Ensimmäinen vaikutukseni Atheenasta oli, että se on enemmän
itämaalainen kuin europalainen kaupunki. Asemahuone on perin
yksinkertainen, järjestystä ei pidetä minkäänlaista. Tuskin oli juna
pysähtynyt ja tuskin olimme saaneet vaunumme oven auki, ennenkuin jo
monta kymmentä repaleista miestä ja poikaa hyökkäsi kimppuumme ja
väkisin tahtoi repiä matkalaukut käsistämme. Joka puolelta huusivat
hotellien asiamiehet, tunkeutuen ääreemme ja kiittäen omaa majataloaan.
Muuan dragomaani, joka sitten vei meidät väärään hotelliin, toimitti
minut yhdessä erään saksalaisen kirjeenvaihtajan kera suuriin
issikanvaunuihin, ja niin jätimme rautatielle meluavan joukon edelleen
huutamaan ja elämää pitämään.
Kuski sivalsi hevosia piiskalla selkään, ja täyttä laukkaa lähdettiin
matkaan. Toisten edellä ajavain vaunujen kanssa syntyi hurja kilpa-ajo;
kuskit ruoskivat hevosiaan, huusivat, rinnan laukkasivat molemmat
vaunuparit, ikäänkuin olisi ajettu aavaa pusztaa, eikä Atheenan kapeita
katuja. Vaunut nakkelivat kuoppapaikoissa ja katujen risteyksissä
puolesta toiseen niin kovaa, että luulimme joka hetki lentävämme
kapineinemme päivinemme katuojaan. Ohitsemme vilisivät talot, puodit,
valaistut akkunat, katulyhdyt, emme ennättäneet muuta huomata, kuin
että kaikkialla oli paljon väkeä ja vilkas liike. Pyssynlaukaukset,
joita kuului tavan takaa, pitivät mielessä, mitä kaikki tämä kuhina
merkitsi. Eräässä kadunristeyksessä kuulimme hurjaa vihellystä
sadoista kimakoista pilleistä ja sivulle vilkaistessamme näimme
pikimältään pölyn keskeltä pitkän saaton ihmisiä lähestyvän, Kreikan
lippu etunenässä, laulaen ja meluten. Saaton etupäässä kirmasi satoja
paljasjalkaisia, repaleisia, mustanaamaisia, vielä mustempitukkaisia
katupoikia, ja nämä säestivät laulua vihellyksillään. Tuossa näyssä oli
jotain sotaista, kiihkoista, villiä, joka teki syvän vaikutuksen.
Saatuamme huoneet ja pesastuamme enimmät matkatomut kasvoista,
ja käsistä, läksimme viipymättä kaupungille, jossa odotettiin
suuria kirkollisia saattokulkuja. Kreikassa on vanha luku ja
kreikkalaiskatolinen uskonto; pääsiäinen vietetään samaan tapaan
kuin Venäjällä. Ilta oli aivan pimeä. Kaduille kokoontui yhä enemmän
väkeä, useimmilla palavat kynttilät kädessä. Etäältä kuului lähestyvän
saaton messu. Verkalleen se lähestyi lähestymistään. Edellä kulkivat
valkoisiin puetut pojat, kantaen palavia lyhtyjä ja kullalla sekä
hopealla kirjailtuja lippuja, joihin oli pyhimyksien kuvia maalattu.
Heidän jäljessä astuivat papit ja kuorilaiset messuten, sekä näiden
perässä loppumaton saatto ihmisiä kynttilöineen. Rahvas paljasti päänsä
saaton lähestyessä.
Tämä oli kirkollinen meno, mutta sodan kautta se sai toisenkin
luonteen. Missä vaan saattoja liikkui — niitä oli monia kulussa —
kuului pyssyjen ja pistoolien pauketta, sekä sytytettiin punaisia
bengaalitulia palamaan. Se oli uskonnollinen mielenosotus turkkilaisia
vastaan. Kellojen läiske ja pimputus sekaantui hälinään.
