X.

Oli luonnollista, että neliliitto halusi käyttää hyväkseen sodassa

Puolan asekuntoisia voimia, me kun olimme vapauttaneet tämän maan

Venäjän ikeestä. Minä olin asiaa jo aikaisemmin ajatellut ja lopulta

edistänytkin puolalaisen legionan värväystä. Tämä työ ei tahtonut

kuitenkaan oikein edistyä. Puolalaisen, etenkin Galitsian puolalaisista

muodostetun legionan kokoonpanossa ei mikään muuttunut. Venäjän

puolalaiset pysyttäytyivät kokonaan syrjässä. Sodan ensi vaiheissa

Puola laski pääsevänsä itsenäiseksi Venäjän avulla. Suuriruhtinas

Nikolai Nikolajevitsh oli eräässä julistuksessaan antanut lupauksen

kuningaskunnan uudistamisesta sen entisissä rajoissa Venäjän tsaarin

valtikan alaisena, ja tämä manifesti oli epäilemättä tehnyt syvän

vaikutuksen kaikkiin puolalaisiin. Nyt oli sotatilanne täydellisesti

muuttunut. He saattoivat nyt ajatella kansansa itsenäisyyttä vain siinä

tapauksessa, että he yhteistoiminnassa keskusvaltojen kanssa, jos

suinkin mahdollista, nujertaisivat Venäjän. Tähän oli meidän

sotilaallisista syistä pyrittävä. Minusta näytti mahdolliselta, että

Puola antaisi poikiaan työhön maan irroittamiseksi Venäjästä. Sen edut

olivat tässä, kuten oikeastaan monessa muussakin kohden, samat kuin

keskusvaltojenkin.

Kun minä elok. 29:ntenä tulin ensimmäiseksi kenraalimajoitusmestariksi,

sain käsiini valtiokanslerin ja parooni v. Burianin, kaksoismonarkian

yhteisen ulkoministerin, välisen sopimuksen, joka oli tehty Wienissä

elok. 11:ntenä. Siinä Saksa ja Itävalta-Unkari sitoutuivat yhteisesti

perustamaan itsenäisen Puolan kuningaskunnan, josta oli tuleva

perinnöllinen monarkia perustuslakeineen ja omine armeijoineen, jonka

johto oli oleva yhtenäinen ja Saksan käsissä. Tämän kansallisen valtion

perustamishanke aiottiin mahdollisimman pian julistaa kummankin

monarkian taholta, valtion luominen oli tapahtuva myöhemmin. Tähän

Puolaan oli ajateltu kuuluvaksi myöskin Vilno ja sen rajat aiottiin

ulottaa, mikäli se rauhansopimuksessa oli saavutettavissa,

mahdollisimman kauaksi itään.

Tämä Puola oli joutuva kummankin keisarikunnan yhteiseen liittoon ja

sen ulkopolitiikka ohjattava sen mukaisesti.

Molemmat vallat antoivat vakuutuksen siitä, että niiden tähänastisten

puolalaisten alueiden omistus jää voimaan, ja ne keskustelivat

sellaisesta rajansiirtelystä, joka Venäjän-Puolan alueella niiden

omien rajojen sotilaallisen turvallisuuden vuoksi oli välttämätön.

Rajan siirron piti ehdottomasti supistua vain sotilaallisesti

välttämättömään. Herra v. Bethmann oli syksyllä 1914 ja vuonna 1915

useampaan kertaan kysellyt minun ajatustani rajaviivasta.

Puolan taloudelliseen tulevaisuuteen nähden mielipiteet hajaantuivat.

Herra v. Bethmann suunnitteli tulliliittoa Saksan kanssa. Parooni

Burianin mielestä tämä olisi ollut liian pitkälle menevä toimenpide.

Hän puolsi sitä, että Puolalla olisi oma tullialueensa.

Molemmin puolin oltiin sitä mieltä, että tulli- ja liikennerajoja,

jotka vielä erottivat Saksan ja Itävalta-Unkarin alueen toisistaan, oli

koetettava supistaa mahdollisimman vähiin.

Siltä varalta, että Venäjän kanssa olisi syntynyt erikoisrauha, mikä

kuitenkin näytti sangen vähän todennäköiseltä, ei sopimuksiin ollut

pantu mitään rajoittavia määräyksiä.

