Päämajamme junassa Brest-Litovskin asemalla ei ollut kovinkaan
loistava. Asuimme harvinaisen vaatimattomasti. Puuttui työhön
tarvittavia huoneita. Suuret kartatkin jo kokonsa vuoksi asettavat
vaatimuksia ja sitä paitsi oli kirjoittamistakin. Ihmettelin, kuinka
everstiluutnantti Hoffmann tuli toimeen niin sanotulla salongillaan;
vielä vähemmän tilaa oli muilla herroilla, ja sitä paitsi aurinko
paahtoi armottomasti vaunujen kattoja ja teki olon sietämättömäksi.
Päätin sen vuoksi muuttaa junasta pois niin pian kuin suinkin ja
ehdotin kenraalisotamarsalkalle juuri Brest-Litovskia päämajaksi.
Esikuntaherramme valtasi lievä kauhistus. Täydelleen poroksi palanut
kaupunki ei yleensä tullut kysymykseenkään, sitadelli oli kuin pieni
vankila. Linnoituksen komendantti oli siihen järjestänyt asuntonsa ja
työhuoneensa, mutta työvoimien puutteessa ei hän ollut voinut vähääkään
raivata sitadellissa. Kaikki oli autiota, umpeen kasvanutta, pitkään
aikaan ei oltu tehty mitään, nokkoset olivat kasvaneet valtavan
suuriksi. Ilma oli kosteata ja ummehtunutta. Parakkeja oli, mutta
niissä ei ollut ainoatakaan huonekalua. Mikään ei auttanut, päätös oli
tehtävä. Annoin määräykset, että päämaja oli järjestettävä sitadelliin.
Tietysti viipyi kauan aikaa, ennenkuin kaikki oli valmiina ja me
pääsimme junasta.
Oleskelin Brestissä mielelläni enkä sitadellista sen koommin lähtenyt.
Harvinaisen kauniit pitkät pajut, joiden oksat riippuivat syvälle
linnan läpi juokseviin vesiin, ja muutamat lyhyet lehtokujat antoivat
kaikelle ystävällisen leiman. Linnoituksen ulkopuolella oli kaikki
autiota; karut, mutta niin ylen tärkeät rautatiet ja poltettu kaupunki
tarjosivat sangen vähän viehätystä.
Annoin raivata parakkeja ympäröivät pensaikot, jotta ilma pääsisi
seiniin ja saattaisi puhaltaa pois niistä ummehtuneen kosteuden;
puitakin kaadettiin ja oksia hakattiin pois, jotta aurinko ja ilma
pääsisivät vapaasti rakennuksille. Tämä kuntoonpaneminen tuotti minulle
iloa.
Itävalta-Unkarin rintaman vahvistamiseen tarvittiin saksalaisia
joukkoja. Itärintaman ylipäällikön entisiä joukkoja oli jo siihen
määrään viety muuanne, ettei niistä toistaiseksi voitu sanottavia
ottaa. Riian eteläpuolella oli ankara hyökkäys juuri torjuttu.
Mahdollista oli, että se uusiutuisi. Luovutimme vielä muutamia
ratsuväkirykmenttejä sekä yhden yhdistetyn osaston, johon kuului 3
pataljoonaa ja muutamia pattereita, kenraali Melior niiden johdossa.
Nämä olimme jo luvanneet Itävalta-Unkarin 2:selle armeijalle. Ne
lähetettiin rautateitse sinne. Ainoa reservimme noin 1000 kilometrin
rintamaa kohti oli niin ollen nyt tykistöllä ja konekivääreillä
vahvistettu ratsuväkibrigaadi -- asema ei suinkaan ollut kadehdittava,
kun joka päivä täytyi olla valmiina lähettämään apua kaukana oleviin
paikkoihin. Mutta se osoittaa kuitenkin, mitä me saksalaiset olemme
saaneet aikaan.
Ratsuväkibrigaadikin päätettiin lähettää Itävalta-Unkarin 2:seeu
armeijaan. Sen piti liittyä Meliorin osastoon.
Ylimmällä armeijanjohdolla oli idässä vielä muitakin voimia. Turkin XV
armeijaosasto oli parhaillaan tulossa. Enver oli itärintaman ahdingon
johdosta päättänyt paikalla lähettää Konstantinopolin seuduilta
armeijaosaston itärintamalle. Saksan ylin armeijanjohto tahtoi
vahvistaa sillä Linsingenin armeijaryhmää. Majoittajat olivat tulleet
jo elokuun alussa, kun arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmän tilanne sai
ylimmän armeijanjohdon ohjaamaan Itä-Galitsiaan turkkilaisen
armeijaosaston, joka saattoi saapua vain muutamilla junilla.
