UUSIA MAAILMOITA VANHOJEN SIJAAN
Kirj.
H. G. Wells
Suomentanut
J. A. Hollo
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta,
1925.
SISÄLLYS:
Alustavia huomautuksia
ENSIMMÄINEN LUKU
Ihmisen hyvä tahto
TOINEN LUKU
Sosialismin perusaate
KOLMAS LUKU
Sosialismin ensimmäinen tärkein yleistys
NELJÄS LUKU
Sosialismin toinen tärkein yleistys
VIIDES LUKU
Voitonhimon henki ja palvelemisen henki
KUUDES LUKU
Hävittäisikö sosialismi kodin?
SEITSEMÄS LUKU
Hävittäisikö nykyaikainen sosialismi kaiken omaisuuden?
KAHDEKSAS LUKU
Keskiluokan jäsen, liikemies ja sosialismi
YHDEKSÄS LUKU
Muutamia sosialismiin kohdistuvia yleisiä vastaväitteitä
KYMMENES LUKU
Sosialismi kehittyvänä oppijärjestelmänä
YHDESTOISTA LUKU
Kumouksellinen sosialismi
KAHDESTOISTA LUKU
Hallinnollinen sosialismi
KOLMASTOISTA LUKU
Rakentava sosialismi
NELJÄSTOISTA LUKU
Muutamia yleistajuisia todisteita
VIIDESTOISTA LUKU
Sosialismin eteneminen
Viiteselitykset
ALUSTAVIA HUOMAUTUKSIA
"Pelkkää ateismia, varkautta ja epäsiveellisyyttä... En löydä sanoja,
jotka kyllin voimallisesti ilmaisisivat, kuinka ehdottomasti inhoan
sitä oppia, jota pidän tuhoisimpana kaikista toistaiseksi esitetyistä,
nimittäin sosialismia."
HÄNEN ARMONSA RUTLANDIN HERTTUA.
"Liittykööt siis kaikki puolueet yhteen tuhotakseen tuon maatamme
uhkaavan kavalan sosialismin ja ryhtykööt heti toimenpiteisiin sen
paljastamiseksi ja päivänvaloon saattamiseksi. Maamme sopii tosiaankin
sanoa nukkuvan tulivuoren kupeella, jonka jo seuraavat vaalit voivat
saada purkautumaan, ellei ryhdytä heti vetämään tuota yön painajaista
päivän valkeuteen ja pakoteta sitä luopumaan salakavalista yöllisistä
tavoistaan."
MR DUDLEY S.A. COSBY Westminster Review'ssa.
"Monet ajattelevat olevan mahdollista käydä voitokasta taistelua
pelkän tunnussanan 'Alas sosialismi' nojalla. Minä puolestani en pidä
pelkistä kieltolauseista. En taistele mielelläni abstraktista nimeä
vastaan. Anti-sosialismi on mielestäni kelvoton puolueohjelmaksi,
koska sosialismi merkitsee monia erilaisia asioita. Siinä suhteessa
olen samaa mieltä kuin mr Asquith. En tahdo syyttää sosialismia,
ennenkuin näen, millaiseksi se hahmoutuu... Sosialismi ei välttämättä
merkitse ryöstämistä. Täsmällisesti käytettynä sana tarkoittaa
vain valtion ja sen kansalaisten välillä vallitsevan oikean
suhteen erikoislaatuista käsittämistä, taipumusta asettaa yleinen
omistusoikeus yksityisen sijaan, rajoittaa yksityistoiminnan vapautta
yleisen hyödyksi. Mutta onhan olemassa eräitä omaisuuden muotoja,
joiden tulee meidän kaikkien mielestä olla yleisiä eikä yksityisiä,
ja yksityistoimintaa rajoittavat jo nyt sadat lait. Sosialismi ja
individualismi — minua eivät nuo abstraktiset lausumat miellytä.
On olemassa vastakkaisia periaatteita, jotka sisältyvät erilaisin
määräsuhtein jokaisen sivistyneen yhteisön rakenteeseen. Kysymyksessä
on pelkkä aste-ero. Toinen yhteisö on sosialistisempi kuin toinen.
Sama yhteisö on toisena aikana sosialistisempi kuin ennen. Meidän
maamme on nyt paljoa sosialistisempi kuin viisikymmentä vuotta sitten,
ja enimmistä siinä suhteessa tapahtuneista muutoksista ovat vastuussa
vanhoilliset."
LORDI MILNER.
ENSIMMÄINEN LUKU
IHMISEN HYVÄ TAHTO
1.
Tämän kirjoittajassa on jo kauan herättänyt mielenkiintoa
Ison-Britannian ja Amerikan sosialistinen liike ja kaikki ne monisyiset
asiat, jotka kootaan yhteen "sosiaalisten kysymysten" nimellä.
Muutamina viimeksikuluneina vuosina hän on itse siihen liittynyt ja
tutkinut sosialistista liikettä tarkoin ja välittömästi, on tutustunut
moniin liikkeen johtajiin Atlantin kummallakin puolella, kuulunut
lukuisiin järjestöihin, ollut mukana kokouksissa ja järjestänyt
niitä, kokeillut sosialistisessa politiikassa. Näiden tutkimusten
tuloksena ovat eräät varsin täsmälliset sosiaalisen kehityksen
suuntaa ja tarpeita koskevat päätelmät, jotka hän nyt julkaisee tässä
kirjassa. Hän nimittää itseään sosialistiksi, mutta ei ole suinkaan
mikään kiihkomielinen eikä epäkriitillinen aatteenkannattaja. Hänelle
sosialismi ilmenee erittäin jalona, mutta erittäin inhimillisenä ja
puutteellisena ajatusten ja vaikuttimien järjestelmänä, joka yhä
kasvaa ja kehittyy. Hän pitää sen henkeä, sen sisintä ydintä nykyisten
inhimillisten olojen toivorikkaimpana asiana, mutta huomaa siihen
samoinkuin kaikkeen muuhunkin maalliseen kuuluvan epätarkkuuden ja
erehdyksen ominaisuuksia. Sitä rasittaa jalojen suunnitelmien yleinen
vitsaus: sen vaikutusta ehkäisee sen kannattajien ja asianajajien
riittämätön kyky ja se pintahimmennys, joka nykyisessä ahneuden
ja ristiriitojen ilmakehässä välttämättä kohtaa pahimmin kaikkein
kirkkaimpia asioita. Näin tunnustettuaan oman ja kumppaniensa
erehtyväisyyden ja kelvottomuuden hän siitä huolimatta pysyy
sosialistina.
Keskustellessaan sosialismista sangen erilaisten henkilöiden kanssa hän
on pakostakin joutunut aika ajoin vastaamaan erittäin yksinkertaiselta
näyttävään, mutta todellisuudessa varsin vaikeaan kysymykseen: "Mitä
on sosialismi?" Asia on melkein sama kuin jos kysyttäisiin "Mitä on
kristillisyys?" tai kehotettaisiin näyttämään ilmakehää. Kysymykseen
ei käy tyhjentävästi vastaaminen millään kaavalla tai iskulauseella.
