[1] Huhu, joka itämaisen sodan aikana 1854 Suomessa levisi, että
turkkilainen ylipäällikkö Osman Pascha muka olisi ollut tämä veljeni,
oli tietysti ihan perätön ja se lienee syntynyt siitä, että jotkut
henkilöt, jotka vielä veljeni muistivat, olivat huomanneet heidän
välillään jonkinlaista yhtänäköisyyttä.
[2] Seikkaperäisemmän kuvauksen Helsingistä ja sen uusiutumisesta
1830-luvulla on tekijä kirjoittanut julkaisuun "Nu och Förr". 1886,
vihot 1 ja 2.
[3] Riemu, saavu mieliimme, paetkaa pois te surun synkät varjot.
Vaipukaa pois kärsimysten muistot, nouse usko kaitselmukseen.
[4] Kävikö Rehbinder Helsingissä tällä kertaa tämän tapauksen johdosta
vaiko vähää ennen sattuneen puolalaisen maljajutun johdosta, josta
Strömberg kertoo Runebergin elämäkerrassa, sitä en ihan varmaan muista.
[5] 1830-luvun sanomalehdistöstä katso tarkemmin "Nu och
Förr" 1886, vihko 5.
[6] Kaikki jälempänäkin mainitut teokset ovat tietysti ruotsinkieliset,
vaikka nimet tähän ovat suomennetut.
[7] Nu och Förr, 1886, vihko 3.
[8] Ruutia ei siihen aikaan säästetty. Ei ainoastaan satamaan
saapuessaan ampuivat laivat keulatykeistään kolme laukausta; samoin
tehtiin myöskin lähdettäessä, jolloin vielä neljäs laukaus ammuttiin,
nim. neljännestuntia ennen laivan lähtöä, jotta matkalle aikojat
tietäisivät pitää lähtöhetkeä muistissa.
[9] Tätä pitkää, muodollisesti vajavata runoa, jonka kirjan tekijä
kokonaisuudessaan on julaissut, ei ole katsottu ansaitsevan tähän
suomentaa.
[10] Sä Suomen suojelija, jolla on alttari jokaisen suomalaisen
rinnassa, sinulle kiitollisuutensa lausuvat kaikki meidän piirit,
niinhyvin mökeissä kuin salongeissa asuvaiset. Ja kaiku laaksoissamme
julistaa, että olet ansainnut suomalaisten sydänten parhaan
tunnustuksen.
[11] Tässä istunnossa ilmoitettiin konsistoriolle Aleksanterin
stipendion perustamisesta nuorille tiedemiehille, huomioonottamalla,
paitsi muuta, että hakija kaksi vuotta oli oleskellut Venäjällä
perinpohjin venäjänkieleen perehtymässä.
[12] Professoriksi ehti kumminkin ainoastaan vanhin, valtioneuvos Vilh.
Lagus. Häntä seuraavat veljet kuolivat oikeustieteen dosentteinä
ulkomailla kumpikin noin 35 vuoden ijässä: Knut 1859 Veveyssä ja Robert
1863 Montpellierissä. Nuorin, runoilija ja sivistyshistorioitsija
Gabriel Lagus oli toisia puoltatoista vuosikymmentä nuorempi eikä siis
kuulunut samaan akateemiseen ikäluokkaankaan.
[13] Sittemmin Helsingin oikeusraatimies ja kunnallispormestari.
[14] Tätä hetkellisesti perustettua seuraa ei ansaitseisi tässä paljo
mainitakaan, ellei O. Rancken, elämäkerrassaan O. Leisteniuksesta, sekä
E. West kirjoituksessaan Finsk Tidskriftissä olisi sitä kosketelleet
ja ellei siitä siten syyttä, ansiotta melkein olisi tullut
kirjallishistoriallinen tapaus. Seuralla ei näet ollut mitään muuta
tarkoitusta kuin viettää joku iltahetki lasin ääressä puheilla ja
pilanteolla. Helsingissä, jossa melkein kaikki perustajat olivat koolla
syksyllä 1845, oli seuralla ensi kokouksensa, kun vietettiin Snellmanin
hääpäivää marrask. 18 p:nä. Sittemmin kokoontui seura, johon muutamia
uusia jäseniä otettiin, seuraavina kolmena vuotena pari kertaa
vuodessa, jonka jälkeen se nukkui. Uusista jäsenistä oli Leistenius
yksi; hän oli 1846 runoilijaloistonsa kukkuloilla ja hän valittiin pian
myöskin varapuheenjohtajaksi. Mutta hänen epätasainen luonteensa
vaikutti, ettei hän pitempään seurassa viihtynyt, ja ettei seurakaan
hänestä hauskuutta saanut ja hän jäi siitä syystä pois. Muutamia hänen
tässä seurassa esittämiään runoja, jotka kumminkaan eivät
julkaistaviksi sovi, on kumminkin vielä tallessa. Samoin pöytäkirjat,
jotka olivat minun, seuran sihteerin, laatimat.
