Inhimillisten laskelmien mukaan oli meidän puolustustaistelujemme
painopiste vuonna 1917 oleva lännessä, jos kohta idässäkin vielä
oteltaisün kuumasti. Välitön yhteistyö Itävalta-Unkarin armeijan
ylikomennon kanssa ei enää ollut siinä määrin tarpeen vaatima kuin
Romaanian sotaretken aikana, päällystön järjestely kun oli
itärintamalla sen jälkeen tehty yksinkertaisemmaksi. Ylin armeijanjohto
kuului nyt länsirintamalle. Minä ehdotin uudeksi päämajaksemme Spaata
taikka Kreuznachia. Spaa hyljättiin, Kreuznach oli erittäin sopiva, sen
ohi kun kulki useita rintamalle johtavia lennätinlinjoja. Sikäläiset
hotellit ja vieraskodit olivat majapaikoiksi sopivia. Annettiin
määräys, että Kreuznach, Münster am Stein ja Bingen oli varustettava
päämajaa varten, muuton laskettiin voivan tapahtua helmikuun
loppupuoliskolla. Toistaiseksi pidettiin sekin mahdollisuus avoinna,
että palattaisiin Plessiin takaisin.
Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento asettui Badeniin Wienin lähelle.
Helmikuun 1:senä 1917 alkoi sukellussota. Kävi pian ilmi, ettei
tarvittu erikoisia suojatoimenpiteitä Hollantia eikä Tanskaa vastaan.
Tähän tehtävään varatut esikunnat ja joukot vapautuivat siirtymään
länsirintamalle.
Lännessä oli otettava laskelmissa lukuun, että englantilaiset
jatkaisivat hyökkäystään Sommen taistelukentällä ja laajentaisivat sitä
ehkä pohjoiseen päin. Oli mahdollista, että sitä seuraisi ranskalaisten
hyökkäys Royen ja Noyonin välillä, mutta todennäköisempää, että Ranska
rynnistäisi, kuten syksyllä 1915, Soissonsin--Reimsin--Argonnen
rintamaamme vastaan. Entente olisi käyttänyt strateegisesti hyväkseen
hyökkäyksiään puristamalla meidän Ranskaan tunkeutuvan kaaremme
kumpaakin sivustaa, kaari kun tarjosi suotuisia mahdollisuuksia. Ei
saattanut arvata, minkä rintaman osan ranskalaiset erikoisesti
valitsisivat rynnistyksensä kohteeksi. Silloin saattoi heidän
sivuhyökkäyksensä Royen tienoilla myöskin olla mahdollinen. Tiedustelut
viittasivat myöskin Lothringin rintamaan ja Sundgauhun, missä asemiemme
järjestelytyö ei vielä ollut mitenkään merkittävämmin edistynyt. Me
tunsimme siellä aina jonkinmoista epävarmuuden tunnetta, sillä siinä
seudussa olivat paikalliset yritykset milloin tahansa mahdollisia ja me
saimme vain vaivalla sinne vahviketta.
Myöskin Verduniin viittasivat välistä tiedonannot. Siellä pystyi
ranskalainen aina hyökkäämään. Lopuksi puhuttiin englantilaisten
hyökkäysrintaman pitentymisestä pohjoiseen, joten rintamassamme ei
ollut ainoatakaan kohtaa, jota emme olleet pakotetut varustamaan
sitkeän puolustuksen varalta. Asema oli epäselvä.
Ei ollut epäilemistäkään, etteivätkö taistelut Isonzon rintamalla
tulisi jatkumaan. Trieste pysyi Italian pyrkimysten määränä.
Makedoniassa ja Vardarin varrella olivat hyökkäykset enemmän kuin
todennäköisiä, Turkissa -- samoin kuin Palestiinassa ja Bagdadia
vastaan saattoi niitä varmasti odottaa.
Idässä pidin luultavana hyökkäystä erityisesti rintaman eteläosaa,
Itävalta-Unkarin joukkoja vastaan. Venäläisten äkillinen hyökkäys
Mitaun suunnalla tammikuun lopulla oli pelästyttänyt itärintaman
ylipäällikköä ja myöskin meitä; se saatiin juuri ja juuri pysähtymään,
kun kiireesti koottiin reservit.
