hyvät
tarkoituksensa hän aikoi lähettää niille laatikollisen pähkinöitä.
Tunnen itseni niin reippaaksi ja virkistyneeksi pikku pyrähdykseni
jälkeen kuin jos todella olisin ollut lomalla. Siitä ei ole
epäilystä, tunti tai niillä vaiheilla kiihdyttävää puhelua on
parempaa vahvistuslääkettä minulle kuin koko rasiallinen rauta- tai
strykniinipillereitä.
Olet minulle velkaa kaksi kirjettä, hyvä rouva. Maksa velkasi _tout
de suite_, tai lasken kynän kädestäni iäksi.
Sinun kuten tavallisesti
S. McB.
Tiistaina, kello 5 i.p.
_Paras viholliseni!_
Minulle on kerrottu että kävitte meillä tänä iltapäivänä, kun minä
olin poissa ja pengoitte esiin erään häväistysjutun. Te väitätte
että lapset Miss Snaithin hoidossa eivät saa säädettyä määräänsä
kalanmaksaöljyä.
Olen pahoillani, jollei lääkemääräyksiänne ole noudatettu, mutta
teidän tulee tietää että on vaikea juttu kaataa tuota inhottavaa
pahanhajuista moskaa kiemurtelevan lapsen sisään. Ja Miss Snaithilla
on aivan liiaksi työtä. Hänellä on hoidettavanaan kymmenen lasta
enemmän kuin mitä oikeuden mukaan pitäisi langeta yhden naisen
osalle, ja siihen saakka kun löydämme hänelle uuden apulaisen on
hänellä hyvin vähän aikaa noihin oikullisiin yksityiskohtiin, joita
te vaaditte.
Sitäpaitsi, paras viholliseni, hän on hyvin arka moitteille.
Kun tunnette olevanne taistelutuulella, soisin että tuhlaisitte
sotaisuutenne minuun. Minä en välitä siitä, ihan päinvastoin. Mutta
tuo poloinen nainen on vetäytynyt huoneeseensa hysteerisen itkun
vallassa ja jättänyt yhdeksän vauvaa pantaviksi sänkyyn herra ties
kenen toimesta.
Jos teillä on jotakin pulveria, joka voisi rauhoittaa hänen
hermojaan, olkaa hyvä ja lähettäkää Sadie Katen mukana.
Vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE.
Keskiviikkoaamuna.
_Hyvä tohtori MacRae!_
En minä mitenkään asetu ymmärtämättömälle kannalle; pyydän vain, että
tulette minun luokseni valituksinenne ettekä järkytä henkilökuntaani
noin tulivuorimaisesti kuin eilen.
Pyrin kaikin voimin noudattamaan kaikkia määräyksiänne -- lääkärin
määräyksiä -- tunnollisesti ja huolella. Puheenaolevassa tapauksessa
näyttää sattuneen jotakin laiminlyöntiä; en tiedä, mihin ovat
joutuneet nuo neljätoista käyttämätöntä pulloa, joista te nostitte
sellaisen äläkän, mutta minä otan selville.
Enkä monestakaan syystä voi lähettää Miss Snaithiä tiehensä noin vain
umpimähkään kuten te vaaditte. Hän saattaa eräissä suhteissa olla
kyvytön, mutta hän on kiltti lapsille, ja valvonnan alaisena kyllä
käy täydestä toistaiseksi.
Vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE.
Torstaina.
_Paras vihollinen!_
_Soyez tranquille._ Olen antanut määräykseni, ja tästä lähin lapset
tulevat saamaan kaiken kalanmaksaöljyn, mikä oikeuden mukaan kuuluu
niille. Itsepäisen miehen pitää saada tahtonsa läpi.
S. McB.
Maaliskuun 22 p.
_Rakas Judy!_
Orpokodin elämä on hiukan virkistynyt muutamina viime päivinä --
sitten kun suuri Kalanmaksaöljy-sota alkoi raivota. Ensimäinen ottelu
tapahtui tiistaina, ja sen minä ikävä kyllä menetin, kun olin neljän
lapseni kanssa lähtenyt pienelle ostosmatkalle kylään. Palasin ja
löysin koko orpokodin hysteerisen kuohunnan vallassa. Tohtorimme oli
käynyt talossa.
