Kyytiin valmis on hän aina
Olkoon päivä taikka yö,
Orjan lailla pokkuroipi,
Hevostansa ohjaa, lyö,
Vilkkahasti haasteleepi
Karjalaista murrettaan,
"Armon herran" arvon aulis
Jokaiselle antamaan.
Avomielisenä kaiken
Sukunsakin selittää
Sekä miksi ammattina
Häll' on kyydinteko tää:
"Isä kreivin muukalaisen
Talon ennen saada soi,
Rahat tuhlas', hurvitteli —,
Väkijuomissa ne joi.
Siskoparvi sinne, tänne
Maailmalle mennyt on.
Minä itse hevon hankin,
Kävin kyydintekohon.
Helppo toimehen on tulla,
Lapsista kun huolta ei,
Sillä kreivi muukalainen
Kasvatiksensa ne vei.
Luojan siunaama se kreivi
Lapset otti omikseen!
Uuden uskon, nimet toiset
Kuuluu heille antaneen..."
Heltyneenä onnestansa
Kyyditsijä kertoi näin, —
Kansan itsemurhan aave
Kummitteli mielessäin.
Katajainen kansani olkoon.
Maan mataja
On kataja,
Ei taivaslatva, sorja.
Vaan viheriä, korja
On kuitenkin
Niin talvisin,
Kuin kesän kauniin aikoihin.
Kun syvähän
Se hyvähän
Maa-emon syliin luottuu
Ja juurillansa juottuu,
Niin riistämään
Pois äidistään
Ei sitä kuonnu myrskykään.
Niin louhikot,
Kuin rouhikot
On sille kasvumaata.
Ja missään ei voi laata
Sen tuore'us
Ja nuore'us
Ja elinvoiman uhke'us.
Jos ainiaan
Noin Suomenmaan
Myös koko kansa oisi,
Niin katajaisna voisi
Se aikojen
Ja vaiheiden
Nuo irnut kestää voittaen.
Ja ohjana
ja pohjana
Kun alla vastustenki
On kansallinen henki,
Niin kukkiaan
Luo kansa vaan
Ja ain' on elinvoimissaan.
Ihmeellinen uneni.
Fetsi päähän painettihin, housut kovin laajat sain,
Jotta astuessa luulin hametta ma kantavain,
Pyssy pistimensä kanssa, miekka vyölle annettiin —
Sotilaaksi väkivalloin muodostivat minut niin...
Syytä kun mä tiedustelin, silloin vastattihin vaan,
Että minut kokonansa turkkilaiseks' muutetaan.
Mutta miksi? "Siksi että — sulttaanin se tahto on:
Nöyränä siis taivu tähän tarjottuhun armohon!"
Vihanliekki rinnastani sydämen on syöstä pois,
Ruumiissakin tuntui, kuin jos paloiksi se pantu ois...
Vihdoinkin kuin raivo raukes' riehumasta mielessäin,
Sydämeni lohdutellen luulin haastelevan näin:
"Ellös riehu! Voimat siinä turhanpäiten kuluvat —
Helpommin sun sitten saavat voitetuksi sortajat...
Ell'et itse, niin ei toiset muuksi sua muuttaa voi,
Kuin sun alkujansa suuri Luoja Taivahainen loi.
Puku vaan on ulkokuori! Itses' varjeltava on,
Että vieraan vaikutuksen pystyä on mahdoton!
Suomalaisna pysy aina mieleltäs' ja kieleltäs',
Suomalaisuus virratkohon veressäs' ja hengessäs'!
Vielä vapa'uden päivä kerran kultiansa luo!
Puvun riisua saat sekä heittää asehetkin nuo!
Mutta tylsyä et niitten koskaan sinä antaa saa:
Voihan olla, että niillä lyötävä on — sortajaa!..."
Säpsähdin kun tämän kuulin sekä myöskin — heräsin...
Unta ihmeellistä mietin tykyttävin sydämin...
— Näin on ilmissäkin käyvä, valan vannoin voimakkaan,
Jos vaan mua muuttaa milloin turkkilaiseks' aijotaan!