Niinä raskaina päivinä, jotka seurasivat häpeällisiä pakouutisia, oli
suuttumus Atheenassa tietysti suuri. Pelättiin kapinaa, etenkin kun
kaupungissa oli paljon maalaisia reservimiehiä, jotka oli kutsuttu
sotapalvelukseen, vaan joita ei aseiden, eikä varustuksien puutteessa
voitu lähettää matkaan. Kadut olivat täynnä näitä paimenia ja
merimiehiä, jotka näyttivät odottavan sopivaa tilaisuutta. Ne kuvaukset
mielenosotuksista, joita sähkösanomina lähetettiin pitkin maailmaa,
olivat kuitenkin kovasti liioiteltuja. Enimmäkseen mielenosottajat
olivat puolikasvuisia poikia, joita aina huvittaa kiljua. Huhtik. 27
päivää sanoivat Atheenan lehdet "historialliseksi päiväksi", koska
silloin tapahtuivat suurimmat mielenosotukset, ryöstettiin asepuoteja
j.n.e. Mutta niin kamala se ei sentään ollut kuin luulisi. Vaikka
kaiken päivää ahkeraan liikuin pitkin kaupungin katuja — Aiolon
kadun, jonka varrella puodit ryöstettiin, kuljin vähän ennen noita
tapauksia kahteen kertaan edes takaisin — niin ei metelin jälkiä
huomannut mitään. Tosin oli paljon rahvasta liikkeellä, hyvinkin
paljon, etenkin Perustuslain torilla ja leveällä Stadionin kadulla,
mutta se oli sävyisää, rauhaisaa yleisöä, joskin huolestuneen näköistä.
Ei pahaa sanaa, ei vihaista silmäystä, eikä tavallista suurempaa
ääntä. Kymmenkunta sanomalehtipoikaa oli yhä edelleen täydellisesti
"ääntäantavana" osana yleisöä. Ehkä väjyi kapina kuitenkin tuon
tyyneyden alla, ehkä se olisi voinut tulla äkkiä ja odottamatta kuin
maanjäristys.
Kiihtyneitä keskusteluja kyllä huomasi siellä täällä. Pari kolme
henkilöä oli joutunut sanakiistaan, tietysti soodasta, mulkoilivat
toisiaan, jotta silmät olivat päästä pullistua, huitoivat käsillään
ja papattivat kreikkaansa niin nopeaan, että muukalaisen oli mahdoton
sanaakaan käsittää heidän väittelystään. Väittelijäin ympärille
kokoontui yhä enemmän rahvasta, joka tyvenesti, vaikka tarkkaan
kuunteli sanakiistaa. Perustuslain torilta siirtyi muuan ryhmä vähän
korkeammalle, sen hotellin kulmaan, jossa asuin. Siihen vähitellen
kokoontui pari kolme sataa henkeä, suureksi osaksi maalaisia.
Jonkun ajan kuluttua tästä erosi ryhmä, muutama kymmen henkeä, joka
vähitellen siirtyi kuninkaallisen linnan edustalle. Tuohon ensimmäiseen
kimppuun keräytyi verkalleen yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, useimmat
arvatenkin uteliaisuudesta, odottamaan, mitä tapahtuisi. Ensimmäisinä
olivat katupojat. Linnan edustalla oli kaksi komeata vahtisotamiestä
euzonien puvussa, Nämä eivät näyttäneet olevan rahvaasta milläänkään,
keskustelivat sen kanssa vapaasti, naureskelivat, seka päästivät jonkun
nousemaan linnan portaille, jopa tunkeutumaan etehiseen saakka.
Kauan seisoin joukossa, odottaen jotain tapahtuvaksi, mutta turhaan.
Joku upseeri näytti yhdessä kohdassa rahvaalle selittävän sodan
vaiheita. Nyt linnan portailla syntyy vähän vilkkaampi liike, ja
tunkeudutaan miehen ympäri, joka kiihkeästi huitoen pitää kansalle
puhetta. Se on Gennadios, eräs huimapää yllyttäjä. Puhe ei ollut pitkä,
ympärillä seisojat huusivat lyhyen eläköön-huudon sen päätyttyä.
Perustuslain torilla eräs herrasmies nousi issikan vaunuihin ja piti
kansalle puheen. Yleisö vastasi puheeseen hyvällä "Zitoo" (eläköön)
huudolla. Se oli Petropulakis, joka kehotti rahvasta maltillisuuteen.
Samalla sain kuulla, että Aiolon kadulla oli puoteja ryöstetty. Riensin
sinne, mutta silloin oli jo koko ilo ohitse, kaikki rauhallista, vaikka
tosin useimmat puodit vielä olivat suljettuina. Poliiseja ei näkynyt
missään liikkeellä. Pari asekauppiasta oli tosin kärsinyt suuren
vahingon, mutta muut pelastuivat oikein kreikkalaisella sotajuonella.
