Herra ja palvelija.
Porstuaan tultuaan, silmäili inkvisiittori ympärilleen ja huomasi sen
pimeimmässä nurkassa kookkaan miehen haamun, jolla oli huopahattu
päässä ja yllään pitkä ratsastusviitta, joka ulottui hartioista
jalkoihin asti. Hän näytti heti tuntevan kuka vieras oli, sillä
tuokion tuumattuaan nyökäytti hän tuskin huomattavasti päätään ja
lähti menemään portaita myöten alempaan kerrokseen; sinne päästyään
hän astui kartanon hoitajan asuinhuoneeseen, jonka jo vanhasta
tunnemme, ja heittäytyi nojatuoliin istumaan. Viittaan puettu vieras
seurasi hänen jäljessään. Heti sisään tultuaan sulki tämä tarkasti
ovet ja akkunat ja laski vielä akkunaverhot alas. Suoritettuaan tämän
työn, jota inkvisiittori katseli välinpitämättömästi, kääntyi hän
hänen puoleensa ja sanoi:
"Minun ei tee mieleni heittää omia aseitani vihollisten
käytettäviksi."
Samalla hän otti hatun päästään ja kun hän vielä riisui viitan
yltään, tuli esille vanha tuttavamme Gerard Block, puettuna
alhaiseksi sotamieheksi ja kantaen kättään siteissä.
"Oletteko haavoitettu?" kysyi inkvisiittori hiukan säälivällä
äänellä, kun hän huomasi siteen.
"Hiukan vain", vastasi Block.
Tämän jälkeen oltiin muutama silmänräpäys vaiti.
"Yrityksenne on, luullakseni, mennyt pilalle vai kuinka?" kysyi
inkvisiittori jälleen.
"On, vaan ei kokonaan", vastasi toinen.
"Oletteko varma, että vihdoin olette päässyt oikeille jäljille?"
"Varmempi kuin milloinkaan", vastasi urkkija.
"Ja kuinka teidän hankkeenne ei menestynyt?" kysyi isä Hubert.
"Siihen oli kokonaan syynä erään sotamiehen tyhmyys. Hän olisi siitä
hyvästä hirtettävä ja neljäksi pienittävä", vastasi Block äänellä,
joka osoitti kiihtymystä.
"Teidän tulee hillitä kiivasta luontoanne, veli Sextus", sanoi
inkvisiittori tyynesti. "Vaikka te usein pidättekin seuraa
yhteiskunnan hylkyjen kanssa ja teidän täytyy osoitella heidän
käytöstään, ei siitä kuitenkaan saa olla mitään haittaa teidän
hurskaudellenne. Istukaa ja kertokaa lyhyesti, mitä on tapahtunut."
Veli Sextus istui nuhteet saatuaan tuolille, suuresti pahoillaan
siitä kuivakiskoisesta, pisteliäästä tavasta, jolla inkvisiittori oli
häntä moittinut.
"Minä toivon, että annatte vikani anteeksi", sanoi hän hetken vaiti
oltuaan, "mutta kun ajattelen, että minä ilman yhden sotamiehen
noloutta olisin tuonut teidän käsiinne kolme pahamaineisinta Geusiä,
Treslongin, Galaman ja Verveenin, en voi olla suuttumatta, ja
täytyyhän teidänkin, isä, myöntää, että tuo ajatus on kiusallinen."
"Sinun pitää antaa anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän",
vastasi pienoinen mies vakavalla äänellä. "Mutta onko tuo
pääkapinoitsija Verveenkin läheisyydessämme?"
"Hän oli siellä", vastasi Block eli Sextus; "mutta minua ei
kummastuta, jos hän tällä hetkellä on Treslongin kanssa matkalla
Ranskaan. Suokaa minun lyhyesti kertoa, mitä on tapahtunut. Kun
kaksi tuntia sitten tapasin teidät, sanoin että kaikki ansat ovat
viritetyt saadaksemme Galaman kiinni ja kaikki muut joko kuolleina
tai elävinä käsiimme. Mutta näyttää siltä kuin Kerjäläiset jotenkin
olisivat muuttaneet suunnitelmiaan senjälkeen kun minä lähdin
heidän luolastaan, sillä toinen mies, joka kiipesi köysitikapuita
ylös, oli Galama, ja ensi hämmästyksessäni olin vähältä puhua pääni
paulaan. Nyt riippui kaikki siitä, kuinka sukkelaan saisimme heidät
saarretuiksi, jos mieli saada heidät elävältä käsiimme, sillä he ovat
hurjapäistä joukkoa ja minä tiesin, että he taistelevat kuinka monta
vastaan tahansa, jos on vähänkin menestymisen toivoa."
