Lippo liukas mies, metsänkävijä, kahden toverinsa keralla ennen muinoin
läksi petran ajantaan. Päivän kävivät metsää, niin tuli heille yö
siellä, ja menivät metsämökkiin pimeätä pakoon. Sen yön makasivat siinä
mökissä, ja kun tuli toinen päivä, läksivät hiihtämään taas, ja mökiltä
lähtiessänsä kolisti Lippo suksiansa ja sanoi: "Pitää tänä päivänä saada
riista sukselle, toinen toiselle, kolmas sauvalle." Tuskin pääsivätkään
liikkeelle, niin tuli heille kolmet petran jäljet, ja niitä jälkiä
myöten kun hiihtivät, löysivät kolme petraa, kaksi sarvikkain, kolmas
loitompana irrallansa. Sanoi Lippo toisille: "Pyytäkää, miehet, nuo
kaksi, ne ovat teidän varoille tähän pannut; minä lähden tuolle yhdelle
jäljestä." Menikin, ajoi, hiihti sen päivän iltaan asti, ja kuitenkaan
ei tavoittanut petraa kiinni, vaikka kyllä oli liukas hiihtäjä. Tuli
viimein talo eteen metsässä. Petra juoksi aituukseen pihalle, ja Lippo
meni perästä. Isäntä seisoo pihalla, vanha ukko, parta, hiukset kaikki
kuusen naavasta. "Ohoh!" sanoo, "ken lie konnan poika orini tänä päivänä
hikeen ajanut?" Lippo tuli siihen, tervehti ukkoa ja todisti: "Minähän
sen ajoin enkä tavoittanut kuitenkaan, tänne pääsi pihaan." Ukko, joka
olikin Tapio, sanoi siihen: "No, kun olet iltaan pimeään orittani
ajanut, niin käy tupaani yöksi." Lippo menee nyt Tapiolan pirttiin ja
katsoo: täällä on petraa, hirveä, täällä karhua, repoa, sutta ja kaikkea
metsän riistaa, mitä vain olla saattaa. Tapio syötti iltasen hänellä ja
hyvänä piti. Aamulla sitten aikoi Lippo ruveta pois menemään, vaan eipä
löytänytkään suksiansa. Kysyy Tapiolta suksia, vaan Tapio sanoo: "Etkö
tahtoisi jäädä vävyksi minulle, minulla yksi tytär vain on?" Lippo
vastasi: "Jäisin kyllä, mutta köyhä mies olen." -- "Hoo, elä siitä
huoli", sanoi Tapio, "ei ole köyhyys mikään vika, meiltä saat, mitä
mielesi tekee." Naittoi tyttärensä hänelle, ja Lippo liukas mies,
metsänkävijä, jäikin vävyksi Tapiolle.
Kolme vuotta kun oli Tapion vävynä, jo pojan sai Tapion tytär. Lippo
sitten tahtoi mennä kotiinsa käymään ja pyysi Tapiota viemään itseänsä
sinne. Tapio sanoi: "Kun teet sukset minulle mieltäni myöten, niin kyllä
pääset." Lippo heti meni metsään ja rupesi suksia tekemään. Sielläpä
tiainen puun oksalla istuu ja laulaa:
"Tii tii tiainen,
vati kuti varpunen:
pane oksa olkahasen,
pää aseta pälkähäsen!"
Lippo viskasi paalikalla tiaista ja sanoi: "Mitä, herjä, siinä vielä
vinguttelet?" Teki sukset kaikilla keinoin koristetut, ja miten vain
parhain sai, ja vei Tapiolle. Tapio koetteli suksia, vaan sanoi kohta:
"Eivät ole sukset pätevät minulle." Lippopa toisena päivänä niin ikään
meni suksien teentään. Taas tiainen siellä istuu, puun oksalta laulaa:
"Tii tii tiainen,
vati kuti varpunen:
pane oksa olkahasen,
pää aseta pälkähäsen!"
