Vapahtaja ja Pyhä Pietari kulkivat kerran yhtenä tätä maailmaa
katsomassa, hevosella ajoivat; vaan kun oli talvinen aika ja tiet jäiset
ja koleat, niin putosi hevosen jalasta kenkä. Sattui sitten paja olemaan
tien varrella siinä, niin siihen poikettiin sepän luokse pudonnutta
kenkää uudistuttamaan. Hevosensa kiinnittivät rekinensä pajan nurkkaan
ja kävivät itse ovesta sisälle. Täällä seppä paraillaan takoi
rautavannetta uuteen oluttynnyriin ja olikin työnsä toimessa niin
uskollinen, että ei vierasten tuloa paljon huomannutkaan. Pyhä Pietari
kysyi silloin, josko hän pajaa saisi lainaksi raiskaantunutta
hevosenkenkää korjataksensa, taikka tahtoisiko seppä itse ottaa sitä
uudistaaksensa. Tähän ei seppä vastannut sanaakaan, nosti vain vasaransa
ilmaa kohden ja takoi takomistansa. Pyhä Pietari kysyi vielä toiste ja
aina nöyremmillä sanoilla samaa asiata, mutta seppä ei ollut häntä
kuulevinaankaan. Matkustavaiset rupesivat nyt pelkäämään sepän olevan
kuuron eli hassun ja läksivät pajasta pois toivoen toisen pajan
löytävänsä, jossa hevosenkengän saisivat parannetuksi. Kun siitä vähän
matkaa olivat kulkeneet, tuli vanha pahanpäiväinen akkakäpä heidän
vastaansa. Pyhä Pietari, jolla ohjat olivat kädessä, pidätti silloin
hevostansa ja kysyi akalta: "Tietäisitkö sanoa, oliko tuo seppä, jonka
luota tulemme, hurjapäinen, vai mikä häntä vaivaa, kun ei hän
puheeseemme mitään vastannut?" -- "Mitä muukalaisia te, miesparat,
olette, kun ette tiedä ja tunne, että meidän uljas seppämme
viisaudessaan kuurona ja mykkänä kohtelee kaikkia, jotka eivät
tietämättömyydessään osaa häntä päämestariksi mainita. Palatkaa nyt
pajaan takaisin ja puhutelkaa häntä siksi, niin kyllähän näette, eikö
hänen käytöksensä kohta muutu teitä kohtaan ystävälliseksi."
Matkustavaiset käänsivätkin hevosensa heti ja ajoivat kiireimmittäin
sepän luokse takaisin käskien vielä akankin seurata heitä sinne, että
siellä muka kostaisivat häntä neuvon antamisesta. Pajalle päästyä astui
Meidän Herramme ensiksi sisälle ja sanoi: "Ylimestari mainio!
Lainaisitko pajaasi vähäksi aikaa meille?" Seppä kohta mulisti silmänsä
kysyjään päin ja sanoi: "Toimittakaa vain, hyvät vieraat, työnne minun
pajassani, kunnia kunnian antajalle ainakin." Sillä puheen jätti hän
vasaran kädestänsä sekä heitti rautavanteensa nurkkaan ja jätti koko
pajan vierasten valtaan lähtien itse pois koko paikasta.
Nyt tarttui Meidän Herramme pihtiin ja vasaroihin käsin. Vanha, kulunut
hevosenkenkä pistettiin ahjoon, ja sysiä korjattiin ympärille. Pyhä
Pietari polki paljetta, minkä jaksoi ja kerkesi, joten rauta kohta
saatiinkin tulehtumaan, eikä aikaakaan, niin oli jo kenkä alasimelle
otettava; mutta nyt tarvittiin hevosen jalasta mitta, isoksiko tuota
uutta kenkää tehtäisiin. Kun ei nyt pajassa löytynyt pärettä eikä
muutakaan puun lastua, josta olisi mitta tehtynä, meni Meidän Herramme
pihalle, leikkasi veitsellään yhden jalan hevoselta poikki ja toi sen
pajaan, että siitä kengän koko nähtäisiin. Otti sitten raudan ahjosta ja
takoa nakutteli sitä vähän aikaa alasimella, niin tuossa oli jo kenkä
valmis. Ei muuta kuin uusia nauloja taottiin vielä, ja hevosen jalkaan
kiinnitettiin se uusi kenkä. Siitä vietiin jalka paikallensa sitten ja
pantiin sovittelemalla hevosen alle. Tätä tehtäessä tuli Meidän Herramme
havaitsemaan, että toisetkin kolme kenkää olivat huonoja ja
putoamaisillaan, jonka vuoksi leikkasi kaikki ne kolme jalkaa hevoselta
ja toimitti pajassa niihinkin uudet kengät niinkuin ensimmäiseen, jonka
jälkeen sovitti taas hevosen jalat paikoillensa.