Kerran toisensa jälkeen on tämän kirjoittajalta kysytty, onko olemassa
kirjaa, jossa esitetään yleistajuista kielipartta käyttäen, suoraan
ja peittelemättä, mitä sosialismi on ja mitä se ei ole — ja hänen on
ollut aina pakko epäröidä vastatessaan. On olemassa monia tätä asiaa
käsitteleviä hyviä kirjoja, selvästi ja sujuvasti kirjoitettuja, mutta
yksikään niistä ei tunnu esittävän koko tarinaa sellaisena kuin tämän
kirjoittaja sen tuntee, ei yhtäkään, joka ääriviivojen ohella antaisi
myöskin asian hengen, vastaisi tärkeimpiin vastaväitteisiin, poistaisi
pahimmat väärinkäsitykset, käsittäisi koko alueen, ei yhtäkään kirjaa,
jonka voisi antaa tiedonhaluisen nuorukaisen käteen sanoen: "Ota
ja lue! Se selvittää sinulle juuri ne tärkeimmät tosiasiat, jotka
haluat tietää." Sellainen kirja tulee epäilemättä kirjoitettavaksi.
Toistaiseksi on kirjoittaja rohjennut sepittää tämän tilapäisen
sijaisteoksen, oman tunnustuksensa siitä, mitä uskoo.[1]
Sosialismi sellaisena kuin hän sen ymmärtää on siis suuri älyllinen
tapahtuma, sen muodostavat kehitystilassa olevat toivelmat ja aatteet,
jotka muotoutuvat suunnitelmaksi: muovata ihmisyhteiskunta uudestaan
uusien ja parempien suuntaviivojen mukaan. Tätä tahtoo sosialismi
avarammassa merkityksessään olla. Tämä kirja kokee kehitellä ja
perustella tuota väittämää ja määritellä niitä periaatteita, joiden
varassa sosialisti uskoo tämän yhteiskunnanuudestirakentamisen
pitävän tapahtua. Kirjan asiana on pohtia tämän suunnitelman ja tämän
vaatimuksen yksityiskohtia niin selvästi kuin kirjoittaja voi.
2.
Vaikka sosialisti siis pyrkiikin muovaamaan uudestaan
ihmisyhteiskuntaa, hänen ei kumminkaan tarvitse kieltää, että se
nykyiselläänkin on varsin ihmeellinen ja ihailtava näytelmä. Hän ei
tahdo kieltää sitäkään, että monien ihmisten elämä on nykyjäänkin hyvä
ja miellyttävä asia...
Tämän kirjoittaja, itsestään puhuakseen, ei ole erittäin voimakas,
ei erittäin terve eikä hyväonninenkaan henkilö, hän havaitsee paljon
saavuttamatonta ja paljon valitettavaa, mutta siitä huolimatta
ilmenee elämä hänelle vuosi vuodelta yhä tyhjentymättömämpää
mielenkiintoa tarjoavana, yhä suurempaa kauneutta kehittelevänä
näytelmänä, korkeiden pyrintöjen ja innostavien toiveiden loistavana
kenttänä. Sittenkin piilee tuossa näytelmässä omituista tuskaa,
salaperäistä riittämättömyyttä ja säälimättömyyttä, vihan ja
tuskaisen kaipauksen puuskia, sanomattoman murheellisia kohtauksia.
Sen haltioituneimmat hetket vetoavat eniten hänen ponnistuksiinsa,
ovat täynnä tyydyttämättömien tarpeiden vaatimuksia. Nämä varjot,
tuskat ja epävakaisuudet eivät ainakaan hänen mielestään pimennä koko
näkymöä, voipa olla niinkin laita, että ne vain tekevät loistokohdat
hänelle sitäkin kirkkaammiksi; mutta kaikesta huolimatta nämä elämän
pahat ja rumat puolet lausuvat hänelle jonkinlaisen haasteen tai
jotakin sellaista, mitä ei voi jättää huomioonottamatta, vaan josta
on kiihkeästi kiisteltävä, ne vetoavat kiinteästi kaikkeen hänen
olemuksestaan löytyvään tarmoon ja rohkeuteen. Elämä ja maailma
kelpaavat, mutta eivät pysyväisinä olosijoina, vaan areenana, niin,
taistotanterena, jota ylpeästi ympäröivät taivas ja meri, vuoret
ja avarat näköalat, koristavat herkän upeasti värisevät lehvät,
kukkalehdet ja höyhenet, pehmeät turkit ja elävän hipiän ihmeellinen
hohtelu ja jossa musiikista pitävät huolen ukkonen ja laulavat linnut;
mutta sittenkin taistotanner, jossa ei ole sijaa joutilaille
katselijoille, vaan jossa täytyy tahtoa ja tehdä, päättää, iskeä ja
vastata iskuihin — ja poistua ajan tullen.
Tarvitsee vain lyhyesti silmäillä historiaa — vaikka kaikkikin
historiallinen tieto tukee tätä yleistystä — käsittääkseen, ettei
puheenaolevalla areenalla tapahdu ainoastaan yksilöiden sekasortoista
ja tarkoituksetonta kamppailua. Liian läheltä katsellen voi siltä
näyttää, se voi ilmetä yksilöiden vihan ja rakkauden muodottomana
kudelmana; mutta hiukan loitompaa sitä tarkastellessaan havaitsee
suurempien piirteiden tulevan näkyviin. Silloin huomaa jotakin jatkuvaa
tapahtumista, jotakin, mikä alinomaa pyrkii luomaan järjestystä
satunnaisuuteen, kauneutta sekasortoon, oikeutta, hyvyyttä ja laupeutta
säälimättömyyden ja häikäilemättömän sorron sijaan. Tässä yhteydessä
riittää, kun puhumme tästä voimasta, joka taistelee ja pyrkii
tekemään ja saamaan aikaan, mainiten sitä _hyvän tahdon_ nimellä.
Aikojen vaiheita tutkiessaan huomaa yhä selvemmin, että ihmiskunnan
toiminnan vaikuttimien joukkoon on luettava tämäkin yhtä hyvällä syyllä
kuin nautinnonhimo, nälkä, ahneus, turhamaisuus ja suuremmassa tai
vähemmässä määrin älyllinen pelko. Olipa tämä ihmissuvun hyvä tahto
kuinka alkeellinen, vähäpätöinen tahansa, olkoon se yksityistapauksissa
miten suuressa määrin hyvänsä alistettu palvelemaan yksilöllisiä
tarkoituksia ja esiintyköön se kuinka naurettavan riittämättömänä
tahansa, se on sittenkin kokonaisuudessaan toimiva tahto. Kaikista
elämän hämmennyksistä ja estymisistä, kaikista kohtalon aiheuttamista
pysähtymisistä ja takapoukoista huolimatta on ilmeistä, että
inhimillinen elämä ajan pitkään avartuu, muuttuu entistä lempeämmäksi,
hienommaksi ja syvemmäksi. Kaiken kaikkiaan — ja nykyaikana melkein
alinomaisesti — olot parantuvat. Elämä on kohentunut vuosisatain
vieriessä, ja syynä on ollut ihmisten ponnistusten nojalla vaikuttava
hyvä tahto.
Tästä väitteestä voidaan tietenkin, kiistellä. On henkilöitä, jotka
väittävät sitä pätemättömäksi ja pitävät puoliaan sangen siedettävästi.
Voi väittää, ettei kohentumista tapahdu tai ettei se johdu mistään
hyvästä tahdosta eikä mistään muusta kuin puhtaasti mekaanisista
voimista. Edellinen väite on yleisempi. Silloin tavallisesti vedotaan
siihen, mitä menneisyydessä on parasta, ja kaikkeen nykyisyydessä
kehnoon ja alhaiseen. Samalla kertaa pätemättömin ja viehättävin
todistusperuste saadaan tahallisesti ihannoimalla määrättyjä
aikakausia, esimerkiksi kolmattatoista vuosisataa Englannissa tai
Antoniusten aikaa Rooman historiassa. Edellisen kuvailussa ilmenee
messukirjan värikäs tyyli, jälkimmäisen esityksessä roomalaisten
piirtokirjoitusten täysi juhlallisuus. Meitä kehoitetaan vertaamaan
näitä iloisessa valaistuksessa nähtyjä aikakausia patenttilääkkeiden
kauppiaan ilmoituksiin tai johonkin Lancashiren tehdaskaupunkiin ja
jätetään kokonaan huomioonottamatta keskiaikaisen lain puolueellisuus
ja keisariajan Rooman kurjuudenpesät, nälkä ja julmuus.
