Kulki kerran matkamiehiä tietä myöten, niin heiltä putosi tielle
sianlihakappale. Susi perästä tullen otti sen lihakappaleen siitä, vaan
kun tunsi sen suolaiseksi, niin sanoi: "Suu tuoretta toivoo", ja heitti
sen suustansa. Samassa näki hän sian porsaineen joen rannalla ja meni
ottamaan sitä. Sika rukoilemaan häntä, sanoi: "Elä ennen syö kuin minä
lapseni kastan." -- "No, kasta heidät", virkkoi susi suostuen toisen
pyyntöön. Sika silloin läksi porsaineen jokeen, vaan ei palannutkaan
sieltä, ui sen poikki toiselle puolelle. Susi jäi märkäsuin rannalle
katsomaan eikä tainnut sialle mitään. Siitä läksi metsään sitten ja
löysi sieltä pukin. Sen tavoitti nyt kiinni ja sanoi: "Nyt pääset tämän
maailman vaivoista ja vastuksista, minä sinut syön." -- "Odota vähäsen,
kunne maani käyn vakoamassa", sanoi pukki, "syö sitten, kun mielesi
tehnee." Susi tyytyi tähän, mutta pukki ei pitkältä arvellut, vaan
juoksi toisen vartoessa talon luona olevan väen tykö. Kun ei susi nyt
sitäkään saanut, meni hän suutuksissaan eteenpäin saalista saadaksensa.
Kohta löysikin tamman varsoinensa ja sanoi: "Minä syön tuon varsasi,
vastustahan sinulla siitä onkin vain, eikähän sinulla ole lupaa näissä
tienoin kävellä." -- "On minulla isännältäni passi, elä syö ennenkuin
saan sen näyttää", vastasi tamma, käänsi takapuolensa samalla ja
potkaisi sudelta leukaluun poikki, että se selälleen maahan lensi. Itse
juoksi tamma varsoineen tiehensä. "Voi hupsua, mikä olin!" kiljaisi
tuskissaan siinä nyt susi, "enhän minä pappi ollut, että olisin
tarvinnut antaa sian kastaa lapsiansa, en mittari, että olisin tarvinnut
päästääkseni pukkia maita vakoamaan, enkä ollut nimismiesnä, että minun
tamman passia tarvitsi katsella." -- Sen pituinen se.