Sen työn tehtyään kävivät matkamiehet sepälle tarjoamaan maksua pajan
lainasta, vaan tämä kun ei tahtonut mitään palkintoa, vaan sanoi: "Kissa
kiitoksella elää, koira pään silittämisellä", jättivät he hänelle
hyväiset ja istuivat rekeensä. Vierasten pois lähdettyä meni seppä vasta
pajaansa. Hän oli syrjästä katsastanut, kuinka matkustajat uudella
tavalla hevosen jalasta mittaa ottivat ja kengät kavioihin kiinnittivät.
"Tuo taitohan olisi minullekin sopiva", tuumasi hän itsekseen, vaan ei
muuta vielä ennättänyt, kun jo matkustajat palasivat pajaan takaisin.
Vasta reessä istuessaan olivat muka muistaneet palkatta jääneen sen
akan, joka heidät neuvoi sepän luokse takaisin. Toivat hänet siis
myötänsä pajaan, josta vasta olivat lähteneet, palkitakseen häntä. Sepän
nähden otti nyt Meidän Herramme suurimmat pihdit, mitkä pajasta löysi,
joilla tavoitti akkaa niskasta kiinni ja pisti ahjoon keräten sysiä
hyvästi ympärille, josta käski Pyhän Pietarin polkea paljetta. Tämä pani
puhaltimen käymään, joten akka ahjossa kituen ja ähkäen kohta
tulehtuikin, eikä aikaakaan, kun oli jo valmis taottavaksi. Pitkillä,
vahvoilla pihdeillä otti silloin Meidän Herramme akan ahjosta ja laski
alasimelle käskien Pyhän Pietarin ruveta takomaan. Pyhä Pietari nosti
moukarinsa ja alkoi kaikin voiminsa sillä lyödä lynnähyttää, jota työtä
ei kauan tarvinnut tehdäkään ennenkuin jo akka alkoi uudelleen luitansa
liikahutella. Silloin otti Pyhä Pietari pienemmän vasaran, jolla
taottavaansa siisti ja tarkemmin valmisteli. Nyt olisi vielä vettä vähän
tarvittu. Pyhä Pietari etsi vesiastiaa pajasta, vaan kun ei löytänyt,
otti tuon vanhan pärevasun, minkä pajan nurkasta löysi, sillä toi vettä
kaivosta sitten ja valeli akkaa päästä varpaisiin asti. Tästä virkosi
taottavansa täyteen eloon kohta, vaan ei ollutkaan enää vanha akka,
mutta muodoltaan ja koko vartaloltaan ihana ja kaunis neito, joka
monenkertaisesti kiittäen matkustajia hyppien keikkuen läksi pajasta
maisiin matkoihinsa, eivätkä pitemmältä viipyneet matkustajatkaan siinä,
mutta läksivät hekin tiehensä.
Yksikseen pajaan jäätyänsä alkoi seppä itsekseen tuumia: "No, kyllähän
olivat noiden miesten teot kummallisia, vaan olenhan minäkin seppä, ja
näinhän minä, miten he tekivät, mikäs siinä, etten voisi minä
samanlaisessa työssä onnistua." Hänen näin itsekseen puhellessaan
tulikin muuan mies hevosineen pajan ovelle ja pyysi seppää hevostansa
kengittämään. Seppä kohta päätti uutta taitoansa näyttää ja kysyi
mieheltä: "Uuteenko kenkään hevosesi pannaan, vai korjataanko vanhat?"
-- "Parasta uuteen panee", vastasi mies. Seppä silloin käski miehen
pirttiinsä istumaan ja sitten vähän ajan päästä tulla uudesta
kengitettyä hevostaan ottamaan. Mies meni niinkuin käsketty oli, ja
seppä hyvän piilukirveen käteensä saatuaan sivalsi sillä hevoselta
kaikki neljä jalkaa poikki, vei ne pajaan ja rupesi siitä uudesta
raudoittamaan. Työ kävikin helposti kyllä, vaan kun raudoitettuja
jalkoja rupesi paikoillensa asettamaan, siinä ei taitonsa auttanutkaan.