On kuitenkin myönnettävä, että voi tuollaisia ontuvia vertailuja
välttäenkin erinomaisesti vastustaa sitä väitettämme, että yleistä
edistystä on tapahtumassa. Voi mainita suuren joukon asioita, suuria
ja pieniä, jotka ovat olleet menneinä aikoina paremmat kuin nykyjään:
keskiajan Veneziassa ja Firenzessä ihmiset pukeutuivat upeammin ja
soreammin kuin me — nimittäin ne ihmiset, joilla oli siihen varaa;
Perikleen ajan Ateenassa veistettiin saavuttamattoman kauniita
marmorikuvia; kahdennellatoista vuosisadalla Veronassa rakennetut
tiilikivitalot ovat verrattomasti kauniimmat kuin samanlaiset
rakennukset Lontoossa siihen aikaan, jolloin Cannon Streetin asema
valmistui; keittotaide oli Rooman historian loistokauden jälkeen
rappiotilassa toista tuhatta vuotta; Ranskan ja Englannin goottilainen
arkkitehtuuri on ylevyyteensä, laatuunsa ja osiensa sopusointuiseen
kauneuteen nähden kaikkia myöhempiä rakennustyylejä etevämpi. Tämä
myönnetään kiistelemättä oikeaksi. Ateenan filosofinen ajattelu taas,
kosketellaksemme suurempia asioita, oli parhaimmillaan vapaampaa
ja hienommin ilmaistua kuin minään myöhempänä aikana. Ja pätevät
arvostelijat vakuuttavat meille, että kuningatar Elisabetin ajan
englanninkieli oli sirompi ja tehoisampi puheen väline kuin sama kieli
kuningatar Annan tai kuningatar Viktorian ajalla.
Niin voisi jatkaa tarkastellen suurta määrää asioita, vähäpätöisiä ja
suuria, ja niiden luettelo näyttäisi valtavalta, elleivät vastakkaiset
seikat vaatisi nekin huomiota. Todellisuudessa ei liene yhtäkään
aikakautta tai rotua, joka ei osoita meille jotakin, mitä on suoritettu
paremmin kuin milloinkaan ennen tai jälkeen, sillä ihmisen ponnistus
ei ole tyrehtynyt eikä täysin epäonnistunut minään aikana. Mutta jokin
erikoinen etevyys ei todista yleistä tason korkeutta. Toisella tai
toisella alalla, kirjojen sidonnassa tai metallin silauksessa, kielen
hienostamisessa tai vapauden puolustamisessa, yksityiset henkilöt
ovat jonkinlaisen välttämättömyyden pakosta käyttäneet tilaisuutta
hyväkseen, "löytäneet itsensä", kuten sanotaan, ja tehneet parhaansa.
Sattuipa muuten mitä tahansa, joka tapauksessa sopii varmaan uskoa,
että eräät ihmiset aina keksivät keinon suorittaa sitä tai tätä
erikoista ja päästä pyrkimystensä perille. Sellaiset huomiot, jotka
osoittavat erikoiskohdissa taantumista menneisyyteen verraten,
eivät itse asiassa pysty kumoamaan väitettä, että ihmisten onnenosa
jatkuvasti paranee, eivät horjuta toivoa niissä, jotka uskovat ihmisen
kykenevän poistamaan paljon vielä nyt maailmaa pimentävää pahaa, jotka
pitävät inhimillisten mahdollisuuksien säiliöitä melkein koskemattomina
apukeinoina ja joiden mielestä kaikki menneisyyden loisto ja etevämmyys
vain kirkkaasti lupaa ja aavistuttelee jokaisen tekomme osaltansa
rakentamaa vielä syntymätöntä tulevaisuutta, johon kaikki saavutuksemme
virtaavat, tahdoimme tai emme.
Paljon onnettomuutta on voitettu, paljon järjestystä, kauneutta ja
elämän liikkuma-alaa on saavutettu niiden aikojen jälkeen, jolloin
ihminen karvaisena villinä seurusteli kaltaistensa kanssa melkein
eläimen tavoin; mutta tätä verraten lyhyttäkin historiallista
kautta tarkastaessaan voi tuskin olla havaitsematta alinomaista
pahan voittamiseen suuntautuvaa toimintaa. Ihminen voi ivailla oman
aikansa asioita; siihen taipuu sellainen epäonnistuneesti kehitetty
henkinen tyyppi, joka ei kykene arvostelemaan suorittamatta samalla
ilkeämielisiä vertailuja, jonka kiitos on niin niukka, ettei voi
tunnustaa asian arvoa ilmaisematta samalla korvaavaa kateutta;
mutta eräs edistyksen pysyväinen tulos on varmaan jokaisen mielestä
kiistämätön. Ihmissuvun ajattelematon ja vaistomainen julmuus — ja tämä
on erittäin perustava seikka — vähenee alinomaa. Minä ihmettelen ja
epäilen, onko milloinkaan ennen koko maailmassa iäkäs, huonosti puettu
nainen tai ilmeinen raajarikko voinut liikkua alaluokan lasten joukossa
joutumatta kokemaan koko lapsilauman tai yksityistenkään lasten taholta
tulevaa solvausta, niinkuin hän nyt voi liikkua, jos sattuu joutumaan
jostakin Lontoon koulusta ryöpsähtävään lapsiparveen. Kaikista
synneistämme huolimatta uskon sitäpaitsi varmaan, että oikeudentunto on
herkempi ja laajemmalle levinnyt kuin koskaan ennen. Muutamat vakavat
sosiaaliset vauriot, jotka näyttivät aikoinaan ihmisen synnynnäisestä
luonnosta johtuvilta, ovat hävinneet, vieläpä niin täydellisesti,
ettemme voi enää kuvitellakaan niitä kokevamme. Yksityisen sodan
aiheuttama julmuus ja turvattomuus, kaksintaistelu ja avoin orjakauppa
ovat hävinneet, ja koko Länsi-Euroopassa ja Amerikassa ei enää satu
säännöllisesti uusiutuvaa nälänhätää eikä suuria ruton hävitystöitä.
Maailma, jossa katsetta kiduttavat tien vieressä mauttomasti
prameilevat lääke- ja ravintoaineiden ilmoitukset, on kieltämättä
vielä epätyydyttävä, mutta tulee muistaa, ettei ole kulunut kahtakaan
vuosisataa siitä, kun noiden ilmoitustaulujen sijalla kohosivat
hirsipuut, ilmoilla häilyivät korppien raatelemat repaleiset ruumiit
ja kuolleiden herrasmiesten pääkallot (onnettomat olivat kärsineet
piinapenkissä, heidän sisälmyksensä oli poltettu heidän nähtensä,
heidät oli hakattu neljään osaan) mätänivät sateessa rantasärkillä.