[15] Tämä kappale esitettiin jo 1847 ensi kerran Kuopiossa
seuranäytelmänä. _Suomentajan muistutus_.
[16] Nordström oli silloin jo saanut eronsa ja hän nimitettiin vähän
myöhemmin Ruotsin valtioarkiston hoitajaksi.
[17] Kuopion ala-alkeiskouluun oli jo 1845, rovastin, tohtorin M.
Ingmanin lahjoittamilla varoilla, palkattu suomenkielen opettaja. Tämä
opetus alkoi lokakuussa samana vuonna. Snellman kirjoitti silloin
Saimaansa: "Siis saadaan nyt täällä iloita siitä harvinaisesta
ilmiöstä, että valtion koulussa kuullaan opetettavan kansakunnan
omaakin kieltä."
[18] Tämän asiakirjan, päivätty maalisk. 28 p. 1847, joka löydettiin
Ahlqvistin jälkeenjättämäin paperien joukosta, on E. N. Setälä
julkaissut Valvojan joulukuun vihossa 1887.
[19] Jo 1826 oli kanslerin käskystä 4 ylioppilasta lähetetty Moskovan
yliopistoon kahdeksi vuodeksi tutkimaan venäjänkieltä ja saivat he 100
ruplaa kuussa. Heitä valmistettiin virkoihin, joissa venäjänkieli oli
välttämätön. V. 1832 lähetettiin yhtä suurilla matkarahoilla taas neljä
ylioppilasta Kasanin yliopistoon venäjätä oppimaan, -- heitä tarvittiin
opettajiksi Suomen kadettikouluun.
[20] Posti tuli tähänkin aikaan Pietarista ainoastaan kahdesti
viikossa; maaliskuun puolivälissä 1848 pantiin kumminkin kolmaskin
viikkoposti Pietarin ja Turun välille toimeen.
[21] On kerrottu, että syyksi tähän keis. kirjeen ilmestymiseen oli
otettu helmikuussa 1850 ilmestynyt suomalainen käännös A. Dumas'in
kertomuksesta Wilhelm Tellistä. Voihan muuten uskoa mitä tahansa. Mutta
mainittu pieni kirja oli sentään hyvin viaton; sen ulosantaja oli hyvä
tuttavani ja kirjaan otetut kaksi puupiirrosta olivat kotosin sisareni
vanhan ompelurasian kannesta. En ainakaan minä voinut käsittää, että
tuo kirja voisi tuottaa maalle vauriota, vielä vähemmän, että se voisi
tuottaa kuoliniskun suomalaiselle kirjallisuudelle. Mutta siihen
aikaanhan esitettiin Pietarissa ooppera "Wilhelm Tell" muutetulla
nimellä "Kaarlo rohkea". Siihen aikaan ei myöskään saatu soittaa
marseljeesia Venäjällä.
[22] Valitettavasti en voinut tuossa tilaisuudessa olla saapuvilla,
Pedellien oli näet käsketty tarkoin valvomaan, että leuvaltaan
ainoastaan hyvin puhtaaksi ajettuja henkilöitä pääsi saliin.
[23] Niin kävikin. V. 1850:n senssuurisääntö muuttui hyvin lyhyessä
ajassa miltei kuolleeksi kirjaimeksi ja se lakkautettiin kokonaan 1860.
Uudet säännöt seuralle vahvistettiin 1860 ja kaikki v:n 1850:n
kasvannaiset olivat niistä silloin pois karsitut.
[24] Sellaisia H. T:n kesätoimittajia muistelen ainakin seuraavat:
F. Cygnaeus, C. M. Crusell, G. Ehrström, K. Collan, A. P. Koos, B. O.
Schauman, C. V. Törnegren j.n.e.
[25] Julkaisussa "Censur-kalender", joka ilmestyi Tukholmassa 1861.
