(O:lle)
Pellot nuokkuu tähkäpäissä,
Mättähät on marjoin,
Luonto karkeloivi häissä,
Taivas sädesarjoin
Maata hohtaa helliellen,
Lempivästi lämmitellen.
Lintuparvet laulaissansa
Poikineen jo lentää,
Lahden laine rantojansa
Suutelemaan entää.
Nyt on onni kaikkialla
Suomen sinitaivon alla.
Koko luonto mielissänsä
Riemujaan nyt tuhlaa,
Kun se tietää viettävänsä
Nimipäiväs' juhlaa.
Olkoon iloa myös kyllä
Sulla, onnen lemmityllä!
Menestys Sun seuranasi
Olkoon nyt — ja aina!
Pian armas rintaasi
Vastahan Sä paina!
Poistukohot murhees', vaivas',
Siunatkohon Sua taivas!
Tirehtööri Edvin Kaslin'ille.
(Suomi-yhtiön 5 asiamieskokouksessa 15/6 1900.)
Pyhän Gangesvirran luota
Ihmemaalta Indian
Fakiireista kummallista
Kerrottavan kuullahan,
Kuinka puita, kukkasia
Aivan tyhjästä he luo,
Kaukomaita, kaupunkeja
Taikomalla nähdä tuo.
Mutta heitä katsomahan
Meno onpi tarpeeton,
Fakiiri kun moinen täällä
Meidän keskessämme on,
Joka mainetyön on tehnyt
Verrattoman kerrassaan,
Että fakiirit ei siinä
Pysty häntä voittamaan.
Fakiirien ihmeteot
Hetken voivat huvittaa,
Vaan ne sitten unten lailla
Tyhjyytehen katoaa...
Mutta minkä hän on tehnyt,
Se on aina pysyvää,
Siuna'usta tuottavana
Maata, kansaa hyödyttää.
Fakiirien tenhovoiman
Verhoaapi salaisuus...
Kolme avua on hällä:
_Taito, toimi, ahkeruus!_
Vielä lisäks' suora mieli,
Tarmo pojan Pohjanmaan,
Tahto luja, työhön into
Väsymätön milloinkaan.
Ken hän on? Ja mit' on tehnyt?
Jokainenhan tietää sen!
Suomi-yhtiön hän kautta
Tiedossa on kaikkien.
Ja kun työnsä tuttu on,
Niin itsekin hän tunnetaan
Sekä täällä että myöskin
Ulkopuolla oman maan.
Eikä syyttä tunnetuksi
Tullutkahan ole hän!
Työn hän onpi suuren tehnyt
Kaikkein ihmettelemän:
"Suomen" syntysanat lausui,
Mahtavaks' sen sitten loi,
Ett’ei vertaa Pohjoismaista
Etsimällä löytää voi.
Tekijäss' on joka tuuma
Miestä tämän jättityön,
Lepoaika unohdettu
Siinä onpi monen yön,
Voimat kaikk' on käytettynä,
Poissa ollut uupumus,
Luottamus on vahva ollut,
Tehtävähän rakka'us.
Kädessään kun peräsintä
Pitämäss' on ollut mies,
Joka tunsi tehtävänsä,
Suunnat suunnitella ties,
Joka innostuksen muihin
Myös on saanut syttymään
Tähän hänen elämänsä
Ylevähän tehtävään.
Niin on saatu hedelmäkin
Hyvin suuriarvoinen —
Ihmeteko suoritettu
Ajall' yhden kymmenen —
Suomi-yhtiön nyt lippu
Korkealla hulmuaa!
Vaalimahan sitä kaikki
Kansalaiset joutukaa!
Ja kun kerran Suomi-äidin
Murhe-ajat loppuvat,
Onnen päivät pilvettömät
Kirkkahat on valoisat,
Ja kun hyväntekijöitä
Meidän kansan muistellaan,
Alallansa ensimmäisiin
Edvin Kaslin mainitaan.
Tervehdys Rauman V.P.K:n uuden talon vihkiäisiin 12/9 1902.