Maailma on nykyjään tavalliselle ihmiselle parempi olopaikka kuin
milloinkaan ennen, sen näköalat ovat avarammat, rikkaammat, syvemmät ja
enemmän toivoa ja lupausta sisältävät. Ajateltakoon niitä aivan yleisiä
asioita, jotka helposti jäävät huomaamatta, esimerkiksi suurta ja yhä
kasvavaa ihmisten joukkoa, niitä, jotka voivat maailmassa vapaasti
liikkua, vapaasti lukea, ajatella ja puhua! Ajateltakoon koskaan ennen
näkemätöntä hyvin järjestettyjen kotien ja hoidettujen, terveiden,
tiedonhaluisten lasten määrää! Ja meillä ei suinkaan ole vain tämä
keskinkertaisen hyvinvoinnin avartuva meri, jossa tulevaisuuden
todellisuus sikiää, vaan aikaamme sopii luottaa suoranaisten
aikaansaannostenkin alalla. Vastuuttomat henkilöt ovat kriitillisyyden
alkuajoilta saakka huutaneet, ettei heidän oma kautensa tuota mitään.
Sitä huutoa minä vihaan ja vastustan. Kunhan ehditään erottaa kuona
pois ja vertaaminen käy mahdolliseksi, uskon varmaan myönnettävän,
että kaiken kaikkiansa filosofiassa ja merkittävässä kirjallisuudessa,
rakennustaiteessa, maalauksessa ja tieteellisessä tutkimuksessa,
koneitten rakentamisessa ja teollisissa keksinnöissä, valtiotaidossa,
inhimillisyydessä ja uskaliaissa teoissa, ihmiskunnan viimeksikuluneina
kolmenakymmenenä vuotena suorittamat työt kestävät vertailun minkä muun
kolmikymmenvuotisen historiallisen kauden kanssa tahansa.
Ja tämä on ponnistuksen tulos; olot muuttuvat paremmiksi, koska ihmiset
tahtovat niiden paranevan ja kokevat saada korjauksia aikaan; tämä
kehitys jatkuu, koska ihmiset pahoista mielialoista, erehdyksistä
ja turhamaisuudesta, välinpitämättömyydestä ja alhaisista himoista
huolimatta samalla vastaavat hyvään tahtoon ja osoittavat hyvää tahtoa.
Voidaan väittää, että kaikki elämässä esiintyvät hyvät asiat johtuvat
syistä, jotka eivät ole ihmisen vallittavissa, että ihminen parantaa
asioita havaitsemattaan "valistuneen omanedunharrastuksen" nojalla.
Mutta ajatelkaa mitä tahansa tuntemaanne hyvää asiaa! Onko se siten
syntynyt?
3.
Sittenkään emme saa itseltämme salata, että elämä kaikesta todetusta
edistyksestä huolimatta on yhä sangen kehno. Aikamme loistavien
saavutusten takana aukenevat kaikkialla pimeät kuilut.
Mainitsen tässä vain erään tosiasiaryhmän, joka vetoo meihin kaikkiin
— eikä tule vetoamaan suotta. Tarkoitan pienten lasten elämää, jota
eletään nytkin — lukijan pitäessä kädessään tätä kirjaa. Ajateltakoon
esimerkiksi niitä pieniä lapsia, joita on ahdisrtettu, kidutettu ja
teurastettu Kongon vapaavaltiossa viimeksi kuluneiden vuosien aikana,
lapsia, joilta on kiskottu kädet ja jalat, joiden pienet ruumiit on
silvottu ja heitetty pois, jotta kumi olisi huokeahintaista, jotta
vaunujemme pyörät liikkuisivat äänettömästi ja että tuo poliittisten
laskelmien inhoittava luomus, Belgian kuningas, saisi pitää iloansa.[2]
Ajateltakoon myös, millaisen pelon, väkivallan, lian ja painostuksen
ympäröiminä lapset kasvavat Venäjän poliittisen kaaoksen sisäisessä
taistelussa. Ajateltakoon siirtolaisiaivoja, jotka nytkin liikkuvat
ulapoilla, pimeät, löyhkäävät suojat ahdettuina täyteen ihmisiä
sairaina kyyhöttävine lapsineen — pakenemassa varmasta kurjuudesta
epävarmaan. Ajateltakoon kauheita kertomuksia siitä surkeudesta ja
kärsimyksestä, jota lapset kokevat kaikkialla, missä ei ole kunnollisia
tehdaslakeja: kuinka niinkin sivistyneessä osassa maailmaa kuin
Amerikan Yhdysvalloissa, kuten Spargo yksityiskohtaisesti kertoo
kirjassaan _Bitter Cry of the Childern_ ("Lasten hätähuuto") tuhannet
pienet kuuden ja seitsemän vuoden ikäiset valkoiset lapset huonosti
ruokittuina ja usein julmasti kohdeltuina raatavat toivottomassa työssä.
Ajateltakoon vielä, kuinka kaikissa maanviljelysmaissa, joissa
kasvatuksen merkitystä ei vielä tajuta, lapset lähtevät väsynein
jaloin likaisista hökkeleistä, maalaiskansan asumuksista kaikkialla
maailmassa, tehdäkseen työtä loassa ja tuimassa tuulessa, karkoittaen
lintuja pelloilta, kumartuen istuttamaan ja kitkemään. Ja ajateltakoon,
mitä todella merkitsevät Lontoossa havaitut tosiasiat, jotka satuin
lukemaan "London County Councilin" kasvatusvaliokunnan vuotta 1905
koskevasta kertomuksesta.
Erään umpimähkään valitsemani koulun johtaja tekee erikseen selkoa 405
oppilaansa vaatetuksen laadusta. Hänen tiedonantonsa mukaan oli 7.4
%:lla pojista "mahdollisimman niukka vaatetus — esim. vain ryysyinen
napitettu mekko, jonka alta ei löytynyt kerrassaan mitään; jalkineet
joko puuttuivat kokonaan tai olivat muodostetut jalkojen ympärille
kiedotuista rievuista". 34.8 %:lla oli puku, joka "oli riittämätön
suojelemaan ruumiin lämpöä ja kaipasi välttämättä korjausta",
45.9 %:lla oli "niukka, mutta välttävä vaatetus; vanha, toisinaan
rikkinäinen puku ja sen alla jotakin alusvaatteiden tapaista — yleensä
flanellia". Niinmuodoin jäi vain 12.8 %, joita voi nimittää sanan
varsinaisessa merkityksessä "hyvin puetuiksi".
Toisena kotoista laiminlyöntiä osoittavana seikkana mainitaan
puutteellinen ruumiin puhtaus. 11 % pojista merkitään "erittäin
likaisiksi ja syöpäläisten vallassa oleviksi", 34.7 %:n "vaatteet
ja ruumis olivat likaiset, mutta syöpäläisiä ei ollut"; 42.5 % oli
"välttävän puhtaita, pojiksi", ja vain "12 % keskimäärää puhtaampia".
Yksitoista prosenttia syöpäläisten vallassa; ajateltakoon, mitä
se merkitsee! Ajateltakoon, millaisia täytyi olla niiden kotien,
joista nuo pienet onnettomat raukat tulivat! Ne olivat ehkä paremmat
maalaismajoja, joiden kaivoihin virtaa likakuopan mätä ja joissa
kanalan syöpäläiset siirtyvät ihmisiin, mutta epäilemättä sittenkin
sietämättömiä meidän moitteettomiin asuntoihimme verrattuina!
Kiinnitettäköön vain hetkiseksi huomiota vinoin numeroin merkitsemääni
lukuun seuraavassa taulukossa. Taulukko sisältää yhteenvedon vuotta
1906 koskevasta kertomuksesta, jonka ovat laatineet "Ringworm"
("Savipuoli")-hoitajattaret, jotka käyvät Lontoon alkeiskouluissa ja
tutkivat lapsia ottaen selkoa erilaisista lian aiheuttamista taudeista.
