Henkilökunnalla oli lampaanlihamuhennosta ja pinaattia ja
saago-vanukasta jälkiruoaksi. Mitä lapsilla oli, en siedä ajatella.
Aioin kertoa sinulle ensimäisestä julkisesta puheestani, jonka pidin
tänään aamiaisella. Se koski kaikkia niitä ihmeellisiä uudistuksia,
joita John Grier Homessa tulee tapahtumaan, kiitos jalomielisen
Mr. Jervis Pendletonin, johtokuntamme puheenjohtajan, ja Mrs. Judy
Pendletonin, jokaisen pikku pojan ja tytön kiltin "Judy tädin".
Älä huoli mukista vastaan, vaikka annoinkin perhe Pendletonille
niin huomattavan sijan. Tein sen poliittisista syistä. Koska koko
laitoksen johtokunta oli läsnä, oli mielestäni hyvä tilaisuus
tehostaa sitä tosiseikkaa, että kaikki nämä mullistavat uudistukset
tulevat suoraan korkeimmalta taholta eikä minun kiihtyvistä
aivoistani.
Lapset lakkasivat syömästä ja töllistelivät. Tukkani silmiinpistävä
väri ja nenäni vallaton käänne ylöspäin ovat ilmeisesti uusia
ominaisuuksia johtajattaressa. Virkatoverini myöskin selvästi
osoittivat, että olin heidän mielestään liian nuori ja liian
kokematon niin määräävään asemaan. En ole vielä nähnyt Jervisin
ihmeellistä skotlantilaista tohtoria, mutta vakuutan sinulle että
hänen täytyy olla _hyvin_ ihmeellinen sovittaakseen nämä muut
ihmiset, varsinkin lastentarhanopettajan. Miss Snaith ja minä iskimme
varhain yhteen tuuletuskysymyksessä, mutta minä aion vapautua tästä
kauheasta laitoshajusta, vaikka palelluttaisinkin joka lapsen
pieneksi jääpatsaaksi.
Koska nyt on aurinkoinen, säkenöivä, luminen iltapäivä, määräsin tuon
vankilamaisen leikkihuoneen suljettavaksi ja lapset pihalle.
"Hän ajaa meidät ulos", kuulin erään tenavan mutisevan pinnistäessään
ylleen päällystakkia, joka oli kaksi vuotta liian pieni.
He yksinkertaisesti seisoivat pihalla kyyryisinä vaatteissaan ja
odottivat kärsivällisesti kunnes heidän sallittiin palata sisään. Ei
juoksua eikä huutoja eikä lumipalloja. Ajattele sitä! Nämä lapset
eivät osaa leikkiä.