Oli uudistalo muutamassa metsämaassa, jossa asui vanha mies, jolla oli
yksi poika. Tämän talon luona oli suuria koivuja joukko, joissa
tavallisesti asui suuret parvet teeriä. Poika pyysi isältänsä lupaa
ampuaksensa niitä, mutta isä kielsi aina kovasti, ettei saa ampua yhtään
ainoata, vaikka mikä olisi. Viimein ei poika enää malttanut
varoittaakaan kieltoa, vaan sieppasi isänsä tietämättä jousensa ja ampui
yhtä teertä sieltä koivusta, mutta ei osannutkaan oikealle hengen
paikalle, jonka tähden teeri pääsi lentoon vielä ja jonkin matkan päässä
vasta putosi maahan. Poika läksi sitä nyt tavoittamaan ja mieli
saadaksensa lintua kiinni, vaan kun pääsi lähelle, niin teeri aina
lenteli etemmäksi ja sitä tekoa tehden juoksutti poikaa yhä perässänsä,
kunne oli jo virstamääriä loitonnut kotoansa. Sillä tavoin joutui poika
lintua ajaessansa viimeinkin synkkään saloon kauas, ja ilta alkoi jo
pimetä, niin täytyi kumminkin jättää teeri sinne; se katosi yht'äkkiä
metsään, ettei näkynyt ei kuulunut.
Tästä rupesi nyt poika osoittelemaan kotiinsa, vaan ei tiennyt suuntaa;
käydä huppuroi sinne tänne jos jonnekin, vaan ei löytänyt ihmisasuntoa
missään. Tuli yö jo, ja poika mieli asettua metsään maata, niin näki
samassa Paholaisen juoksevan ohitsensa paeten susia, jotka purivat hänen
kantapäitänsä. Tuossa paikassa otti poika jousensa ja laukaisi
susiparveen, että muudan heistä kuoli, niin toiset säikähtivät siitä ja
läksivät pakoon. Siitäkös nyt hyvä mieli Paholaiselle, kun hädästänsä
pääsi; tuli kohta pojan luokse ja kiitti häntä siitä hyvästä, että hänet
vielä henkiin pelasti, luvaten vielä hyvän palkan antaa, jos tulisi
poika hänen kotiinsa. "Kyllä olisi hyvä, että yösijan saisin, täällä
olen tämän päivää samonnut metsää eksyksissä osaamatta kotiin", vastasi
poika ja suostui tuumaan. "No, lähde kerallani astumaan", sanoi siihen
Paholainen ja vei pojan kotiinsa. Siellä rupesi poika heti tultuansa
maata, kun oli paljosta juoksusta väsyksissä, vaan itse perheen isäntä
meni metsästä ruokaneuvoja tuomaan, joilla pelastajaansa ruokkisi. Talon
ruokaneiti sillä välin kokee herättää poikaa makaamasta, ajaa häntä,
ajaa ylös, sanoen hänen vaarallisessa paikassa olevan, ja käskee
pakenemaan; vaan poika ei havaitse, muutaman kerran vähän aukaisee
silmiänsä, vaan nukkuu siitä takaisin. Tulee siitä jo ukko metsältä ja
käskee neiden ruokaa valmistamaan kiiruusti. Kohta joutuikin ruoka
valmiiksi, ja ajettiin poikaa syömään, vaan ei saatu heräämään, heidän
täytyi syödä se ruoka itseksensä; ja taaskin meni ukko metsälle ja toi
sieltä syömistä. Ei vielä kuitenkaan poika noussut sitäkään syömään,
vaikka kuin olisi nostatettu; ja vielä kolmannen erän läksi vanha mies
metsälle.
Sillä aikaa nousi poikakin makaamasta ja rupesi puhuttelemaan neitiä.
Tämä kun oli jo kuulla saanut, että poika oli talon isännälle hyvää
tehnyt, josta hänelle oli kaunis palkka annettava, ei käskenytkään enää
poikaa pois, vaan alkoi tuumitella, mitä hänen pitäisi palkaksi pyytää,
ja käski anomaan Paholaiselta sitä hevosta, joka oli kolmannessa
karsinassa oikealla puolella hänen hevostallissansa. Tuleepa vanha mies
metsältä ja näkee pojan valveilla, niin laitattaa hänelle ruoan hyvän ja
syöttää, juottaa kylläiseksi. Kohta pojan syömästä päästyä kysyy sitten:
"Mitäs nyt, poikaseni, palkaksesi tahdot?" -- "En tahdo muuta mitään",
vastasi poika, "kun vain saan sen hevosen, joka on kolmannessa
karsinassa oikealla puolella sinun hevostallissasi, sillä minulla on
pitkä matka kotiini, enkä jaksaisi jalkaisin kulkea." -- "Voi
poikaseni!" sanoi Paholainen, "kyllä tahdot suurta palkkaa, sillä se on
minun kaikkein paras tammani; ota muuta mitäs tahdot, sitä minä en
antaisi millään tavalla." Vaan ei sanonut toinen muusta palkasta
huolivansa, ja viimein täytyi Paholaisen kuitenkin antaa se hevonen,
jota poika oli anonut. Vielä antoi päälliseksi pojalle kanteleen, viulun
ja pillin ja sanoi: "Jos sinulle hätä tulee missä, niin soita tällä
kanteleella; jos apua ei tule, niin soita sitten viulullasi; ja jos
siitäkään ei apua ole, niin ota pillisi, puhalla sillä vähän, niin tulee
apu ainakin." No, ei muuta; poika kiitti isäntäänsä hänen antimistansa,
otti soittoneuvot mukaansa ja läksi tammallansa ajamaan. Ajaa vähän
matkaa edellensä, niin jopa alkaa tamma haastella pojalle, sanoo: "Ei
sinun pidä nyt mennä kotiisi, siellä isäsi pieksää pahankelpoiseksi,
vaan menkäämme siihen ja siihen kaupunkiin, siellä sinä ja minä tulemme
hyvästi vastaanotetuiksi."
