»Sitä asiaa minä en tiedä, mutta julma sillä oli ilme koko välin»,
vastasi vanginkuljettaja.
Ranta-Jussi ei joutanut sen enempää tiedustelemaan, vaan riensi
mökilleen ja alkoi hommata itseään Ruotsin puolelle. Pian hän istuikin
kaksitahoisessa veneessään Lampalle soutaen.
Siinä se nyt oli!
Jussilla oli ollut merkillinen aavistus mielessään, vaikkei hän ollut
siitä puhunut. Koko ajan oli tuntunut siltä, ettei Santeri enää tulisi
takaisin, vaikkei hän ollut sitä osannut sen tarkemmin selittää.
Kerran hän oli ajatellut Lampan patruunallekin sanoa, mutta ei ollut
kuitenkaan mitään puhunut...
Mitä nyt emäntä sanoisi? Mutta jäihän siihen talo ja ties kuinka paljon
rahaa...
— Mutta minä en usko, että hän tämän viimeisen asian vuoksi itsensä
hukutti, vaan ehkä hän oli alkanut pelätä, että sillaikaa, kun hän
linnassa yksin istuisi, voisivat vielä tulla päivänvaloon entiset
synnit, jotka taitavat olla vähän raskaampia, eikä enää iljennyt
näkösälle tulla... Salaperäinen oli sittenkin hänen kuolemansa niinkuin
oli elämänsäkin ollut... Ei tiedä, menikö hän vahingossa jokeen vai
tahallaan... Niin, ei sitä kukaan muu tiedä, mutta minä sen kyllä
tiedän...
Näissä mietteissä Jussi pääsi Lampan rantaan, johon kiskoi veneensä,
ja lähti nousemaan pihaan. Hiljaista näytti talossa olevan. Ketään ei
näkynyt liikkeellä pihallakaan...
Jussi meni keskelle pihaa katsomaan ikkunan läpi, näkysikö patruuna
konttorissa. Mutta tyhjää oli sielläkin.
Sitten hän huomasi Joonaan, joka ilmestyi tallista.
Jussi kertoi Joonaalle Santerin kohtalon. Mutta Joonaalle tämä uutinen
ei näyttänyt tuottavan iloa eikä surua.
— Aika mökäle mieheksi! — mietti Jussi ja lähti konttoriin.
Mutta konttorin ovi oli lukossa.
Hän meni puotiin, jossa Tilta seisoi yksin tiskin takana silmät itkusta
punaisina.
»Patruuna on tänä aamuna varhain lähtenyt etelään päin», selitti Tilta
eikä sanonut tietävänsä hänen matkastaan mitään muuta.
Sikaarin hän antoi Jussille, ja Jussi kertoi Tiltallekin, kuinka
Santerin oli käynyt.
Mutta soutaessaan takaisin Suomen puolelle Jussi mietti, mihin patruuna
oli mennyt, ja päätteli mielessään, että Lamppa oli mennyt linnaan
sakkojansa maksamaan.
Ja hän oli melkein hyvillään, kun muisti, että nyt hänen sopi yksin
nauttia koko sen korillisen sisällys, jonka patruuna oli Santeria
varten hänelle antanut.
Kevein airoin hän souti mökkiänsä kohden, joka vastapuhjenneiden
kevätlehtien välistä pilkahti näkyviin suomenpuoliselta rannalta.