Niinkuin yllä olevasta näkyy, on rosvoillakin vaikutusta Kreikan
valtiollisessa elämässä. Kleftiläisyys ei ole kadonnut, vaikka sortajat
onkin karkoitettu. Omasta maasta ovat kreikkalaiset tosin saaneet
rosvoilun melkein kukistetuksi käyttämällä ahkeraan giljotiinia, niin
että siellä voipi matkustaa jotenkin huoletonna. Mutta ne, joita tämä
ammatti huvittaa, lähtevät rajan taakse Rumiliaan. Siellä uskottomain
saastuttamassa maassa on lupa tyhjentää täpötäysiä kukkaroita
menettämättä siltä paratiisin osuutta. Kleftiläisyys on säilyttänyt
valtiollisen luonteensa. Nuo rosvot eivät koskaan unhota edistää työnsä
ohella helleeniläisyyden kansallisiakin tarkoituksia.
Kerrotaan kuuluisasta rosvopäälliköstä Athanasioksesta, "Thanasista",
joka kerran oli ampua vangiksi saadun juutalaisen, että hän säästi
raukan hengen ja vielä hyvittikin häntä, kun juutalainen passillaan
todisti olevansa Kreikan alamainen.
Rosvot seuraavat suurimmalla mielenkiinnolla kotimaansa vaiheita
ja palaavat aina miehissä ottamaan vaaleihin osaa. He menettelevät
niin viisaasti, että saavat äänestyksen viisarin kallistumaan
sille puolelle, joka on heille edullinen. Kun kleftit ovat saaneet
ehdokkaansa valituiksi, niin he melutta jälleen jättävät kotopaikat ja
lähtevät työmailleen Rumiliaan.
Nuori kuningaskunta ei vielä ole kunnossa, mutta kuitenkin on se
kaikkien helleenien ylpeys, kleftien, samoin kuin miljonapohattainkin,
jotka ovat maailman suurkaupungeissa ansainneet itselleen suunnattomat
omaisuudet.
Puolueriidat ja suurpoliittiset seikkailut ovat ehkäisseet maan
kehitystä. Rautatieverkko on jäänyt pieneksi, ja sekin tärkeä linja,
jonka pitäisi yhdistää Atheena ja Larissa, ja josta viime sodassa olisi
ollut niin paljon apua, on jäänyt lyhyeen pätkään ja saanut ruohoittua
umpeen. Elinkeinojen hyväksi ei ole mitään tehty, maanviljelys on
jäänyt alkuperäiselle kannalle. Jotenkin hyvä maantieverkko on
kuitenkin saatu aikaan, vaikka monet kylät vielä saavat tyytyä
aasin polkuihin. Metsänistutukset, joista Kreikalle voisi olla niin
arvaamaton hyöty, ovat juonien vuoksi rauenneet tyhjiin, vaikka eräs
saksalainen yhtiö olisi ottanut ne toimekseen. Miten huonolla kannalla
raha-asiat ovat, sen olemme jo maininneet. Kultaa ei näe liikkeessä
ensinkään ja hopeaa vaan nimeksi. Pienet vaihtorahat ovat kuparia,
drakmat ja sitä suuremmat rahat paperia. Kun drakma nykyään on noin
60 pennin arvoinen, niin maksetaan Kreikassa 60 pennin seteleillä.
Ahkerasta käytännöstä ovat nämä setelit niin kuluneet ja likaantuneet,
että niiden arvoa ei erota mistään muusta kuin koosta. Kirjoitusta ei
joskus hämärräkkään sen rasvaisen saastaisuuden alta, joka seteliä
peittää, ja joka tekee sen nahkeaksi kuin pergamentti. Mutta niitä
olisi kai siltä hyvin vaikea väärentää, sillä en tiedä, millä muulla
tavalla paperia voisi sillä tavalla liata, kuin näitä satain tuhansien
hyppysissä kulkeneita seteleitä. Kymmenen drakman setelit saa leikata
kahtia, ja kumpainenkin puolisko käy viidestä drakmasta.
Miten vallanpitäjät joutaisivat pitämään huolta maan hyödystä, kun
heidän kaikki voimansa kuluu vastapuolueen juonien torjumiseen, ja kun
jokaisen uuden hallituksen ensimmäinen huoli on tehdä tyhjäksi, mitä
edellinen on alkanut?
Kreikkalaisten on nyt onnettoman sodan jälkeen täytynyt tyytyä Europan
holhouteen. Vaikka tämä on alentavaa, niin ei sitä voi pitää muuta kuin
sekä oikeutettuna että hyödyllisenä. Valtakunnat ovat tietysti samoin
kuin yksityisetkm velvolliset pitämään sitoumuksensa.