Kuninkaan palatsin edustalla on ensin suuri piha, sitten kaunis
esplanaadi monenlaisine etelämaisine puineen, akasioineen, palmuineen
ja komeine, vanhoine kypresseineen. Vielä alempana on neliskulmainen
Perustuslain tori, joka on politiikan keskusta Atheenassa. Torin ja
Stadionin kadun kulmassa on suuri kahvila, joka näihin aikoihin oli
kaiket päivää täpötäynnä tapauksia pohtivaa ja uusia sähkösanomia
odottavaa yleisöä. Kahvilan ulkopuolella, kadulla, näki niinikään
alituisesti ryhmiä, Illalla oli vielä koko tori siirretty pöytiä ja
tuoleja täyteen, niin että siinä oli väkeä tuhansia katselemassa
saattoja, keskustelemassa, lukemassa lehtiä mastikkalasin ja
kahvikuppinsa ääressä. Mieliala oli virkeä, sillä yhä oli saatu
sotatanterelta hyviä tietoja, Myöhään yöhön viipyivät atheenalaiset
taivasalla.
Palatessani seuraavana aamuna Akropoliilta näin Aiolon kadulla
suuren väkijoukon, johon kiiruhti yhä uusia lisään. Joukosta kuului
raikuvia kättenpaukutuksia. Sotilasmusiikki soitti. Rahvas kaikki
katsoi ylöspäin erästä balkonia kohti, jolla seisoi kreikkalaisia
ylioppilaita. Rahvas uudisti yhä uudistamistaan kättenpaukutuksensa,
ikäänkuin tahtoen jotain. Katu oli niin täynnä, että kaikki liike
seisahtui pitkäksi ajaksi. Vihdoin ilmestyi balkonille punatakkisia
ja punalakkisia miehiä, italialaisia vapaaehtoisia. Italialaisten
näytettyä itsensä yltyivät kättentaputukset kahta innokkaammiksi.
Soitettiin vuorotellen kreikkalainen ja italialainen kansallishymni.
Sivilipuvut hävisivät vähitellen balkonilta, ja yhä enemmän punaisia
ilmestyi sijaan, kunnes balkoni oli kokonaan tulipunainen. Ja kun
vihdoin Ricciotti Garibaldi itse ilmestyi, niin paisui yleisön innostus
yli ääriensä. Hän piti lyhyen puheen kiittäen mielenosotuksesta.
[Kuva: Kuningas Yrjö.]
Jonkun ajan kuluttua marssivat punatakkiset italialaiset ulos
portista, ja Garibaldi, joka oli mustassa sivilipuvussa, nousi
kaupungin etevimpäin porvarein kanssa vaunuihin, jotka portin edessä
odottivat. Saatossa lähdettiin sitten kulkemaan pitkin kaupunkia,
etupäässä sotilasmusiikki, ynnä Kreikan ja Italian liput, joita
kantoivat, Kreikan lippua garibaldilainen vapaaehtoinen, Italian
lippua kreikkalainen ylioppilas. Sitten ajoivat vaunut, joissa
Garibaldi istui, ja viimeiseksi kulki pitkän pitkä jono yleisöä.
Saatto kulki pitkin. Stadionin katua, joka on Atheenan suurimpia,
bulevardi-istutuksilla kahden puolen. Paljon väkeä oli kokoontunut
molemmin puolin katua, balkoneille, sekä talojen ikkunoihin. Monessa
paikoin sateli Garibaldin vaunuihin kukkasia, joita naiset heittelivät
trotoaareilta tai ripottelivat akkunoista, Paukkupommeja räjähteli joka
taholla, ammuttiin revolvereilla ja pistooleilla. Sitä myöden kuin
saatto eteni, uudistuivat kättenpaukutukset ja kukkasten heitot. Monen
julkisen talon akkunoista pistettiin ulos Kreikan ja Italian liput
garibaldilaisten ohi kulkiessa.