"Jokos sinäkin olet tässä taas pakisemassa!" sanoi Lippo vihoissansa ja
heitti tiaista lastulla. Ei ymmärtänyt sen tiaisen sanan jälkeen laatia,
vaan teki kuten meidänkin sukset ja toi ne Tapiolle. "Eivät nämä ole
minun sukseni", sanoi taas Tapio. No, siitä kun kolmantena päivänä vielä
metsään meni, ja tiainen taas tuli laulamaan:
"Tii tii tiainen,
vati kuti varpunen:
pane oksa olkahasen,
pää aseta pälkähäsen!"
Ajatteli Lippo: "Jahka teen kuten käskee, eihän tuo turhaan käyne
laulamassa!" Jättikin hyvän vekaran suksen alle olkaaseen, sen päähän
atutti pälkään, ja vei sukset Tapiolle. "Ka, nämähän ovat minun
sukseni!" sanoi Tapio, kun koetteli, "nyt pääset pois kotiisi." Läksi
saattamaan Lippoa ja sanoi: "Kun nyt edellä hiihdän seuraa sinä minun
jälkiäni ja jää siihen yöksi, jossa aina somman sijan näet; mutta tee
maja tarkka, jott'eivät taivaan tähdet lävitse paista." Siitä kun läksi
Tapio edellä hiihtämään, oksat hänen suksissansa pistivät jäljen, ja
niitä jälkiä myöten hiihti Lippo naisensa ja lapsensa keralla perästä.
Vasta iltasella näkyi ensimmäinen somman sija, ja siinä oli hirvi
paistettuna iltaseksi. Tekivät majan siihen havuista hyvän, katon ylen
tarkan laativat päälle ja vetivät ahkion, jossa lapsi oli, sisään. Siinä
lepäsivät yön, niin läksivät aamulla taaskin hiihtämään ja hirven lihaa
ottivat evääksi kerallensa. Vasta iltasella taas somman sijan toisen
löysivät, jossa oli petra tapettu ja paistettu. Taas havumajan laativat
ylen tarkan ja ahkion lapsen keralla sisään vetivät. Yötä siinä
levättyänsä läksivät aamulla taas edellensä ja iltasella vasta kolmannen
somman sijan löysivät, niin siinä metso oli iltaruoaksi paistettu hyvin.
"Nyt, katso, koti loittona ei ole, kun metso vain on paistettu", sanoi
Lippo. Majan vain harvan laativat ja ahkion lapsen keralla sisään
panivat. Ruvettiin makaamaan sitten, niin taivas kajostui yöllä, ja
tähdet taivaalta rupesivat paistamaan heidän päällensä, kun se maja niin
harva oli. Nousi aamulla Lippo makaamasta, niin naista ei niin kussa
ole; meni ulos katsomaan, vaan suksen jälkiä ei niin kunne ollut. Ei
tiedä nyt Lippo, kunne mennä, kun suksen latua ei näy; istuu siinä
lapsensa keralla majan edessä, katselee, niin hirvi juoksee sivuitse,
myhöttelee. Muuta ei näkynyt, ilta jo tuli, ja Lipon täytyi siihen yöksi
jäämän. Aamulla taas metso paistettu oli, ja hirvi taas juoksee
myhöttelee sivuitse. Siinä Lippo monta vuotta lapsensa keralla eleli
havumajassansa; metso joka aamuna aina oli heille paistettuna, ja hirvi
joka päivänä sivuitse siitä juoksenteli. Kasvoipa lapsikin suuremmaksi,
siitä tuli poika ylen tolkukas, niin käski isänsä pillin semmoisen
laatia, niin he pillistä siitä katsoisivat, onko koti loittona. Lippo
joutessansa tekikin pillin moisen pojallensa, ja se kun katsoi pillistä
vain, sanoi heti: "Emme olekaan kodista loittona, aivan olemme pellon
aitavieressä." Ja he siitä kun läksivät vain, niin pääsivät samassa
kotiinsa. Siitä se on Lapin alku lähtenyt siitä pojasta. -- Sen pituinen
se tarina.