[26] Julkaisussa "AfhandIingar i populära ämnen" 2:nen vihko.
[27] Tämä menestys ei meille kumminkaan voinut nousta aivan pahasti
päähän, kun tiesimme, että toisten lehtien tilaajamäärä ei sentään
vähentynyt: Hels. T:lla oli samana vuonna 1,580 tilaajaa ja Finl. Alm.
Tid:nilla 1,630 tilaajaa.
[28] Keisari puhui venäjäksi eikä hänen sanojaan siinä tilaisuudessa
muulle kielelle käännetty; useat venäjänkieltä taitavat olivat
kirjoittaneet puheen muistiin, vaan nuo muistiinpanot, jotka vieläkin
ovat tallella, eroavat, mikäli lausetapoihin tulee, melkoisesti
toisistaan.
[29] Seuraavana aamuna kutsutti perintöruhtinas vielä joukon
ylioppilaita luokseen (valittiin venäjänkielen taitoisia),
ilmaistakseen rakkautensa tunteen yliopistoa kohtaan ja
tyytyväisyytensä ylioppilaihin, toivoen sen aina saavansa säilyttää.
[30] Neljä viikkoa marssittuaan saapui pataljoona Pietariin ja siellä
vastaanotti sen mitä sydämmellisimmin keisari poikineen. Se sai
luottamustoimen siellä: olla hallitsijan lähimpänä henkivartijana
Pietarhovissa, jonne pataljoona meni toukok. 8 p. Siellä Pietarhovissa
vietettiin suurilla juhlallisuuksilla heinäk. 27 p. pataljoonan
kaartiksi korottamisen 25-vuotispäivää. Tässä juhlassa lausuivat
keisari ja perintöruhtinas tunnustuksensa ja kunnioituksensa Suomen
kansalle ja keisarinna kiitti erityisesti kaartin kaunista soittoa;
soittokunta esitti m.m. "Maamme"-laulun ja keisarilliset mieltyivät
siihen hyvin. -- Syksyllä samana vuonna sai Suomen kaarti kumminkin
lähteä vaikeampia sotavaiheita kohden.
[31] Se sotainen innostus, jota tuo arvossapidetty lääketieteen
professori näissä puheissaan osotti, vaikutti, että hän seuraavana
talvena sai matkustaa puolivirallisena edustajana Skandinavian maihin,
selittääkseen siellä Suomessa vallitsevaa mielialaa. Hän matkusti
valtion varoilla "erinäisiä tarkoituksia varten", tutkiakseen m.m.
pohjoismaiden sairaushistoriaa.
[32] Suomalaisten meriväkiosastojen sotaretkeä meritse ei kumminkaan
koskaan jatkettu -- Helsingin satamaa etemmäs.
[33] Sitä oli ajateltu jo ennenkin samalla kuin oli tuumittu perustaa
Töölöön kylmävesi-kylpylaitos.
[34] Sähkösanomia lähetettiin aluksi ainoastaan venäjäksi. Mutta sodan
loputtua, syksystä 1856, saatiin Turkuun ja Helsinkiin lennätinsanomia
myöskin ranskan, saksan, englannin ja italian kielillä; vasta
toukokuulta 1858 ruotsiksi ja paljoa myöhemmin suomeksi. -- Vuodesta
1857 ne Suomen kaupungit, joiden läpi lanka kulki, antoivat vuotuista
apua lennätinasemain ylläpitämiseen. Vuosina 1859 ja 1860 jatkettiin
linjaa Turusta rannikkokaupunkien läpi aina Tornioon saakka. -- Jo 1857
oli vireillä tuuma muodostaa yksityinen suomalainen yhtiö, joka ottaisi
lennätinverkon haltuunsa, mutta lennätinlaitos Suomessa jäi kuin jäikin
venäläiseksi laitokseksi.
[35] Jumala yksin tietää, mitä tämä ensimmäinen pisara on maksava
teille ja meille. Me emme alkaneet tätä onnetonta taistelua emmekä
verellä tahranneet kevään kauneutta ja sen pyhää rauhaa.
Me puolustamme rannikoitamme ja taistelemme maamme puolesta.
Veririkoksen paino ei meitä paina. Politikan selkkaukset, Euroopan ja
Muhamedin, ne kaikki olemme unhottaneet, sillä nyt on Suomi taistelussa
mukana!
[36] Mainittava on, että Topelius ei ole katsonut syytä olevan ottaa
tätä runoa mihinkään koottujen runoelmainsa painokseen.
