-- Olkoon onneksi, -- sanoi Lukashka, ottaen äidiltään täyden
tshihiriruukun ja varovasti nostaen sitä kumartuneen päänsä luo.
-- Ei nyt vetele! -- sanoi Nazarka -- Burlak-vaari kun kysyi:
"montako hevosta olet varastanut?" Näkyy tietävän asiat.
-- Senkin noita! -- vastasi Lukashka lyhyesti. -- Ja siitä viis! --
lisäsi hän ravistaen päätään: ne ovat jo joen takana. Mene ja löydä!
-- Huono juttu sittenkin.
-- Mikä on huono juttu?... Viedään tshihiriä hänelle huomenna. Se on
tehtävä, eikä tule siitä sen pahempaa. Nyt juhlitaan! Juo! -- huusi
Lukashka samalla äänellä, jolla Jeroshka-ukko lausui tuon sanan:
-- Menemme ulos hurjailemaan tyttöjen luo. Käyppä sinä hunajata
hakemassa, taikka minä lähetän mykkä-sisareni. Aamuun asti juhlitaan.
Nazarka hymyili.
-- Jäämmekö kauaksi? -- sanoi hän.
-- Ensin hurjaillaan. Käy viinaa! He, rahat!
Nazarka juoksi kuuliaisesti Jamkan luo.
Jeroshka-setä ja Jergushov, petolintujen tavoin vainuten missä
remutaan, törmäsivät majaan peräkkäin.
-- Anna vielä puoli sankoa! -- huusi Lukashka äidilleen vastaukseksi
heidän tervehdykseensä.
-- No, kerro, juupeli, mistä varastit? -- huusi Jeroshka-setä. --
Sinä olet poikaa! Niin pitääkin!
-- Vai pitääkin... -- vastasi Lukashka nauraen. -- Tytöille kuletat
makeisia junkkerilta. Hyh, vanha mies!...
-- Valetta, ihan kerrassaan valetta!... Hyi, Marka! -- Ukko nauraa
hohotti. -- Voi sun vietävä, miten se pyyteli minua, senkin mokoma!
Mene, sanoi, hommaa. Pyssyn antoi. Ei, viis minä! Olisin toimittanut,
mutta säälin sinua. No, kerro, missä olet ollut. -- Ja ukko alkoi
puhua tatarinkieltä.
Lukashka vastasi hänelle vilkkaasti.
Jergushov, joka osasi huonosti tataria, vain silloin tällöin tokaisi
joukkoon venäläisiä sanoja.
-- Ihan totta, ajoi hevoset. Minä tiedän varmaan, -- vakuutteli hän.
-- Me ajoimme Gireikan kanssa, -- kertoi Lukashka. (Siinä että hän
kutsui Girei-kaania Gireikaksi oli paljon uljastelua kasakkain
mielestä)... Joen takana yhtämittaa kehuskeli, että hän tuntee koko
aron ja vie suoraapäätä, mutta kun lähdettiin, yö pilkkopimeä,
-- eksyipä minun Gireikani, rupesi jänistämään, eikä tule tiestä
tolkkua. Ei löydä kylää, seiso siinä! Mentiin kaiketi liiaksi
oikealle. Melkein puoliyöhön etsittiin. Kaikeksi onneksi rupesivat
koirat ulvomaan.
-- Hölmöt! -- sanoi Jeroshka-setä. -- Eksyttiin sitä mekin ennen
aikaan arolle yöllä, -- piruko sieltä löytää. Minä silloin ajoin
kummulle, aloin ulvoa suden äänellä, näin! (Hän asetti kätensä suun
viereen ja ulvoi kuin olisi ollut lauma susia ja kaikki yhtä kurkkua
ulvoneet)... Heti paikalla koirat äännähtävät. No, puhu loppuun. No,
miten kävi, löysitte?
-- Vikkelästi iskettiin päitset päihin! Nazarkan olivat, hitto vie,
ottaa kiinni nogajilaiset eukot.
-- Ihan ottivat, -- sanoi loukatusti huoneeseen palannut Nazarka.
-- Päästiin irti, taas Gireika eksyi tieltä, oli viedä tykkänään
hiekkakummuille. Osoittaa koko ajan missä Terek, ja ihan toiseen
suuntaan ajettiin.
-- Olisit katsonut tähdistä, -- sanoi Jeroshka-setä.
-- Sitä minäkin, -- tokaisi joukkoon Jergushov.
-- Katso nyt niistä kun on ihan pimeä. Kyllä minä pinnistin,
pinnistin... Löysin yhden tamman, panin päähän suitset, ja oman
hevoseni laskin irti: ajattelin, ehkä viepi oikeaan. No, mitenkä
arvelette? Korskahteli, korskahteli, sieramet kiinni maassa...
Laukkasi etumaisinna ja suoraan vei stanitsaan. Hyvä olikin. Tuli jo
ihan päivä, kerkesimme vain kätkeä hevoset metsään. Tulin alasti joen
takaa ja otin ne.
Jergushov pyöritti päätään.
-- Viisaasti, sanon minä! Paljonko tuli?
-- Tuossa on kaikki! -- sanoi Lukashka, taputtaen kukkaroaan.
Eukko astui samalla tupaan. Lukashka ei puhunut loppuun.
-- Juokaa, huusi Lukashka.
-- Samaten minä kerran läksin Girtshikin kanssa myöhään... -- aloitti
Jeroshka.
-- Kuka sinua jaksaa kuunnella loppuun! -- sanoi Lukashka. -- Minäpä
lähden. -- Ja juotuaan pikarin tyhjäksi ja vedettyään kireämmälle
remminsä Lukashka läksi ulos...