Muutamalla kuninkaalla oli tytär, joka oli niin sukkela sanojensa
suutari, ettei koko maailmassa luultu olevan sitä miestä, joka hänet
sanoissa solmiaisi. Kuningas olikin sentähden ympäri valtakuntaansa
kuuluttanut, että hän sille antaisi tyttärensä vaimoksi, joka siltä suun
tukkisi, ettei se vastausta antaa voinut. Joutui sitten muudan
kerjäläispoikakin maata, mieroa kulkiessaan kuulemaan tämän kuninkaan
lupauksen ja arveli itsekseen: "No, eihän tuo kuninkaan tytär sen
kummempi liene kuin muutkaan naikkoset, minä hänet sanoissa solmian ja
suun tukin kuin tukinkin." Jonkin aikaa toimeen saatavaa asiataan
arveltuansa etsikin itsellensä matkakumppanin avukseen ja läksi sen
seurassa kuninkaan linnaan kulkemaan. Matkalla hän sai sattumalta
varpusen kiinni, josta ihastui hyvin, korjasi sen ja pani konttiinsa.
Toveri, josta tämä kävi kummaksi, kysyi ihmeissään häneltä: "Mitäs sillä
teet tämmöisellä matkalla?" -- "Kyllä se vielä tarvitaan", vastasi poika
toimessaan asiata sen paremmin selittämättä, astui vain edellensä. Kun
siitä vähän matkaa oli kuljettu, näki hän taas tiepuolessa
variksenpojan, joka ei vielä lentoon päässyt, otti sen kiinni ja pisti
konttiinsa. Siitä eteenpäin kuljettaessa tavoitti taaskin korpin ja
korjasi senkin talteensa, ja niinikään sai siitä edellepäin kuljettaessa
seuraansa vielä ensin tarhapöllön, sitten härän ja sitten mykän akan
viimeiseksi, joista kaikista sanoi oudostuvalle toverilleen: "Elähän
huoli, kyllä ne kaikki vielä tarvitaan ennenkuin asiani on toimitettu."
Päästiinkin jo kuninkaan linnaan siitä, niin tytär tuli jo pihalla
vieraita vastaan, se kun oli kärkäs kaikkien niin ylhäisten kuin
alhaisten kanssa sanoja vaihtelemaan. Senpä tautta kysyikin
kerjäläispojalta kohta: "Mitäs, poika pulleroinen, pussissasi kannat,
taidat tärkeilläkin asioilla olla, kun sinulla oikein on palvelija
toverina." -- "Ei ole asiata paljon sanottavaksi", vastasi poika,
"läksinmähän kuninkaan tytärtä sanoissa ja puheessa solmiamaan." --
"Niinpä näytä lupauksesi toteen", sanoi kuninkaan tytär rohkeasti,
ikäänkuin pilkkaa tehden pojasta, sillä häntä oli koko linnan väki
kuulemassa. Poika silloin pisti kätensä konttiin ja nipisti varpusta
vähän, niin tämä hädissään sanoi: "Täy, täy!" -- "Ymmärrätkös sitä
kieltä?" kysyi poika kuninkaan tyttäreltä. "En sitä ymmärrä", sanoi
kuninkaan tytär. Poika samassa puristi taas varista kontissa, että se
ääneen puhkesi ja sanoi: "Vaak, vaak!" Kun poika taas tyttäreltä kysyi,
jos hän sitä puhetta ymmärsi, oli hän yhtä tietämätön kuin äskenkin ja
sanoi, ettei hän semmoista puhetta ymmärtänyt. "Taidatkos tätä kieltä?"
sanoi poika ja puristi korppia, joka kohta alkoi kontissa huutaa:
"Koronk, koronk!" Siitä heitti jo korpin ja tavoitti kädellänsä
tarhapöllöä, että se peloissaan alkoi panna: "Pu-pu-puh, pu-pu-puh!" Kun
ei kuninkaan tytär näitäkään kieliä osannut, nykäisi poika vierellänsä
seisovata härkää, joka paikalla äänsi "Möö-yh! Möö-yh!" -- "En minä
härän kieltä taida, en tajua", sanoi kuninkaan tytär. "No, jos sinut jo
muutenkin moneen kertaan olen puheessa ja sanoissa solminnut", sanoi
poika, "niin nyt minä sinut viimeinkin sanoissa salpaan peräti." Näin
puhuessaan nipisti hän mykkää akkaa käsivarresta kovasti, että se
tuskissaan alkoi panna papottaa: "Hopp, popp, po, hopp, popp, po!"
Kun ei kuninkaan tytär tätäkään akan puhetta ymmärtänyt eikä siihen
vastata voinut, täytyi kaikkien todistaa ja myönnytellä, että poika oli
hänet sanoissa solminnut. Yksin kuninkaankin täytyi raatimiestensä ja
muun väen yleiseen tuomioon tyytyä ja täyttää kerran tekemänsä lupaus,
jonka oli ympäri valtakuntaansa julistanut. Niin sai kerjäläispoika
kuninkaan tyttären vaimoksensa ja peri appensa kuoltua koko valtakunnan.
-- Siihen se juttu sopiikin loppumaan.