[37] Eräs henkilö, joka monet vuodet palveli Suomen kenraalikuvernöörin
kansliassa ja oli läheisissä tekemisissä esimiehensä kanssa, julkaisi
1889 St. Pet. Zeitungissa nimimerkillä C. v. P. (Philippaeus, joka
lyhyen ajan oli saksankielen lehtorina yliopistossamme) pitkähkön
luonteenkuvauksen kreivi Bergistä, joka kieltämättä monesta kohden on
sattuva ja tosi. Siitä lainaan seuraavaa:
"Berg vormutakissa ja Berg sängyssään -- jossa hänet monasti olen
nähnyt -- ne olivat kaksi aivan eri ihmistä. Vormupuvussaankin hän oli,
runsaista puuvillatäytteistä huolimatta, pituuteensa verraten
tavattoman laiha. Hänen kasvonsa olivat oikeastaan hyväntahtoisen
näköiset: nenä hieno ja kaareva, silmät harmaat, huulet ohkaset,
viikset mustatut ja ylöspäin kierretyt. Mutta nuo kasvot saattoivat
pian muuttua uhkaaviksi. Hänellä oli kokonainen sarja hyvin taitavasti
valmistettuja tummanruskeita tekotukkia, joissa ihan samassa paikassa
oli joukko harmaita haituvia. Määräajan jälkeen vaihtoi hän tekotukkaa
määräjärjestyksessä, riippuen tukan pituudesta. Kun viimeinen numero
oli käytetty alkoi hän alusta ja silloin aina sanottiin, että hän oli
leikkuuttanut tukkansa. Jalat hänellä olivat erinomaisen lujatekoiset.
Olen nähnyt hänen tuntikausia seisovan jalkojaan liikauttamatta. Hän
käveli reippaasti, notkeasti eikä hän koskaan väsynyt kävellessään eikä
ratsastaessaan. Öisin nukkui hän vain pari tuntia. Jos hän joskus
päivillä tunsi itsensä väsyneeksi, kutsui hän palvelijansa ja käski
herättää itsensä kahdeksan tunnin perästä. Samalla hän viskautui
lepotuoliinsa ja nukkui heti paikalla. Täsmälleen kahdeksan tunnin
perästä saapui palvelija kädessään kostea pyyhinliina. Berg pyyhkäsi
unen silmistään ja istuutui levänneenä työnsä ääreen.
"Erinomainen tarmo ja tavaton työvoima olivat hänen kuvaavimpia
ominaisuuksiaan, joita olen ihaillut ja ne hän säilytti kuolemaansa
saakka. Näytti siltä, kuin tämä mies ei olisi koskaan väsymystä
tuntenut. Minun mielestäni, lausui hän kerran, ei ole olemassa
nuoruutta eikä vanhuutta, vaan ainoastaan voimakkuutta ja heikkoutta."
[38] Tätä pitkää laulua, jonka tekijä on ruotsinkieliseen alkuteokseen
kokonaisuudessaan lainannut, olisi mahdoton sen alkuperäisessä
naiivisuudessa saada puetuksi suomalaiseen asuun. Runossa purkautuu
vihaa ja halveksumista Ranskaa ja Englantia kohtaan, joiden
historialliset synnit hyvin räikeässä muodossa kuvataan, joiden
"kehuttua sivistystä" ei täällä Suomessa tarvita, sillä "täällä meidän
on ilmankin hyvä olla". Laulussa on pieni historiikki edellisen kesän
(1854) sotatapauksista, jolloin viholliset raukkamaisesti polttivat
suojattomia kaupunkeja, uskaltamatta aseellista vastustajaa vastaan
käydä. Laulu päättyy noihin tunnettuihin säkeisiin:
"Ingen nöd och ingen sorg
Kejsarn finns i Petersborg".
s.o. suomeksi:
"Olo tääll' on huoleton
Pietarissa Keisar' on".
[39] Ne ovat julaistut Hufvudstadsbladetissa 1880 (n:o 187).
[40] Wulffert kuoli jo muutamia viikkoja tämän paljastusjutun
jälkeen. Halvauskoktaus kaatoi hänet näet joulukuussa 1855 hänen
kirjoituspöytänsä ääreen ja hän kuoli heti paikalla.
