Frommelin ratsuväkiosasto Unjejowin ja Sieradzin välillä,
marssisuunnassa Lodz.
Posenin joukko-osasto Kalischin ja Sieradzin välillä, marssisuuntana
Lask.
Breslaun joukko-osaston nostoväeltä ei voinut paljoakaan
odottaa, enempää kuin sinne saapuvilta Itävalta-Unkarin
ratsuväkidivisiooniltakaan. Muita voimia ei toistaiseksi ollut
paikalla. Kauempana etelässä ei ollut ajattelemistakaan ryhtyä vielä
hyökkäykseen. Ei voinut tulla kysymykseenkään, että kenraali v.
Woyrsch, jota vihollinen tuimasti lähenteli, yksin olisi ryhtynyt
hyökkäämään.
Veikselin kaarteessa oli Wlozlawek venäläisten miehittämä, mutta
muutoin asema oli jotenkin epäselvä aina Wartheen saakka. Täällä oli
I:nen venäläinen armeija, josta kuitenkin osa vielä oli Veikselin
oikealla rannalla. Se oli 10-14 divisioonan suuruinen. 8:sta 10:een
divisioonaa täytyi varmaan olla Veikselin ja Warthen välillä. Heti
Warthen pohjoispuolella voimakkaat venäläiset ratsuväkijoukot
tunkeutuivat rajaa kohti. Venäläisen armeijan pääosa oli yhtenäisessä
linjassa saavuttanut Warthen Sieradzin--Nowo Radomskin--Krakovan
koillispuolisen seudun pohjoispuolella. Toisia osia oli saapunut
Galitsiaan Dunajecin varrelle ja tunkeutunut syvälle Karpaatteihin.
Vastustajan liikkeissä oli tapahtunut seisahdus. Rautateiden
hävityksellä oli ollut tarkoitettu vaikutus. Mutta merkit viittasivat
siihen, että meidän nyt täytyi valmistua etenemisen jatkamiseen.
Kenraali v. Mackensen alkoi marrask. 11:ntenä viipymättä sotatoimet;
saatoimme vain antaa tähän suostumuksemme. Jo etenemisen ensi päivinä
tapahtui Wlozlawekin, Kutnon ja Domben luona sangen ankaria ja molemmin
puolin sangen suuria tappioita tuottavia tappeluita täydelleen
yllätettyä venäläistä vastaan. Vihollinen työnnettiin kaikkialla
takaisin.
Samalla kuin 9:nnen armeijan pääosat herkeämättä etenivät suuntaan
Lodz--Koljuschkin asema, suojasi kenraali v. Morgen I:n reserviosaston
keralla Lovitschin pohjoispuolisissa seuduissa sen sivustaa. Häntä
ahdistettiin sangen ankarasti. Alussa hän puolustautui siten, että itse
ryhtyi pontevasti toimimaan, sitten vain torjuen päältään Nowo
Georgiewskin kautta Veikselin vasemmalle rannalle eteneviä venäläisiä
armeijaosastoja. Mlawan luota vaikuttavaa painostusta saimme kiittää
siitä, että tämä eteneminen tapahtui vain verkalleen.
9:nnen armeijan keskusta, v. Richthofenin ratsuväkiosasto, 3:s
kaartindivisioona ja XXV reserviosasto murti lopullisesti edessään
olevan vastustuksen. Se kulki Lovitschin--Lodzin linjan poikki ja
tunkeutui Brsheshinyn kautta kauas etelään. Se oli suunnannut katseensa
vain tänne ja länteen päin ja tähtäsi suureen menestykseen. 9:nnen
armeijan käsky, josta minullakin oli tieto, että sen piti
Skiernjewitzen luo asettua varustettuihin asemiin, ei saapunut perille;
ylikomento oli jäänyt liian kauas jäljelle.
XX, XVII ja XI armeijaosasto, jotka olivat vetäytyneet yhteen sangen
ahtaalle alalle, kohtasivat 17 p:nä Lodzin pohjoispuolella voimallisen
vihollisen ja taistelivat sen kanssa. Frommelin ratsuväkiosasto ja
Posenin joukko-osasto pääsivät Warthen itärannalla vain hitaasti
eteenpäin.