On selvää, ja herra v. Bethmannin sekä parooni v. Burianin luonne

viittaa siihen, että nämä sopimukset olivat syntyneet sangen pitkien

neuvottelujen perästä, joiden alkukohta palautunee aina vuoteen 1915.

Huhtikuun 5:ntenä 1916 oli valtiokansleri joka tapauksessa selittänyt,

että Puolan kysymys on esillä ja että Saksan sekä Itävalta-Unkarin oli

päästävä siinä ratkaisuun.

Varsovan kenraalikuvernööri oli niinikään pohtinut kysymystä

puolalaisen armeijan luomisesta ja tullut erittäin suotuisiin

tuloksiin.

Puolan kuningaskunnan perustaminen ja oman armeijan luominen sille oli

siis johtavien valtiomiesten sopimusten mukaan varma asia. Puolan

kenraalikuvernööri ei pitänyt tämän armeijan muodostamista ainoastaan

mahdollisena, vaan tekemiensä huomioiden pohjalla sangen lupaavanakin.

Tavattoman jännittynyt sotatilanne vaati nelihitolta mitä

kiireellisintä voimasuhteiden tasoitusta. Ylimmän armeijanjohdon

velvollisuutena oli saada kysymys puolalaisen sotajoukon

muodostamisesta ratkaisuun. Kaikki vitkastelu olisi merkinnyt virheen

tekoa, sillä olihan kysymys Saksan kansan voitosta tai tappiosta, sen

kuolemasta tai elämästä. Miten myöhemmin kävisi, olisi myöhemmän ajan

huoli. Sotatilanne, jossa syyskuun alussa elimme, oli paljastanut hyvin

selvästi meitä uhkaavat vaarat.

Aivan kohta pidettiin Puolan kysymyksestä Plessissä, jonne oli

kutsuttu politiikasta ja sodankäynnistä vastuunalaisia Saksan ja

Itävalta-Unkarin viranomaisia, ja sitä paitsi kenraali von Beseler,

sarja neuvotteluja, joissa minun osalleni oli merkitsevää vain Puolan

armeijan asia sodankäynnin voimien lisänä.

Kenraali v. Beseler pysyi toivorikkaana, vaikka kenraali v. Conrad

varoittikin vakavasti kaikesta optimismista. Kenraali v. Beseler piti

täyden onnistumisen ehtona sitä, että kuningaskunta julistetaan ja että

Puolaan järjestetään yhtenäinen hallinto, liittämällä Lublinin

kenraalikuvernöörikunta Varsovan kenraalikuvernöörikuntaan. Vasta

sitten puolalaiset uskoisivat, että keskusvallat tarkoittaisivat totta

puolalaisten suunnitelmien toteuttamisella. Ehdotuksella oli minun

käsitykseni mukaan sisäinen oikeutuksensa. Harrastaen puolalaisen

sotajoukon muodostamista minä vastoin parooni Buriania hyvin lämpimästi

kannatin tätä yhdistämistä. Johtavat valtiomiehet eivät päässeet

mitenkään yksimielisyyteen. Parooni Burianille merkitsivät

kaksoismonarkian pyyteet ja sisäisten vaikeuksien pelko enemmän kuin

yhteisen sodankäynnin edut. Saksan ylimmän armeijanjohdon ja kenraali

v. Beselerin puoltama suunnitelma kummankin kenraalikuvernöörikunnan

yhdistämisestä meni myttyyn. Mutta siitä huolimatta luuli kenraali v.

Beseler voivansa muodostaa armeijan, jos keskusvallat antaisivat

julistuksen Puolan kuningaskunnan perustamisesta. Hän ehdotti aluksi

neljän tai viiden divisioonan muodostamista. Puolalaisen legionan oli

määrä olla sen runkona. Hän toivoi voivansa asettaa nämä divisioonat

huhtikuussa 1917 ylimmän armeijanjohdon käytettäviksi ja muodostaa

myöhemmin vielä uusia. Paljonhan siinä ei ollut, mutta lisästä oli

toiveita. Sota saattoi kestää vielä vuosikausia. Kaikki voimien

lisäykset, mitkä suinkin olivat mahdollisia, oli otettava vastaan.

Sotatilanne pakotti meidät yhtymään kenraali v. Beselerin ehdotuksiin.

Ylin armeijanjohto kulki sitä tietä, jota näytti voivan päästä

eteenpäin.