Turkkilaiset ovat saksalaisen eteläarmeijan osana taistelleet hyvin,
vaikka heidän täytyikin oppia ja noudattaa aivan uutta taistelutapaa.
Niiden kolmen divisioonan täyttäminen, jotka ylin armeijanjohto
heinäkuussa oli määrännyt itää varten perustettaviksi, alkoi olla
suoritettu. Olisin mielelläni ottanut ne heti käytettäväkseni. Siihen
ei ylin armeijanjohto kuitenkaan suostunut, se ei vielä pitänyt
divisioonia valmiina. Muutamia päiviä myöhemmin meille kuitenkin
lähetettiin kaksi, kolmannen sai arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmä.
Venäläinen oli huomannut, ettei se mahtanut mitään saksalaisten
rintamalle, eikä Pripjetin pohjoispuolella enää hyökännyt. Se siirsi
yhä tuntuvammin pääpainostuksen Volhyniaan ja Itä-Galitsiaan ja vei
sinne uusia voimia. Vielä elokuun ensi puoliskolla se jatkoi siellä
hyökkäyksiään.
Elok. 8-10 p:nä venäläinen kävi uudelleen Linsingenin armeijaryhmän ja
Gronaun armeijaryhmän oikean siiven kimppuun koko niiden rintamalla,
mutta lyötiin takaisin. Vaikka suurhyökkäys päättyikin, jatkuivat
taistelut kuitenkin ylen katkerina etenkin Stochodilla, Kovelin itä- ja
koillispuolella. Venäläisten onnistui saada jalansijaa muutamissa
kohdin Stochodin länsirannallakin; sillä ei ollut mitään ratkaisevaa
merkitystä, mutta Linsingenin armeijaryhmän ylenmääräisten
voimainponnistusten ja suuren voimankulutuksen vuoksi se kuitenkin oli
sangen painava tosiasia. Se sai meidät purkamaan ratsuväkireservimme
junasta Kovelissa.
Samalla kuin venäläinen hyökkäsi Kovelia vastaan, kävi se myös
Itävalta-Unkarin 2:sen armeijan ja arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmän
kimppuun Galitsiassa. Itävalta-Unkarin armeijan oikea siipi murtui
Zaloschen luona, Meliorin osasto esti pahimman onnettomuuden, mutta
rintama oli niin hatara, että veimme sen taapäin Zborowiin. Molemmat
käytettäviksemme annetut uudet divisioonat lähetettiin I armeijaosaston
kenraalikomennon -- kenraali v. Ebenin -- johdolla tänne, ne juuri ja
juuri jaksoivat pitää lopullisesti hallussamme Zborowin seudun
ankarissa, pitkälle venyvissä taisteluissa. Serethin rintamaosaa
puolustamaan ne eivät enää ehtineet.
Kun 2:sen armeijan oikea siipi oli tästä luopunut, täytyi myöskin
Bothmerin armeijan vasemman siiven peräytyä. Tähän saakka se oli
pitänyt puoliaan. Dnjestrin eteläpuolella venäläinen oli Tlumatshin
luona uudelleen käynyt itävalta-unkarilaisten joukkojen kimppuun,
työntänyt ne takaisin ja valloittanut Stanislaun ja Nadwornan. Täällä
sen hyökkäykset olivat menestyneet, jota vastoin Karpaateilla kenraali
v. Contan johtamat saksalaiset joukot -- 1:nen jalkaväkidivisioona
niiden mukana -- saivat venäläisestä voiton.
Olin Romaanian vuoksi pitänyt erikoisen tärkeänä, ettemme
Itä-Galitsiassa antaisi työntää itseämme taapäin. Mutta kenraali kreivi
v. Bothmerin urhoollisesti taistelleen armeijan siirtämistä
takaisinpäin ei enää voitu välttää Dnjestrin eteläpuolella
sattuneiden tapausten johdosta. Itävalta-Unkarin 2:seen armeijaan
Zborowin--Brsheshanyn luona liittyen se peräytyi Zlota-Lipan taa ja
kaartoi oikean siipensä takaisin Stanislaun suuntaan. Elokuun
keskivaiheilla Itävalta-Unkarin armeijan tappio kävi näin yhä
ilmeisemmäksi. Romaanian kanta kävi yhä epäiltävämmäksi.