He pitivät rahvaalle isänmaallisen puheen, surkuttelivat maan kohtaloa,
vakuuttivat omaa uhraavaisuuttaan ja kehottivat valitsemaan lähetystön,
joka ottaisi soveliaita aseita heidän puodistaan. Niin tapahtuikin,
he pääsivät pälkäästä verraten hyvin hyvällä hinnalla, ja vielä
pidettiin rosvojen puolesta puhe, jossa kiitettiin heidän osottamaansa
isänmaallista mielialaa. Rahvas, jota voidaan puheilla pitää aisoissa,
ei ole kovin vaarallista.
Semmoisia olivat Atheenassa ne mielenosotukset, jotka saivat Europassa
aikaan niin suurta levottomuutta. Niissä ei vuotanut tippaakaan verta,
ja mielenosottajat olisi luultavasti voinut hajoittaa hyvällä ruiskulla.
Yleisö nopeaan menetti sotaisen harrastuksensa, kun sotaonni kääntyi
vastaiseksi. Se kiihkoisa mieliala, joka ensi iltana löyhähti
vastaamme, lannistui pian. Yhä laimeammaksi kävi harrastus, jolla
sotatanterelle lähtevää sotaväkeä ja vapaaehtoisia hyvästeltiin.
Suunnitelmain teko ja tuulentupain rakentaminen alkoi kahviloissa
menettää kaiken viehätyksen, kuta todennäköisemmin ne alkoivat johtaa
siihen, että Edhem pasha vielä juo aamukahvinsa Akropoliilla, jos sotaa
jatketaan. Sanoilla vaan ei tahdottu vielä ilmaista tuota mielialaa.
Se isoviiksinen tohtori, johon olin laivalla tutustunut, ja joka yhä
aikaili Atheenassa, vaikka isänmaa olisi niin kipeästi kaivannut hänen
käsivarttaan, jyrisi valtain välityksestä puhuttaissa: "Hellas ei
nöyrry, se murtuu! Me taistelemme viimeiseen mieheen, niinkuin suuret
sankarimme! Kun turkkilaiset saapuvat Thermopyleen, niin Miltiadeen
ja Leonidaan haamut nousevat haudoistaan heitä karkoittaakseen!"
Sanomalehdet joka päivä uhkuivat samanlaista onttoa kerskausta.
Mutta sisässään jokainen toivoi, että seikkailusta niin pian kuin
suinkin tulisi loppu. Zaharatoksella oli mieliala samanlainen kuin
pörssipaniikin jälkeen jonkun suuren rahalaitoksen apua odoteltaissa.
[Kuva: Kenraali Smolenskis, rahvaankuva.]
Atheenan sanomalehdillä ei luultavasti olisi mitään sitä vastaan,
vaikka joka vuosi olisi sota. Sotavuosi oli niille leipävuosi. Ne
leviävät enimmäkseen irtonaisnumerojen myynnin kautta, mutta se onkin
hyvin järjestetty. Sitä varten on oikea armeija paljasjalkaisia,
ruskeanaamaisia katupoikia, joilla on ääni kuin peijakkailla.
Huvittavaa oli nähdä, kun tämä armeija "Akropoliin" iltapainoksen,
"Esperinin" kanssa kävi yleisön kimppuun, joka Perustuslain torilla
iltapäivin keskusteli valtiollisista asioista. Kaikki hyökkäsivät
yht'aikaa, suurella huudolla taajimpaan ihmisjoukkoon, lehdet korkealla
ilmassa ja laukaten niin paljon, kuin vaan pääsivät. Hyökkäys
oli vastustamaton. Olisi voinut luulla noiden lehtien sisältävän
sähkösanoman, että maailman loppu oli tulossa, ja jokainen kiiruhti
lehden ostamaan. Monta kertaa juoksin alas hotellistani hattu ja keppi
kädessä luullen, että oli vallankumous tai muuta semmoista tekeillä,
kun sanomalehtipojat tekivät tavanmukaisen päällekarkauksensa.
"Akropolis" ja "Asty" (kaupunki) ovat suurimmat Atheenan lehdet.
Edellistä painettiin sodan aikana 18,000 kpl — sen oman ilmoituksen
mukaan. Nämä ovat molemmat vapaita lehtiä, ja se vapaus merkitsee,
että ne koettavat saada valtiossa aikaan niin suurta sekaannusta
kuin suinkin. Molemmat valehtelivat yhtä paljon. Etenkin kuningas,
prinssit ja kuningaskunta oli niissä alituisen hammastelun alainen.