Valitan kun en voi tulla,
Vaikka halu suur' on mulla
Nähdä ilojuhla tuo. —
Kutsustanne hellin kiitän!
Tähän toivehia liitän,
Mitä sydämeni suo:
Kuni sulhon rinta juopi
Riemuansa, kun hän tuopi
Omaan kotiin armahan,
Niin nyt myöskin V.P.Kunta
Nähnee autuaista unta
Samanlaista varmahan.
Mikä enemmän on hupaa,
Kuin on kellä oma tupa,
Koti kallis, kultainen!
Onni, tyytyväisyys, rauha,
Elo turvallinen, lauha
Sisäll' on sen seinien.
Terve sulle, uusi talo,
Maja uljas, koti jalo,
Luotu yhteistoimin, -töin,
Jäsenesi yhteen nido,
Toinen toisehensa sido
Yhteishengen helmivöin!
Itsekkäisyys kotiin tähän
Elköön pääskö edes vähän,
Eikä orjuus, vihakaan:
Henki yhteishyvää suova
Olkoon rakka'utta luova,
Vapa'utta ainiaan!
Yhteishengin, yhteisvoimin,
Uhraantuvin innoin, toimin
Tulen sekä kaiken muun
Poistettakoon väkivalta. —
Alku tämän katon alta
Tulkoon aikaan siunattuun — − −
Siihen, jota odotellut
Ihmiskunta vartoellut
Saapuvaksi kau'an on,
Jolloin onpi sammuksissa
Väkivalta kahlehissa
Tulen, hengen, valtion...
Siispä terve, uusi talo,
Uhkea ja uljas, jalo,
Koti armas, verraton!
Talo uusi — luottamuksen
Uuden tuoden innostuksen
Onnellinen olkohon!
Eläköön yksimielisyys!
("Pellervon" eräillä päivällisillä.)
Suku suuri suomalaisten
Oli ennen aikanansa.
Mutta myrsky rikki mursi
Kotikullan kurkihirren.
Silloin kau'as kehdostansa
Lapset kaikkos' kaikkialle
Ajan aaltojen mukana,
Vihurien vietäviksi.
Erimielet erjensivät,
Toisen heimon toisestansa,
Viha, vaino veljeksiä
Erämaihin eksytteli,
Joissa joutuivat he sitten
Kovan kohtalon käsihin
Rautakouran raateluihin:
Henki herpos' suomalainen,
Katos' kansallinen tunto,
Heimovyöhyt höllentyen
Hajallensa on hajosi,
Suku itsensä unohti —
Myrsky särki Suomen sillan,
Kävi veljyt vierahaksi,
Surma raateli sukua...
Osa pieni pikkarainen
Suomen suuresta suvusta
Elinvoimin valtavammin
Oli vyötty heimovyöllä
Sekä tunsi tehtävänsä
Suomen salot saatuansa:
Maan- ja hengenviljelyksen
Lipun panna liehumahan
Polon Pohjolan perillä:
Nosti maan makoamasta
Viherjäisen viljavaksi,
Kaiken kasvun antavaksi,
Purki helmet hengestänsä:
Runsaat sielukkaat runonsa,
Syvät synnyt, laulut laajat,
Sananlaskut ja satunsa
Ihmehiksi ihmiskunnan.
Ei ois' pystyssä pysynyt
Väki pieni Väinölässä,
Kun se ollut on useesti
Kavioissa vainovarsan,
Ruton, näljän runteluissa,
Vieras sit' on sortanunna,
Kade, kauna veljyenkin
On myös ottanut osansa —
Ei ois' pystyssä pysynyt
Tämä piskuinen pisara,
Ell'ei yksimielisyyttä,
Tahtoa ja tarmokkuutta
Oisi ollut seurassansa:
Niissä on sen turva ollut,
Niissä voima ja väkensä,
Joista pois on ponnahtanut
Kohtalon kovatkin iskut,
Lännen myrskyt, idän irnut,
Pohjan kylmät, hyyt ja hallat...