Hän painoi, pusersi jalkoja ja vieläpä puhalsikin aina toisinansa, vaan
nämä eivät laisinkaan tarttuneet hevosen ruumiiseen kiinni. Hevonen oli
jo kuolemaisillaan ja heittikin viimein sepän käsissä henkensä. Nyt ei
muu kuri auttanut enää, vaan täytyi hinta hevosesta maksaa miehelle.
Tämä pisti sepältä saamansa rahat taskuunsa ja läksi matkaansa kiroten
hevosensa menettämistä.
Seppä yksikseen pajaan jäätyään ei asiata sillensä jättänyt, vaan päätti
uhallakin uuteen, vasta näkemäänsä sepän taitoon opetellaita, ja kun
vanha äitipuolensa ikään sattui tulemaan pajaan häntä murkinalle
kutsumaan, niin otti sen ja paiskasi ahjoon kooten sysiä peitteeksi
hyvästi ja saattoi paljetta polkemalla ämmän tulehtumaan. Tämä ahjossa
kitui ja kirisi, vaan seppä ei tuosta huolinut, polki vain paljettansa
aina kiivaammin luullen sillä tavoin ihanankin neidon aikaansaavansa,
vaan eipäs onnistunutkaan tämä työ sepälle. Akka ahjossa paloi tuhaksi,
ja kun seppä palamatta jääneet luut viimeinkin keräsi, ei niistä tullut
mitään, paha karsi vain täytti pajan. Tuosta kävi jo sepän mieli
karvaaksi, ja tuskissaan läksi hän niitä matkustavaisia seppiä ajamaan
takaa, jotka hänet näin pahasti pettivät. Saavuttikin heidät, ja kun
siinä nyt itkusilmin puhui, päivitteli, kuinka kurjasti hänelle oli
käynyt, alkoivat matkustajat sääliä häntä ja lupasivat palata hänen
pajaansa katsomaan, olisiko tuolla jotakin tekemistä. Sinne kun tulivat,
makasi hevosen raato kuolleena pajan ovella ja jalat poikki katkaistuina
vieressä. Meidän Herramme ja Pyhä Pietari ottivat silloin kaksi jalkaa
kumpikin ja rupesivat sovittelemaan niitä paikoillensa. Jalat
tarttuivatkin kohta kiinni paraten terveiksi, ja kun siitä nyt hevosta
vähän vain takapuoleen potkaistiin, se samassa kavahti seisoallensa
ehompana entistänsä. Nyt mentiin pajaan, jossa seppä surumielin poimi ja
keräsi viimeisetkin luusipaleet ahjosta sanoen: "Tuossa minäkin rupesin
pyrkimään kunniasepäksi niinkuin tekin, hyvät vieraat, olette, vaan ei
menestynytkään se työ minulta, haaskasin vain vanhan äitipuoleni, ettei
ole minulla enää, kuka ruokanikaan valmistaisi ja yötilani tekisi;
auttakaat, hyvät vieraat, minua, niin teille toimitan kunnollisen
maksun."
Matkamiehet, joista seppärukan hätä ja suru kävi sääliksi, lupasivat
tehdä, minkä suinkin taitaisivat, häntä auttaaksensa. Käskivät sitten
sepän mennä kapalla vettä tuomaan, kokosivat sillä aikaa kaikki
palaneesta akasta jälelle jääneet luusipaleet ja viskasivat ne ahjoon,
josta sysiä keräsivät päälle; ja kun vähän aikaa paljetta olivat
polkeneet, poimittiin ne luusipaleet aivan tulipunaisina rautakauhaan
sieltä ja heitettiin vesikappaan jäähtymään. Vähän aikaa löyhysi kapasta
savu, ja vesi särisi, vaan kun vesi asettui, läksi kapasta aika
marakatti, joka ilosta kiljuen parkuen juoksi sepän syliin. Seppä tätä
outoa ystävätä vähän oudosteli, vaan ei auttanut vierasteleminen,
marakatti vain hyppäsi sepän kaulaan nuuskien hänen suutansa ja
silmiänsä, vieläpä sysäsi pitkän kieliliuskansakin suustaan ja alkoi
sepän poskia nuoleskella. Tuohon toveriinsa täytyi sepän viimeinkin
tyytyä, ja tuntemattomat vieraat läksivät hänen pajastansa iäksi
päiväksi matkoisa. -- Sen verran sitä.