Poika kun arveli asiata, näki hevosensa neuvon hyväksi ja läksi
kaupunkiin päin ajamaan niinkuin tamma oli pyytänyt. Sinne tultuansa
tuli hän kohta kaikille kaupungin asukkaille tiettäväksi hyvän hevosensa
tähden; kuningaskin sai siitä sanoman ja tuli itse katsomaan. Alapas
siitä nyt pyytää hevosta ostaaksensa, lupasi maksaa, minkä hinnan vain
pyytäisi; mutta tamma esti kaupan, sanoi pojalle: "Elä myö minua, vaan
pyydä kuninkaalta, että ottaisi sinut tallirengiksensä ja antaisi
minullekin ruokaa, niin kaikki hänen hevosensa tulevat yhtä kauniiksi
kuin minäkin olen." Poika haasteli sen kuninkaalle, ja kuningas otti
pojan ja hänen hevosensa omaan talliinsa; vanhan tallirenkinsä pani pois
viralta. Kohta pojan tultua tulivatkin kaikki kuninkaan hevoset
lihaviksi ja kauniiksi, mutta entinen tallirenki oli pojalle siitä
äkäinen ja etsi kaikenlaista syytä saadaksensa häntä viralta pois. Se
kaipasi ja kaipasi kuninkaalle kaikkia kanteita pojan päähän, vaan ei
kuningas niistä huolinut eikä ottanut kuullaksensa. Jo valehteli viimein
kuninkaan edessä pojan sanoneen saavansa takaisin sen mainion
sotahevosen, joka muutamia vuosia takaperin oli metsään kadonnut. Tästä
alkoi nyt kuninkaan mieli tehdä entistä oivallista sotahevostansa, ja
hän kutsui pojan eteensä ja pani kovan ehdon eteen, että kolmeen päivään
saada se hevonen käsiin, muutoin paha perisi.
Siitäkös nyt hätä pojalle. Meni kohta tammansa luokse ja kysyi siltä
tuumaa. "Ei hätää ole", sanoi tamma. "Mene ja pyydä kuninkaalta
ensinnäkin sata härkää ja anna hakata ne palasiksi. Lähdemme sitten
niiden kanssa matkaan, ja kun tulemme sille ja sille lähteelle, niin
siitä nousee hevonen ylös, vaan sitä elä ota, ja kun nousee vielä
toinen, elä huoli siitäkään ennenkuin nousee kolmas, niin ota se sitten
kiinni ja pane minun suitseni sille päähän." Poika teki niinkuin tamma
oli sanonut ja ajoi lähteelle. Sieltä nousi kolme hevosta perätysten
vedestä maalle, ja poika otti niistä viimeisen ja pisti suitset suuhun.
Puhuu tamma taas siitä hänelle, sanoo: "Nyt kun tästä lähdemme,
Paholaisen korpit tahtovat meitä syödä; vaan ota ja mätä lihakappaleita
tielle niin paljon kun kerkeät ja kulje joutuisasti, niin kyllä pääsemme
korppien kynsistä kuitenkin." Poika taas teki neuvon mukaan senkin, ja
sillä tavoin toi kuninkaalle hevosen.
