KATARIINA: Kaksikymmentä vuotta tahi yksi päivä, iankaikkisuudessa on
se sama.
HERMAN: Niinkuin meidän rakkautemmekin, eivät ne taida hehkullaan
iankaikkisuutta lämmittää.
ANNA: Jos olisin ollut rakastunut, minun kärsimykseni olisi ollut
suurempi, sillä sinä sait pitää Hermanin.
KATARIINA: Minäkö?
ANNA: Sinä.
KATARIINA: Minä olin hänen silmiensä edessä. Sinä olit hänen
sydämessään.
ANNA: Sinulle jäi koti.
KATARIINA: Kaksi huonetta.
ANNA: Ja lapset.
KATARIINA: Vain huolia niistä.
ANNA: Sinä olet saita sydämeltäsi, ja siitä johtuu mustasukkaisuutesi.
Sinulla ei ole ollut syytä siihen.
KATARIINA (epäröiden): Eikö ole ollut syytä?
ANNA: Ei ole ollut syytä.
HERMAN: Ei ole ollut syytä. Katso, Anna, häntä hävettää jo. Hän on hyvä
-- mamma.
ANNA: Emmekö jo pääse tästä?
KATARIINA: Sinä olet komea, Anna, sinuun voisi vieläkin rakastua?
Vannokaa, ettei siinä ollut mitään.
HERMAN: En sitä vanno. Olihan siinä. Pari pientä suukkoa, joista sinä
olet elämäsi pannut, mutta joista sinulle oikeastaan ei ole ollut muuta
kuin puhdasta hyötyä. Aina sinä olet saanut hyökätä päälleni kuin
filistealainen ja pehmittää minua miesparkaa, pehmittää kaikki nämä
vuodet, poloista!
KATARIINA: Ha-ha-haa!
ANNA: Ha-ha-haa!
KATARIINA: Jospa se on totta? Kuka täällä toden tietää!
HERMAN: Oletko tyytyväinen?
ANNA: Ja alat viisastua vähitellen?
KATARIINA (huomaa, kun Herman katsoo Annaan): Ei, naura, naura sinä
vain yksin. Minä en siihen yhdy. Minä en ole voinut erehtyä. Te olette
pettäneet minua, te petätte vieläkin. Minä tunnen sen hermoillani. Älä
ikävöi, Herman, sinä saat hänet. Odota, odotahan vain --
ANNA (nousten ylös): Hyvästi, koska tuotan häiriötä.
KATARIINA: Älä mene, Herman saa nyt valita!
HERMAN: Oletko hullu.
KATARIINA: Valitse, valitse! Minun sydämeni on niin täysi, täysi kuin
Turusen pyssy.
HERMAN: Ha-ha-haa.
KATARIINA: Ota, ota toinen, ota omasi. Nyt on minulla varaa puhua, nyt
olen vapaa ihminen. Kaksikymmentäviisi tuhatta. Niillä lunastan minä
vapauteni ja elämäni!
ANNA: Hyvästi.
HERMAN: Hyvästi. (Anna menee.) Sinä olet sairas.
KATARIINA: Hullu, tarkoitat, ei, olen vapaa, rikas, ja minulla on varaa
tuntea ja pitää yksityiset tunteeni.
Ovikello soi. Eedit tulee aukaisemaan.
EEDIT: Joko täti meni?
HERMAN: Hänellä oli kiirettä.