Monta katkeraa nöyryytystä on sota tuottanut helleeneille. Heidän
urhoollisuutensa maine on vararikon partaalla. Sodan jälkeen tulee
esille yhä uusia seikkoja siitä pelkuruudesta, jota sotamiehet
ja varsinkin upseerit ovat osottaneet. Miten on kansa, joka
vapaudensodassa taisteli niin uljaasti, voinut menettää niin paljon
kunnostaan? Kreikkalaiset ovat herkkiä vaikutuksille. Nykyinen
sukupolvi, jonka ei enää ole tarvinnut elää alituinen kalma silmäinsä
edessä, niinkuin esi-isäin, on menettänyt kuolonhalveksumisensa.
Kaupunkien asukkaiden luonne on varsinkin päässyt pehmenemään. He ovat
enimmäkseen kauppiaita, liikemiehiä ja ammattilaisia, rahvasta, joka on
jokapäiväisessä seurustelussa mammonan kanssa. Mutta pahaksi onneksi
ovat juuri upseerit lähteneet tämän liikkuvamman väestön keskuudesta,
joka paremmin kuin maalaiset on voinut pitää varansa ja hankkia
itselleen edullisia paikkoja.
Kaikista arimmaksi on tietysti niiden helleenien nahka käynyt,
jotka ovat ulkomailla hankkineet itselleen suuria rikkauksia, vaan
kuitenkin pitivät velvollisuutenaan tulla vapaaehtoisina sotaan.
Atheenan hotellissa, jossa asuin, oleskeli sodan aikana puolen tusinaa
Marseillen kreikkalaisia, jotka olivat tulleet isänmaan edestä
taistelemaan. Pari viikkoa olivat he kaikessa rauhassa oleskelleet
hotellissa, vaikka kreikkalaiset taistelivat huonolla onnella sekä
Thessaliassa että Epiroksessa, syöneet, juoneet, hakkailleet neitosia
ja puhuneet ranskaa. Kreikka näet oli kaikesta helleeniläisyydestä
huolimatta heille liian moukkamaista kieltä. Nämä nuorukaiset olivat
nättejä ja sieviä kuin vahanuket. Kun alkoi kuulua huhuja sodan
loppunaisesta, niin oli heidän ensimmäinen ajatus panna toimeen
ilotulitus. Ja eräänä aamuna nuo hienot herrat ilmestyivät hotellin
seurustelusaliin puettuina ihka uusiin vapaaehtoisen univormuihin,
jotka tietysti olivat kaupungin parhaalla räätälillä teetetyt, ja
joiden istumista tutkittiin sekä edestä että takaa. Muutamat olivat
ottaneet punaisen ristin käsivarteensa. Näin sipsuttivat he sisään
mammain, sisarten ja flammain ihailtaviksi. Ylösrakentava näky!
Kun tieto valtain sekaantumisesta oli aivan varma, niin vaihtoivat
he vapaaehtoisten hamppu-univormut muukalaislegionan somempaan
viheriäiseen verkaunivormuun. He kävivät harjoituksissa, puhuivat
painettiäksiisistä, ammunnasta y.m. ja olivat muka juuri tekemäisillään
sotaan lähtöä, vaikka koko maailma tiesi, että sota oli lopussa, eikä
heillä ollut vähintäkään aikomusta lähteä matkaan.
[Kuva: Megaralaisia tyttöjä.]
Näillä ulkomaiden helleeneillä alkaa muutoin jo olla omat
kansalaisoikeutensa. He vilkastuttavat suuressa määrin Atheenan
seuraelämää. "Nuo rikkaat kreikkalaiset", lausuu eräs matkustaja,
"jotka ovat hakeneet onneaan pitkin maailmaa, ja vihdoin sen löytäneet
Marseillessa, New Yorkissa, Manchesterissa tai Kalkutassa, nauttisivat
vaan puoleksi dollareistaan, ruplistaan tai louisdoreistaan, elleivät
saisi hiukkasen kilistellä niitä korvaan kotimaahan jääneille
helleeneille, jotka politikoitsevat ja syövät raakoja porkkanoita.
Atheenalla ei ole syytä valitella heidän isänmaallisuuttaan. Sillä
kokonaiset kadut somine palatseineen ja huviloineen ovat noiden
komeutta rakastavain rahamiesten rakentamia. Kun tämä bojaarien
maahan muutto alkoi, niin köyhät ja ylpeät atheenalaiset tekeytyivät,
ikäänkuin he halveksisivat kaikkea tuota tuhlaavaisuutta, tekivät
salaviittauksia Artakserkseen lahjoihin, Harpaloksen kultaan,
Kimonin puutarhoihin, sekä jankkasivat joka päivä, että Aristides
oli oikeamielinen ja Fokion moitteeton. Katupojat haukkuivat
vastatulleita 'Khrysokanthareiksi', se on kultaperhosiksi. Yliopiston
professorit nimittivät heitä 'heterokhthoneiksi', muualla syntyneiksi,
ja edusmiehet laativat lainkin, jossa julkiset virat ja niiden
naurettavan pienet palkat vakuutettiin yksinomaan 'autokhthoneille',
s.o. maassa syntyneille. Rahamiehiä tämä ostrakismi tosin alussa
loukkasi, mutte he eivät siltä menettäneet rohkeuttaan. Ainoa keino
rauhoittaa noita purevia politikoitsijoita oli, niin he päättivät,
hankkia heille tilaisuutta tupakoimiseen, syömiseen ja tanssiin. He
kalustivat salonkeja, laittoivat kuntoon tupakkahuoneita, kattoivat
pöytiä kylmillä paisteilla, linnunpasteioilla ja viineillä, jotka
olivat Parnesin, Marathonin tai Dekeleian tuotteita mieluisemmat.