Milloin suuri rynnistys oli alkava, sitä ei vielä osattu arvata. Idässä
sitä tuskin saattoi odottaa ennen huhtikuuta. Venäläisten suuri
kevätrynnäkkö 1916 oli alkanut maaliskuussa ja ilmasuhteet sekä keli
olivat sitä pahasti haitanneet. Niin varhainen uusinto ei ollut varsin
todennäköistä, oli mahdollista, että ententekin lännessä viivyttäisi
siihen saakka hyökkäystään. Asema Sommella oli niin kireä, että meidän
täytyi pitää mahdollisena rynnistyksen alkamista jo aikaisemmin.
Yleinen tilanne pakotti meidät lykkäämään taistelun lännessä niin
pitkälle kuin suinkin, jotta sukellussota ennättäisi ratkaisevasti
vaikuttaa. Myöskin taktilliset seikat ja niiden lisäksi ampumatarpeiden
puute puhuivat sen puolesta.
Samaan aikaan oli meidän rintamanlyhennyksellä päästävä edullisempaan
voimainryhmitykseen ja varattava itsellemme suuremmat reservit.
Belgiassa ja Ranskassa oli meillä 154 divisioonaa noin 190:tä osittain
tuntuvasti vahvempaa divisioonaa vastassa, mikä oli pitkällä
rintamallamme sangen epäedullinen voimasuhde. Oli pyrittävä myöskin
siihen, että rintaman osia säilytettäisiin mahdollisimman kauan
vihollisen suurrynnistyksiltä, ja estettävä vastustajaa käymästä niiden
kimppuun vahvoin voimin. Sen kautta samalla saavutettiin asemia, joihin
heikommat ja taistelun kuluessa uupuneet divisioonat voitiin asettaa.
Nämä näkökohdat, jotka liittyivät mitä läheisimmin sukellussodan
aloittamiseen, johtivat päätökseen, että peräydyttäisiin Ranskaan
pistäytyvästä rintamamme kaaresta Siegfried-asemiin, joiden piti olla
maaliskuun alussa puolustuskunnossa, ja uusien asemiemme edustalla
toimitettaisiin suunnitelmallisesti 15 km levyisellä alalla valmisteltu
hävitys.
Kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmä oli laatinut päiväkirjan
muotoon ohjelman tyhjennys- ja hävittämistöistä käyttäen ohjelmasta
salanimeä 'Alberich' ja jakanut sen viiden viikon osalle. Me saatoimme
-- jos vihollisen hyökkäys teki sen välttämättömäksi -- keskeyttää
tämän työn koska tahansa ja lähteä liikkeelle. Pääasia oli välttää
taistelua; samalla tuli pitää huolta siitä, että koko meidän
varastomme -- paitsi rakennetuissa asemissamme kiinni oleva -- sekä
sotatarveraaka-aineet kuljetettiin pois. Vihdoin vielä oli hävitettävä
kulkutiet, asumukset ja kaivot, jotta vaikeutettaisiin vihollisen
asettumista lähiaikoina vahvoin voimin uusien asemiemme edustalle.
Kaivojen myrkyttäminen oli kielletty.
Rintaman siirtoa koskevan päätöksen tekeminen oli äärettömän vaikea.
Sehän merkitsi meidän heikkoutemme tunnustamista, minkä luonnollisesti
täytyi vaikuttaa viholliseen innostavasti ja meihin lamauttavasti.
Mutta kun se oli sotilaallisesti välttämätöntä, ei ollut valitsemisen
varaa. Päätös oli toteutettava. Kenraali v. Kuhl ja minä neuvottelimme
asian toteuttamisesta yhtämittaa. Kenraalisotamarsalkka ja hänen
Majesteettinsa antoivat suostumuksensa. Helmikuun 4:ntenä annettiin
käsky, että Alberich oli suunnitelman mukaisesti pantava täytäntöön.