[41] Samassa yhteydessä osoittivat ylioppilaat suosiotaan myöskin
varakanslerille, saattaessaan vapaaherra Munckin laululla hänen
kotiinsa. Heillä olikin syytä tällaiseen tunnustukseen. Sillä Munck oli
jo aikaansaanut monella tavalla uuden hallinnon yliopistoon. Viimeksi
olivat ylioppilaat saaneet heittää pois nuo entiset kankeat
vormupukunsa ja pukeutua uuteen vormutakkiin, jossa oli alas käännetty
samettikaulus ja johon juhlatilaisuuksissa oli lupa kiinnittää
kultaiset lyyryt.
[42] Ennen rautateiden syntymistä ei juuri paljoa tiedetty
eläinsuojelusriennoista.
[43] Mainitut kolme miestä rupesivat sitten (1858) kaikin joksikin
ajaksi Hels. Tidningarein aputoimittajiksi.
[44] Vasta lokak. 1 p 1863 fllosoofinen tiedekunta taas perustettiin;
silloin vasta filosofian professorinvirka sai takasin rehellisen
nimensä.
[45] Minulle kirjoitettiin ulkomaille, että Runeberg, kun hänelle
ilmoitettiin, että sellainen kunniahattu oli hänelle aijottu, huudahti:
"Koettakaa kaikin mokomin estää sitä; miltä se näyttäisi, jos
jumaluusopin tohtori seisoisi avojaloin särkiä onkimassa?"
[46] Samanlaisilla juhlilla oli aikusemmin myöskin Castrénia ja
Lönnrotia tervehditty heidän professorinvirkoihinsa.
[47] Ensimmäiset suomenkieliset väitöskirjat, jotka tarkastettiin 1858,
olivat F. Polénin ja G. Z. Forsmannin kirjoittamat, molemmat
lisenssiaattiarvoa varten. Jo paljo ennen oli tosin jokunen suomennos
julaistu harjoitus-väitöskirjana, mutta silloin oli nimilehti aina
ollut latinankielinen.
[48] Tämän kappaleen miesosia esittivät kaartinluutnantit
ja ylioppilaat veljellisessä sovussa, --- melkein kaikki
tulevaisuuden miehiä, vastaisia senaattoreja, sanomalehtimiehiä ja
ministerivaltiosihteerejä.
[49] Sittemmin keksittiin vielä 50-60.
[50] Nämä sanat painettiin erikseen, vaan niitä ei ole otettu mihinkään
Topeliuksen runokokoelmaan. Runebergin "Porilaisten marssi" ilmestyi
vasta keväillä 1860 ja se laulettiin ensi kerran Kaisaniemessä
Vapunpäivänä samana vuonna.
[51] Tässä kerron ehkä vähän Suomen kaartinpataljoonan seikkailuista
itämaisen sodan aikana. Pataljoona palveli ensiksi Pietarhovissa
keisarin henkivartiona, kuten edellä on kerrottu, syyskuuhun 1854,
jolloin se sai käskyn marssia valtakunnan länsirajalle. Tätä matkaa
kesti puolentoista kuukautta; puolivälissä marraskuuta asettui
pataljoona talvikortteliin Rakischkin kauppalaan ja sen ympäristöön
Kovnon kuvernementissa. Jo matkalla oli joukossa paha lavantauti
ruvennut levenemään ja Rakischkissä se lisääntyi kamalassa määrin.
Kolmen kokonaisen kuukauden kuluessa olivat siellä ja läheisessä
Skopischkissa sairaalat täpösen täynnä suomalaisia sotureita. Kaikkiaan
oli 600 miestä sairastunut; yhteisen hautakummun alla lepää
Skopischkissa 220 suomalaista (niitä kuoli yhtenä ainoana päivänä 27),
kuten sinne pystytetty muistopatsas tietää kertoa. Vihdoin helmikuun
lopussa tuli pataljoonalle käsky siirtyä toiseen paikkaan, Vilkomiriin,
jotta paikanmuutos ehkä vaikuttaisi edullisesti terveysoloihin. Joukko
oli silloin jo niin kutistunut, että sitä oli ainoastaan kaksi
komppaniiaa. Vähitellen Vilkomirissä terveydentila parantuikin; uuden
keisarin syntymäpäivänä huhtik. 29 p:nä saattoi jo 400 miestä olla
paraatissa mukana. Toukokuun puolivälissä saapui pataljoonan
vahvistukseksi Hämeenlinnassa muodostunut reservikomppaniia.
