On ukko ja akka, ja heillä on tytär; vaan surma tuosta vie äidin, niin
ukko kun toiste naipi, Syöjättären saapi eukoksensa. No, eihän mitään;
eletään, ollaan muutaman aikaa yksissä, niin jopas lapsen tekee
Syöjätär, tyttären muka hänkin, ja siitä päivin ukon tytärtä alkaa
vihata. Mitäs, kasvavathan lapset toistensa rinnalla kuitenkin ja saavat
täysiaikaisiksi; vaan siitäkös vasta alkaa nyt emintimä ukon omaa
tytärtä vaivata jos jollakin ja pyytää vain hengeltä saada, se kun on
kaunis ja suloinen, vaan oma tyttärensä rietas ja ruma.
No, mitäs ollakaan tuosta; joutuipa syksy, ja järvet kävivät jäihin,
niin Syöjätär tuuralla rantaan jyysti avannon ja siihen tyttäret asetti
kehräämään reunalle; omalle tyttärelleen sulkkukuontalon laati sorean,
vaan ukon tyttärelle ilman sammalia vain pani kuontaloon. "Istukaahan",
sanoi, "kehrätkää nyt siivolla tässä: keltä kirvonnee kuontalo järveen,
se sitä hakemaan sieltä." Tyttäret jäävät istumaan siihen ja kehräävät,
kehräävät avannolla yhdessä, vaan jopas ukon tyttäreltä kuontalo
avantoon kirposi, eikä muuta, käsketään hänen se järvestä käydä. Tyttö
itkee, itkee, itkee nyt sitä, eikä voisi hän järveen kylmään lähteä,
kovin on hirveätä hänestä, vaan eihän mikä auta, käsky on kova ja
toteltava kohta. No, ei muuta, hyppäsi tytär avantoon tuosta, vaan kun
jään alle solahti, siellä tuo kaunis tie levesi semmoinen, reimahti
eteen hänelle, ettei paremmasta apua. Tytär sitä saapi astumaan, kulkee,
kulkee edelleen kotvasen, niin tulevatpas huonukset vastaan, nuo
melkoiset jotenkin, linnaksi pienet, taloksi suuret. Siitä ihastuu
tyttö, ei kaukaa arvele, vaan astuu ovesta sisälle ja hyvän päivän tekee
tullessansa. Tuvassa ei eläjiä ole muita kuin vanha väkäleuka akka vain
yksinänsä. Se kuulee tervehdyksen, niin alkaa leppeästi puhutella
tytärtä, kysyy: "Kenpä ja kusta sinä, lapsirukka, olet?" -- "Olenpahan
tyttöriepu pahainen, tuolta yläilmoista tullut", sanoi vastaan tyttö,
kertoi akalle asiansa, miten kehrätessä häneltä kuontalo avantoon
kirposi, jotta piti etsiä nyt sitä, ja pyysi työtä ja ruokaa talosta.
"Ka, tarvitsisin minä piian, kun vanha jo olen", sanoi akka, "enkä
paljon enää työhön pysty, vaan oletkos sinä töitä oppinut mitä?" --
"Olenhan minä niitä näitä vähän toki toimitellut", vastasi tyttö,
"tekisin nytkin, minkä voisin." -- "No, kun sinä työhön kyennet",
virkkoi siitä jo akka, "käyhän ensinnäkin, suomi puhtaaksi läävä."
Tyttö menee työlleen siitä ja alkaa suomia läävää niinkuin käsky oli;
käsillään nostelee lehmien jalat, kopistelee, pakahuttelee sorkat,
helmoillaan pyyhkielee kaikki, ja koko sen läävän niin siivoaa hyvästi,
ettei paremmasta apua. Siitä kun työnsä oli tehnyt ja läävä oli puhdas,
palasi tupaan takaisin ja pyysi taas emännältään työtä. "No istuhan,
lepäile tässä, minä ulkona käyn vähäsen", vastasi akka ja sitä tietänsä
meni läävään, omin silminsä näkemään muka, onko tuolla siivottu miten.
Eukko siellä nyt läävän näki, että oli puhdas ja siisti, niin kysyi jo
itsiltään lehmiltä, sanoi: "Mitys oli piika?" -- "Hyvä", sanoivat
lehmät, "ka, hyvä, semmoista meillä ei ole iässä ollut, kaikki
sorkkamme, jalkamme käsillänsä nosteli, pyyhki ja puhdisteli hyvästi,
semmoinen oli piika." Akka kuultuansa tämän kävi hyvillensä heti ja
kulki tupaan siitä, virkkoi tyttärelle: "Hyvästi olet lääväni suominut;
menepä nyt, pane lämmitä kyly."
