Katettu kahvipöytä vasemmalla etualalla. _Renne_ keinutuolissa
lukee sanomalehteä. Ovikello soi, hetken perästä astuu sisälle
oikeanpuolisesta takaovesta _Matti Tuomaskuona_.
MATTI: Terve! Kuinkas täällä on asiat?
RENNE: Huonosti, hyvä veli. (Viittaa hänet istumaan.) Äiti on lähtenyt
ulos jo varhain aamulla, isä ei ole vielä astunut huoneestaan.
MATTI: Ja Tuulikki?
RENNE: Hän on itkenyt koko yön kamarissaan.
MATTI: Se on siis totta?
RENNE: Kuten kerroin jo eilen Seurahuoneella sinulle. Hän on purkanut
kihlauksensa.
MATTI (huolestuneena): Poloinen Janne Heimonheimo! Kuinka saattaakin
olla niin huono onni ihmisellä?
RENNE: Sano mieluummin: poloinen Tuulikki! Miksi pitääkin nostaa melu
niin pienestä ja turhanpäiväisestä asiasta?
MATTI: Hiuskarvasta!
RENNE: Vaaleasta hiuskarvasta, kun hänen oma tukkansa sattuu olemaan
tumma! Niinkuin ei sellaista voisi parhaissakin perheissä tapahtua.
MATTI (varovasti): Tuo hius kuuluu olleen pitkä?
RENNE: Epäilemättä se oli pitkänpuoleinen. Mutta sattuuhan sellaista.
Täytyy vain harjata hyvin takkinsa, siinä kaikki.
MATTI: Hän löysi tuon vaalean hiuksen sulhasensa takinliepeestä?
RENNE: Aivan rintapieluksista, joka kuuluu olevan kovin raskauttava
asianhaara.
MATTI: Janne on ollut kevytmielinen, sitä ei käy kieltäminen. Jos
kerran aikoo naimisiin arvossapidetyn perheen tyttären kanssa...
RENNE (välinpitämättömästi): Ottotytär tosin, mutta kuitenkin kovin
ihastuttava olento. Vahinko, että hän näin joutuu koko kaupungin
hampaisiin.
MATTI: Syy on Jannen, kokonaan Jannen tässä tapauksessa. Ja mikäli voin
aavistaa, onkin yleinen mielipide vahvasti häntä vastaan asettuva.
RENNE: Siitä tiedetään jo?
MATTI: Huhu on käynyt kuin kulovalkea läpi kaupungin. —
(Tuttavallisesti.) Onhan tämä, näin meidän kesken sanoen,
häväistysjuttu...