Eikö se puhu liasta ja epäjärjestyksestä, jota emme voi kauan
enää sietää, naisista, jotka ovat huonosti valmistuneet äidin
velvollisuuksia suorittamaan ja siinä määrin työn rasittamat, etteivät
voi huolehtia puhtaudesta, eikö se puhu suuresta torjuttavissa olevan
kärsimyksen määrästä? Ja näiden
Tarkas- Osittain Syöpä
tettujen puhdis- vallassa
lukumäärä tettuja olevia
Poikia............. 34,345 32,726 847 1,139
Tyttöjä............ 36,445 22,476 4,426 12,003
Pieniä lapsia...... 42,140 6,675 2,661 29,675
Sekaluokissa...... 5,855 4,886 298 897
Erikoisluokissa.... 977 624 133 296
Kaikkiaan.......... 119,762 67,387 8,365 44,010
likaa ja kehnoa vaatetusta merkitsevien numeroiden rinnalla on
toisia ainakin yhtä vaikuttavia edustamassa surkastumista, liian
heikkoa ravintoa, vähäverisyyttä ja kaikkia muita laiminlyönnin ja
taitamattomuuden onnettomia seurauksia. Nämä liian heikosti ruokitut,
liian huonosti puetut alamittaiset lapset ovat samalla opinnoissaan
takapajulle jääviä lapsia; he kasvavat pimeästä, ilottomasta
lapsuudesta harmaaseen, mieltähämmentävään, toivottomaan maailmaan,
joka orjuutuksen, raadannan, ehkäpä rikosten ja epätoivonkin jälkeen
vihdoin heidät surmaa.
Käsitettyänne näiden tosiasioiden mieltäkuohuttavan merkityksen, ette
kumminkaan saa johtua otaksumaan, että tämä aikakausi on kehnompi
kaikkia edellisiä. Samanlaista likaa, raadantaa ja julmuutta on
ollut aina olemassa, on ollut vielä enemmän. Ette saa ihannoida
alkukansain luola-asumusta, brittiläistä majaa, kosteata ja akkunatonta
maalaismökkiä, loassa uivaa, ruton saastuttamaa keskiaikaista
kaupunkia. Huolimatta siitä, että kaikki nuo ruhjotut, rammattat,
nälkään näännytetyt, oman onnensa varaan heitetyt pienokaiset sortuvat
tämän oivallisen ajan jalkoihin, huolimatta tuhannesta muusta melkein
yhtä julmasta epäjärjestyksestä ja surkeudesta, pysyy tosiasiana,
ettei nykyaikana ole ainoastaan suurempi luku, vaan myöskin korkeampi
prosenttimäärä terveitä, onnellisia, hyvinkohdeltuja lapsia kuin minään
toisena aikakautena maailman alusta saakka ja että toisten aikojen
kotielämää tarkastaessaan näkee vieläkin suurempaa saastaisuutta ja
enemmän kärsimystä.
Katselkaa vain minkä tahansa Englannin kirkon hautakiviä, sellaisia,
jotka ovat peräisin ajoilta ennen vuotta 1800, niin huomaatte, että
kaikkien perheiden, pariskuntien hyvinvoipain perheidenkin historiaa
kiertävät kiehkurana pienokaisten ja lasten kuolemantapaukset.
Lähes puolet lapsista kuolivat. Ajatelkaa myös, kuinka ankara oli
kasvatus. Aina näihin asti pidettiin luonnollisena, että lapsia,
kaikkein rikkaimpien ja ylhäisimpien lapsia lukuunottamatta,
totutettiin pelkäämään ja tekemään työtä varhaisimmista ikävuosistaan
asti. Näiltäkin ajoilta on meille säilynyt kauniita huonekaluja,
hienoa kirjailisuutta ja maalauksia, mutta myös tietoja ankarasta
ruumiillisesta kurituksesta ja pimeään sulkemisesta ja tuskin
ainoatakaan lasten kirjaa, tuskin ainoatakaan lelun sirua. Jos olot
ovatkin huonot, ne ovat kuitenkin paremmat — sen voitte uskoa — mutta
yhä niin huonot, että pikainen korjaus näyttää välttämättömältä. Se
seikka, että ne ovat aikaisemmin olleet vieläkin kehnommat, ei oikeuta
tyytymään niiden nykyiseen tilaan, oikeuttaahan vain toivomaan, että
ponnistuksemme ja se hyvä tahto, joka meitä ponnistuksiimme johtaa, yhä
edelleenkin tuottavat tuloksia kurjuuden alinomaa vähentyessä.
4.
Minusta näyttää, että aikamme huonojen samoinkuin hyvienkin puolien
koko henki ja laatu ja sosialistin sekä jokaisen muunkin terveen
uudistajan suhde näihin kysymyksiin ilmeni lyhyenä yhteenvetona
kävelyretken aikana, jonka tein vähän aikaa sitten erään ystäväni
seurassa pitkin Thamesin rantaa Blackfriarsin sillalta Westminsteriin.
Me olimme aterioineet yhdessä ja lähdimme sinne, koska arvelimme
suurten rakennusten kaaren ja teräksisenä kiitävän virran tarjoavan
kerrassaan kauniin näköalan sellaisena iltana, pilvien ajelehtiessa
taivaalla, kuutamon milloin kirkkaasti hohtaessa, milloin himmetessä,
ja kristallisen ilman luodessa mieleen iloa ja seesteisyyttä. Näky
oli tosiaankin kaunis. Oikealla puolellamme kohosivat salaperäisinä
rakennusten valtavat joukot, siellä täällä näkyi erivärisiä
valoläikkiä, sinertäviä, vihertäviä, merikullan tai lämpöisemmän
oranssin värisiä, näkyivät Waterloon sillan tummat kaaret, äänetönnä
virtaavan veden kalvossa vipajavat valot, Charing Crossin sillan
kannatinristikko ja siinä vastakkaisiin suuntiin liikkuvat junat —
niiden savupiipuista näytti savun asemesta urkenevan jonkinlaista
hehkuvapäärmeistä kuutamoa — ja sitten lamppujen kaartuva viiva,
rantalaiturin lamppujen taajeneva ja pienenevä varja Westminsteriä
lähestyttäessä. Suuret hotellit olivat hienoja, valtavan suurina
kuumottavia tummanharmaita ja ruskeita hahmoja, joiden reunoilta ja
laelta tulvi valo ja joiden tuhannet kirkkaina loistavat ikkunat
puhuivat juhlista ja nautinnoista. Ja kaiken yläpuolella olivat kuun
kalmankalpeat kasvot harson peittäminä ja sitten paljaina.
Mutta yhtäkkiä meidät yllätti tämän suurenmoisten näkyjen sarjan
odottamaton loppukerto, joten emme huutaneetkaan niinkuin olimme
aikoneet: Kuinka hyvä onkaan saada elää! Me löysimme jotakin muuta,
jotakin sellaista, minkä olimme unohtaneet.
Rantalaiturilla näet on säännöllisten välimatkojen päässä rautaisia
penkkejä, istuinpaikkoja, joissa ei käy makaaminen, koska käsinojat
ovat esteenä, ja lamppujen valossa voi nähdä, että kaikki nuo penkit
olivat täynnä kyyhöttäviä ihmishahmoja. Ei ollut yhtäkään tyhjää sijaa,
ei yhtäkään. Nämä olennot olivat kodittomia ja olivat tulleet tänne
nukkumaan. Tuossa oli vanha vaimo rukka, jonka rutistunut olkihattu
riippui uneliaiden kasvojen varjostimena, tuossa tuijotteli nuori
kauppa-apulainen epätoivoisena eteensä, tuossa likainen maankiertäjä,
tuossa parrakas, lievenattuun puettu kaulukseton arvohenkilö.
