Jäähyväiseni kenraali v. Emmichistä oli liikuttava. Kello 7 lähdin
Aacheniin paluumatkalle, joka oli sangen omituinen. Yksi mies Garde
civiquesta tarjoutui viemään minut sinne. Hän valitsi voimavaunun, jota
minä en hyväksynyt. Se voimavaunu, jonka minä valitsin, teki jo
kaupunkilinnassa tenän. Minulla ei ollut muuta neuvoa kuin sokeasti
luottaa tähän belgialaiseen sotamieheen. Matka sujui mainiosti. Ajoimme
Herven kautta, kortteerini ja asematalo oli poltettu. Saksalaisella
alueella vaunun ohjaaja äkkiä pysähtyi ja ilmoitti, ettei hän voinut
jatkaa matkaa. Erilaisia liikeneuvoja hyväkseni käyttäen saavuin sitten
myöhään illalla belgialaisen sotamieheni keralla Aacheniin. Siellä
minua Hotel Unionissa tervehdittiin kuin kuolleista noussutta. Siellä
tapasin myös pääosan matkatavaroistamme ja palvelijani Rudolf Petersin,
joka kuusi pitkää vuotta oli pysynyt minulle uskollisena. Hänen suurin
toivonsa oli rautaristi; sitä hän ei voinut saada, koska sen antaminen
hänelle oli minun käsitysteni kanssa ristiriidassa. Aachenissa
hätäpikaa söin ja lähdin sitten yöllä jälleen matkaan etsimään
brigaadeja. Lähes 90 tuntiin en ollut voinut riisuuntua. Kohtasin
sattumalta vanhan rykmenttini, joka kaikella kiireellä oli otettu
junaan Liègen luona auttamaan. Berliinissä oli ylin armeijanjohtokin
ollut kohtalostamme kovin huolissaan.
Linnoituksessa oli joukkojemme asema sangen jännitetty. Olin huolissani
niiden kohtalosta. Jännitys laukesi, vihollinen ei tehnyt mitään.
Liègen tapauksien edelleen kehittyminen kuuluu sotahistoriaan.
En enää joutunut myötävaikuttamaan muuta kuin Fort de Pontissen
valloitukseen pohjoisrintamalla ja saavuin paikalle, kun Fort Loncin
kukistui. Yksi laukaus 42 sentin tykistämme oli siihen sattunut.
Ampumatarve-huoneet olivat räjähtäneet ilmaan ja koko varustus
luhistunut. Mustuneita, päästään aivan sekaantuneita belgialaisia
sotamiehiä kömpi esiin rauniokasasta, joukossa elokuun 6 päivän
vastaisena yönä otettuja saksalaisia sotavankeja. Verta vuotaen,
kätensä korkealle kohottaen he tulivat vastaamme. "Ne pas tuer, ne pas
tuer" (ei saa tappaa, ei saa tappaa) he sammalsivat. Me emme olleet
hunneja. Sotamiehemme toivat vettä vihollista virvoittaakseen.
Varustukset saimme toisen toisensa jälkeen siksi ajoissa käsiimme, että
Saksan armeijan oikea sivusta ehkäisemättä saattoi kulkea Maasin poikki
Belgiaan. Kivi putosi rinnaltani.
Olen pitänyt erityisenä kohtalon suosiona, että saatoin myötävaikuttaa
Liègen valloitukseen, etenkin kun olin rauhan aikana myötävaikuttanut
hyökkäyssuunnitelman laatimiseen ja olin elävästi vakuutettu tehtävän
tärkeydestä. Hänen Majesteettinsa antoi minulle brigaadin johtamisesta
ritarimerkin "Pour le mérite". Kenraali v. Emmich luonnollisestikin sai
sen ensimmäisenä. Hänhän oli vastuunalainen johtaja. Liègenkään
valloitus ei ollut yhden miehen, vaan monen miehen teko, jotka
keskenään voivat jakaa linnoituksen valloituksen kunnian.
Marssiessamme etemmäksi Belgiaan olin sitten mukana
ylimajoitusmestarina. Minulla oli tilaisuus perinpohjin perehtyä
kaikkiin armeijan muonitusta koskeviin kysymyksiin, joihin
perehtymisestä minulla myöhemmin päällikön virassa oli suuri hyöty.
Kautta maan matkustaessamme tulin myös Andenneen ja näin siellä
sissisodan hävityksistä hirvittävän ja sydäntä särkevän kuvan.
Elok. 21:senä olin vielä Namurin länsipuolella mukana kaartin 2
divisionan kulkiessa Sambren yli. Taistelu kehittyi levollisesti. Oli
mieltä ylentävää nähdä Augusta-rykmentin kauniitten muhkeitten miesten
marssivan taisteluun.
Elok. 22:sen aamulla sain käskyn lähteä itään.