I.

Elokuun 8:s on tämän sodan historiassa Saksan armeijan synkin päivä.

Pahempaa sain kokea ainoastaan vasta kun syyskuun 15:ntenä tapahtumat

Bulgaarian rintamalla alkoivat ja ratkaisivat neliliiton kohtalon.

Tietoisena siitä, että ylimmän armeijanjohdon oli ensi sijassa

ajateltava vain puolustautumista, oli se toimituttanut elokuun alussa

vähitellen rintamansiirron taaksepäin Lysin tasangolla sekä Ancren ja

Avren siltavarustusten luovuttamisen Sommen pohjois- ja eteläpuolella.

Siltavarustukset tyhjennettiin elokuun 3:ntena ja 4:ntenä.

Minun erikoisesta toivomuksestani lähti kenraali v. Kuhl toisen

armeijan luo neuvottelemaan vielä kerran puolustustoimista Albertin--

Moreuilin rintamanosalla. Täältä vapautettiin vielä kaksi divisioonaa,

jotka olivat jo kauan olleet taisteluasemissa ja näyttivät erikoisen

väsyneiltä; niiden sijaan asetettiin levänneitä divisioonia.

Tällä vastaisen tuhon suunnalla oli divisioonavälit kapeita,

tykistövarustukset hyvät ja ryhmitys rintamansyvyyteen toimeenpantu.

Kaikki heinäkuun 18:nnen kokemukset oli otettu huomioon. Varusasemien

valmistus ei tosin ollut yhtä perinpohjainen kuin esim. 18:nnessa

armeijassa, joka oli vasta myöhemmin asettunut asemiinsa.

Elokuun 8:ntena, varhain aamulla, tiheässä sumussa, jota

keinotekoisella sumulla lisättiin, hyökkäsivät englantilaiset etupäässä

austraalialaisilla ja kanadalaisilla divisioonillaan, ja ranskalaiset

Albertin ja Moreuilin välillä voimakkain tankkiparvin, mutta ei juuri

muuten ylivoimaisina. He tunkeutuivat Sommen ja Luce-puron välillä

syvälle meidän rintamaamme. Siellä olevat divisioonat antoivat

vihollisen täydelleen syöksyä ylitseen. Tankit saapuivat yllättäen

divisioonesikuntien majapaikkoihin. Murtokohta laajeni hyvin pian yli

Luce-puron.

Moreulin luona vielä urhoollisesti puolustautuvat joukot työntyivät

toistensa päälle. Pohjoisessa pani Somme esteen hyökkäykselle. Siitä

pohjoiseen päin taistelevat joukkomme olivat voitokkaasti torjuneet

samanlaisen rynnäkön. Muutamia päiviä aikaisemmin levollelasketut,

ylenmäärin rasittuneet divisioonat, jotka majailivat lounaiseen

Péronnesta, hälyytti toisen armeijan ylikomentaja heti ja pani ne

liikkeelle. Samalla hän lähetti kaikki suinkin käytettävissä olevat

joukot murtokohdalle. Rupprechtin armeijaryhmä lähetti varajoukkojaan

rautateitse apuun. 18:s armeija ryhtyi viipymättä varajoukkoineen

kaakosta päin taisteluun ja lähetti toisia joukkoja Roye'n

luoteispuolelle. 9:nnenkin armeijan, vaikka se oli itse vaarassa,

täytyi käskystäni luovuttaa joukkojaan. Luonnollisesti kului päiviä,

ennenkuin joukot etäämpää voivat ehtiä perille. Mitä suurimmassa

määrässä käytettiin automobiilikolonnia niiden kuljettamiseen.

Sain jo elokuun 8:nnen ensimmäisinä aamupäivätunteina täydellisen kuvan

asemasta. Se oli hyvin synkkä. Lähetin heti erään yleisesikunnan

upseerin hankkimaan yleiskatsausta joukkojen tilasta.

Toisen armeijan varajoukot kykenivät vielä Brayn eteläpuolella

ehkäisemään vihollisen etenemisen Péronnea kohti. Roye'n suunnalla oli

vihollinen tunkeutunut suunnilleen Arvillers'hen asti, Avren

eteläpuolella oli meidän rintamamme vedettävä taaksepäin Montdidier'stä

alkaen.

Kuusi, seitsemän saksalaista divisioonaa, joita oli tähän saakka

pidetty täysin taistelukykyisinä, oli kokonaan pirstottu. Kolme-neljä

ja hajalle lyötyjen jätteet olivat sulkemassa Brayn ja Roye'n laajaa

väliä.

