LAHJA (Karhun edessä): Mutta äiti ei saa tehdä väärin muuta kuin
lainmukaisesti ja lain säätämässä järjestyksessä. (Äidille.) Ettet
joudu linnaan. Sinun parastasi minä katson.
KARHU: Epäilemättä.
HERMAN: Kaksikymmentäviisituhatta! Ei. Silloin vaadin minä avioeron.
LAHJA: Häntäkin pelottaa. Siihen on sittenkin koira haudattu!
EEDIT: Kaksikymmentäviisituhatta!
KATARIINA: Kaksikymmentäviisituhatta! Tuntuu, että se on unta!
LIINA: Herra Karhu, neuvokaa meille muillekin tie rikkauteen.
EEDIT: Niin, neuvokaa.
KARHU: Mikään ei ole nykyään helpompaa.
HERMAN: Mutta keinotteletteko te itse?
KARHU: Minä? Ei, miksipä minä keinottelisin -- minulla niin sanoakseni,
on paikka --
HERMAN: Se on oikein.
LAHJA: Te ette siis keinottele?
KARHU: Ei -- en keinottele.
LAHJA: Minä hyväksyn teidät!
KATARIINA: Saanhan maksaa teille vaivoistanne?
KARHU: Ei kiitos. Minulla, kuten sanottu, on paikka, niin että tuota,
minkä tarvitsen, aina saan, aina saan --
LAHJA: Isä, sinä maalasit minulle suotta maailman liian mustaksi. Mikä
oli tarkoituksesi?