Lapsuuden ei leikkitanner
ollut mulle Hämeenmaa,
mutta oli unten manner,
sinne muisto viittoaa.
Saaret, niemet, salmet siellä
nuoren lemmen tarinan
ovat kuulleet, nähneet vielä
kaiken onnen kaatuvan.
Tunnon tuskat, sielun vaivat
tunsin siellä suurimmat,
siellä onnen kultalatvat
kevätmyrskyyn hukkuivat.
Sirkut silmät, silkkitukka,
varsi norja, valkoinen,
sellaisena, poika rukka,
muistan Hämeen impyen.
Teillä kuljin kultaisilla
kerran Hämeenmaahan päin.
Itkin teillä harmahilla
kotiin tullen impeäin.