Theseus. Hippolytos. Theramenes.
THESEUS.
Oudosti otetaan sun taattos vastaan.
HIPPOLYTOS.
Tään Phaidra selittää voi ainoastaan.
Mut ällös toivolleni tehkö tenää:
suo, että poikas häntä nää ei enää,
suo ainiaaksi täältä mennä mun
miss' asuu puolisosi.
THESEUS.
Kummastun.
Jätätkö mun?
HIPPOLYTOS.
Hänt' etsinyt en minä.
Maan tämän ääriin hänet saatoit sinä.
Suvaitsit jättää näille rannoillen
Arikian ja kuningattaren;
sain vielä toimeks heitä täällä puoltaa.
Nyt tuota tarvis enää ei mun huoltaa.
Metsällä mennyt nuoruus mult' on laiska,
mua enää viehätä ei otus raiska,
ma tahdon suuremmat jo voitot voida,
jalommin verin tieni purppuroida.
Et ollut ikäiseni vielä, kun
tyrannit, hirviöt jo tunsi sun,
ja kaatui käsivartes painon alla
ikehet ihmiskunnan kaikkialla.
Rauhoitit rannat meren kahden, tiesi
jo turvass' olevansa matkamiesi;
toi mainees Herakleenkin korvaan tuuli,
hän töistään huoahti, kun työsi kuuli.
Mut minun -- taaton suuren poika polo! --
ees emon vertainen ei vielä olo.
Siis salli, että miehuutein ma nostan!
Jos jätit kostamatta jonkun, -- kostan,
tuon sinun jalkoihisi voittosaaliin
tai kuolen, pääsen kunnian päämaaliin,
ja muisto kaiuttaa kautt' aikain kerta,
ett' oli poika sankartaaton verta.
THESEUS.
Mi pelko perheeni näin hajoittaa?
Mi kauhu kaikki pakenemaan saa?
Jos saavuin ikävöitynä näin vähän,
miks, taivas, taas mun kutsuit elämähän?
Yks ystävä mull' oli. Puoliso
Epeiron tyrannin tään hurmas jo.
Ma lempivätä autoin kumppania;
niin kohtalo löi meitä molempia.
Tyranni yllätti mun aseetonna,
mut armaan ystäväni, ah, tuo konna
pedoille jätti, ihmisverin joita
lihoitti luonansa hän kauheoita.
Mun itseni hän syvään sulki rotkoon,
tie mist' ei pitkä ollut tuonen notkoon;
kuus kuuta näännyin, vihdoin jumalat
mua kuuli, nousin, petin vartiat,
pääs tyrannista Epeiroksen kedot,
lihoitti lihallaan hän omat pedot.
Palajan, riemuiten nään paikat, kunne
kalleimman jätin, mitä tunsi tunne,
kun kuolemasta eloon noussut rinta
kohtausta kohden rientää ihaninta,
kun itse tulen, saavun syleilyksin,
mua pelko, tylyys täällä kohtaa yksin.
Mua kaikki pakeneeko siis maan päällä?
Miks ennen vanki en kuin vapaa täällä?
Puhuihan Phaidra loukkauksestani.
Ken petti mun? Miss' oli kostajani?
Useinkin turva olin kaiken Hellaan.
Se syyllisenkö suojas manterellaan?
Miks vastaa et? Sa ethän syyllinen?
Lie liitossa et turman tehneiden?
On tullut minuun epäilyksen henki;
ma tahdon tietää syyn ja syyllisenki.
Saa Phaidra mulle tästä tehdä selon.