[Kuva: Ricoiotti Garibaldi.]
Aamusta varhain myöhään iltaan kuului Atheenassa nyt alituista
paukkumista. Paukkupommit eivät koskeneet korviin kipeästi, mutta
alkoivat ajan pitkään hermostuttaa. Kimakampi oli pyssyjen ja
revolverien ääni. Meillä tuommoista ampumista kaduilla pidettäisiin
suurimpana vallattomuutena, vaan Atheenassa se oli aivan luvallista, ja
joka miehellä näkyi olevan ampuma-ase taskussaan. Monta kertaa pamahti
laukaus melkein korvan juuressa, ja kerran räjähti aivan jalkaini
alla kellarin luukusta kova pyssynpamaus. Atheenalaiset näkyivät jo
tottuneen tähän paukkinaan. Joskus saivat balkoneilla seisovat ihmiset
pistooleista paperitötteröitä vasten kasvoja, mutta se ei näyttänyt
heidän huomiota herättävän.
Illalla lähti osa garibaldilaisia matkaan. Yleisö hyvästeli heitä
erittäin innokkaasti. Koko Perustuslain tori oli täpö täynnä rahvasta.
Tuo pieni vapaaehtoinen joukko, 200 miestä, tekikin varsin syvän
vaikutuksen. Siinä oli paljon hienoja kasvoja, ja prillit, joita
monellakin oli nenällään, osottivat akadeemista sivistystä. Nähdä
sivistyneitä miehiä vapaaehtoisesti univormussa, kiväärit olalla,
lähtemässä taistelemaan vieraan maan puolesta, vapauden asian
edestä, se on kuitenkin suurta. — Italialaiset vapaaehtoiset olivat
saaneet omat univormut. Punaisen takin, tai oikeammin mekon tummalla
kauluksella, viheriäiset housut punaisilla reunanauhoilla, vaaleat
lyhyet clamaskit, sekä punaisen lippulakin.
Toisen päivän illalla olivat vaikutukseni semmoiset, että Atheena oli
korvin kuulla paljon sotaisempi, kuin silmin nähdä. Mielenosotukset
olivat enemmän lapsellista innostusta, kuin intohimoa. Ja tuo alituinen
paukkuminenkin tarkoitti yhtä paljon pääsiäisjuhlaa, kuin sotaa.
Lauantaina huhtik. 24 p. aamupäivällä oltiin Atheenassa yleensä
hyvin tyytyväisiä sodan käyntiin. Epiroossa edettiin nopeasti kohti
Ioanninaa, Prevesan antautumista odotettiin joka hetki, samoin
Salonikin pommitusta, tiedettiin laivaston ampuneen Platamonaa ja
Ekaterinaa, sekä vieneen maihin sotaväkeäkin, katkaisemaan Edhem
pashan yhteyden Salonikin kanssa. Thessalian rajalla oli ollut useita
taisteluita, joissa kreikkalaiset enimmäkseen olivat olleet voitolla.
Jopa kerrottiin Edhem pashan kaatuneen, ja hänen armeijansa joutuneen
kolmelta puolen saarroksiin.
Sitä kovemmin kohtasivat ne uutiset, joita lauantaina iltapäivällä
saapui. Ne iskivät alas kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Olin saapunut huoneeseeni Garibaldin soturien riemuretkeä katsomasta,
heittäytynyt vuoteelleni hieman lepäämään, kun äkkiä hotellin harjaaja,
hyvä umpikreikkalainen poika, astui huoneeseen, tuli viereeni ja sanoi:
"Turkki — Turnavo! Grecia"... hän veti kädellään kurkkua ikäänkuin sen
poikkileikatakseen. Hänen tuskansa oli niin suuri, että kiiruumman
kautta riensin kaupungille, jossa ylimääräisistä lehdistä heti näin,
että poika oli totta puhunut. Eikä siinä kyllä, että turkkilaiset
olivat saaneet Turnavon haltuunsa, vielä paljon pahempaa oli tapahtunut.