Nyt on taasen aika tullut,
Että taivas on sumussa,
Sekä päivä pilvilöissä,
Pauhannut on pauannekin,
Tuuli nurkissa nujunnut,
Vaaputtanut viiripuuta,
Kurkihirttä heiluttanut —
Taasen kohtalo kysyypi,
Tiedustaapi tiukeasti:
Kestävikö Suomen kansa,
Väki pieni Väinölässä
Tämän myrskyn myllerryksen?...
Mitä voimme vastaella?
Jospa kaiku kaikkialta
Koko Suomen kansan suulla
Voimakkaasti vastoaisi:
"Kyllä myrskyt kestetähän,
Kuten ennen aikanakin
Sodan vaarat, näljän vammat,
Kun vaan ainian asuupi
Sydämissä, sieluissakin
Yksimielisyys ylevä,
Kun ei meidän kallis kansa
Pahoinakaan päivinänsä
Itse itseään unohda,
Eikä orjaksi alennu"...
Armas, kallis Suomen kansa,
Suku suora suomalaisten,
Tarkoin tutkios tilasi!
Katso poven pohjukkaasi!
Onko yksimielisyyttä,
Elinvoima ehjä siellä?
Vaiko vielä on jälellä
Sydämissä suomalaisten
Kade julmin juoninensa,
Veljesviha, vaino vanha,
Joka ennen erka'utti
Suvun suuren suomalaisen?...
Kuule, suora suomalainen,
Rehellinen ruotsalainen,
Ero oisko ehtoisempi
Teidän tehdä kerrassansa
Vaiko siunattu sovinto?
Veljyet te vetreäiset,
Kaksoisveljet kaunokaiset,
Sovintoa suosikaatte
Tositöissä, ei sanoissa!
Sorto maahan murtakaatte
Keskinäinen kerrassansa,
Antakaatte oike'utta
Sekä itse ottakaatte
Oma oike'usosanne!
Veljeksinä viljelyksen
Yhteistoiminta todeksi
Käytännössä näyttäkäätte,
Vaikka ehkä erimieltä
Muilla oisikin aloilla...
Sulla, Sampsa Pellervoinen,
Esiintyissä eri mielten
Kutsumus on korkeainen:
Yksimielisyys ylevä
Sinä "kylvä kyyhättele
Luojan sormien lomitse"
Sydämihin suomalaisten,
Rinnan alle ruotsalaisten!
Sinä, versova vekara,
Pellervoinen pellonpoika,
Kuten entisaikanakin
"Kylvit soita, kylvit maita,
Kylvit auhtoja ahoja",
Kylvä nytkin kyyhättele
Ihana sovinnon siemen,
Kaunis taimi kasvamahan
Pohjan neitojen povihin,
Mielihin on Suomen miesten,
Että kaikkoisi kate'us,
Sorto sortuis' ainiaksi,
Vihan veisivät vihurit,
Yksimielisyys ylevä
Sitois' kansan kaikkialla
Maan- ja hengenviljelyksen
Yhteistyötä yhteisvoimin
Tarmokkaasti toimimahan
Isänmaallemme iloksi
Sekä onneks' itsellemme!
Johda sielu Luojan luokse,
Kädet työhön kaikkialla,
Mutta mieli korkealle
Ihanteihin on ylennä!
Viljelys se veljeksiksi
Sitoi ennen suomalaiset —
Saata, Sampsa Pellervoinen,
Uudellensa uusi polvi
Toinen toistansa lähelle:
Auramiehet mielelliset,
Työn on toimekkaat tekijät,
Sekä nuoret että vanhat,
Majan pienoisen eläjät,
Kodin korkean asujat!
Kun näin yhtehen yh'ymme,
Saamme toinen toisehemme,
Silloin seisomme lujina,
Vakavina vaarassakin.
Mut ken särkevi sovinnon,
Ken on rauhan rikkonevi,
Kirottuna kulkekohon!
Siispä aina eläköhön
Sydämissä suomalaisten,
Rinnan alla ruotsalaisten
Yksimielisyys ylevä,
Että yhteistoimintata,
Viljelystä veljeksinä
Harrastaisivat halulla!