LAHJA: Hänellä on halu rikkauteen. Neuvokaa hänelle tie rahakasalle,
niin saatte nähdä, että haluja hänellä on jos mitä!
SOMERO: Niinkö? No, se on helppoa.
EEDIT: Lahja!
SOMERO: Luottakaa minuun, pikku neiti. Jos voin tehdä jotakin, teen.
EEDIT: Lahja on mahdoton.
LAHJA: En ollenkaan. Näetkö, en minä aina tyhmyyksiä tee.
KATARIINA: Lapsi on lapsi. Hän luulee, ettei tarvitse muuta kuin tavata
joku, joka neuvoo, niin asia on selvä. Sattui näet minulle niin
onnellisesti, että tuli toissapäivänä Karhu minua vastaan ja minä
sanoin: Neuvokaa minulle, herra Karhu, miten rikastua. Ja hän neuvoi,
ja nyt on minulla kaksikymmentäviisi tuhatta.
SOMERO: Kaunista aluksi. Mitä, jos me ne sijoitamme yhdessä?
KATARIINA: En sitä tarkoittanut.
SOMERO: Tietysti ette. Mutta olkaa hyvä ja tulkaa konttoriini huomenna.
KATARIINA: Kiitoksia, paljon kiitoksia.
SOMERO: Ja kiitoksia kahvista ja leivistä. Erinomaisia. Valitan, että
minun on mentävä. (Eeditille.) Toivon, että pian saan tavata teitä.
EEDIT: Kiitos käynnistä.
Somero menee.
LAHJA: Saanevatko kaikki, joilla on selkäranka rahasta, tuollaisen
varmuuden ja ylemmyyden? Hänpä ei epäröinyt.
KATARIINA: Hänpä oli ystävällinen.
EEDIT: Haittaako se varmuus ja ylemmyys, kun on vara olla ylempi?
LAHJA: Olisit sitten ollut ystävällisempi sinäkin.
EEDIT: Ja unohtanut, että olen naitu nainen, jonka kuitenkaan ei
tarvitse hänen rahoillensa kumartaa.
KATARIINA: Älä ole siitä niin varma. Et tiedä vielä, mitä voit tarvita.
Matka on pitkä edessäsi.
EEDIT: Rahoilla ei sentään kaikkea saada.
KATARIINA: Niillä on saatu tähän asti jotakuinkin kaikkea.
LAHJA: Ei onnea.
EEDIT: Ei rakkautta.
KATARIINA: Niitä on saatu -- jos niitä on. Ette tiedä, ette tiedä
vielä. Äiti tietää kaikki. -- Oo, rahoja, rahoja! Miten olen kärsinyt
niiden tähden! Mikä pitkä alennus on elämäni ollut! Ilman rahoja ei
ihminen ole ihminen. Hänellä ei ole oikeutta tuntea mitään, häntä saa
häväistä, polkea, hänen pitää jaksaa peittää kaikki, koko olemisensa,
salata ihmisyytensä ja kärsimyksensä. Hänen täytyy tylsyä, mykistyä,
ottaa vastaan joka isku valittamatta. Äiti tietää kaikki. Siksi täytyy
toimia. Tahdon rahoja, tahdon rahoja, joilla voin ostaa teidät
vapaiksi, ostaa teille elämän, ette tiedä vielä, mitä elämä on, mutta
minä lahjoitan sen nyt teille. (Panee päällysvaatteet päälleen.) --
Pitää kiiruhtaa, kiiruhtaa, ettei onni livahda tiehensä. Ajattele,
Eedit, aina mitä teet ja tee punniten kaikki, tee kirkkaasti tekosi,
ota huomioon aika ja mahdollisuudet, koskaan ne eivät samoina palaa.
Herman tulee sisään.
HERMAN: Joko vieras meni?
KATARIINA: Jo meni. Joudu, lähdetään.
HERMAN: Lähdetään, lähdetään -- sammuttamaan tulipaloa. Hyvästi, Eedit.
Joudupas, Lahja.
EEDIT: Hyvästi.
Menevät. Samassa tulee kotiin Jaakko.
JAAKKO: Kaikki läksivät jo.
EEDIT: Jo läksivät.
JAAKKO: Mihin heillä oli sellainen kiire?
EEDIT: Ajattele, äiti on alkanut keinotella. Hänellä oli kuin kuumetta.
JAAKKO; Keinotella? Sepä ikävää.
EEDIT: Miksi? Etpä sinä pystynyt yhtään kotia auttamaan. Katsoit kai,
ettei se ollut sinun velvollisuutesi, että nämä vanhat sai jättää oman
onnensa nojaan nälkää näkemään.