Valtakunnan hallitus ryhtyi nyt toteuttamaan herra v. Bethmannin ja

parooni Burianin ohjelmaa Puolan kuningaskunnan luomiseksi, kun me taas

aloimme neuvotella kenraali v. Beselerin ja Itävalta-Unkarin armeijan

ylikomennon kanssa puolalaisen armeijan muodostamisesta.

Alivaltiosihteeri Wahnschaffe pyysi minun esittämään ministeri

v. Löbellille käsitykseni puolalaisen armeijan luomisen

välttämättömyydestä. Seurasin hänen toivomustaan ja perustelin

mielipidettäni, jonka mukaan oli välttämättä luotava puolalainen

armeija, yksityiskirjeessä sillä, että sota vaati ankarasti lisäväkeä.

En ole yksityiskohtaisesti selvillä siitä, mitä Berliinissä tapahtui.

Valtakunnankansleri ja kenraali v. Beseler puolsivat siellä hartaasti

puolalaisen armeijan muodostamista ja Puolan kuningaskunnan

perustamista. Puolan kuningaskunnan luomista vastaan esitettiin

kuitenkin useilla tahoilla Saksaa vakavia epäilyksiä. Heti levisi

Berliinistä käsin huhuja, että minä olin suunnitelman luoja. Minä

pyysin useaan kertaan hallitusta tekemään selkoa tapausten kulusta,

mutta pyynnöistäni huolimatta ei yksikään valtiomies, ikävä kyllä,

selittänyt asiaa kaikin puolin. Kuten sukellussotakysymyksessäkin,

samoin nyt syksyllä 1916 sekoitettiin ylin armeijanjohto, joka ei itse

antanut siihen aihetta, toisen kerran poliittiseen riitaan, vieläpä

harhaanjohtavalla tavalla. Oliko ihme, oliko muuta kuin inhimillistä,

että minä näiden seikkojen vuoksi tunsin suorastaan loukkaantumista ja

kyllästystä? Kaikki herrat, jotka ovat minun kanssani tehneet työtä,

tietävät, että minä olin valmis avoimeen keskusteluun, kuuntelin

mielelläni vastaperusteluja, mutta vaadin tinkimätöntä suoruutta.

Valtiokansleri antoi vielä minun nähtäväkseni Puolan kuningaskunnan

perustamista koskevan julistuksen tekstin.

Julistus itsessään oli epäselvä. Esitin sen mielipiteenäni.

Marraskuun 5:nnen julistus kuningaskunnan perustamisesta, samoin kuin

kaikki toimenpiteet puolalaisen armeijan muodostamiseksi, olivat iskuja

ilmaan. Meille selvisi aivan pian, että kenraali v. Conrad oli

arvostellut olosuhteita oikein. Toiveet, että puolalaiset joukot

vahvistaisivat armeijaamme, minun oli pakko lopullisesti jättää.

Kenraali v. Beselerkin huomasi nyt erehtyneensä. Kysymys puolalaisen

armeijan perustamisesta oli siten mennyt kokonaan myttyyn. Silloin

tällöin ilmoille tullutta ajatusta, että oli muodostettava kansallinen

puolalainen joukko, edustivat kenraali v. Beseler ja Itävalta-Unkarin

hallitus, mutta ylin armeijanjohto asettui tästä alkaen siihen nähden

kielteiselle kannalle. Sen mielestä Puolan epäselvän suhtautumisen

vuoksi saattoi sen asestamisesta nyt koitua vaara, jonka torjumiseen

ylimmällä armeijanjohdolla oli yhtä suuri velvollisuus kuin aikaisemmin

yritykseen saada täältä sotavoiman lisäystä.

Näissä tuloksettomissa neuvotteluissa meni sanomattoman paljon aikaa ja

voimia hukkaan ja niissä oli vain mielenkiintoista se itsepäisyys,

millä Itävalta-Unkarin valtiomiehet ajoivat meidän etujamme vastaan

kohdistuvia tarkoituksiaan Puolassa.

Puolalaisen armeijan luominen raukesi poliittisista syistä. Puola

näytti mieluummin tahtovan saavuttaa tarkoituksensa ententen avulla,

asettumalla Saksan ja Itävalta-Unkarin vastustajaksi. Puolalla oli

tarpeeksi väkeä, vaikka se antoikin työmiehiä Saksalle ja

Itävalta-Unkarille. Väkikysymys ei tässä mielessä ole armeijan

muodostamista koskevassa asiassa näytellyt ylipäänsä mitään osaa. Oli

selvää, että me edelleenkin koetimme saada Puolasta mahdollisimman

paljon työvoimia ja käyttää maata sotatehtävissä hyväksemme.