Asema oli äärimäisen vakava. Jos vihollinen vain hiukankin

tarmokkaammin jatkaisi hyökkäystään, emme enää voisi pysyä asemissamme

Sommen länsipuolella, 2:sen armeijan täytyi kuitenkin pysyä siellä,

18:nnen armeijan tuli pysyttää vasen siipensä Matz-joen varrella

olevilla kukkuloilla ja vetää oikea siipensä taaksepäin Roye'han asti.

Tämä liike oli päätetty tehdä elokuun 9:nnen ja 10:nnen välisenä yönä.

Jollei se onnistuisi, voisi vihollinen saavuttaa suuren voiton.

Elokuun 9:ntenä ei vihollinen onneksi hyökännyt yhtä rajusti; se pääsi

kuitenkin Sommen ja Avren välillä yhä edelleen etenemään ja myös Sommen

pohjoispuolella täytyi 2:sen armeijan siirtää rintamaansa vähän

taaksepäin. Mutta tämän armeijan onnistui Sommen eteläpuolelle

muodostaa yhtenäinen, vaikkakin ohut rintama. Joukot taistelivat

melkoista paremmin kuin divisioonat edellisenä päivänä Sommen ja

Luce-puron välillä olivat taistelleet. Vähän ennen taistelua väsymyksen

tähden lomalle lasketut divisioonat osoittivat erittäin hyvää kuntoa,

Roye'n pohjoispuolella oleva seutu säilyi hallussamme. 18:s armeija

saattoi suorittaa vaikean liikkeensä 10:ttä vasten yöllä. Seuraavana

aamuna hyökkäsivät ranskalaiset kiivaasti 18:nnen armeijan tähänastisia

varustuksia vastaan, joista jälkijoukotkin nyt järjestyksessä lähtivät.

Tietysti täytyi armeijan jättää jälkeensä paljon kalustoa.

2:sen armeijan kestävyys ja 18:nnen armeijan rintamansiirto yöllä

10:ttä vastaan olivat parantaneet tilannettamme Sommen--Oisen välillä.

Oli myös saapunut lisäjoukkoja, jotka vahvistivat 2:sen armeijan

rintamaa.

Elokuun 10:ntenä ja 11:ntenä kamppailtiin Albertin eteläpuolella ja

Sommen ja Avren välillä meidän asemistamme tosin katkerasti, mutta

kuitenkin menestyksellä. Samaan aikaan vihollinen ahdisti tuimasti

Avren ja Oisen välillä ja pääsi etenemään.

Seuraavina päivinä oli pitkin koko taistelulinjaa paikallisia

taisteluja. Meidän joukkomme olivat taas lujittuneet, mutta 2:sen

armeijan mieliala oli järkytetty, jota vastoin 18:s armeija oli täysin

puolustuskykyinen.

2:nen armeija oli pannut hyvin suuria voimia liikkeelle. Sen reservit

olivat myös kärsineet taisteluissa tuntuvasti. Muutamista divisioonista

oli täytynyt jalkaväki viedä automobiileilla taisteluun ja siihen

kuuluva tykistö lähettää toiseen paikkaan. Osastot olivat joutuneet

pahasti sekaisin. Selvää oli jo etukäteen, että tarvittaisiin joukko

uusia divisioonia täydentämään 2:sta armeijaa, vaikkakaan vihollinen ei

jatkaisi hyökkäystään, mistä me emme kuitenkaan voineet vielä olla

varmoja. Meidän tappiomme vangiksijoutuneissa olivat sitä paitsi olleet

sellaiset, että ylimmän armeijanjohdon oli taas pakko hajoittaa useita

divisioonia täytejoukkojen hankkimiseksi. Meidän reservimme vähenivät.

Tätä vastoin oli vihollisen mieshukka ollut harvinaisen vähäinen.