Elassonasta Larissaan vievä tie kulkee Melunan solan läpi ja
Turnavo nimisen kylän kautta, joka on likellä vuoristoa, ja jossa
kreikkalaisilla oli vahva etujoukko. Solassa oli raja hyvin
epäedullinen, sillä Olympos vuoren harjanne oli turkkilaisten vallassa,
niin että turkkilaisten asemat kaikkialla vallitsivat kreikkalaisten
varustukset. Hyvin tiedettiin jo ennen sodan alkamista, että
kreikkalaisten olisi vaikea solaa puolustaa.
Kun sen vuoksi uutisia yhtämittaisista voitoista saapui, niin oli
meidän ulkomaalaisten vaikea niitä uskoa. Kysyimme kreikkalaisilta
matkatovereiltamme: Miten ovat asiat Melunassa? Mitä on siellä
tapahtunut? Emme saaneet tyydyttävää vastausta. Melunassa ja sen
lähiseudulla oli taisteltu, vaan miten nämä tappelut olivat päättyneet,
siitä emme koskaan saaneet oikein selvää. He eivät itse tienneet sitä?
Kun koko kreikkalainen armeija jo oli hajoitettu, ja Edhem pasha
Larissassa, niin oli Zaharatoksen kahvila Perustuslain torin varressa
vielä aamusta myöhään yöhön täynnä Atheenan porvareita, jotka pöydille
piirustelivat suunnitelmia valloituksista.
Hallitus oli pannut toimeen ankaran sähkösanomasensuurin, ja sen
vuoksi kului monta päivää, ennenkuin saatiin viestit niistä kamalista
onnettomuuksista, jotka olivat Thessaliassa tapahtuneet, Turnavon
valloituksesta, pakoretkestä Larissaan ja Larissan jättämisestä
tykkineen, varustuksineen. Ne saatiin melkein yhtä aikaa lukea
postissa tulevista englantilaisista kuin kreikkalaisista lehdistä.
Kaikki tuulentuvat romahtivat maahan yhdellä iskulla, keskustelut
taukosivat, mielien päälle asettui raskas taakka, johon nopeaan
toisiaan seuraavat viestit kasasivat yhä uusia kiviä, Käsitykset
sodasta kääntyivät kerrassaan nurin. Kun ensimmäinen masennus oli
vähän asettunut, niin koetti rahvas lohduttaa itseään sillä, että
helleenit toki olivat ulkomaistenkin lehtien mukaan taistelleet
urhoollisesti. Mutta se ilo oli lyhyt. Kun saapui tarkemmat tiedot
Larissan pakoretkestä, niin täytyi kreikkalaisten häveten, vaieten
tunnustaa itselleen, että he olivat — pelkureita. Vapaudentaistelun
sankarien ja kleftien jälkeläiset pelkureita, se oli melkein vielä
katkerampaa, kuin hävityt taistelut. Tämä syvästi loukattu ylpeys
selittää, miksi kenraali Smolenskista parin voiton perästä Velestinon
luona sitten kohotettiin pilviin saakka. Tahdottiin maailmalle näyttää,
että helleeniläinen urhoollisuus kuitenkin vielä elää. Smolenskista
tehtiin kansallissankari, lohdutus onnettomuudessa. Hänen muotokuviaan
leviteltiin sadoin tuhansin, niitä näki joka puodin ikkunassa, hänen
elämäkertojaan myytiin kaduilla, ja jos hän olisi tullut Atheenaan,
niin rahvas olisi sokeasti seurannut häntä vaikka mihin, kapinaan,
vallankumoukseen...
Rahvas kaipasi onnettomuudessaan jotakuta jumaloitavaa, mutta se
kaipasi myöskin syntipukkia.
