Olin juuri kertomaisillani hänelle kaikki, kun samalla olin kuulevinani
hiipiviä askeleita. Mistä ne tulivat? Jo oli kaikki hiljaista, mutta
en ollut saattanut erehtyä. Syöksähdin salaman nopeudella kivirappusia
alas Hatulta. Silloin näin miehen, joka kiireisesti pakeni, mutta hän
oli jo niin kaukana, ettei ollut ajatteleminenkaan häntä seurata.
Kuka oli mies? Varmaankin Kuoleman Koira? Kukaan muu ei olisi niin
hiipien lähestynyt, kukaan muu ei niin joutuisasti paennut.
Oliko hän ehkä kuunnellut keskusteluamme?
Se oli hyvinkin suuri mahdollisuus.
Onni etten hevosenkengistä ollut ehtinyt mitään puhua.
Nousin jälleen Hatulle. Siellä Lyyli odotti levottomana minua. Hän
ei käsittänyt miksi niin äkkiä olin rientänyt alas, jopa kolme neljä
rappusta joka askeleella.
— Ette siis ketään huomanneet? kysyin häneltä.
— En. Oliko alhaalla joku?
— Oli, mies, joka hiipi kuuntelemaan keskusteluamme.
— Huu, mikä se semmoinen mies on?
— En tiedä hänen oikeasta nimestänsä, mutta luulen osuvani oikeaan, jos
sanon hänen olevan saman, joka teillekin yritti eräänä yönä murtautua.
— Siis rosvo, mutta mistä hänet tunnette?
— En tunne häntä lähemmin, mutta siitä huolimatta on minulla omat syyni
lausumaani otaksumaan.
— Mitkä sitten?
— Tiedän erään epäiltävän henkilön, joka on enonnekin talon
ulkopuolella kierrellyt, piileskelevän jossakin täällä. En ole tosin
nähnyt häntä, kerran vain haamun pimeässä luolassa, mutta Pentin kanssa
olemme seuranneet hänen jälkiänsä ja ajaneet häntä takaa.
— Senkötähden Susiluolaakin kuljitte virralle saakka?
— Sentähden, mutta paras on meidän lähteä täältä, milloin tahansa hän
voi palata takaisin.
— Olisiko hän niin rohkea?
En ehtinyt vastaamaan. Taitavalla kädellä heitetty kivi vieri
jalkoihini. Kumarruin sitä katsomaan, mutta siinä ei ollut mitään.
Samalla kajahti metsästä kolkko nauru ja uhmaileva ääni huusi: "Virta
on syvä ja pääsy sieltä on vaikea. Toistako tietä etsit? Turhaa on
työsi."
"Turhaa", huusin vastaukseksi raivostuneena. "On ennenkin kettuja
ajettu luolista."
Nauru muuttui purevan pilkalliseksi, eteni hiukan ja lakkasi vähitellen.