Oletko nähnyt, kuinka myrskyisten päivien jälkeen auringon säde ensi
kerran tunkeutuu esille idän kultapilvien lomasta lohduttaakseen
luontoa? Samoin minua lohduttaa Teresan näkeminen. -- Karkoitan
toiveeni, tuomitsen unelmani, itken pettymyksiäni. Ei, en tahdo
enää häntä nähdä, en tahdo häntä rakastaa. Kuulen äänen sanovan
minua petturiksi; se on hänen isänsä ääni. Suutun itselleni, tunnen
sydämessäni parantavaa katumusta. Nyt olen tehnyt vakavan päätöksen,
vakavamman kuin koskaan; mutta kuinka käykään? Nähdessäni hänet
uudistuvat kuvitelmat, sieluni muuttuu toiseksi ja unohtaa itsensä; se
vaipuu paratiisillisen kauneuden palvontaan.