Yhtä korkealle kuin Smolenskis nousi kansan suosiossa, yhtä syvälle
lankesi kruununprinssi, jolla ei ennaltaankaan ollut rakkautta
kadottaa. Häntä, hänen kelvottomia esikuntaupseerejaan ja viimeisessä
tilassa kuningasta syytettiin koko onnettomuudesta. Rallis väitti,
ettei esikunta Larissassa pitänyt muusta huolta, kuin että
kruununprinssin kyökkikalusto pelastui. Kruununprinssi, ynnä koko
hänen esikuntansa joutuivat pilalehtien pilkan alaisiksi. Sanomalehdet
julkisesti kirjoittivat, että kruununprinssi pakoretkellään oli
menettänyt kruununsa.
Kuningas taas muka suosi upseeristossa kelvotonta palatsiklikkiä, mutta
jätti monta kelvollista upseeria toimettomaksi. Hänen syynsä oli, että
sotaa oli niin huonosti valmistettu, ja tietysti sekin, että valtion
rahastot olivat tyhjät. Pelastuakseen pälkäästä kuningas käytti vanhaa
koettua keinoa, hän antoi Deligianniille eron ja kutsui tyytymättömäin
johtajan, Ralliin hallitsemaan. Edesvastuu aina vaikuttaa
lauhduttavasti. Mutta kukistettu pääministeri koetti raivossaan kostaa,
tekemällä paljastuksia, joiden nojalla kuningasta alettiin sanoa
suorastaan petturiksi. Deligiannis väitti kuninkaan pakottaneen hänet
sotaan pelastaakseen valtaistuimensa. "Akropolis" sen johdosta julkaisi
kuningasta vastaan leimuavan kirjoituksen, joka osottaa, että Kreikassa
kirjoitetaan vapaasti. Lehti huudahtaa: "Deligiannis ei tahtonut
sotaa, vaan suostui siihen kuningasta pelastaakseen. Tämä tunnustus
muuttaa suuresti kansan mielipiteen sodasta. Sota ei siis ollut
kansallinen, vaan kuninkaallinen. Sitä ei pantu toimeen kansallisten,
vaan kuninkaallisten etujen hyväksi. Yleinen mielipide tahtoi sotaa, ja
kuningas siihen suostui, koska se oli kansan tahto. Mutta pääministeri
suostui sotaan vaan siitä syystä, että hän ei tahtonut kuninkaalle
vahinkoa. Hallitusta eivät siis elähyttäneet kansalliset syyt, kun se
pakotti Turkin alkamaan sodan meitä vastaan, ja sen vuoksi oli tämä
sota rikos Kreikkaa vastaan. Hallitus suostui siihen, kun se muka oli
vähempi kahdesta pahasta. Deligianniin mielestä on siis Larissan ja
Thessalian menettäminen vähempi paha, kunhan vaan dynastia saatiin
pelastetuksi.
"Jatketaanko sotaa kuninkaan vai kansan puolesta? Jos kuninkaan
puolesta, niin kysymme, eivätkö uhrit jo riitä, jos kansan hyväksi,
niin eikö kuninkaan tule tehdä uhreja? Pankoon likoon miljonansa.
Ottakoon tarjottimen käteensä, jolla hän pyytää kannatusta kansalta,
tovereiltaan miljonapohätoilta ja muilta. Pyytäköön myös apua
sukulaisiltaan. Julistakoon koko Kreikan yhdeksi sotaleiriksi.
Kutsukoon aseisiin joka miehen, joka kykenee aseita kantamaan.