Venäläinen tuumi sieppaamamme kipinäviestin mukaan lähteä Lodzista
peräytymään. Ilomme oli suuri. Mutta suuriruhtinaan valtava tahto piti,
kuten toisesta kipinäsanomasta saimme tietää, joukkoja paikoillaan.
Olimme kärsineet pahan pettymyksen.
Veikselin oikealla rannalla olevat venäläiset joukot saivat käskyn
kulkea Veikselin poikki lukuun ottamatta niitä osia, jotka jäivät
Mlawan luo. Hyvä oli, että tämä edelleenkin tapahtui vain vitkastellen,
muutoin olisi kenraali v. Morgenin asema käynyt vielä vaikeammaksi.
Skiernjewitzen kautta takaisinvirtaavat, Varsovan luona lyödyt voimat
koottiin linnoituksen viereen sen länsipuolelle; ne oli uudelleen
johdettava eteenpäin.
Venäläisten oikea sivusta keräytyi Lodzin ympärille. 2:sen ja 5:nnen
venäläisen armeijan toimettomana olevasta rintamasta siirtyi osia
Koljuschkia kohti ja myös Lodzin länsipuolitse pohjoista kohti. Nämä
tapasivat täällä yllättäen XI:n armeijaosaston ja ahdistivat sitä
ankarasti.
Vahvistettu XXV reserviosasto oli kokeneen johtajansa, kenraali v.
Sehäffer-Boyadelin johdolla, jonka esikuntapäällikkö oli eversti v.
Massow, 22:seen päivään mennessä tunkeutunut kauas Brsheshinyn ohi.
V. Richthofenin ratsuväkiosastosta oli osia saapunut Petrikaun ja
Tomaschowin läheisyyteen. Jalkaväki-divisioonat kaartoivat Lodzin
kaakkoispuolitse länteen; suuria toivottiin. Silloinpa muuttuikin
asema.
XXV:n reserviosaston yhteys XX:n armeijaosaston kanssa katkesi.
Vihollista ei Lodzin luona voitu työntää takaisin. Se päinvastoin oli
työntänyt takaisin XX:n armeijaosaston ja tunkeutunut molempain
armeijaosastojen sisempien siipien väliin. Skiernjewitzestä
tunkeutuivat Varsovan länsipuolelle uudelleen kootut voimat minkään
pidättämättä jälleen Brsheshinyä kohti. XXV:s reserviosasto ja sen
luona olevat joukko-osat olivat eristetyt, etelästä käsin kävivät
niiden kimppuun Koljuschkin asemalle marssivat 5:nnen venäläisen
armeijan osat.
Ne taistelut, jotka nyt sukeutuivat kenraali Litzmannin johtamaa 3:tta
kaartindivisioonaa, XXV:ttä reserviosastoa ja v. Richthofenin
ratsuväkiosastoa vastaan, on kapteeni v. Wulffen erikoisesityksessä
yksityiskohtia myöten mestarillisesti kuvannut. Voin siis viitata
siihen. Vihollisen kipinäsanomista saimme Posenissa, taistelukentältä
kaukana, tietää, kuinka toivehikkaana venäläinen piti tilannetta,
kuinka se varustautui ratkaiseviin taisteluihin, kuinka se riemuitsi,
kun muka oli saamaisillaan vangiksi monta saksalaista armeijaosastoa.
Vihollinen varusteli jo junia, joilla vangit kuljetettaisiin pois. En
voi sanoin kuvata, mitä tällöin tunsin. Mistä olikaan kysymys! Ei
ainoastaan niin monen urhoollisen miehen vangiksijoutumisesta ja
vihollisen voitonriemusta sen johdosta, vaan menetetystä sotaretkestä!
9:s armeija olisi tämän tappion jälkeen täytynyt viedä takaisin. Kuinka
olisi silloin vuosi 1914 päättynyt?
Brsheshinyn episodi päättyi loistavaan urotyöhön. Piiritetyt
saksalaiset joukot murtautuivat yöllä marrask. 25 päivää vastaan ulos
pohjoista kohti. Mukanaan ne toivat yli 10.000 vankia ja paljon
anastettuja tykkejä.
Läpimurtautuneet osat pysäytettiin XX:n armeijaosaston ja I:n
reserviosaston väliin. Muodostui terävä yhtenäinen rintama, jota
vastaan venäläinen suotta tuimasti törmäsi.