Ensimmäinen Alberich-päivä oli helmikuun 9:s. Peräytymisen tuli alkaa
maaliskuun 16:ntena, mutta se voitiin, jos vihollinen painostaisi,
aloittaa koska tahansa aikaisemminkin. Tässä tapauksessa olisi
kuitenkin, puhumattakaan suuresta varastojen menetyksestä, suuri osa
hävitystoimintaan perustuvasta tehosta mennyt hukkaan. Samaan aikaan
sai everstiluutnantti Nicolai ohjeet vihollisen harhaan viemisestä
erikoisten ilmoitusten avulla, jotka oli sen tietoon saatettava. Hänen
ja eversti v. Haeftenin oli pidettävä huoli siitä, ettei oman maan eikä
puolueettomien maiden sanomalehdistö saattaisi julkisuuteen mitään
huomiota herättävää. Minä ilmoitin valtiokanslerille henkilökohtaisesti
aikeistamme.
Alberich-työt kehittyivät järjestelmän mukaisesti. Ne onnistuivat
täydellisesti. Tyhjennetyltä alueelta otettiin talteen paljon
taideaarteita ja maasotaa koskevien Haagin määräysten mukaisesti
vietiin säilytettäviksi alueelle, jota pidimme miehitettynä. Syvästi
surkuteltavaa oli, että paljon asukkaitten omaisuutta ja tavaraa
turmeltui, mutta se ei ollut autettavissa. Suuri osa asukkaista
siirrettiin itään, ainoastaan vähäinen osa jätettiin paikoilleen
erinäisille paikkakunnille, kuten Noyoniin, Hamiin, Nesleen, muutaman
päivän muonamäärällä varustettuna. Toisaalta ei viholliselle saanut
antaa vähääkään työ- ja puolustuskykyistä väkeä lisävoimaksi, toisaalta
tuli sille jättää mahdollisimman paljon ruokittavia.
Englantilaisella Sommen-rintamalla ei taistelutoiminta ollut koskaan
kokonaan tauonnut. Maaliskuun alussa lisääntyivät merkit, joista voi
päättää taistelun Sommen pohjoispuolella alkavan uudelleen. Myös Royen
eteläpuolella tulivat ranskalaisten hyökkäysaikeet yhä selvemmin
näkyviin. Aiheutuivatko nämä molemmat meidän toimistamme, täytyy jättää
ratkaisematta. Sotajoukon paikallisjohtajien hermot joutuivat kovaan
koetukseen, kun heidän kaikesta huolimatta oli odotettava, kunnes
alkuaan siirron aloittamiseen määrätty aika oli saapunut. Ihan
täydellisesti ei tätä voitukaan toteuttaa, sillä pohjoisessa tehtiin
pienempiä rintamasiirtoja noin 11:nnestä, etelässä noin 13:nnesta
päivästä lähtien, jotta voitaisiin välttää vihollisen yhä
todennäköisemmäksi käynyt hyökkäysyritys.
Suuri peräytymisliike alkoi sitten suunnitelmanmukaisesti maaliskuun
16:ntena ja se tehtiin yhtäpäätä muutamin suurin siirroin. Ylin
armeijanjohto piti yleensä tärkeänä, että vältettiin taistelua ja että
sotajoukoilla oli tilaisuus järjestää Siegfrid-asemat, ennenkuin
vihollinen saapuisi ylivoimaisena niiden edustalle. Paikoittain olivat
varaväkenä olleet divisioonat sijoitetut uusiin asemiin; toisin paikoin
täytyi vihollista vastassa seisseiden joukkojen jäädä yhä edelleen
rintamalle.
Ainoastaan St. Quentinin eteläpuolella tuli hyökätä vihollisen
kimppuun, kun oli kuljettu Sommen ja Crozat-kanavan yli. Niin
tehtiinkin, mutta hyökkäystä ei toimitettu kyllin tarmokkaasti. Sen
seuraukset eivät olleet silmiinpistävät. Kruununprinssi Rupprechtin
armeijaryhmä ja me ylimmässä armeijanjohdossa olevat olimme harkinneet,
olisiko mahdollista tehdä vastahyökkäys koko Siegfrid-rintamalla. Me
olisimme tahtoneet mielellämme korvata huomattavalla taktillisella
menestyksellä sen, että olimme peräytymisemme muodossa tunnustaneet
heikkoutemme. Voimasuhteet ja sotajoukkojen tila tekivät kuitenkin
mahdottomaksi asettaa taistelukentälle, josta tiet oli hävitetty, niin
suuria voimia, että menestys olisi ollut varma. Väkisinkin täytyi
ylimmän armeijanjohdon jättää suuri vastahyökkäys tekemättä.