Polttakoon poroksi kaupungeita ja kyliä, lähteköön itse vuoristoihin ja
rotkoihin, joissa kansan olemassaolo ratkaistaan. Kutsukoon takaisin
kaikki upseerit, jotka ovat osottaneet itsensä kykenemättömiksi,
antakoon vaikuttavat paikat armeijan parhaille. Pankoon toimeen kaikki,
mitä on uhannut ja julkilausunut keskusteluissaan sanomalehtimiesten
kanssa. Asestakoon jokaisen kauppalaivan, uskaltakoon vaarallisimmatkin
asiat, kutsukoon koko kansan aseisiin. Nostakoon taisteluun Aigeian
meren asukkaat, sytyttäköön kapinansoihdun kaikkialla, missä vaan on
helleeni, niin taistelu on joko päättyvä meille voitoksi, taikka kaikki
on palava poroksi. Jos hän ei voi tätä kaikkea tehdä, niin rientäköön
hän itse, jonka hyväksi Deligianniin tunnustuksen mukaan sotaan
ryhdyttiin, itse ja yksinään pyytämään valtain välitystä rauhan aikaan
saamiseksi. Pyytäköön hän itse sitä, ilman hallituksen sekaantumista,
ja kirjoitettakoon historiaan, että jälleen yksi kuningas on pakottanut
kansansa sotaan kruunuaan pelastaakseen, mutta että hän tappiolle
jouduttuaan oli kyllin rohkea nöyryyttääkseen itseään ja pyytääkseen
voimakkailta armoa.
[Kuva: Kuningatar Olga.]
"Kansa vaati sotaa, mutta vakavaa ja hyvin valmistettua sotaa. Hallitus
taas ryhtyi sotaan keveällä mielellä ja huonoilla valmistuksilla.
"Larissassa ei voitettu helleeniläistä armeijaa, vaan sen prinssit ja
komentajat. Sitä todistaa sekin seikka, ettei Edhem pasha kohta tullut
Larissaan, koska hän pelkäsi sotajuonta. Tätä uuden hallituksen tulee
mielessä pitää. Jos sotaa jatketaan, niin sitä on jatkettava kansan
hyväksi ja kansan kautta. Pelastettakoon kansan kunnia ja pakotettakoon
syylliset johtajat juomaan nöyryytyksen malja viimeiseen pisaraan
saakka. Ensimmäiseksi on armeijan ylin komentaja, kruununprinssi
takaisin kutsuttava. Kutsuttakoon takaisin kaikki rikolliset miehet
ja annettakoon uusille miehille toimeksi puolustuksen ja hyökkäyksen
toimeenpaneminen."
Kirjoituksen sofistiikka on silmään pistävä. Lehti moittii kuningasta
siitä, että hän noudatti kansan tahtoa, joka oli niin voimakas, että
hän muutoin olisi menettänyt kruununsa.
Kreikkalaisten on vaikea sulattaa sitä, että kuningas saa palkkansa
kullassa, ja että hän tarkkuudella on koonnut itselleen suuren
omaisuuden. Siitä viittaus hänen miljoniinsa. Epäluulo kuningasta
vastaan oli niin suuri, että väitettiin hänen käyttäneen sotaa
keinotteluun kreikkalaisilla arvopapereilla. Hänen siveellisyydestään
levitettiin rumia juttuja. Kuninkaan suosio oli niin suuresti
alentunut, ettei hän mielellään näyttäytynyt Atheenan kaduilla, ja
hänen palatsinsa näytti autiolta. Häntä pidettiin pelkurina, kun hän
ei lausunut kehotuksen sanoja sotamiehille, joita joka toinen päivä
lähetettiin armeijaan. Käydessään eräässä sotilassairashuoneessa sai
hän kuolevalta sotilaalta kuulla katkeria syytöksiä, jotka Atheenan
sanomalehdet julkaisivat. Vihdoin eron saanut meriministeri Levidis
teki viittauksia maankavalluksesta, kuningas muka oli antanut
laivaston komentajalle salaisia vastaohjeita, jotka lamauttivat sen
toiminnan. Nämä syytökset eivät voi olla muuta kuin kreikkalaisten
vilkkaan mielikuvituksen luomia. Mutta niitä uskottiin empimättä,
ja ne järkyttelivät kuninkaan valtaistuinta. Kuningas ei osannut
tyydyttää yleistä mielipidettä; vähän suuremmalla ritarillisuudella
ja anteliaisuudella hän olisi suuressa määrin parantanut asemaansa.
Kreikkalaisiin on semmoisilla avuilla niin helppo vaikuttaa.