Voimasuhteet olivat huonontuneet tuntuvasti meidän vahingoksemme. Ja

sitä enemmän ne huonontuisivat, mitä enemmän amerikkalaisia joukkoja

saapuisi. Emme lainkaan voineet toivoa, että meidän onnistuisi

olennaisesti parantaa tilannetta hyökkäyksellä. Meidän täytyi vain

koettaa yhä kestää. Meidän täytyi nyt ehdottomasti olla valmiina

vastaanottamaan vihollisen jatkuvia hyökkäyksiä. Vihollinen oli

saavuttanut voiton liian helposti. Se lähetti riemuitsevia

kipinäsähkösanomia ja kertoi täydellä syyllä, että Saksan armeijan

henki ei enää ollut sama kuin ennen. Vihollinen oli myöskin saanut

haltuunsa paljon asiapapereja, jotka olivat sille äärettömän

arvokkaita. Entente oli varmasti saanut selvän käsityksen meidän

vaikeista täyteväkisuhteistamme, mikä yhä enemmän kannusti sitä

väsymättä jatkamaan hyökkäyksiään.

Taistelutantereelle lähetetty yleisesikunnan upseeri kuvasi minulle

niiden divisioonain tilan, joihin elokuun 8:nnen rynnäkkö oli ensi

sijassa kohdistunut, sellaiseksi, että minä hämmästyin suuresti.

Kutsuin divisioonain komentajia ja upseereja rintamalta Avesnesiin,

keskustellakseni heidän kanssaan yksityiskohtaisemmin tapauksista. Sain

kuulla loistavista urotöistä, mutta myös teoista, joita en olisi

luullut mahdollisiksi Saksan armeijassa, minun täytyy se suoraan

tunnustaa: kuinka meidän miehistömme antautui yksityisille

ratsumiehille, kokonaiset osastot tankeille! Eräälle reippaasti ja

urheasti hyökkäävälle divisioonalle huusivat peräytyvät joukot

sellaisia sanoja kuin "lakkorikkurit" ja "sodanpitkittäjät", samoja

sanoja, joita vielä myöhemminkin käytettiin. Upseereilla ei useissa

paikoin ollut enää mitään vaikutusvaltaa, he kulkivat virran mukana.

Eräässä prinssi Maxin sotakabinetin istunnossa lokakuussa näytti

valtiosihteeri Scheidemann minulle erään divisioonan selontekoa elokuun

8:nnen tapahtumista, joka sisälsi samanlaisia murheellisia kuvia. En

tuntenut tätä selontekoa, mutta voin todistaa sen sisällön oikeaksi

omien tietojeni nojalla. Muuan rintamalla ollut pataljoonanjohtaja,

joka vähää ennen elokuun 8:tta oli tuonut täytejoukkoja kotimaasta,

väitti näiden ilmiöiden johtuvan väestön kurittomuudesta ja hengestä,

jota sotamiehet toivat mukanaan. Kaikki se, mitä olin pelännyt, mistä

niin äärettömän usein olin varoittanut, oli nyt yhtäkkiä muuttunut

todellisuudeksi. Meidän taistelukoneistomme ei ollut enää

täysitehoinen, meidän sotakuntomme oli vioittunut, vaikkakin tuntuvasti

suurin osa divisioonistamme taisteli sankarillisesti. Elokuun 8:ntena

kävi selvästi ilmi meidän taisteluvoimamme aleneminen, ja kun

täyteväkikysymys oli sillä kannalla, jolla se oli, kadotin minä kaiken

toivon keksiä strateegista keinoa, joka jälleen muuttaisi aseman meille

edulliseksi. Tulin päinvastoin siihen vakaumukseen, että ylimmän

armeijanjohdon toimenpiteiltä nyt puuttui se varma perustus, jolle

tähän asti olin voinut rakentaa, sikäli kuin se on sodassa mahdollista.

Sodankäynti sai näin ollen, kuten silloin lausuin, edesvastuuttoman

uhkapelin luonteen, mitä aina olen pitänyt turmiollisena. Saksan kansan

kohtalo oli minusta liian kallis joutuakseen uhkapelin varaan. Sota oli

lopetettava.

Elokuun 8:s toi selvyyden kummallekin armeijanjohdolle, Saksan samoin

kuin vihollisenkin, sekä minulle että kenraali Fochille, joka sen

myöntää itsekin "Daily Mailissa". Ententen suurrynnistys, maailmansodan

loppukamppailu, alkoi, ja mitä selvemmin meidän kukistumisemme kävi

ilmi, sitä suuremmalla tarmolla vastustaja taisteli.