Hän taukosi ja heitti ikävöivän silmäyksen pöydällä seisovaan
viinikannuun. Mutta inkvisiittori käski hänen jatkaa.
"Kuten tiedätte", lisäsi Block huoaten, "piti viidenkymmenen
pyssymiehen piiloutua vallille ja toisten viidenkymmenen asettua
ulkopuolelle johonkin paikkaan, josta heidän sopi katkaista
vihollisten pakomatka. Pyssyn paukahtaessa tuli minun hypätä
sivuun ja pyssymiesten piirittää ja ottaa heidät vangiksi. Mutta
kun kaikki jo olivat vallilla ja portti aijottiin avata niille
viidellekymmenelle, joitten piti väijyä ulkona, paukahti pyssy. Minä
ymmärsin heti, että tuo oli erehdys ja koska koetin jotenkin sitä
korjata, huusin, että meidät oli petetty ja että meidän oli parasta
paeta porttiin päin. Nuo hurjat veikot olisivatkin luultavasti
seuranneet minua, ellei ensi laukauksen jäljestä olisi tullut useita
muita, joista yksi sattui minun käsivarteeni. Hyvä oli, että minulla
oli rautapaita ylläni, muutoin olisin sangen huonosti selviytynyt.
Onneksi oivalsin heittäytyä maahan pitkäkseni ja olla olevinani
kuolettavasti haavoitettu. Kerjäläiset kääntyivät heti toisaalle ja
pakenivat rintasuojalle, ja koska sitä asiaa ei ollut edeltäpäin
ajateltu, pujahtivat he tiehensä joka mies. Ilman tuota onnetonta
laukausta olisimme päässeet sen salaisuuden perille, jota niin kauvan
turhaan olemme urkkineet, mutta --"
"Mutta, lyhyesti, yritys on mennyt myttyyn, veli Sextus", sanoi
kuivakiskoisesti pienoinen mies, "ja meidän täytyy vastedes saada
tuo salaisuus selville. Onko teillä mitään vihiä siitä, kuka se mies
lienee, joka täällä nyt toimittaa Galaman virkaa, ja lieneekö hänellä
sellaisia tietoja, joita kannattaisi kuulla? Minä pidin häntä ensin
Galamana, mutta hän puhuu kuin pappi ja on Yonkeriksi liian vanha.
Hän on harteva mies, jonka parta on musta ja poskessa aimo arpi."
"Se on Galaman palvelija Hannu", vastasi Block (sillä tällä nimellä
me häntä vastakin mainitsemme). "Hän tietää yhtä ja toista, mutta ei
aivan paljoa. Hyvä on kuitenkin, että hän on hallussamme, sillä hän
on ainoa, joka minua epäilee."
"Minkätähden hän on ainoa, joka teitä epäilee"? kysyi isä Hubert.
"Luultavasti sen tähden että minä, ensi kerran kun miehen näin,
tapasin hänet laulamasta erästä Kerjäläis-laulua."
"Mutta miksi ei isäntä ole yhtä epäluuloinen kuin palvelija?"
"Te unohdatte, että minä olen pelastanut isännän hengen", sanoi Block.
"Eilen illalla. Mutta ennen sitä? Minä tiedän mikä erehdys teille
tapahtui ravintolassa tuon kirjeen suhteen, veli Sextus, ja minua ei
kummastuttaisi, jos sekä isäntä että palvelija katselisivat teitä
epäluulolla, sillä on tuskin luultavaa, että Pietari Blink olisi
unohtanut l:n teidän nimestänne. Mutta teidän olisi heti pitänyt
sanoa se minulle eikä salata sitä. Muistakaa aina vastedes, että
veljeskuntamme pitää teitä silmällä, vaikka olisitte missä hyvänsä,
ja että me voimme nähdä mitä auringoltakin jää näkemättä."
Blockin kasvoilla kuvastui samalla kertaa kummastusta, häpeää ja
nöyryytystä, kun hän kuuli, että inkvisiittori tiesi mitä hän oli
tehnyt, sillä hän oli lohduttautunut sillä ajatuksella, ettei kukaan
muu tietäisi siitä mitään, kuin Galama, Hannu ja hän itse.
"Miksi ette vanginneet Galamaa vallilla, ennenkuin hän pääsi
pakenemaan?" kysyi inkvisiittori hetken päästä.
