SOMERO: En luule mitään. Voittaakseen teidät pitäisi olla maailman
rikkain ja -- onnellisin.
EEDIT: Tiedättekö, että teidän puheenne loukkaa.
SOMERO: Olen tottunut käymään suoraan asiaan käsiksi.
EEDIT: Se tapa voi olla hyvä kauppoja tehdessä. Mutta minä en ole
myytävänä.
SOMERO: Te rankaisette minua liian kovasti. Mitä olen tehnyt? Olen
hyvin onneton.
KATARIINA (tuo leivoksia): Sinullahan ovat kahvit ihan lopussa, lapsi
parka. Ja sokeriakaan ei ole yhtään.
SOMERO: Sokeria on vaikea saada. Saanko lähettää laatikon omistani?
KATARIINA: Paljon kiitoksia, se on liikaa.
EEDIT: Ehkäpä tässä jotenkin toimeen tullaan.
SOMERO: Mutta minua ilahduttaisi, siksi sallitte kai? Olen nyt
häirinnyt teitä, rouva Ahlroos. Kiitos, ei kahvia enää.
KATARIINA: Puoli kuppia.
SOMERO: Kiitos. Rouva Ahlroos on niin nuori vielä itsekin ja tuollainen
tytär jo.
KATARIINA: Kaksi tytärtä, herra kauppaneuvos. Pitääpä näyttää toinen
(kyökin ovelta), Lahja, Lahja, tulehan tänne nyt.
Lahja tulee ja tervehtii.
SOMERO: Tämä on nuorempi?
KATARIINA: Nuorempi.
SOMERO: Viidentoista?
LAHJA: Ei toki viidentoista vähääkään. Viisitoista mennä huilahti, kun
olin viidentoista. Olen täysi-ikäinen -- kohta. Tämä on vanha hame,
niin se on lyhyt.
SOMERO: Onko hauska elää?
LAHJA: Epäilemättä -- ihanaa!
SOMERO: Kuulkaa häntä. Mistä te tiedätte, minkälaista elämä on?
LAHJA: Enkö olisi ehtinyt sitä jo nähdä? Tuhannesti!
KATARIINA: Elämänhalua heillä on, Luojan kiitos.
SOMERO: Onko teistäkin elämä yhtä ihanaa, nuori rouva, onko teillä
vielä jäljellä sama elämänhalu?