Ei vielä herennyt vanha renki kuninkaalle pojan päähän kantamasta. Nyt
sanoi hän pojan kehuneen saattavansa tuoda kuninkaalle hänen vaimonsa
takaisin, joka jo monta aikaa oli ollut kateissa. Siitä pani kuningas
taas pojan saamaan sitä hänen vaimoansa ilmiin, koska oli kehunut
voimaansa; ellei saisi, niin kuolema perisi. Pojalle hätä käteen; menee
tamman luokse talliin ja alkaa valittaa onnettomuuttansa, että:
"Kuninkaan vaimo nyt olisi kuulemma ilmiin saatava, vaan milläpä sen
saa, joka on jo aikoja ollut tietämättömissä." -- "Kyllä se saadaan",
vastasi tamma, "elä huoli surra, ota ja minulla aja sille samalle
lähteelle, josta hevonenkin saatiin, ja heitä minut lähteeseen, niin
siitä muutun ihmiseksi, sillä minähän olenkin kuninkaan vaimo, jota nyt
etsitään, vaikka siellä Pahan luona täytyi ollakseni hevosena." No,
mikäs pojalla hätänä, kun semmoiset tiedot sai! Ajoi kohta lähteelle ja
viskasi tamman sinne, niin se muuttuikin heti ihmiseksi, tuli kauniiksi
kuten alkuansa oli ja kulki pojan kanssa linnoille. Tuosta hyvä mieli
kuninkaalle, kun sai kauniin vaimonsa takaisin, kiitteli poikaa kaiken
linnan väen kuullen ja antoi hyvät lahjat palkinnoksi. Vaan ei vielä
poika rauhaa saanut. Vanha renki taaskin kieli kuninkaalle, että poika
on uhannut hävittää kuninkaan ja itse ruveta sijaan.
Tästähän nyt kuningas suuttui silmittömästi poikaan ja käski hänet
hirttää paikalla. Ei muuta kun ruvettiin poikaa hinaamaan hirteen kuten
käsky oli, vaan poika pyysi kuninkaalta, että saisi vähän soittaa vielä
kantelettansa ennen kuolemistansa, ja saatuansa luvan alkaa soittaa
minkä ennätti. Mutta samalla kun kantele rupesi soimaan, silloin kaikki
hirttäjätkin tanssimaan. Poika soitteli kaiken sen päivää ja uuvutti
jokaisen, etteivät kyenneet paikalta mihinkään, ja niin jäi hirttäminen
huomeneksi. Taas huomenna kokoontui rahvas paikalle poikaa muka
hirttämään, mutta vielä poika pyysi, että suotaisiin hänen soittaa
viulullansa ennenkuin hän maailmasta iäksi eroaa, ja vielä antoi
kuningas luvan. No, poika taas alkoi vetää viulunsa käyrää, josta saapi
kuningas ja kaikki rahvas samalla tanssimaan, ja sillä tavalla tanssitti
poika heitä kaiken senkin päivää eikä tullut vielä hirtetyksi. Vielä
kolmantena päivänä yritettiin poikaa puuhun ripustamaan, ja se taaskin
pyytää lupaa saada pillillänsä soittaa, vaan kuningas ei enää antaisi,
sanoo vain pojalle: "Sinä olet jo kaksi päivää minua tanssittanut, ja
jos vielä saat luvan, niin minä tanssin itseni kuoliaaksi; ei ensinkään,
nyt ei enää ole aikaa soittamisia tuumata, käy vain pois nuora kaulaan!"
Mutta poika vain pyytää nöyrimmästi, ja muutkin herrat sanovat
kuninkaalle: "Antakaamme poikaraukan vähän vielä soittaa, kun tuo niin
nuorena kuolee kumminkin." Siitä suostui nyt kuningas kuin suostuikin
pojan pyyntöön, vaan sidotti itsensä suureen kuuseen kiinni peläten
muutoin täytyvänsä tanssia, jos hän irtonaisena oli. No, kuningas kun
sai sidotuksi, alapas silloin poika puhua pilliinsä minkä ennätti, ja
tuossa paikassa kiihtyivät taas kaikki tanssimaan. Yksin kuningaskin,
joka oli puussa kiinni, nytkytteli siinä kahdakäteen ylös ja alas vain,
jotta vaatteet kuluivat rikki ja nahka läksi selästä. Jo tulee silloin
itse ukko Paholainen pojalle avuksi ja kysyy: "Mikä sinulla, poikaseni,
on hätänä, kun sinä nyt semmoista ilvettä pidät?" -- "Tässä tahdotaan
minua hirttää", virkkoi poika, "ja tuossa on se hirsipuu, johon ne minut
ripustaisivat." -- "Vai niin, vai tekisivät ne semmoisia!" sanoi
Paholainen ja kaappasi samalla hirsipuun, joka oli suuri hongan kanto,
juurinensa maasta ja heitti sen ylös ilmaan, ettei sen kovemmin näkynyt.
Siitä kysyi sitten pojalta: "Kukas se on, joka tahtoo sinua hirttää?"
Poika neuvoi kuninkaan, joka oli kiinni kuusessa, ja samalla kaappasi
vanha mies sen kuusen käteensä ja antoi sille semmoisen sinauksen, että
se meni miehinensä päivinensä ylös näkymättömiin, minne lienee pilviin
kadonnut; ja niin pääsi poika heidän käsistänsä, ja rahvas pani hänet
kuninkaaksensa entisen haltijansa sijaan. -- Siihen se loppuu tarinakin.