Mitäs; tyttö meni, lämmitti kylyn, hautoi vastat, haalisti vedet, ja kun
kaikki oli valmistanut hyvin, kävi sanomassa emännälleen sitten. Tämä
silloin sisiliskoja koko ropeellisen antoi tytölle. "Mene", sanoi,
"kylvetä nämät." Tyttö meni tyytyen työhönsä eikä suuttunut tuosta, vaan
kylvettää mosutti sisiliskot hyvästi, yksin yksitellen pesi, valeli
saunassa, josta kaikki latoi ropeelle taaskin ja vei emännälleen käteen.
Akka heti kysyy sisiliskoiltaan siinä: "No, mitys olikaan piika?" --
"Ka, ei ole meidän iässämme niin hyvää vielä ollut", vastasivat yhtä
suutansa sisiliskot silloin, "tämä niin siististi, somasti meidät yksin
yksitellen lämpimillä vesillä kylvetti kaikki." Kuultuansa tämän akka
tyttärelle antaa lippaan käteen, toisen toiseen ja sanoo: "Nyt saat,
tyttöseni, kotiisi mennä, pidähän vaivoistasi nämä." Tyttö sanoi
kiitokset emännälle päästäksensä matkalle, ja samassa aukeaakin kaunis,
leveä tie taas järvessä, jota saapi tytär astumaan. Kulkee, kulkee sitä
myöten kotvasen, niin jo avannon suulle pääsi lippainensa ja läksi
astumaan talolle. Täällä Syöjätär kakkaraa paistaa kodissa, kun alkaa
haukunta kuulua pihalta; haukkuu näet koira avannolta tulijata. Syöjätär
kuullessaan tämän juoksee tuvasta pihalle ja kokee asettaa koiraa, vaan
tämä ei kiellosta huoli, haukkuu vain yhä: "Kiukaa, kaukaa, ukon tytär
tulee, lipas kultaa, toinen hopeata olkapäillä." Syöjättärellä säylä on
kädessä, niin sillä lyödä napautti koiraa, sanoi: "Mitä horajat, etkös
hauku: 'Ukon tytär tulee, lipas tulta, toinen tervaa olkapäillä'." Koira
vain älähti kerran, vaan ei totellut kuitenkaan, haukkui vaan
ehtimiseensä: "Kiukaa, kaukaa, ukon tytär tulee, lipas kultaa, toinen
hopeata olkapäillä."
Pääsi tyttö jo kotiinsa siitä ja vei lippaat aittaan, jossa kun
aukaistaan kannet, näissä kultaa on toisessa, toisessa pelkkää hopeata
niinkuin koira oli haukkunut. Mitäpä tästä; Syöjätär kun tämän näki, vei
toisesti tyttäret avannolle ja reunalle asetti kehräämään taaskin;
omalle tyttärelleen panee sammalia kuontaloon, vaan ukon tyttärelle
sulkkua, sanoo: "Istukaahan, kehrätkää nyt tässä, kumpaiselta kuontalo
järveen kirvonnee, se sitä käymään sieltä."
No, siihen jäävät tyttäret avannolle, istuvat, kehräävät yhdessä; vaan
ei aikaakaan ollut, niin jo akan tyttäreltä kuontalo kirposi avantoon,
eikä muuta, vaan tuli järvestä hakea nyt se. Tästäkös tytölle hätä;
lähteä pitäisi, vaan pelottaa toki järveen kylmään mennä. Hädässänsä
hiivistelee, hyvistelee aikansa ensin, vaan jo hypähtää siitä avantoon
kuitenkin, ja siellä taas jään alla tie leviäksen eteen kuin ukonkin
tyttärelle taannoin. Sitä kun astuu edellensä ja kulkee, kulkee
kotvasen, tulevat huonukset vastaan hänelle, nuo hyvät semmoiset,
linnaksi pienet, pirtiksi suuret. Niihin menee tyttö sisälle, vaan ei
hyvää päivää tehnyt tullessansa, kävi vain istumaan lavitsalle.
Tuvassa akka on eläjänä yksinänsä kuin toisenkin tyttären käydessä. Hän
alkaa puhutella vierasta, kysyy: "Kenpäs ja kusta sinä, lapseni, olet?"
-- "Olenpahan yläilmoista tuolta", vastasi tyttö, "tänne läksin
palveluksen etsintään, etkö ottaisi piiaksesi minua?" -- "Ka, tarvitsen
minä palvelijan", sanoi vastaan akka, "vaan mitäpäs taidat sinä töitä?"
-- "No, ne minä tehnen, mitkä toinenkin", pakisi tyttö, "panehan työtä
jos mitä." No, akka tyttären otti piiaksensa, kun niin kuuli toimellisen
olevan, ja antoi hänelle työtä, sanoi: "Käyhän, suomi puhtaaksi läävä."