Atheenalaiset tulivat. Ensimmäiset, jotka näissä pidoissa kävivät,
synnyttivät toisissakin halua. Ja niin on muutama kuppi teetä
sulattanut säädyt ja kotiljongin vuorot, jotka ovat saattaneet puolueet
läheisempään kanssakäymiseen, laimentaneet luokkavihaa."
Kreikkalaisten kansallisluonnetta arvostellaan hyvin eri tavalla,
ja arvostelun erilaisuus näyttää usein olevan rotujen mukaan. En
ole kuullut kenenkään saksalaisen kreikkalaisia kiittävän, jota
vastoin ranskalaiset ovat heitä kohtaan järjestään myötätuntoisia.
Saksalaisten vastenmielisyys tuntuu melkein vihalta, joka ei enää näe
asioita puolueettomasti. Kreikkalaiset ovat taitavia kaupankävijöitä
ja vaarallisia kilpailijoita saksalaisille, jotka koettavat saada
itämaista kauppaa haltuunsa. Sama lienee syy, miksi kreikkalaiset ja
juutalaiset ovat verivihollisia.
Hyvin monessa suhteessa kreikkalaiset muistuttavat meidän karjalaisia,
ovat yhtä vilkkaita, iloisia, sukkelia ja teräviä, ynnä taipuvaisia
tieteisiin ja taiteisiin. Mutta orjuuden ajalla, jonka kumpainenkin
kansa on saanut kestää, on heidän viisautensa muuttunut viekkaudeksi,
alituinen pelko on opettanut heidät teeskenteleviksi. Samoin kuin
karjalaiset ovat helleenitkin enemmän taipuvaisia kaupankäyntiin,
kuin mihinkään muuhun, se ei ole työtä, vaan huvitusta. Ja kaupassa
varsinkin ovat kaikki keinot luvallisia, henkilöt, jotka yksityisinä
ovat kunnon miehiä, ovat kauppiaina suuria pettureita. Maine heidän
petollisuudestaan on kuitenkin liioiteltu. Helleenien parhaita
ominaisuuksia on tyytyväisyys, säästäväisyys, toimeentulo vähällä
ja sitkeys. He evät lempeäluonteisia ja ystävällisiä, eikä heillä
tunnu olevan verenvuodatukseen tai julmuuteen ensinkään luontaisia
taipumuksia, kuten esim. italialaisilla. Ne julmuudet, joita
vapaudentaistelussa niin viljalta harjoitettiin, olivat kamalien
kärsimyksien kostoa. Helleeneissä on muutamia hyvin omituisia puolia,
joita kaikki matkustajat ovat ihmetelleet. Niinä päivinä, jolloin
Atheenassa odotettiin vallankumousta, olivat kadut täynnä kansalaisia,
joiden levolliselta huolestukselta muukalainen ei aavistanut mitään
pahaa. Mutta tyvenen pinnan alla saattoi kuohua tulivuori, joka millä
hetkellä tahansa olisi voinut puhjeta purkaukseen. Heissä on paljon
tulisuutta, mutta samalla paljon flegmaa. Harvoin he menettävät selvän
tietoisuuden teoistaan, vallan itsensä yli ja kylmän tasaisuutensa.
He keskustelevat levollisesti, ja kuitenkin vilkkaasti. Heistä ei
aavistaisi, että pikaisuuden rikokset ovat Kreikassa tavallisimmat.
Tavat ovat yksinkertaisia, siveellisyys kiitettävä.
Kovat opetukset ehkä helleeneistä vähitellen kuluttavat pois niitä
ominaisuuksia, jotka ovat heidän pyrinnöilleen suurimpana haittana,
ja syventävät kansan luonnetta. He ovat kieltämättä erittäin
sivistyskykyistä rahvasta, ja kun Turkissa kerran pääsee valtaan
siedettävät olot, niin ovat kreikkalaiset ensimmäiset levittämään
siellä länsimaista kulttuuria. Mutta kyky hallita itseään ja muita
heiltä vielä puuttuu.