"Akropolista" ilmestyi iltalehti, "Asty" antoi iltapäivillä näin
sodan aikaan aina lisälehtiä. Muita lehtiä mainittakoon "Efimeris"
(Päivälehti), Kreikan vanhin ja kuningasmielisin lehti, "Palingenesia"
(Uudesta syntyminen), "Embros" (Eteenpäin), "Soteria" (Pelastus),
sosialistilehti "Skrip", ynnä muuta "skrääpiä." Ne ovat kaikki
huonolle paperille ja huonosti painetut, ja epäluotettavia. Suurimpia
puutteita Kreikan valtiollisessa elämässä on, ettei maassa tosiaan ole
ainoatakaan kunnollista sanomalehteä.
Atheenan lehdet painoivat ja painavat totena jokaisen huhun, minkä
vaan saivat kuulla. Niiden kertomukset sotatapauksista olivat perin
vääriä. Turkkilaiset kuvattiin pelkureiksi, kreikkalaiset sankareiksi,
omista tappioista sodan alussa ei hiiskuttu sanaakaan, mutta pienetkin
menestykset huudettiin maailmalle suurina voittoina.' Kun kaikki jo
oli menetetty, niin koetettiin hurjalla kerskauksella tehdä vaikutusta
Europaan, jonka välitys kävi välttämättömäksi, mutta samalla annettiin
kreikkalaisille itsilleen aivan väärät käsitykset tapauksista. Lehdet
uskottelivat, että turkkilaiset olivat menettäneet kymmeniä tuhansia
miehiä, ja että kreikkalainen armeija piankin olisi tasavoimainen
ja kykenisi turkkilaiset maasta karkoittamaan. Kun kreikkalainen
armeija jo oli aivan hajoitettu ja peräytynyt Lamiaan, niin koetettiin
vielä luulotella, että kaikki oli mitä parhain päin ja peräytyminen
vaan sotajuoni. — Pienestä ranskankielisestä lehdestä, jossa vilisi
painovirheitä, saattoivat muukalaiset seurata Kreikan asioita.
Kaikilla suurimmilla Lontoon lehdillä oli Kreikassa kirjeenvaihtajansa,
eikä niitä ollut yksi tai kaksi, vaan jopa puolen kymmentä
kullakin. "Daily Telegraphilla" esim. oli kirjeenvaihtaja
turkkilaisen pääarmeijan mukana, pari kolme kreikkalaisten puolella,
kirjeenvaihtajia eri osissa Kreikkaa, sekä yksi pääkirjeenvaihtaja
Atheenassa, t:ri Dillon, joka on meidänkin maassa tuttu; hän edusti
lehteään Helsingin penitentiärikongressissa ja on englantilaisiin
aikakirjoihin kyhännyt useita kirjoituksia Suomesta. "Timesin"
kirjeenvaihtajalla Atheenassa oli viisi kuusi "sihteeriä", jotka
juoksivat pitkin kaupunkia urkkimassa tietoja, sekä käänsivät hänelle
kreikkalaisten lehtien sisällyksen. Reuterin toimistolla oli niinikään
useita kirjeenvaihtajia. Kun suoranaisia tietoja Atheenassa ei saatu
juuri muilta kuin ministereiltä, niin voipi käsittää, että näillä
miesparoilla ja etenkin pääministerillä oli täysi työ jo siitä, kun
joka päivä antoivat itseään moneen kertaan "veivata".
Nämä kirjeenvaihtajat lähettivät joka päivä tuhansien, jopa kymmenien
tuhansien markkain edestä sähkösanomia kukin. Heillä oli mitä parhaat
suhteet. Niin pienessä maassa kuin Kreikka on esim. "Timesin"
kirjeenvaihtaja mahtava mies. Viranomaiset olivat hänelle niin
avullisia, kuin suinkin olot myönsivät, ylhäiset kreikkalaiset kävivät
häntä etsimässä, kertoakseen tietonsa, Englantilaisilla lehdillä olikin
paljon tarkemmat ja nopeammat tiedot kaikista tapauksista kuin itse
kreikkalaisilla, T:ri Dillon pääsi Ralliin ollessa pääministerinä
tämän yksityiseksi sihteeriksi ja sai vapaasti olla läsnä ministerien
neuvotteluissakin. Se oli luottamus, jonka hän tunnollisuutensa kautta
täysin ansaitsi. Muiden maiden lehdet eivät likimainkaan voineet
vaikutuksen, eivätkä tietojen puolesta kilpailla englantilaisten
kanssa, vaikka kynäniekkoja tietysti oli tullut kaikista maailman
ääristä. Niin monen kynän kilpaillessa asiat väkisinkin paisuivat,
tulivat katsotuiksi isonnuslasilla, Jos Atheenassa katupoika nakkasi
kiven upseerin jälkeen, tai sylkäsi kuninkaan muotokuvaa, niin
lähetettiin siitä sähkösanomia ympäri maailman.
[Kuva: Kruununprinssi esikuntansa kanssa matkalla Farsalaan,
kreikkalainen pilakuva.]