Sotaliikkeen suurta päämäärää, venäläisen armeijan tuhoamista Veikselin
kaarteessa, ei oltu saavutettu. Meillä ei ollut siihen riittäviä
voimia.
Kenraali v. Conrad oli sillä välin käskenyt Boehm-Ermollin armeijaa,
Woyrschin armeijaosastoa ja Krakovan eteläpuolella seisovaa
Itävalta-Unkarin armeijaa hyökkäämään. Taisteluilla oli paikallista
menestystä. Sangen pian ne kuitenkin laimenivat. Strateegista
merkitystä niillä ei enää ollut.
Aina marraskuun loppuun venäläinen vuorostaan kävi sangen ankarasti
9:nnen armeijan kimppuun, hyökäten kauempana etelässäkin, mutta se ei
missään saavuttanut sanottavaa menestystä.
Marraskuun lopussa ja joulukuun alussa minulla oli vielä kerran
tilaisuus sivumennen noudattaa entistä sotaliike-aatettani, kun 8:nnen
armeijan 1:nen jalkaväkidivisioona ja vihdoin lännestä apujoukot
saapuivat, mutta oli joukkoja sijoitettaessa myös otettava lukuun
vihollisen hyökkäystenkin torjuminen, etenkin I:n reserviosaston
kohdalla.
Zastrowin joukko-osaston onnistui vallata Zjiechanow ja Prassnysch.
Venäläinen oli sieltä siirtänyt voimia Veikselin vasemmalla rannalle.
Ratsuväkidivisioonat eivät kuitenkaan päässeet pitemmälle, sää oli
käynyt liian huonoksi. Hevosetkaan eivät vielä olleet talvikengässä.
Vihollinen ryhtyi pian vastahyökkäyksiin. Zastrowin joukko-osaston
täytyi jälleen peräytyä Mlawaan.
Veikselin kaarteessa tapahtui uudelleen ylenmäärin katkeria
hyökkäystaisteluita.
III reserviosasto ja XIII armeijaosasto liitettiin 9:nnen armeijan
johtoon ja sijoitettiin kauimmaksi sen vasemmalle sivustalle. Kun
tilanne oli erittäin vakava I:sen reserviosaston luona, tapahtui tämä
heti niiden saavuttua. Yhtenäistä taistelutoimintaa ei täällä syntynyt.
Ehkä olisin menetellyt oikeammin, jos olisin ehdottanut erityisen
armeijaosan muodostamista, joka olisi ollut välittömästi itäisen
rintaman ylipäällikön johdossa. Siten olisimme saaneet tehokkaamman
vaikutuksen sotatoimiin.
9:nnen armeijan vasen siipi oli nyt käynyt niin vahvaksi, ettei ollut
mitään pelon syytä, se saattoi vihollisen asemain kautta verkalleen
tunkeutua Bshuraa kohti; tämä oli kuitenkin puhtaasti rintamakamppailua
eikä enää suuripiirteistä kiertämistä. Samalla saatoimme rintamankin
kohdalla ryhtyä hyökkäykseen aina Woyrschin armeijaosaa myöten, se
mukaan luettuna. II armeijaosasto oli sijoitettu Sieradzin itäpuolelle,
48:s reservidivisioona rintaman vahvistukseksi Breslaun joukko-osaston
luo. II:n armeijaosaston hyökkäyksellä joulukuun alussa oli täysi
menestys, se tunkeutui tuimasti Lodzin suuntaan. Valitettavasti oli
tämä painostus 14 päivää aikaisemmin puuttunut.
Venäläinen tyhjensi Lodzin jouluk. 6:ntena ja peräytyi Miashgan taa.
Kauempana etelässäkin pääsimme etenemään, vihollinen kun oli marraskuun
jälkipuoliskolla siellä heikontanut voimiaan voidakseen pitää Lodzin
hallussaan.
Jouluk. 15:ntenä valloitettiin pohjoisella sivustalla Lowitsch;
rintaman kohdalla tapahtui edelleenkin paikallisia etenemisiä.
Krakovan eteläpuolella asema marraskuun lopulla oli käynyt kireämmäksi.
Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento oli hartaasti pyytänyt saada yhden
saksalaisen divisioonan rintamansa vahvistukseksi. Raskaalla sydämellä
lähetimme sinne 47:nnen reservidivisioonan. Puhtaasti teoreettiselta
kannalta katsoen tämä näytti olevan erehdys. Tapaukset kuitenkin
osoittivat meidän menetelleen oikein. Divisioona tuli perille parhaiksi
pelastaakseen taistelun. Kenraali v. Conrad pyrki täällä Karpaateilta
kiertämään venäläisten eteläisen siiven. Voidakseen sen tehdä hän oli
suuresti heikontanut rintamaansa. Limanowa--Lapanowin pulista rikkaassa
taistelussa jouluk. 3:nnesta sen 14:nteen päivään onnistui hänen
voittaa venäläiset Dunajecin länsipuolella; tämä oli Itävalta-Unkarin
aseille kaunis menestys niiden monien vastoinkäymisten jälkeen, joita
Itävalta-Unkarin armeija oli sotaretken alusta saakka kärsinyt.
Meidän etenemisemme painostuksesta Puolassa ja Galitsiassa venäläisten
rintama peräytyi Bshuran ja Rawkan välisen osan ylitse Pilitzan, Nidan
ja Dunajecin taa.
Kenraali Boroevicin kiertoliike Karpaateilta Sanin ja Dunajecin välillä
kohtasi pian ylivoimaisen vihollisen, joka vitkastelematta itse kävi
hyökkäykseen. Itävalta-unkarilaisten kiertävä siipi tungettiin takaisin
Karpaateille. Täällä alkoi muodostua tilanne, jolla sitten oli mitä
laajakantoisin merkitys 1915 vuoden päätöksille.
Veikselin kaarteessa, varsinkin 9:nnen armeijan luona, tapahtui vielä
sarja paikallisia taisteluita, jotka olisi ollut parempi jättää.
Tunsimme vielä liian vähän juoksuhauta-sotaa. Tapeltiin liian paljon
umpimähkään. Minun olisi pitänyt paikalla käydä tuimemmin kiinni, kuten
myöhemmin teinkin. Tarjona oli vaara, etteivät tappiot olleet
sopusoinnussa saavutusten kanssa. Johdon velvollisuus on pitää tästä
huoli.
Veikselin pohjoisrannalla venäläinen miehitti Plotzkin ja tunkeutui
aina Wlozlawekin tasalle saakka. Kaupungin itäpuolella saatoimme pitää
hallussamme Veikselin oikean rannan kukkulat, joilta rataa voitiin
vallita. Tänne oli kuitenkin 9:nnelle armeijalle syntynyt pitkä sivusta
Bshuran suun ja Wlozlawekin välille. Sitä oli herkeämättä silmällä
pidettävä. Veiksell ei jäätynyt. Siitä ei tullut 9:nnelle armeijalle
vaaraa.
Maamme etelärajalla Veikselin itäpuolella asema pysyi ennallaan.
Kestävissä jännittävissä taisteluissa 8:s armeija pääasiassa säilytti
linjansa. Venäläisten murtautumisella Masurin-järvien sulkulinjan läpi
eräästä kohdasta oli vain paikallinen merkitys.
Kaikilla rintamilla varustettiin asemia uutteraan.
Sotatoimien aikana meille tuotti huolta rautateiden kuntoon paneminen,
me itse kun olimme vähän aikaisemmin niin perinpohjin hävittäneet ne.
Kaikin voimin teimme nyt työtä saadaksemme ne korjatuiksi,
mutta runsaan ajan kesti, ennenkuin rautatieliike kävi todella
säännölliseksi. Joukkojen, jotka olivat ylenmäärin rasittuneet, täytyi
sen vuoksi vielä paljon kärsiä. Se varsinkin oli valitettava asia,
ettemme voineet ajoissa toimittaa perille joululähetyksiä. Tämä oli
rautateille melkoinen tehtävä; rakkaudenlahjoja virtasi silloin vielä
runsaasti. Lomalupiakaan ei voitu antaa niin paljon kuin olisi suotavaa
ollut.