Pidin mahdollisena, että Hänen Majesteettinsa ja kenraalisotamarsalkan

luottamus minuun oli järkkynyt heinäkuun 15:nnen jälkeisten tapahtumien

johdosta. Ehkä myös uusi henkilö saattaisi ajatella olosuhteita

ennakkoluulottomammin. Sanoin sen vuoksi kenraalisotamarsalkalle,

niinkuin jo mainitsin, hyvin vakavasti, että hän täyttäisi paikkani

uudelleen, jos hän ei enää tunne täyttä luottamusta minuun tai jos hän

muuten pitäisi sitä suotavana. Hän kieltäytyi siitä. Samaten puhuin

paikkani täyttämisestä uudelleen sotakabinetin päällikölle, siinä

tapauksessa, että persoonaani vastaan olisi joitakin muistutuksia.

Keisari osoitti minua kohtaan noina päivinä erikoista luottamusta.

Tunsin syvää liikutusta, mutta olin kuitenkin huolissani siitä, olisiko

Hänen Majesteetillaan asemasta oikea käsitys. Rauhoituin perästäpäin.

Keisari sanoi minulle myöhemmin, että hän heinäkuun rynnistyksen

epäonnistumisen ja elokuun 8:nnen jälkeen oli selvillä, ettei sotaa

enää voisi voittaa.

Armeijan elokuun 8:nnen iltatiedonannossa ilmoitettiin lyhyesti, että

vihollinen oli leveällä alalla Sommen eteläpuolella murtautunut meidän

rintamaamme. Seuraavana aamuna ilmoitti kenraali v. Cramon Badenista,

että tiedonantoni oli herättänyt Wienissä suurta levottomuutta. En

voinut olla tunnustamatta hänelle, että pidin asemaa hyvin vakavana.

Siitä huolimatta hän pyysi minua ajattelemaan, kuinka vahingollisesti

suora ilmoitukseni tappiosta vaikuttaisi liittolaisiimme, joiden

ainoana tukena oli Saksa. Tämä toistui syyskuun 2:sena.

Länsirintamalla kärsittyjen tappioiden vaikutus liittolaisiin oli hyvin

voimakas. Keisari Kaarle ilmoitti elokuun keskivaiheilla aikovansa

tulla Spaahan.

Bulgaariaan ei voinut paljoa luottaa. Siellä oli jo Radoslavovin

sotaministeristö kukistunut länsirintaman tilanteen ja Bukarestin

rauhan vaikutuksesta sekä persoonallisista syistä ja sijaan oli tullut

Malinovin ministeristö. Hän ei ollut neliliiton ystävä. Hänen

valitsemansa ministerit olivat osaksi sen ilmeisiä vastustajia ja

ententen ystäviä. Kun Malinov sitten sai väistyä, pysyivät

muut ministerit viroissaan, kun entente miehitti Bulgaarian.

Valtakunnankanslerin olisi täytynyt huomata Malinovin ministeristön

kanta ja vaikuttamalla tsaariin estää tällaisen ministeristön

muodostuminen. Yksityisten bulgaarialaisten esiintyminen Sveitsissä

antoi sitä paitsi ajattelemisen aihetta. Tämäkin suvaittiin meidän

puoleltamme. Oli ilmeistä, että Bulgaaria halusi rauhaa. Omituista oli

myös, että Bulgaarian sotilasvaltuutettu kenraali Gantshev nyttemmin

kävi sangen harvoin suuressa päämajassa.

Heti kun olin saanut selvän käsityksen kaikista seikoista, jotka

elokuun 8:s oli saanut aikaan, päätin mahdollisimman pian ruveta

neuvottelemaan valtakunnankanslerin, valtiosihteerin ja

ulkoasiainviraston kanssa. Neuvottelut pidettiin jo elokuun 13:ntenä ja

14:ntenä Spaassa.