Jos nyt Puolan ja meidän itäalueittemme olosuhteet yhdistetään tähän

Puolan kuningaskunnan perustamista tarkoittavaan yritykseen, niin

ammutaan yli maalin. Ilman Puolan kuningaskunnan julistamista ja

puolalaisen armeijan muodostamisyritystäkin olisi näihin ilmiöihin

johduttu, niihin oli syynä yksinomaan historialliset olosuhteet,

puolalaisten luja kansallistunto ja saksalaisten ja puolalaisten

välillä ennestään vallinnut vastakkaisuus.

Neuvoteltaessa Puolan kuningaskunnan perustamisesta ja puolalaisen

armeijan luomisesta koskettelimme myöskin erikoisrauhan mahdollisuutta

Venäjän kanssa. Esitettiin, mitä luonnollisia vaikeuksia niiden

pyrkimysten vuoksi syntyisi, joita keskusvalloilla oli Puolaan nähden.

Erikoisrauha Venäjän kanssa on aina Saksan kansan ajatuselämässä

näytellyt erikoista osaa. Sain jo syksyllä 1914 "taatun" ilmoituksen

kreivi Witten oleskelusta Berliinissä. Se oli tietenkin houretta.

Englanti ja Ranska pitivät liian lujasti käsissään Venäjää. Stürmer oli

jo kauan ollut Venäjällä pääministerinä. Alettiin taaskin puhua rauhan

mahdollisuuksista hänen myötävaikutuksellaan. Tietysti olisi minustakin

rauha Venäjän kanssa ollut koko joukon mieluisampi kuin koko

puolalainen armeija ja etenkin Puolan kuningaskunta, jota minä

syntyperäisenä posenilaisena sydämeni sisimmässä vastustin. Puolan

armeija saattoi merkitä meille vain muutamia divisioonia, jotka sen

kevennyksen rinnalla, minkä Venäjän luopuminen Saksan vihollisista

olisi tuonut, eivät olisi merkinneet mitään. Laskutehtävä oli sangen

helppo. Siihen ei kannata tuhlata sanaakaan. Heikko kohta oli siinä,

että tässäkin tapauksessa toiveista ja toivomuksista oli vielä pitkä

matka rauhaan, eivätkä diplomaatitkaan ja valtakunnan hallitus päässeet

toiveita ja toivomuksia pitemmälle. He tunsivat kai itsekin, ettei

asiassa ollut mitään pohjaa, muutoinhan he eivät olisi esittäneet

Puolan-ohjelmaa, joka oli niin jyrkästi tähdätty Venäjää vastaan.

Nytkään ei päästy sellaisia rauhaa koskevia mietteitä pitemmälle, joita

milloin hyvänsä saattoi hautoa. Ei ollut puhettakaan minkäänmoisesta

mahdollisuudesta, johon olisi voitu tarttua, jotta olisi päästy edes

yleensä yhteyteen Stürmerin kanssa, yhtä vähän kuin mistään Stürmerin

etäisimmästäkään yrityksestä. Ei kukaan uskonut rauhan mahdollisuuteen

Venäjän kanssa. Sotatilanne syys- ja lokakuussa ei ollut siihen sopiva,

vaikkakin ententen täytyi jo lokakuussa huomata, ettei suuri rynnäkkö

syksyllä 1916 tulisi onnistumaan. Lokakuun 21:senä viittasi

valtakunnankansleri siihen, ettei siihen aikaan ollut olemassa mitään

toiveitakaan erikoisrauhasta Venäjän kanssa. Venäjä oli muka niin

riippuvainen Englannista.

* * * * *

Jotta voisin hankkia ylimmälle armeijanjohdolle välttämättömän perustan

sodan jatkamiseen ja vahvistaa sotakoneistoa, oli minun käytävä

muokkaamaan laajaa ja syvää työmaata. Minä en tietystikään voinut itse

olla kaikkialla auraa ohjaamassa enkä kylvämässä. Missä huomasin

kykeneviä yhteistyön suorittajia ja yhtä vakavaa suhdetta sotaan,

siellä kohosi hyvä kylvö, mutta paikoitellen orasti se heikosti eikä

pelto kantanut mitään hedelmää. Ilmestyipä rikkaruohoakin ja se

tukahdutti sen, mikä siihen asti oli rehoittanut.