Ententen joukot seurasivat perääntyvän armeijamme kintereillä.
Peräytymistämme ne koettivat väittää suureksi menestykseksi itselleen.
Sanomalehdistössä oli kuitenkin niin tehokkaasti ja taitavasti
valmistettu maaperää, ettei tämä niille onnistunut. Todellisuudessa ne
eivät olleet saavuttaneet mitään sotilaallista menestystä. Ne eivät
olleet myöskään estäneet tyhjentämis- ja hävittämistöitämme, mistä
saamme kiittää liikkeelle panemiamme tietoja. Koko siirto on johtajain
ja sotilaiden loistava teko ja todistaa Saksan armeijan yleisesikunnan
huolellista ja kaukonäköistä toimintaa.
Me seisoimme nyt lujemmissa asemissa ja rivimme olivat suljetummat.
Tähänastiset asemamme olivat olleet liian venytetyt. Vihollinen
huomasi, että sen taktilliset toimenpiteet oli tehty tyhjiksi.
Entiseen suuntaan se ei enää voinut hyökätä. Alue, jonka läpi olimme
kulkeneet, oli tullut tyhjäksi ruokavaroista. Jotta siinä voitaisiin
käydä sotaa, oli se ensin saatava kuntoon. Jotta siltä käsin voitaisiin
hyökätä, oli ensin äärettömän paljon rakennettava. Siksi asettuikin
vihollinen suhteellisesti vähäisin voimin uuden rintamamme eteen. Me
saatoimme puolestamme nyt divisioonia erottamalla ohentaa rintamaamme.
Se, mitä me Alberich-siirrolla ja Siegfrid-asemiin asettumisella olimme
tarkoittaneet, oli täydellisesti saavutettu. Ja Siegfrid-rintama on
kestänyt kauan. Peräytymisestämme olemme saaneet täyden korvauksen!
Kaikki johtajat toivoivat, että Saksan armeijalla olisi ollut hyvin
paljon tällaisia betonisuojuksisia Siegfrid-asemia; sodankäynti vuonna
1918 olisi silloin ollut paljon helpompaa. Mutta niiden rakentamiseen
ei saatu työvoimia. Hyvien varustuksien voima väheni myöhemmin myös
siitä syystä, että tankit kulkivat leveimpienkin esteiden yli.
Meidän täytyi tyytyä siihen, että entente näiden erittäin tehokkaiden
hävitysten ja asukkaitten siirron vuoksi nimitti meitä taas hunneiksi
ja pani meitä vastaan liikkeelle koko kiihoitusvarastonsa. Se sai tehdä
niinkuin se halusi. Me olimme toimineet sotalakien nojalla, mutta emme
tehneet hävitystyötä edes siinä mittakaavassa kuin tehtiin Yhdysvaltain
kansalaissodassa. Peräytyessämme 1914 Puolassa me olimme säästäneet
maata hävitykseltä. Silloin kiinnitin kaikki toivoni ainoastaan
rautateitten hävittämiseen, kun välimatkat olivat suuret. Täällä, missä
matkat olivat lyhyet, täytyi maata kohdella kovakouraisemmin. Siellä
voimme me jättää vihollismaan asukkaat rauhaan, täällä tekivät
inhimillisyys ja hätäpuolustus asukkaiden siirron tarpeelliseksi.
Olisiko meidän pitänyt jättää heidät tuhon omiksi hävitetylle seudulle?
Kaikki toimenpiteemme määräsi sodan välttämätön pakko. Muutoin
noudatettiin niin suurta inhimillisyyttä kuin suinkin oli mahdollista.
Me olimme liian suuria, tehdäksemme pahaatarkoittavilla toimenpiteillä
ja epäoikeutetulla ankaruudella toisten onnettomuuden vielä
suuremmaksi. Niin ei ollut laita vain täällä, niin oli laita
kaikkialla. Ainoastaan milloin sotilaallinen turvallisuutemme niin
vaati, kuten esim. vakoilun estämisessä, menettelimme me ankarasti.