Erikoisesti on muistiini jäänyt eräs aavemaisen pitkä valkoinen kaula
ja valkoiset, hervottomasti taaksepäin valahtaneet kasvot. Nukkuja
näytti kokevan jonkin painajaisunen ahdistusta, heräsi, tarttui
luisevalla kädellään näivettyneeseen kaulaansa, suoristautui ja katseli
vihaisesti meitä ohikulkevia. Tuuli tuntui sinä iltana purevalta
meistäkin, vaikka olimme hyvin aterioineet ja olimme hyvissä pukimissa.
Joku kumarainen hahmo yski yskimistään, kirotun kiinteästi.
"Näköala on kaunis", sanoin minä yrittäen pitää tarkkaavaisuuttani
suunnattuna niihin vaikutelmiin, joiden pelkkänä reunusteena nuo
onnettomat olivat, "se on kaunis! Mutta minä en voi sietää _tätä_."
"Niin, se muuttaa asiat toisenlaisiksi kuin olimme odottaneet", myönsi
ystäväni oltuaan hetken vaiti.
"Täytyykö meidän kulkea eteenpäin — heidän kaikkien ohitse?"
"Täytyy. Ajattelen, että meidän tulee se tehdä. Se on kenties opetus
niille, jotka yrittävät saada liian paljon kauneutta elämästä
sellaisenaan — ja unohtavat. Älä huoli sitä väistää!"
"Hyvä Jumala!" huudahdin minä. "Täytyykö elämän aina olla tällaista?
Minä voisin kuolla — suostuisin tosiaankin hyppäämään heti tuohon
kylmään ja sameaan virtaan, jos niin tehden voisin ojentaa jäykän
kuolleen käden kaikkien näiden asioiden tuolle puolen, tulevaisuuteen,
kuolleen, käskevän käden, jonka äänetön, mutta vastustamaton ele
vaatisi tätä elämän tuhlaamista ja haaksirikkoutumista lopetettavaksi
ja lopetettavaksi ainiaaksi."
"Mutta sehän loppuu! Joka vuosi sitä on suhteellisesti hiukan vähemmän
kuin ennen."
Minä kuljin eteenpäin mitään virkkamatta, ja ystäväni puhui vierelläni.
"Me edistymme. Siellä täällä tapahtuu korjauksia. Ihmisen hyvä tahto —
—"
"Edistys ei tapahdu kyllin nopeasti. Se on ylen hidasta — ja vähän ajan
kuluttua meidänkin täytyy kuolla — —"
"Se voidaan saada aikaan", virkkoi kumppanini.
"Niin ei tarvitsisi olla laita", sanoin minä.
"Asia toteutuu tulevaisina päivinä. Kaikille on olemassa kyllin ruokaa,
suojaa ja varallisuutta. Ihmisten tarvitsee vain se tietää ja sitä
tahtoa. Mutta toistaiseksi on laita näin!"
"Ja on olemassa ylen paljon samanlaista!" sanoin minä..
Niin me keskustelimme ja tunsimme mieltäraatelevaa tuskaa.
Muistan, kuinka sitten saavuimme Westminsterin sillalle, katselimme
laajaa tummalaineista vedenpintaa, joka kuvasteli lamppuja, palatseja
ja höyrypursien vilkkuvia valoja, ja olimme jutellen selviytyneet
epätoivostamme. Me havaitsimme, että se, mikä oli suurenmoista, säilyi
suurenmoisena, että se, mikä oli salaperäistä, jäi kaikelta tuskaltamme
ja kärsimättömyydeltämme ratkaisematta. Meistä oli selvää, ettei se
asia, johon meidän molempien oli varauduttava, ollut nykyisyyden hyvä
eikä paha, vaan tulevaista parempaa asiainjärjestystä, täyteläisempää
elämää, kärsimyksen torjumista tavoittava ponnistus ja unelma.
"Me tahdomme saada kaiken olemassaolevan kauneuden", sanoi ystäväni,
"ja enemmänkin. Emme mitään nykyisestä kurjuudesta. Me olemme täällä —
emme tiedä, mistä ja miksi — olemme sitä tahtomassa ja taistelemassa
sen saavuttamiseksi, sinä ja minä ja kymmenen tuhatta muuta, joiden
välillä väikkyvät salaavina harsoina nämä valohohteiset pimeät. Me
teemme työtä ja poistumme — en tiedä minne, mutta pois tietomme
rajoista. Siitä huolimatta me teemme työtä — meitä on jokin työhön
kannustamassa. Nuo ihmiset tuolla ovat kannustimenamme — mihinkään
hienompaan vetoomukseen emme osaa vastata. Jokaisen tulee tehdä, minkä
voi. Entä palkkamme? Palkkanamme on uskomme. Se on uskoni tänä iltana.
Minä uskon, että oman olemukseni, minussa ja kaltaisissani elävän hyvän
tahdon nojalla maailma syntyy uudestaan, kärsimyksestä ja murheesta
vapahdettuna. Meidän tehtävämme täällä on sitä edistää. Siinä on meillä
työtä koko iäksemme. Minkätähden tahtoisimmekaan tietää enemmän?
Erehdyksemme ja syntimme tuntuvat tänä iltahetkenä varsin mitättömiltä.
Jos kompastumme ja kaadumme lokaan, jos törmäämme toisiimme ja
loukkaamme toisiamme — —"
"Meidän tulee jatkaa", sanoi ystäväni hetkisen vaiti oltuaan.
Vähään aikaan emme virkkaneet mitään.
Omat persoonalliset ongelmat tulivat ja menivät kuin vedenkalvon
väreet. Eteläisellä rannalla näkyvä whiskykauppiaan ilmoituskin
näytti jonkin haaveellisen muuntumisen nojalla esiintyvän lupauksena,
arvoituksellisena lupauksena, joka välkähti tulikirjaimin näkyviin
virran taipeen takaa. Lontoo oli sinä iltana tosiaankin erittäin
kaunis. Ellei olisi ollut toivoa katselijain mielissä, se ei olisi
suinkaan näyttänyt kauniilta, vaan olisi esiintynyt kauheana kuin
saalistaan kohti hiipivä musta pantteri. Meidän toivomme lunasti sen.
Sen pimeän ja viettelevän loiston takaa, sen julmuuttaan salaavan
valtahahmon takaa, jota jalokivinä kaunistivat kiertävät, tuikkivat ja
vilkkuvat tulet, jonka kruununa olivat tähdet ja viittana tumma yö,
minä näin tuokioisena näkynä Ihmiskunnan Kaupungin, kaikkia unelmiani
kauniimman, täynnä elämää, nuoruutta ja luovaa henkeä...
TOINEN LUKU
SOSIALISMIN PERUSAATE
Se perusaate, johon sosialismi nojautuu, on sama perusaate, jota
noudatetaan kaikessa varsinaisessa tieteellisessä työssä. Sen mukaan
eivät tilapäinen virike, yksilön tahto ja sattuma muodosta ainoata
menetelmää, jonka nojalla asioita voidaan tässä maailmassa suorittaa.