JAAKKO: Mutta Eedit, mitä sinä puhut ja millä äänellä?
EEDIT: Puhun mitä ajattelen ja äänellä sillä, joka vastaa tunteitani.
Luuletko minusta olevan hauskaa sen, että äitini keinottelee ja etsii
apua ja neuvoja kaikilta, niinkuin Karhulta ja Somerolta? Mitä olet
sinä tehnyt heidän tähtensä?
JAAKKO: Etsiikö Somerolta apua? Ja sen sinä sallit?
EEDIT: Miksi en?
JAAKKO: Mitä hän sanoi täällä käydessään?
EEDIT: Ei mitään.
JAAKKO: Hän tapasi minut kadulla ja sanoi, että hän oli päättänyt
ylentää palkkani. Piileekö siinä ehkä jotakin?
EEDIT: Mistä minä tiedän, mitä siinä piilee.
JAAKKO: Minä tarkoitan, että miksi hän juuri nyt palkkaani korotti?
Miksi, miksi, sano?
EEDIT: Mistä minä sen tiedän. No, nythän sinulla ei ole niin suurta
puutetta enää.
JAAKKO: Meillä ei ole ollut puutetta. Meillä on ollut varoja sen verran
kuin olemme tarvinneetkin.
EEDIT: Itsellesi tarvinnut. Mutta minusta ei. Minä sanon, minä en tätä
puutetta hyväksy. Se on häpeällistä. Me olemme ja pysymme narreina.
Minä sanon, saat katsoa eteesi, jos tahdot. Minä tahdon elää.
JAAKKO: Someroko sen ajatuksen tartutti sinuun?
EEDIT: Mustasukkainen! Ja olisiko se sinusta niin vaarallista?
JAAKKO: Eikö ole vaarallista?
EEDIT: Älä kiihdy suotta.
JAAKKO: Suotta? Onko se suotta, että omastani kiinni pidän?
EEDIT: Mikä on sinun omasi?
JAAKKO: Sinä olet minun!
EEDIT: Millä sinä olet minut omaksesi ostanut ja millä maksanut?
JAAKKO: Eikö minun rakkauteni merkitse mitään?
EEDIT: Riittääkö sinun rakkautesi hinnaksi ihmisestä? Ja mikä oikeus
sillä on orjuuttaa minua koko elämäni ajaksi?
JAAKKO: Orjuuttaako?
EEDIT: Orjuuttaa. Enkö ole ollut sinun orjasi, sinun käskyläisesi tähän
saakka? Onko minulla ollut varaa ainoaankaan vapaaseen ajatukseen?
JAAKKO: Mitä minun on siis tehtävä?
EEDIT: Keinottele. Käytä tämä sota-aika rikastuaksesi.
JAAKKO: En voi.
EEDIT: Saat tehdä sen.
JAAKKO: Teen työtä. Pyydän sinua kärsimään vielä -- rakkautesi nimessä.
EEDIT: Kärsimään? Ei kiitos. Ja rakkauden nimessä? Ei kiitos. Puhut
siitä rakkaudesta kuin jostakin varmasta ja olevasta, kuin myntätystä
rahasta, jolla voi jotakin ostaa. Jos sitä olisi, luuletko, että me
naiset rakastaisimme juuri sitä, jolta leipämme saamme? Olisipa se
yksinkertaista! Tahi ettäkö tämä maailma ja nämä olot rakkautta
kasvattavat? Ei kiitos. Olisipa se ihmeellistä!
JAAKKO: Mitä puhut? En tunne sinua enää.
EEDIT: Et tunne, kun et ole koskaan tuntenutkaan. Teillä pitää olla
nainen. Se ostetaan ylöspidolla, se on hyvin yksinkertainen juttu.
Mutta nainenkin tarvitsee elää.
JAAKKO: Olet oikeassa. Me koetamme vielä.
EEDIT: Minun mieleni mukaan?
JAAKKO: Oikean mukaan.
EEDIT: Se ei riitä.
JAAKKO: Minä rakastan sinua.
EEDIT: Se ei riitä. Mitä minä rakkaudella! Se on sana vain. Elääkseni
tarvitsen minä muuta, tarvitsen rahaa, rahaa! Ilman rahaa ei ole kotia,
ei siveyttä, ei oikeutta olla eikä elää, ilman rahaa ei ole
halvintakaan rakkautta!
JAAKKO: Mutta ihmisyyttä on.
EEDIT: Missä sitä on? Sodissako, tässä teidän yhteiskunnassanne?
Sivistys on rahakysymys niinkuin kaikki muukin. Siksi tahdon minä
rahaa, rahaa. Tahdon tuntea sen vallan, tahdon nauttia, elää, niinkuin
aikalaiseni elävät.