Elokuun puolivälistä alkoi itärintaman ylipäällikön laajennettu
rintama lujittua. Itävalta-Unkarin 2:nen armeija sai nyt vielä
ratsuväkireservimme Kovelista Brodyn luona käytettäväksi. Tähän
armeijaan olikin nyt sekoitettu siihen määrään saksalaisia joukkoja,
että sen asemaa voitiin pitää turvattuna. Luvun puolesta
Itävalta-Unkarin joukot olisivat täydelleen voineet pitää asemansa
ilman saksalaisten apuakin. Mutta mielenlaatunsa vuoksi ne eivät siihen
kyenneet. Meidän täytyi sen vuoksi tulla apuun. Ja me autoimme; mutta
sitä verta, jonka saksalaiset joukot vuodattivat Itävalta-Unkarin
armeijassa, oli enää mahdoton korvata.
Linsingenin armeijaryhmä koetti saada joukkonsa järjestetyksi ja
reservejä muodostetuksi. Toimme sen vahvistukseksi vielä 1:sen
maanpuolustusdivisioonan Mitausta, jonka luota venäläinenkin vei pois
paljon väkeä.
Asemain vahvistamiseen ryhdyttiin pontevasti. Meidän täytyi sitä varten
antaa Itävalta-Unkarin 2:selle armeijalle melkoiset määrät väkälankaa;
selkäpuolenkin yhteydet järjestettiin. Oli suoritettava kaikki se, mitä
edellisenä syksynä oli tehty kauempana pohjoisessakin itärintaman
ylipäällikön armeijain siirtyessä hyökkäyssodasta asemasotaan. Asemain
varustamisen edellytykset olivat täällä samat. Kaikkialla oli alettava
alusta. Luonnollisesti oli rautatieverkon aikaansaaminen yleensä
helpompaa, kun rintama ei ollut edennyt, kuten silloin, vaan painettu
lyttyyn yhteyksiään vastaan, mutta kuitenkin oli Itävalta-Unkarin
liikkeeseen ottamien rautateiden laitoksissa paljon semmoista, joka oli
perästäpäin korjattava; uusiakin ratoja täytyi ruveta rakentamaan ja
heti armeijan taa oli tehtävä verkko kenttä- ja kuljetusratoja.
Itävalta-Unkarin 2:seen armeijaan liitetyille saksalaisille joukoille
oli Lembergiin perustettava erikoiset etappilaitokset samoin kuin
Unkariinkin niitä divisioonia varten, jotka taistelivat Karpaateilla.
Ryhdyttiin opettamaan marssipataljoonia meikäläisten perusteitten
mukaisesti; saksalaisten kenraalien tuli tarkastaa niitä. Eversti
Preussin prinssi Oskar, jonka toimeksi oli annettu opettaa
saksalaiseen eteläarmeijaan kuuluvia itävalta-unkarilaisia
marssipataljoonia, suoritti erittäin hyödyllisen työn. Saksalaiset
tykistöbrigaadinkomentajat opettivat tulen suuntausta suurtaistelun
vaatimusten mukaisesti itävalta-unkarilaiselle tykistölle, jonka muu
ampumatekniikka oli etevää. Upseerien vaihtoon, tosin hyvin
rajoitettuun, ryhdyttiin niinikään. Tehtiin kaikki, mikä tilanteeseen
nähden oli mahdollista, Itävalta-Unkarin suojelemiseksi semmoiselta
vauriolta, jota se oli kesäkuussa kokenut.
Suurta ja pientä työtä oli kosolta, Brest-Litovskin linnassa hetket
kuluivat kuin siivillä.
Elokuun 27:ntenä Romaania julisti sodan Itävalta-Unkaria vastaan.
Kaksoismonarkia sai täten palkan Unkarin yksipuolisesta politiikasta ja
meillä oli nyt hedelmät siitä, että olimme asiaan puuttumatta sitä
suvainneet.
Elokuun 28:ntena kello 1 päivällä sotilaskabinetin päällikkö kenraali
v. Eyncker ilmoitti kaukopuhelimella kenraalisotamarsalkka v.
Hindenburgille ja minulle Hänen Majesteettinsa käskyn tulla viipymättä
Plessiin.
Samana päivänä me kello 4 iltapäivällä lähdimme Brestistä emmekä sen
koommin palanneet itärintamalle. Takanamme oli kaksi suuren yhteisen
työn ja valtavain tulosten vuotta.