Ihmissielu! Mikä olento? Ei ainetta, ei muotoa, ei paikkaa, eikä mitään
aistillista ja kuitenkin väkevin, voimakkain, määrääväisin. -- Hengen
suuruutta maailma ihailee; vaan oikeata suuruutta se vapisee. Hengen
taistelusta paljon puhutaan -- vaan oikeassa taistelussa -- henkien
taistelussa maailma hukkuu, palo ei ole vielä oikein alkanutkaan ja
kuitenkin ne sielut joissa on pieni kipinä syttynyt, vinkuvat
säikähdyksestä. --
Sytytä koko syttyvä aine, tuo löyhä, tulta kestävä röykkiö, niin on
tulipalo valmis. Palakoon, kunhan karsien joukosta kullan jyväset
löytyy. Mikä on henki ja mitä se ei ole? Se on olematon ja kaikkialla
oleva; se on ainoa todellinen olemus. Sinä kummallinen kaksoishaamu,
ihminen. Henki sulla on ja kuitenkin aine sitä kahlitsee. Tahtoisit
lentää, vapautua paikan rajoista, kohota puhtaana, ylevä henkenä, vaan
aine laahaa perässä -- himot myrkyttävät henkesi elämän -- himoja
maailma palvelee. Hengen suurin, pahin, julmin vihollinen on saanut
vallan; se myrkky joka turmelee, kuolettaa oikean elämän, hengen vapaan
lennon katkaisemalla -- sitomalla tuon suuren, äärettömän tämän
pienen, turhan, alhaisen piiriin -- se myrkky huumaavalla juomallaan on
saanut päihdyttää henkien tunnottoman elimistön, niin että nyt hummaten
palvellaan _aistillisuutta_. Ihminen sytyttää helvetin tulen omaan
poveensa ja nauraa mitä makeimmasti tälle viattomalle kepposelleen. Kas
murhapolttajaa! --
Naura vaan, naura ja tanssi niin kau'an kun -- voit. Sillä pieni se
aika on, jolla ihmiset sytytetyssä teaatterissa tai tanssi-salongissa
huvittavat himojaan. Anna tulen vaan hiljaa jäytää -- anna sen palaa
perustuksissa, pian siitä tulee semmoinen liekki, ett'ei sitä pidätä
maa eikä taivas, vaan kaikki mitä sen tielle sattuu, palaa, hukkuu
tulimereen. -- Niin on himojenkin laita. Ne kasvavat: pieni,
vähäpätöinen huolimattomuus tulee tavaksi, tapa muuttuu vaatimukseksi
-- vaatimus kasvaa hillitsemättömäksi -- voittamattomaksi -- hurjaksi
voimaksi, jota ei peljätä helvetin tuli, ei houkuttele taivaan ilo:
Jumala ja perkele ovat saman tekeviä himonsa orjalle -- ainoastaan
himo, tuo hirveä himo on yksinvaltias, julma, säälimätön tyranni. --
Ja maailma puuhaa mellastaa taistelee noita pieniä -- turhia -- oikkuja
itsekkäitä himoja varten.
Hengen oikea olemus jätetään sikseen, taistelu henkenä henkeä vastaan,
puhdas henkien sota jätetään alkamatta: ihmiset, nuo päivän lapset,
sitä kauhistuvat. Astua henkenä henkien isän eteen ja pyytää päästä
osalliseksi hyväin henkien taisteluun pahoja vastaan -- on enemmän kuin
noilta lyhyt-ikäisiltä sopisi pyytää. -- Sitten vasta kun tuli polttaa
permantoa, kun jalkoja kuumittaa, kun luja pohja puuttuu -- sitten
vasta huomataan, että olis aika ryhtyä etsimään tulipalon syytä. --
Sitten vasta kun Nihilismi uhkaa järkyttää koko yhteiskunnan
perustuksia -- huomataan himojen hirveä voima. -- Ajakaa edelleen.
Tuli on hyvin sytytetty. Hävittäkää uskonto, pankaa sijaan järkeisopin
kauneimmat kaarnat: kaikki kutistuu. Tuli yltyy.
Miksi? Himot kasvavat, himojen pohjakerros saa uusia aineksia
samallakun tieteellinen, taiteellinen, aineellinen kehitys kasvaa.
Kaikki auttaa ainoastaan yksilöä paremmin saavuttamaan tarkoitustaan.
Vaan mikä on yksilön tarkoitus, kun siltä uskonto puuttuu? --
Itsekkäisyys. Vaan itsekkäisyyden kehittynein muoto on aistilliset,
hetkeä tyydyttävät -- hurjat himot. -- Antakaa maailman ohjakset
semmoisille miehille, joita himot hallitsee -- niin on Nihilismon
programmi tuleva käytäntöön -- jokainen tarjoo omaa hetkellistä
haluaan, jokainen korjaa toisen tieltään -- jokainen omistaa itse
kaikki -- jokainen hallitsee itse kaikkia; lyhyesti maailma, ihmiskunta
kestää niin kau'an kun on kaksi ihmistä toistaan vahingoittamaan,
toistaan syömään, nylkemään -- surmaamaan. Vasta sitten kun kaksi
viimeistä ihmistä, kuten Münckhausin karhut, ovat toisensa hukuttaneet,
on rauha ja lepo tuleva maan päälle.
Tässä maailman tulevaisuus, jos uskonto hyljätään. -- Miksei sittenkin,
vaikka uskonto pysyisi? -- Niin; miksei, jos uskonto turmellaan, vaan
silloin se ei olekkaan oikea tarkoitustaan vastaava uskonto.
Puhuttakoon siis kuinka kauniisti tahansa uskosta ja uskonnosta,
joll'ei oma vakuutus ole voittanut himojen voimaa, joll'ei hengen
todellinen yhteys Jumalan kanssa ole hävittänyt himon juurta --
sydämmessä asuvaa halua -- silloin ei vielä ole aljettu sammutus-työtä:
tulipalo voi jolloinkin puhjeta esiin hirveällä voimalla. --