Elokuun 13:nnen neuvotteluun ottivat osaa valtakunnankansleri,

kenraalisotamarsalkka, valtiosihteeri v. Hintze ja minä. Oltiin

Britannique-hotellissa kenraalisotamarsalkan huoneessa. Minä kuvasin

sotilaallisen aseman, armeijan tilan, suhteet liittolaisiimme ja

selitin, ettemme enää kyenneet hyökkäysten avulla tekemään vihollista

rauhaan taipuvaksi. Yksistään puolustuksen avulla tämä tuskin myöskään

oli mahdollista, meidän täytyisi sen tähden saada sota lopetetuksi

diplomaattista tietä. Toistaiseksi länsirintama kestää, mutta kun

muutamat joukko-osastot eivät tehneet tehtäväänsä ja sodankäynti sen

vuoksi oli käynyt epävarmaksi, saattoi rintamansiirto taaksepäin käydä

välttämättömäksi. Toivoin kuitenkin vakaasti, että rintama pysyisi

Ranskassa, liittolaisiin vaikuttaisi länsirintaman asema mahdollisimman

epäedullisesti. Tämän johdosta saisi sotajoukon ja kansan henki entistä

ratkaisevamman merkityksen. Puhuin tästä hyvin vakavasti. Erityisesti

viittasin siihen, miten suurta vahinkoa ruhtinas Lichnowsky oli saanut

aikaan. Tehostin taas sitä, miten välttämätöntä olisi, että meidänkin

valtiomiehemme pitäisivät puheita vaikuttaakseen ulkomaihin, ja että me

lopultakin järjestäisimme valtakunnan propaganda- ja valistusviraston.

Kotimaassa vallitsevasta mielialasta ei kenraalisotamarsalkka lausunut

ajatuksiaan. Sotatilannetta hän arvosteli valoisammin kuin minä.

Valtiosihteeri v. Hintze teki kuulemastaan sen hyvin selvän

johtopäätöksen, että rauhanneuvottelut olisivat tarpeen ja että meidän

täytyisi asettua niitä vahvasti suosivalle kannalle.

Valtakunnankansleri lausui vain lyhyesti mielipiteensä kotimaassa

vallitsevasta mielialasta, sanomatta mitään huomattavampaa. Ruhtinas

Lichnowskyn asiasta hän puhui hyvin varovasti ja viittasi korkeimpaan

oikeuteen.

Seuraavan aamun neuvotteluissa Hänen Majesteettinsa johti puhetta.

Ensimmäiseksi käsiteltiin maan sisäistä mielialaa. Valtakunnankansleri

puhui muutaman sanan johdannoksi. Minä lausuin henkisestä

joustavuudesta samaa kuin edellisenä päivänä. Sen jälkeen Hänen

Majesteettinsa antoi puheenvuoron valtiosihteeri v. Hintzelle. Tämä ei

kosketellut kotimaan oloja, vaan käsitteli heti sotilaallis-poliittista

asemaa samassa valossa kuin minä edellisenä päivänä ja teki myös saman

johtopäätöksen. Hän oli ilmeisesti liikutuksen vallassa. Kyyneleet

kihosivat hänen silmiinsä. Keisari oli hyvin rauhallinen, hän oli samaa

mieltä kuin valtiosihteeri v. Hintze ja antoi hänen tehtäväkseen

koettaa, jos mahdollista, saada Hollannin kuningatar rauhan

välittäjäksi. Hän viittasi myös siihen, miten välttämätöntä oli antaa

kansalle tietoja ja johtaa hallitustoimia yhtenäisesti ja lujuudella.

Valtakunnankansleri puhui arvovallan säilyttämisestä sisäisissä

asioissa. Sopivana hetkenä täytyi solmia diplomaattisia lankoja.

Istunto lopetettiin tämän jälkeen. Syvästi liikutettuna puristin

valtiosihteeri v. Hintzen kättä.

Näinä päivinä oli keisari Kaarle kreivi Burianin ja kenraali v. Arzin

kanssa Spaassa. Valtiomiehet kuuluvat pohtineen tilanteesta johtuvia

rauhankysymyksiä, etenkin kreivi Burianin aloitetta. Silloin en kuullut

mitään siitä, sain tietää sen vasta myöhemmin eräästä valtiosihteeri v.

Hintzen lausunnosta. Puolan kysymys oli myös esillä. Kreivi Burian

pysyi yhä käsityskannassaan. Me olimme laiminlyöneet hyvän tilaisuuden

sopia asiasta lopullisesti Itävallan kanssa.

Hänen Majesteettinsa pyrki yhdessä valtakunnankanslerin kanssa

sellaiseen ratkaisuun Puolan kysymyksessä, jonka mukaan Puola saisi

itse valita ruhtinaan, mutta muuten taloudellisesti liittyisi Saksaan.

Mielipiteiden ollessa näin eriäviä oli sopimus Itävalta-Unkarin kanssa

mahdoton. Keisarin päätös muodostui minulle tosiasialliseksi

perustaksi, jota vakaumuksestakin kannatin. Huomautan tässä, että

keisari oli aina vastustanut personaaliunioonia Puolan kanssa.

