EEDIT: Ihmisiä, ihmisiä juuri! Sanopas vielä niinkuin äsken, jos
uskallat.
ALIINA (sävyisämmin): Sanoin "ihmisiä!" Eikö rouva olekaan ihminen?
EEDIT: Senkin käärmeensilmä!
ALIINA: "Käärmeensilmä." Rouva sanoo uudelleen sen!
EEDIT (sävyisästi): Sanoin "käärmeensilmä", niin sanoin,
"käärmeensilmä", sanoin, mitä pahaa siinä on? Sillä mikäs muu sinä olet
kuin käärmeensilmä -- sellaiset suuret, loistavat silmät kuin
käärmeellä.
ALIINA: Itse ne jaksan kantaa ja itse niillä katselen.
EEDIT: Voisin niillä katsella minäkin ja kunniakseni niillä
katseleisin.
ALIINA: Ha-ha-haa!
EEDIT: Ha-ha-haa!
Ovelle soitetaan.
EEDIT: No, olepas hyvä ja avaa se viimeinkin (puuteroipi itseään).
Aliina menee avaamaan ja tuo askin, josta ottaa
uuden silkkileningin.
EEDIT (ihastellen): Ihana, sano, eikö ole ihana kangas? Autapas vähän
minua, niin pannaan se päälle. (Aliina auttaa häntä.)
EEDIT (katsellen itseään peilistä): Mitä sanot, no?
ALIINA: Ihana, voi, miten ihana? Rouva on ihan toisen näköinen. Niin
komea kuin keisarinna kiiltokuvissa. Suurenmoinen. Kruunu vain puuttuu.
EEDIT: Vai kruunu? Suurenmoista, sinä pikku hupakko! Vaan niin olenkin
siisti ihmiseksi, ihan toisen näköinen. Mutta tiedätkö, et sinäkään
ruma olisi, jos sinut oikein puettaisiin. Ihan tässä molemmat
keisarinnoista käytäisiin, jos niin puute tulisi.
ALIINA: Hyvinkin käytäisiin, rouva etenkin. Rouvalla on tuo käytöksen
varmuus ja välinpitämätön ylenkatse, joka on valmista sivistystä jo,
sitä korkeampaa ihan. Rahaa kun vain olisi rajattomiin.
EEDIT: Ei tyhmästi sanottu. Tuossa on sinulle kymmenmarkkanen.
ALIINA: Kiitos, kiitos.
EEDIT: Tämän leningin muistoksi. Ota, vie se aski vain pois, laskun
maksan toiste, se on jo puhuttu. (Aliina vie askin pois ja tulee
takaisin.)
EEDIT: Ja sanon vielä, jos olet minulle uskollinen, naitan sinut sillä
tavalla, ettet tarvitse katua.
ALIINA: Totta kai uskollisena pysyn.
EEDIT: Vieläkö se puotilainen on ahdistellut sinua?
ALIINA: En sitä ota, olen sanonut sille suoraan, että parempi katsoa
kuin katua. Ja kyllä hän nyt jo ymmärtää, etten minä terveellä järjellä
ihan hirsipuuhun mene.
EEDIT: Muuten kuin väliaikaisesti.
ALIINA: Senkin vain rahapussia hakemaan, jos se siinä riippuu.
EEDIT: Oikein. Valitse vain viisaasti, et kadu.
ALIINA: Kyllä, rouva. Rouva on niin hyvä, neuvoo minua kuin omaa
lastaan.
EEDIT: Tietysti neuvon. Ja sanon vielä, varo pikku rakastumista! Näes,
rakkautta ei saa ottaa niin vakavasti kuin luulee. Tahi paremminkin
sanoen, se pitää ottaa vieläkin vakavammin kuin luulee sen pidettävän
ottaa.
ALIINA: Ha-ha-haa!
EEDIT: Niin vakavasti, että kun rakastaa, rakastaa niin vakavasti,
ettei muuta ajattele, ei naimistakaan. Ja kun naimisiin menee, menee
niin vakavasti, ettei muuta ajattele, ei rakkauttakaan.
ALIINA: Ha-ha-haa.
EEDIT: Pidä mielessäsi tämä, ettei unohdu!
ALIINA: Pidän, rouva.
EEDIT: Ja kerran kiität sinä minua vielä. Tahdon olla ystäväsi. Olen
siksi kansanvaltainen, laajemmin katsoen en näe eroa ihmisten ja
ihmisten välillä, ja etenkin nainen ja nainen ovat yhtä ja samaa
samantapaisine elämäkertoineen, pyrkimyksineen ja huolineen, ja mies se
on vain mies, meitä varten, käytettäväksemme pantu, etkö ole sitä
huomannut?
ALIINA: Olen toki. Ja ehkäpä ymmärrän enemmän kuin rouva luuleekaan.
EEDIT: Tiedän, että ymmärrät.
ALIINA: Ymmärrän olla kiitollinen teille, sillä minä ihailen teitä
monessa suhteessa.
EEDIT: Enkö sanonut: nainen ja nainen ovat yhtä. Siksi on meidän
vedettävä samaa köyttä näissä kotioloissakin.
ALIINA: Voi, miten ymmärrän.
EEDIT: Hyvä. Ja annapa nyt herralle voileipiä, hän lähtee matkalle.