Vilkomiristä läksi patoljoona liikkeelle toukokuun viime päivinä ja
oleskeli sitten kesäkuukausina 1855 ensiksi Porosovan ja sitten
Deretschinin kauppalassa (Vilnan kuvernementissa). Lokakuun alussa,
jolloin rauhan toiveita jo sarasti, sai pataljoona vihdoin käskyn
palata Suomeen. Kaksi kuukautta marssittuaan saapui se Pietariin ja se
majoitettiin sitten tasan puolen vuoden ajaksi Uudenkirkon pitäjään.
Vieläkin oli kaarti niin supistuneena, että se toukokuuhun saakka,
jolloin reserviväkeä saapui, oli jaettuna ainoastaan kahteen
komppaniaan. Kesäkuun puolivälissä komennettiin pataljoona taas
Pietariin, josta se elok. 8 p. läksi rautateitse Moskovaan,
kruunausjuhlallisuuksiin. Moskovasta läksi se paluumatkalle vasta
syysk. 23 p., mutta nyt kuljettiin toki Pietarin kautta suorastaan
Helsinkiin, jonne pataljoona meritse saapui syysk. 29 p. Silloin se,
kaksi ja puoli vuotta poissa oltuaan, taas pääsi omaan kasarmiinsa,
jossa sillävälin oli majaillut osaksi venäläistä sotaväkeä, osaksi
suomalaisia tarkka-ampujia, osaksi sairaaloita. -- Kohta pataljoonan
palattua Helsinkiin annettiin sen päällikkyys kenraalimajuri vphra C.
v. Kothenin käsistä, joka kruunajaisissa oli saanut korkeamman viran,
hänen jälkeläisekseen samalla määrätylle överstille, vapaaherra E. v.
Willebrandtille.
[52] Kumminkin oli jo P. Tikkanen v. 1848 ulosantamaansa "Suomen
Suuriruhtinaanmaan nykyiseen tilastoon" (joka ennen oli ollut eri
osastona savokarjalaisten "Lukemisissa Suomen kansan hyödyksi") voinut
ottaa perustuslakiemme tärkeimmät osat.
[53] Litteraturbladet ei ilmestynyt Snellmannin enemmän kuin
Elmgreninkään aikoina koskaan säännöllisesti siinä kuussa, joka oli
merkitty kansilehdelle.
[54] Sveitsiläisen kansallisuuden ja kielen vastaistakaan kehitystä ei
Snellman näyttänyt uskovan. Mutta Pohjois-Amerikasta hän lausui: "En
kukaan epäile, että siellä on muodostuva oma kansallisuus -- tai
useampia. Se saa kyllä aikoinaan oman mielensä ja omat kielensä."
[55] Näistä onnistuneista nimityksistä saatanee kiittää Elias
Lönnrotia, jonka tunnettuun kekseliäisyyteen Langenskiöld lie tässä
kysymyksessä vedonnut.
[56] Eräs v. B:n kirjoittama "Kertomus Suomen metsistä" ilmestyi 1859
saksaksi ja ruotsiksi.
[57] Muu osa voitosta luovutettiin ylioppilastalorakennuksen hyväksi.
[58] Tämä tapahtui varmaankin suureksi osaksi siitä syystä, että
ystäväni Th. Sederholm 1860 rupesi ulosantamaan kuukauslehteä "Från när
ooh fjerran" (Läheltä ja kaukaa, kuukauslehti Suomen naisille), johon
lehteen suuri osa naispuolisista suosijoistani oli kääntynyt.
[59] Talonpoikaissäädyn edustajia oli kumminkin ainoastaan yksi
saapuvilla, nim. tuo torsti herastuomari ja liikemies Lauri Pelkonen
Kuopiosta, joka, kolmen muun savolaisen ja pohjalaisen talonpojan
kanssa oli ollut rahvaan lähetystönä Pietarissa, jossa keisari huhtik.
1 p. oli laskenut heidät puheilleen. Siellä he olivat lausuneet
keisarille suomalaisten kiitokset kaikista isällisen huolenpidon
osoituksista ja erityisesti suomalaisten ilon Venäjän talonpoikain
maaorjuuden poistamisesta, sekä sen ohessa alamaisessa kirjoituksessa
anoneet että suomenkielen käyttämistä kouluissa ja oikeustoissa
laajennettaisiin umpisuomalaisissa seuduissa.
[60] Suomennos Yrjö Weijolan.