Kenraali v. Arzin kanssa pohdittiin yleistä sotatilannetta semmoisena,

miksi tapaukset olivat sen muodostaneet, samalla myös länsirintaman

vahvistamista uusilla Itävalta-Unkarin armeijan divisioonilla, mitä

pidimme ehdottomasti välttämättömänä. Tähän mennessä oli näistä vasta 2

saapunut. Kenraali v. Arz oli ajatellut vielä hyökkäystä Italiassa,

mutta arveli nyt samalla, että Itävalta-Unkarin armeija ei enää

kestäisi talven yli. Tämä oli viimeinen keskusteluni kenraali v. Arzin

kanssa, jota ihmisenä ja sotilaana suuresti kunnioitin.

Kun keisari Kaarle oli matkustanut Wieniin, lähdimme

kenraalisotamarsalkka ja minäkin heti takaisin Avesnesiin. Luulin, että

valtakunnankanslerikin lähtisi Spaasta selvittääkseen keskustelujemme

pohjalla tilannetta valtiosihteereille ja valtiopäiville. Hänen

velvollisuutensa oli vaikuttaa itse persoonallisesti tehokkaalla

tavalla aseman selvittämiseen kansalle. Mutta hän jäikin Spaahan ja

antoi varakansleri v. Payerin ja valtiosihteeri v. Hintzen tehtäväksi

neuvotella puoluejohtajien Ebertin, Gröberin, Stresemannin, kreivi v.

Westarpin, Wiemerin kanssa. Nämä kutsuttiin sisäasiainministeriöön

elokuun 21:seksi. Täällä tapahtuneissa neuvotteluissa valtiosihteeri v.

Hintze teki selkoa sotilaallis-poliittisesta tilanteesta ja tuli sen

ynnä kaiken Spaassa kuulemansa nojalla johtopäätökseen, että sota oli

lopetettava niin pian kuin mahdollista. Hän ilmoitti solmivansa kaikkia

mahdollisia suhteita rauhan aikaansaamiseksi. Herrat, jotka olivat

ottaneet osaa näihin keskusteluihin, sanoivat minulle saaneensa

asemasta hyvin vakavan käsityksen. Luonnollisesti täytyi valtiosihteeri

v. Hintzen noudattaa tiedonannoissaan mitä suurinta varovaisuutta

jatkuvaa sodankäyntiä ja rauhansolmimista silmällä pitäen. Kummallekin

täytyi koitua arvaamattomaksi vahingoksi, jos, niinkuin myöhemmin

tapahtui, meidän suunnitelmamme joutuivat julkisuudessa pohdinnan

alaisiksi. Vihollisen luonteen vuoksi se merkitsi taistelun jatkamista

ja sellaisten rauhanehtojen asettamista, että ne ehdottomasti

tuhoaisivat meidät.

Samoista syistä, jotka luultavasti olivat vaikuttaneet valtiosihteeri

v. Hintzeen, en minäkään saattanut julkisesti lausua mielipidettäni

rauhankysymyksestä. Muutamain lähimmän ympäristöni miesten kanssa

puhuin hankkeesta. Kenraali v. Bartenwerffer sai tiedon elokuun 14:nnen

istuntoa koskevasta valtiosihteerin promemoriasta.

Neuvottelin asemasta vielä eri ministerien kanssa. Valtiosihteeri Solf

tuli näinä päivinä Avesnesiin. Hänen täällä saamistaan vaikutelmista

sain pian senjälkeen tiedon erään Weimarista lähetetyn yksityisen

kirjeen kautta. Siellä kertoivat muutamat Solfin perhettä lähellä

olevat henkilöt, että minä Solfin saaman käsityksen mukaan en

enää ajatellut sodan voitokasta päättymistä, jota vastoin

kenraalisotamarsalkka vielä Jumalan avulla toivoi siihen päästävän.

Myös varakansleri v. Payer saapui ja esitti minulle

valtakunnankanslerin puolesta kyselykaavakkeen, joka koski meidän

suhdettamme Belgian kysymykseen ja otti huomioon meidän

epäedullisemmaksi käyneen sotilaallisen tilanteemme. Otin sen vastaan.

Luulin, että se olisi pohjana valtiosihteerin neuvotteluille

ulkoasiainvirastossa. Sen sijaan varakansleri v. Payer käytti sitä

eräässä puheessaan Stuttgartissa syyskuussa. Puhe herätti huomiota sen

kannan vuoksi, jolle siinä asetuttiin Belgian kysymyksessä.