Oman aikansa vaativat toimet vallatun Puolan osan hallitsemiseksi; nyt
niillä ei enää ole minkäänlaista mielenkiintoa. Maalla ei ollut syytä
valittaa, vaikka otimmekin arvokkaat sotaraaka-aineet, kuten asemamme
vaati.
Itävalta-Unkarin kanssa keskusteltiin molemminpuolisten etappialueitten
uudelleen rajoittamisesta. Välipuheet, jotka olin tehnyt syyskuussa
toisilla edellytyksillä, kaipasivat luonnollisestikin muuttamista.
Valitettavasti ylin armeijanjohto ja Berliini, arvatenkin
Itävalta-Unkarin toimesta, nyt sekaantuivat keskusteluihin. Tästä ei
ollut asialle hyötyä, asianomaiset kun eivät tunteneet kysymyksessä
olevia tapauksia. Tähänkin on enää turha puuttua. Virkatoimeni vaati
minua käsittelemään koko joukon sotilaspoliittisia kysymyksiä, jotka
minulle tuottivat enemmän harmia kuin sisällistä tyydytystä.
Ylpeään tyydytyksen tunteeseen, jonka sotatilanteen muodostuminen
itärintamalla oli meille tuottanut, lankesi varjo. Itävalta-Unkarin
armeija oli Serbiassa taistellut onnettomasti. Se oli marraskuun
lopulla tunkeutunut syvälle maahan. Belgrad oli valloitettu jouluk.
2:sena. Itävalta-Unkarissa riemuittiin. Mutta jo samoina päivinä
jolloin Lodz valloitettiin ja Limanowan luona taisteltiin, peräytyivät
Itävalta-Unkarin joukot Serbiasta voitettuina. Ne eivät enää olleet
täysiarvoinen taisteluvoima. Alussa ne olivat arvostelleet
vastustajansa liian heikoksi, nyt ne tekivät päinvastaisen virheen,
antoivat niille liian suuren arvon ja kauhistuivat paljasta lukua.
Tästä taikauskosta ja jonkinlaisesta heikkouden tunteesta, jota tämä
alkuaan urhoollinen armeija näitä vihollisia kohtaan tunsi, ei se sen
koommin päässyt vapaaksi.
Posenin linnassa kehittyi sopusointuinen esikunta-elämä, yhteisesti
kannetut huolet, samoin kuin yhteisesti ansaittu mainekin olivat meidät
yhteen liittäneet. Tavaksi kävi, että illallisen jälkeen vielä jäimme
joksikin aikaa yhteen. Istuimme silloin pyöreän pöydän ympärillä, jolla
oli viuhkapalmu. Sen olimme saaneet lahjaksi Hänen Majesteetiltaan
Keisarinnaltamme, todella saksalaiselta naiselta, jota aina muistelen
syvimmällä kunnioituksella.
Minulle tämä lyhyt hetki oli levähdystä näiden neljän sotakuukauden
melkein ylivoimaisen työn keskellä.
Valtava taistelu oli päättynyt. Uutta oli tulossa! Saksa ja
Itävalta-Unkari oli venäläisvaarasta pelastettu. Kaikki suuriruhtinaan
suunnitelmat olivat menneet myttyyn. Hänen hyökkäyksensä Preussin
itärajaa vastaan ja eteneminen Veikselin länsirantaa pitkin olivat
kärsineet haaksirikon ja samalla rauenneet kaikki ententen toiveet,
että sotavuosi 1914 päättyisi sille voitollisesti. Tämän rinnalla ei
paljoa merkitse se, että Itä-Preussin itäosa ja suuri osa Galitsiaa oli
annettu viholliselle alttiiksi, vaikka se olikin hyvin valitettavaa.
Puolan sotaretken toinenkin osa oli mainetyö. Sotahistoria tuntee vähän
sen vertoja.
Sotajoukkomme, jotka elokuun alusta olivat yhtämittaa taistelleet tai
olleet liikkeellä, olivat osoittaneet olevansa kaiken kiitoksen
yläpuolella. Nytkin ne jälleen olivat voittaneet melkein
kaksinkertaisen ylivoiman. Vain semmoisten päälliköiden ja sotamiesten
avulla oli mahdollista ylivoimaakin vastaan toteuttaa rohkeita aikeita.
Kunnia ja ikuinen muisto 1914 vuoden saksalaiselle armeijalle!