_Fiesko_ kävelee miettien edestakaisin.
Fiesko. Mikä meteli rinnassani! -- kuinka salaa aatokset pakenevat --
kuin syypäät veljekset, jotka hirmutyöhön mennen hiipivät varpaillaan
ja peloissaan lyövät tulenhehkuvat kasvonsa maahan, niin kiitää
sieluni ohitse ylellisiä mielihaaveita. Seisattukaa! minä katson teitä
silmiin! Jalo ajatus vahvistaa miehen sydämmen ja tohtii astua päivän
valoon. -- Haa! minä tunnen teidät! -- te iankaikkisen valehtelijan
palvelijat! -- Haihtukaa! (Taas äänettömyys, sitten vilkkaammin).
Tasavaltalainen Fiesko? herttua Fiesko? Varo! -- Tässä äyräässä hyvien
avujen ala loppuu, taivas ja manala eroo. -- Juuri tässä ovat sankarit
horjuneet, sankarit vaipuneet ja maailma kiroo heidän nimeänsä. --
Juuri tässä ovat sankarit epäilleet, sankarit ovat hiljaa seisoneet
ja puolijumaliksi muuttuneet -- (vilkkaammin). Eivätkö Genuan
sydämmet ole minun? Eikö _minun käteni_ voi minne tahansa talutella
peljättävää Genuata? -- Voi kavalaa syntiä, joka asettaa enkelin
joka perkeleen eteen -- Onneton viimaus! -- ikivanha kiihko! Enkelit
suutelivat sinun kaulassasi taivaansa hukkaan, kuolema juoksi sinun
sätkeisestä ruumiistasi -- (kauhistuneena vapisten). Enkeliä uinaat
sinä iankaikkisuuteen houkuttelevilla sävelillä. -- Ihmisiä ongit
sinä kullalla, naisilla ja kruunuilla! (Äänettömyydessä mietittyään,
lujasti). Ruhtinaallisen arvon voittaminen on _suurta_. Sen hylkääminen
on _jumalaista_. (Päättäväisesti). Tyranni, kaadu! Genua, ole vapaa! ja
minä (heltyen) sinun _onnellisin_ kansalaisesi!