Sen mukaan asiain järjestys on säännöllinen, asioita voidaan ennakolta
arvioida ja laskea. Tämän vakaumuksen henkeä noudattaen luonnontiede
pyrkii aineellisten olioiden järjestelmälliseen tuntemiseen. "Tieto
on voimaa", tieto, jota vaihdetaan avoimesti ja rehellisesti — tuo
on alkuedellytyksenä teoksessa _Uusi Atlantis_, joka perusti Royal
Societyn ja aloitti tutkimustyön järjestelmällistämisen. Sosialisti
luottaa aivan samoin olioiden järjestykseen, niiden tunnettavuuteen
ja siihen, että ihmiset kykenevät yhteistoiminnan avulla voittamaan
satunnaisuudet, mutta hänelle, joka käsittelee ihmisten sosiaalisia
asioita, tehtävä ei ilmene yhteisen tutkimuksen muodossa, vaan
yhteistyönä, jonka nojalla pyritään luomaan laajaa suunnitelmaa
ihmisen kaikille sosiaalisille toiminnoille. Tieteen kerätessä tietoa
sosialismi tutkii ja kehittelee aivan samanlaisessa hengessä yleistä
sosiaalisen elämän suunnitelmaa. Kumpikin pyrkii luomaan järjestystä
sekasorron sijaan.
Näillä aatejärjestelmillä on tietenkin molemmilla rajansa; aineellista
maailmaa käsittelevän tieteen alalla tiedämme, ettei mikään laskettu
määrä ole milloinkaan täsmällinen, ei mikään ääriviiva vailla
epämääräistä reunaa, ei minkään kulman kärki ehdottoman terävä, ja
sosiaalisissa asioissa täytyy samoin aina olla yksilöllisyyttä,
odottamatonta ja laskematonta. Nämä seikat eivät kumminkaan tee
mahdottomaksi yleistä järjestystä enempää kuin matkustavien henkilöiden
erilainen koko ja erilaiset tarkoitukset tekevät mahdottomiksi
rautatievaunujemme istuinten ja ovien normaalikokoa ja kaikkien
liikkumista pitkin samoja raiteita.
Luonnontiede ei ole ainoastaan siinä suhteessa sosialismia muistuttava,
että sen pohjana on ihmisten rohkea luottamus järjestyksen
etevämmyyteen sekasortoon verrattuna, vaan nämä molemmat inhimillisen
ajatuksen suuret prosessit ovat sopusoinnussa vielä sikäli, että
vaativat ihmistä luopumaan itseensäkeskittymisestä ja eristäytymisestä.
Nykyaikaisen ja keskiaikaisen tieteen välinen tärkein erotus, edellisen
valtavan menestyksen salaisuus, piilee sen kollektiivisessa luonteessa,
siinä tosiasiassa, että jokainen hedelmällinen koe julkaistaan,
jokainen uusi sukulaissuhteen keksiminen selitetään. Tieteellisessä
tutkimuksessa tulee voitetuksi eräs luonnollinen vietti, se alhainen
vietti, joka tekee ihmiset salamyhkäisiksi, saa heidät pitämään
tiedon omanaan ja käyttämään sitä kavalasti omaksi hyödykseen.
Tiedemiehen koulutus on kouluttautumista siihen, mitä sivistymätön
houkko halveksii heikkoutena, se on kouluttautumista lavertelemaan,
ilmaisemaan asioita, kertomaan niin pian kuin suinkin mahdollista, mitä
on keksinyt. "Suunsa kiinni pitäminen" ja oman edun vaaniskeleminen
ovat yhä vielä useimpien ihmisten viisautena. Tieteessä se merkitsee
rikosta. Niinpä on esimerkiksi jalon lääketieteen jalona tapana tuomita
puoskariksi ja konnaksi jokainen salaisten lääkkeiden käyttäjä. Sille,
joka mietiskelee ihmisen mahdollisuuksia, ilmenee eräänä kaikkein
rohkaisevimpiin kuuluvana seikkana se, että lukemattomat miehet
ovat viimeksikuluneiden kolmen vuosisadan aikana tyytyneet elämään
uutteraa, voittoatuottamatonta ja useimmiten aivan huomaamatonta elämää
palvellen tietoa, joka on muuttanut maailman toisenlaiseksi. Muutamat
nimet tosin ovat jonkin jättiläismäisen tai merkittävän saavutuksen
nojalla huomattavalla sijalla, esimerkiksi Bacon, Newton, Volta,
Darwin, Faraday, Joule; mutta ne ovat vain ylimpiä huippuja siinä
ylämaassa, johon kuuluvia nimiä voisi mainita tuhansittain. Muut ovat
saaneet palkakseen vain niukasti mainetta, vähäisen korvauksen, ovat
raataneet väsymättömässä työssä hyläten paljon elämänmukavuutta. Eräs
seikka on heidän kaikkien jaloutenaan: he ovat voittaneet itsessään
halvan salakähmäisyyden, ovat järjestelmällisesti käyttäneet tarmoansa
henkilökohtaisten etujensa ulkopuolella oleviin tarkoituksiin!
Samaa vaatii nimenomaisesti sosialismikin. Se soveltaa sosiaalisiin
ja taloudellisiin suhteisiin samaa ylevää vilpittömyyden ja
totuudellisuuden periaatetta, samaa pelkästään persoonallisten
edunharrastusten alistamista yhteisen tarkoituksen palvelukseen,
jota tiede vaatii ajatuksen ja tiedon alueella. Samoinkuin tiede
pyrkii luomaan yhteistä elimöityä tiedon kokoomusta, jota kaikki
sen palvelijat lisäävät ja jossa he kaikki ovat osallisina,
samoin tehostaa sosialismi elimöidyn sosiaalisen järjestelmän
ihannetta, järjestelmän, jota jokainen palvelee ja josta jokainen
saa hyötyä. Molempien vihollinen on salamietteinen, itsekäs
ihminen. Salakähmäisyys, vilpillisyys ja yksityinen voitto ovat
sosialismin viholliset ja tieteen vastustajat. Myönnettävä on,
että sosialisti ja tiedemies toisinaan unohtavat tämän oleellisen
yhtäläisyytensä. Tapaamme erikoistutkijoita, jotka eivät käsitä
olevansa todellisuudessa sosialisteja, ja tapaamme sosialisteja, jotka
tajuavat oman aatteensa niin tylsästi, että asettuvat sotakannalle
tiedettä vastaan ja harjoittavat salakähmäistä politiikkaa. Sellaiset
lyhytnäköiset palvelijat eivät kumminkaan kykene muuttamaan molempien
ajatusjärjestelmien välillä vallitsevaa oleellista vastaavaisuutta.
Sosialisti, jonka mieltä innoittaa tulevaisuudenkuvana näkyvä vapaa
ja avara sosiaalinen järjestys,, missä halvat ja ahtaat päämäärät
tulee uhrata suurten yleisten hyväksi, arvostelee olevaista olojen
järjestystä hyökäten sitä vastaan lukuisissa eri kohdissa ja erilaista
puhetapaa käyttäen. Asiaan syventyessään kuitenkin huomaa hänen
kritiikkinsä sisältönä olevan sen väitteen, että puuttuu riittävää
rakentavaa suunnitelmaa. Siihen hän viime kädessä aina johtuu.
Hän vaatii kaikkien niiden asioiden täydellistä elimöimistä, jotka
ovat yhteisön kannalta tärkeät. Hän sanoo, ottaakseni melkein sattuman
kaupalla joitakin esimerkkejä, että valmistaessamme suuria määriä
välttämättömiä tavaroita, hankkiessamme ja jakaessamme ravintoaineita,
johtaessamme kaikenlaisia liikkeitä, siittäessämme ja kasvattaessamme
lapsia, salliessamme tautien syntyä ja levitä, menettelemme
sekasortoisesti ja suunnitelmattomasti, niin huonosti, että toisaalla
on suunnatonta hätää, toisaalla suunnatonta tuhlausta, toisaalla
liiallisuutta ja rappeutumista, toisaalla puutetta ja kuolemaa. Hän
väittää ihmiskunnan näitä yhteisiä tarkoituksiaan toteuttaessaan, näitä
yleisiä tarpeita tyydyttäessään noudattavan lauman menettelytapoja,
vaikka sen tulisi toimia niinkuin toimii sotajoukko. Sen sijaan,
että yksilöt ponnistelevat järjestyksettömästi, jokainen tekee, mitä
hyväksi näkee, sosialisti tahtoo järjestelmänmukaista ponnistusta
ja suunnitelmaa. Tiedemiehen yrittäessä tehdä säännöllistä karttaa
tosiasioiden puolittaintutkitusta aarniometsästä sosialisti yrittää
laatia järjestelmällistä suunnitelmaa inhimillisen toiminnan
puolittaintajuttua tuntematonta aluetta varten.