Sandyllä on kaksi intohimoa elämässään: toinen kalanmaksaöljy
ja toinen pinaatti, jotka eivät kumpikaan ole suosittuja
lastenkamarissamme. Joku aika sitten -- itse asiassa jo ennen minun
tuloani -- hän oli määrännyt kalanmaksaöljyä kaikille vähäverisille
lapsille ja antanut sitä varten ohjeet Miss Snaithille. Eilen --
epäluuloisena kuin skotlantilainen ainakin -- hän alkoi nuuskia
ympäri saadakseen selville miksi nuo pienet rottaparat eivät
lihonneet niin nopeasti kuin hänen mielestään olisi pitänyt, ja hän
kaivoi esiin innoittavan häväistysjutun. He eivät olleet saaneet
pisaraakaan kalanmaksaöljyä kolmeen kokonaiseen viikkoon! Silloin hän
räjähti, ja siitäkös nousi ilo ja kiihtymys ja hysteerisiä kohtauksia.
Betsy sanoo että hänen täytyi lähettää Sadie Kate pesutupaan
tekaistulle asialle, koska tohtorin puhetapa ei sopinut orpolasten
korville. Kun minä tulin kotiin, oli hän jo lähtenyt, ja Miss Snaith
vetäytynyt itkien huoneeseensa, ja neljäntoista kalanmaksaöljypullon
olinpaikka oli vielä tuntematon. Hän oli korkeimmalla äänellään
sanonut, että Missi kai oli syönyt öljyn itse. Kuvittele Miss
Snaithia -- hän joka on niin viaton ja leuaton ja vaaraton --
varastamassa kalanmaksaöljyä noilta avuttomilta orpolapsiraukoilta ja
ryypiskelemässä sitä yksityisesti!
Puolustuksekseen Miss Snaith intohimoisesti vakuutti että hän rakasti
näitä lapsia ja oli tehnyt velvollisuutensa niinkuin hän sen ymmärsi.
Hän ei uskonut että oli hyvä antaa lääkkeitä pikkulapsille; hän
arveli rohtojen tekevän pahaa heidän pienille vatsaraukoilleen. Voit
kuvitella Sandyä! Voi taivas, taivas! Ja minä kun en saanut olla
näkemässä!
No niin, myrsky raivosi kolme päivää, ja Sadie Kate juoksi pienet
jalkansa meikein poikki kuljettaessaan kirpeitä sanomia tohtorin
ja meidän välillä. Vain hätätilassa keskustelen hänen kansaan
puhelimessa, sillä hänellä on emännöitsijänä harmillinen vanha
äkäpussi, joka kuuntelee alakerran torvessa, enkä tahdo että John
Grierin häpeälliset salaisuudet leviävät maailmalle. Tohtori vaati
Miss Snaithin pikaista erottamista, ja minä kieltäydyin. Tietenkin
hän on epämääräinen, polttopisteetön, kyvytön vanha otus, mutta hän
rakastaa lapsia ja sopivasti valvottuna on hyvinkin hyödyksi.
Hänen korkeitten perhesuhteittensa tähden ainakaan en voi antaa
hänelle häpeällistä lähtöpassia kuin millekin juopolle kokille.
Toivon voivani ajan pitkään hälventää hänet täältä hienotunteisella
suostuttelutoiminnalla; ehkä saan hänet tuntemaan, että hänen
terveytensä vaatii talvea Kaliforniassa. Sitäpaitsi, tahtoi tohtori
mitä tahansa, on hänen käytöksensä niin määräävää ja itsevaltaista,
että ihan kunnioituksesta itseään kohtaan täytyy asettua toiselle
puolelle. Kun hän säätää että maa on pyöreä, minä viipymättä
vakuutan, että se on kolmikulmainen.
Vihdoin, kolmen mieluisasti pirteyttävän päivän jälkeen, koko juttu
asettui. Tohtorilta saatiin anteeksipyyntö (hyvin mieto) siitä
että hän oli ollut niin epäystävällinen neiti paralle; ja tältä
taas saatiin täysi tunnustus ja lupauksia tulevaisuuden varalle.
Nähtävästi hän ei ollut hennonut pakottaa pikku kultia syömään tuota
moskaa, mutta hyvin ilmeisistä syistä ei hän myöskään ollut hennonut
pahoittaa tohtori MacRaen mieltä, ja niinpä hän piilotti viimeiset
neljätoista pulloa pimeään nurkkaan kellariin. Sitä vain en käsitä,
kuinka hän aikoi lopulta vapautua saaliistaan. Voiko kalanmaksaöljyä
pantata?