Tytär meni työllensä siitä, vaan oli muka se toimitus hänestä halpa,
niin alkoi äissänsä telmää, ryskiä läävässä, löi hangolla, rönkytti
lehmiä päähän, eikä luonut edes siltaa, sillensä jätti kaikki, vaan itse
juoksi jällensä tupaan ja kävi joutilaana istumaan rahille kuin työnsä
toimittanut ainakin. Emäntä näkee tämän, niin virkkaa puheeksi tuosta:
"Vai sait sinä jo, piikaseni, läävän suomineeksi; no, pitääpä käydäkseni
työsi alaa katsomassa." Sen sanoi ovesta mennessään siinä ja kulki
suorastaan läävään tiedustaaksensa asiata. No, tuleehan ovesta sisälle
vain, niin jopas oudot kuulee täällä, lehmät kun itkevät, mölyävät,
monkuvat vaivoissansa kaikki. Emäntä silloin tutkielee asiata itsiltänsä
heiltä, kysyy: "Mitys oli piika?" -- "Ka, vielähän kysyt koko piikaasi",
vastasivat lehmät, "huono oli heittiö, kaikki pieksi vaivaisiksi meidät:
päät löi, jalat katkoi, silmät puhkoi, sellainen oli piika."
No, emäntä kuultuansa tämän meni tupaan takaisin ja virkkoi siitä taas
tyttärelle: "Menepä nyt, pane lämpiämään sauna, olisi kylyssä
käytettäviä minulla." Tyttö meni, vaan ei huolinut kelvollisesti
valmistaa kylyä, savuineen päivineen salpasi vain saunan ja kävi siitä
tupaan sitten, sanoi valmistaneensa kylyn. No, ei muuta; emäntä siitä
ropeellisen sisiliskoja antaa käteen tytölle, käskee hänen kylvettää ne,
lämpimillä vesillä valella hyvästi. Tytärpä närkästyy tätä. "Onpas",
sanoo, "nämä kylvetettäviä toki, enpäs mokomia kylpijöitä vielä ennen
ole nähnyt." Ottihan ropeen käteensä kuitenkin ja vei sisiliskot saunaan
kerallansa, vaan ei suosiolla kylvettänyt heitä, kaikki heitti yht'aikaa
ämpäriin, siinä kylmässä vedessä vastan tyvellä sotki, survoili vähäsen
ja loi ropeelle takaisin, josta vei emännälleen sitten. Tämä tutkii taas
asiata entistään myöten ja hiljaisuudessa kysyy sisiliskoilta
itsiltänsä: "Mitys oli teistä kyly, millainen piika?" -- "Vielä kysyt",
vastasivat itkien, ruikutellen äpäreet kaikki, "kehno oli piikasi ylen,
hännät katkoi, päät puhkoi vihoissaan meiltä, eikä lämminkään ollut edes
kyly, katkua, savua täyteen oli ruoja salpanut senkin."
Mitäs; emäntä kun tämän kuuli, kävi tupaansa takaisin ja sanoi
tyttärelle: "Tulepa palkkaasi saamaan, nyt en enää tarvitse sinua."
Samassa lippaan pani tyttärelle käteen, toisen toiseen ja sanoi:
"Pidähän palkoistasi nämä, vaan kun kotiisi tulet, elä aittaan kanna,
ukon tytär ne vain ilman vaihtaisi sinulta." No, sai tytär akalta
palkkansa ja läksi lippainensa astumaan, niin hänelle taas järvessä
avautui tie, joka vei avannolle asti. Siitä kulkee hän sinne ja saapi
avannolta astumaan talolle, niin koira talon pihalla alkaa haukkua heti,
sanoo haukkuessaan siinä: "Kiukaa, kaukaa, akan tytär tulee, lipas
tulta, toinen tervaa olkapäillä." Sen kuulee Syöjätär tuvassa ja hyppää
jo pihalle, jossa seipäällä hosuu koiraa, sanoo: "Mitä horajat siinä,
etkös hauku: 'Akan tytär tulee, lipas kultaa, toinen hopeata
olkapäillä'." Mitäs; koira älähti kerran, vaan ei sillä totellut,
haukkui vain yhä: "Kiukaa, kaukaa, akan tytär tulee, lipas tulta, toinen
tervaa olkapäillä." Samassa joutui tytärkin pihaan, näytteli äidilleen
lippaat, mitkä oli järvestä saanut, ja sanoi: "Nämä minulle sieltä
palkoistani annettiin, vaan kiellettiin aittaan viemästä, ukon tytär
muutoin vaihtaisi muka." -- "Jopa niin", sanoi akka, "ei pidä aittaan
viedä, koska kielto on, täss' on olkiriihi, viekäämme lippaat sinne."
Sen neuvoi Syöjätär siinä, ja vietiin lippaat riiheen, vaan ei maltettu
olla sisusta katsomatta, ja kun avattiin kannet, sieltäkös tulta, tervaa
loi silmille kohta, ja he päin päätimysten kaatuivat lattialle, siinä
olkien sekaan paloivat kumpikin. Ukon tytär vain isänsä kera eloon jäi
talossa, jossa rauhassa asuivat sitten, kunnekka kuolema korjasi
heidätkin viimein. -- Sen pituinen se.