EEDIT: No, en kysele. Kutsun Aliinan (kyökkiin.) Aliina!
Aliina tulee.
EEDIT: Minä lähden nyt. Huomenna annan sinulle tarkempia tietoja
kaikesta.
ALIINA: Hyvä on, rouva.
SOMERO (antaa Aliinalle lompakostaan rahaa). Tässä Aliinalle.
ALIINA: Tuhannet, tuhannet kiitokset! (Hakee Eeditin päällysvaatteet,
jättää ne Somerolle ja menee kyökkiin.)
SOMERO: Kas niin (auttaa Eeditin päälle päällysvaatteita.) Vihdoinkin.
EEDIT: Sano minulle yksi seikka -- voi olla lapsellista, sano, että
rakastat minua!
SOMERO: Minä rakastan sinua. Minä rakastan sinua, armas ihminen. --
Mutta luotatko sinä siihen, sehän ei sinänsä mitään takaa? Joka poika
vannoo samaa tytöllensä, jokainen köyhä sanoo sen rikkaalle, jota
pyytää, jokainen mies naiselle, jonka kadulta korjaa. Tahdotko, että
minä vannon sen? Minä vannon, mutta riittääkö se ilmaisemaan minun
haluni, minun hulluuteni -- saada sinut.
EEDIT: Jätä, jätä se sitten.
SOMERO: Saat tehdä minut tyhmäksi ja järjettömäksi, jos voit. Kaikki,
mitä tahdot, ja mitä rahalla saa, sinä saat. Tahdotko kuun taivaalta,
tahi auringon kiertämästä radaltansa -- niitä en antaa voi. Mutta
tahdotko kivet vuorista, helmet meren syvyydestä, kullan maan
uumenista, ne voin antaa sinulle, ystäväni.
EEDIT: Minä rakastan sinua. Nyt olen minä valmis, minä rakastan sinua.
Menevät.
Lahja tulee kyökistä Aliinan seuraamana.
LAHJA: Aina hän on poissa, kun käyn.
ALIINA: Hänellä on varaa siihen.
LAHJA: Kissanjalkaa. Tuhlaa vain, sellainen harakanhattu.
ALIINA: On kahdenlaista kapitaalia, jota voi käyttää, elävää ja
kuollutta, elämää ja rahaa. Toiset käyttävät elävää, toiset kuollutta
kapitaalia, jotkut molempia.
LAHJA: Ja mitä sinä käytät?
ALIINA: En vielä kumpaakaan, tietysti.
LAHJA: En minäkään, vielä. Mutta minäpä sanon, onkin oikeastaan yksi
kapitaali, oma itsesi, pelaa sillä viisaasti, niin saat, mitä
saatavissa on, eikä sinun tarvitse ostaa eikä myydä, kaikki kerit vain
itsestäsi.
ALIINA: Minäpä sanon, nerokkaalle naiselle on kaikki kapitaalia,
kaikesta aina jotakin saa oikein käytettynä. Oletko jo rakastunut?
LAHJA: Oletko sinä?
ALIINA: En. Varon rakkautta. En tahdo köyhiin naimisiin.
LAHJA: Kerrassaan tyhmää. Sitä ei voi varoa. Ja köyhä mies voi olla
niin kiltti, niin rakas --
ALIINA: Ehkä vähän aikaa, mutta naimisiin ei sitä varten kannata mennä.
Voisin kertoa teille erään asian.
LAHJA: Kerro.
ALIINA: Tiedättekö, että isänne ja äitinne aikovat ottaa avioeron?
LAHJA: Isä ja äiti. Ei, se on mahdotonta!
ALIINA: Niinpä olin kuulevinani.
LAHJA: Missä isä asuisi? Millä hän toimeen tulisi?
ALIINA: Täällä hän äsken söi.
LAHJA: Hän ei syönyt kotona, hän ei ole näyttäytynyt koko päivänä, isä
parka. Hän on häpeissään äidin puolesta. Sellainen harppu äitinä -- hyi
siivottomuutta!
ALIINA: Sanoin siksi, että tiedätte, en muun vuoksi, ettette väärin
käsitä.
LAHJA: Pakkoko minun on väärinkäsittää, kun voin oikeinkin käsittää?
Sitävartenhan minulla on järki, epäilemättä. -- Tännekö isä nyt
muuttaisi?
ALIINA: Kun luulen, että meidänkin rouva on lähtenyt kotoa pois.
LAHJA: Kotoa pois.
ALIINA: Ainaiseksi -- Someron luo.
LAHJA: Ainaiseksi? Että ne uskaltavat -- nykyaikaiset ihmiset! Eipä ne
teeskentele, kun etu on kysymyksessä. Isä ei voi siis tänne tulla.
Mutta mistä saan nyt hänelle kodin, jos hän joutuu hätään?
Ovikello soi. Karhu tulee sisään.
KARHU: Voinko tavata rouva Ahlroosia?
ALIINA: Hän ei ole täällä.