Se on oleellinen sosialistinen aate, ei mikään muu.
Tulee kumminkin varoa, ettei tuo kuva johda harhaan. Puhuessaan
suunnitelmasta sosialisti tietää hyvin, ettei hän kykene luomaan
sellaista suunnitelmaa kuin rakentaja. Rakentaja käsittelee kuollutta
kiveä ja puuta, valtiomies ja sosialisti käsittelevät eläviä ja
pyrkiviä olioita. Hän tekee suunnitelmansa niinkuin henkilö, joka
suunnittelee puutarhaa, jotta siinä kasvaisi sieviä ja soveliaita
kasveja, avautuisi laajoja ja kauniita näköaloja ja rikkaruohot ja
mätä häviäisi. Puutarhasuunnitelma kehittyy ja uudistuu alinomaa ja
tarjoaa yhä uusia mahdollisuuksia, mutta sen sulon ja kauneuden tekee
sittenkin mahdolliseksi piirretty pohjakaava ja vallitseva tarkoitus,
silmälläpito ja huolto, kaivaminen ja polttaminen, rikkaruohonnyhtimet
ja kuokka. Sellaista suunnitelmaa, elävää suunnitelmaa eläville ja
kasvaville olioille, sosialisti etsii sosiaalista ja kansallista elämää
varten.
Tehdäkseni asian selvemmäksi osoitan eräiden nykyaikaisten, kahden
tärkeimmän inhimillisen harrastuksen alueisiin kuuluvain asiain
suunnitelmattomuuden ja selitän, mitä päätelmiä sosialisti tekee näiden
seikkojen nojalla. Niin menetellen käy selvästi ilmi, mitä tarkoitetaan
väitettäessä, ettei nykyisessä asioidentilassa ole mitään rakentavaa
suunnitelmaa, ja lukija voi arvostella sosialistien tekemän ja
maailmalle tarjoaman rakentavan suunnitelman olemusta sen yleisimmässä
muodossa.
KOLMAS LUKU
SOSIALISMIN ENSIMMÄINEN TÄRKEIN YLEISTYS
1.
Ensimmäinen ja tärkein sosiaalisen elämän puoli, johon nähden maailma
sosialistin mielestä on nykyjään suunnitelmaton ja häilyväinen ja jota
varten hän vakavasti ehdottaa paremman järjestyksen kaavaa, on koko se
olemassaolon puoli, joka koskee lapsia, lasten saamista ja elättämistä,
huoltamista ja kasvattamista. Maailma alkaa alinomaa uudestaan,
kuolema pyyhkii kerran toisensa jälkeen pois epäonnistumiset,
taudit, oppimattomuuden ja kaiken sen, mikä on palvellut elämää ja
täydellistänyt itseään, ja useille, ellei kaikillekin sosialisteille
juuri tämä on sosiaalisen ohjelman tärkein kohta. Sukupolven aikana
tapahtuvan edistyksen koko mitta on siinä, missä määrin lapset pääsevät
vanhempiaan kauemmaksi ruumiilliselta ja henkiseltä laadultaan, missä
määrin he ovat edeltäjiään etevämmät sosiaalisessa järjestyksessä ja
kelpoisuudessa. Jos tässä suhteessa puuttuu hyvä tahto, niin mikään muu
ei takaa onnistumista.
Tarkastelemme nyt, millä kannalla séllaiset asiat ovat maailmassamme
nykyaikana, ja tarkastelemme niitä sosialistisessa mielessä. Mainitsin
jo eräitä Lontoon kasvatusvaliokunnan esittämiä tosiasioita, joista
huomasitte, että valitessamme umpimähkään jonkin koulun — ikäänkuin
pistäen kauhan Lontoon väestön joukkoon — havaitsimme, että enemmän
kuin kahdeksan prosenttia Lontoon lapsista ovat riittämättömästi
puettuja, enemmän kuin puolet epäterveellisen likaisia — yksitoista
prosenttia syöpäläisten vallassa, pienistä lapsista enemmän kuin
puolet! Näiden lasten ravinto on sekin riittämätön. Sama selonteko
osoittaa, että vaatetuksen ja puhtauden erilaisuutta vastaa samanlainen
ja yhtä silmiinpistävä erotus ravitsemisessa.
"30 alimman luokan poikaa pysyi melkoista keveämpinä kuin heidän
kouluikänsä edellytti; keskimääräinen painonvajaus oli 0,7 kiloa.
Vaikutus painoon oli huomattavampi kuin vaikutus pituuteen; mitanvajaus
oli keskimäärin 1 senttimetri. Seuraavan luokan 141 poikaa saavutti
täsmälleen keskimäärän, 49 hyvinpuettua poikaa ylitti ikänsä
keskimääräisen painon 0,54 kilolla ja pituuden 1,8 sentimetrillä."
Voiko olla epäilystäkään siitä, että tämän ruumiillisen alamittaisuuden
ohella tapahtuu vastaava henkinen ja siveellinen surkastuminen?
Voidaan väittää, ettei tuo esimerkki kelpaa edustamaan väestöämme
yleensä, että nuo tosiasiat on poimittu eräästä määrätystä
väestöryhmästä, että ne koskevat Lontoon kurjimpien osien asujaimistoa
ja kerrassaan poikkeuksellisia olosuhteita. Niin ei kumminkaan ole
laita. Tarkastettu koulu ei sijainnut missään erikoisen huonossa
kaupunginosassa. Sitäpaitsi on mr B.S. Rowntree tyhjentävästi tutkinut
erään tyypillisen kaupunkimme, Yorkin, työläisväestön, ja minä
esitän tässä muutamia hänen tuloksiaan, jotka täysin tukevat Lontoon
numeroiden aikaansaamaa vaikutelmaa.
"Oli kerrassaan mahdotonta perinpohjin tutkia kaikkien lasten
ruumiillista tilaa, mutta heidän saapuessaan punnittaviksi ja
mitattaviksi heidät lajitteli neljään ryhmään ('erittäin hyvä', 'hyvä',
'välttävä', 'huono') tutkija, jonka harjaantuneisuus ja edelliset
samanlaisessa työssä saavuttamat kokemukset tekivät mahdolliseksi
luotettavan, joskin summittaisen luokittelun...
"'Huono' merkitsee, että lapsessa havaittiin puutteellisen ruokinnan ja
laiminlyönnin ruumiillisia merkkejä."
Eri luokkiin jakautuivat tutkitut seuraavasti:
POJAT
'Erittäin
hyvä' 'Hyvä' 'Välttävä' 'Huono'
% % % %
I ryhmä (köyhimmät) 2,8 14,6 31 51,6
II ryhmä (keskink.) 7,4 20,1 53,7 18,8
III ryhmä (rikkaimm.) 27,4 33,8 27,4 11,4
TYTÖT
I ryhmä (köyhimmät) 2,1 14,6 31 52,3
II ryhmä (keskink.) 7,5 21,2 50,4 20,9
III ryhmä (rikkaiimm.) 27,2 38 23,1 11,7