"Hän tai hänen toverinsa olisivat heti tappaneet minut, tai olisivat
temmanneet hänet minun käsistäni, ennenkuin sotamiehet olisivat
ennättäneet avukseni."
"Onko Galama yhtä paha harhauskolainen kuin hänen serkkunsa, kartanon
hoitajan tytär?" jatkoi inkvisiittori.
"Nykyään hän ei ole muuta kuin Geusi. Hän näyttää panneen kaikki
alttiiksi maineelle."
"Qui non est mecum, contra me est, et qui non congregat mecum,
spargit" [Joka ei ole minun puolellani, hän on minua vastaan, ja
joka ei minun kanssani kokoile, hän hajottaa.], lausui inkvisiittori
hartaasti; "mutta miksi ette ottanut kiinni häntä, kun hän oli tässä
huoneessa?"
"En olisi sitten saanut tietoa Rookerystä; se on tästälähin verkko,
jolla kaappaamme kaikki, jotka sitä lähestyvät."
"Mutta meillä olisi ollut hallussamme Galama, joka maksaa enemmän
kuin koko Rookery."
"Minä saan hänet vielä haltuuni, isä Hubert, ja helpommin kuin
milloinkaan ennen."
"Te näytätte sangen toivehikkaalta tappionne jälkeen", sanoi
inkvisiittori vähän äkeissään Blockin leukavasta puheesta; "mikä on
aikomuksenne?"
"Yonker Galama", sanoi toinen, "ei lähde Brabantista, ennenkuin hän
on pannut kaikkensa Hannun pelastamiseksi, sillä ilman tätä on hän
kuin melaton laiva. Siitä vähästä, mitä olen nähnyt näitten kahden
suhteen, olen huomannut, että Yonker ilman palvelijansa kokemuksia
ja varovaisuutta jo aikoja sitten olisi joutunut käsiimme. Paitsi
sitä kuuntelin salaa Galaman ja hänen serkkunsa Agnesin keskustelua
ja olen nähnyt niin paljon, että olen varma siitä, että hän tekee
voitavansa armaansa tähden. Kun kaksi sellaista syöttiä on tarjona,
täytyy kalan tarttua onkeen."
Hän vaikeni ja silmäili inkvisiittoria, joka oli noussut ja käveli
edes takaisin, kädellään pidellen leukaansa ja katsoen maahan.
"Oletteko varma siitä, että hän välittää Oranian prinssin
kirjevaihtoa?" kysyi Hubert, katsahtamatta ylös.
"Olen. Kaikki tiedot, jotka olen saanut hankituksi, todistavat sitä
ja ravintolassa kuulin Galaman sanovan Treslongille: 'Prinssin
selvästi lausuttu tahto on, että minä lähden Gentiin.' Minä sain
näet poistetuksi Hannun, joka piti minua silmällä, ja sillä tavalla
onnistui minun ovesta kuulla tuo katkelma heidän haastelustaan.
Galama on siis epäilemättä läheisissä tekemisissä prinssin kanssa."
"Ja jos menette hänen luokseen, -- siinä tapauksessa, että hän on
lähitienoilla --, luuletteko hänen uskovan teitä, jos sanotte, että
jouduitte vangiksi, mutta pääsitte karkuun?"
"En epäile sitä", vastasi Block. "Olen varma siitä, että kaikki
Kerjäläiset luulivat, nähdessään minun kaatuvan, että olin joko
kuollut tai vaarallisesti haavoitettu."
Inkvisiittori asteli taas ääneti edes takaisin, ja Block seurasi
silmillään pienen miehen askeleita, niinkuin koira isäntäänsä.
Kummallista oli nähdä, kuinka suuresti Gerard Block ja veli Sextus
erosivat toisistaan -- mies, joka kopeasti puhutteli Hannua,
vieläpä Galamaakin, ja se, joka nöyrästi kohteli inkvisiittoria;
isänmaallisen liittokunnan jäsen oli kokonaan toinen kuin
jesuiitta-seuran inhottava ja luihu orjamainen palvelija.
Inkvisiittori kyseli vielä yhtä ja toista Blockilta ja lausui sitten
hitaasti vakavalla äänellä:
"Hyvä! ottakaa selville, missä Galama on. Annan teille kolme
vuorokautta aikaa. Seitsemännen päivän illalla lähtevät täältä kahdet
vaunut Gentiin sitä tietä, joka käy metsän lävitse. Toisessa on Agnes
ja Maria, toisessa Hannu. Sillä paikalla, missä kaksi tammea on
yhteen kasvanut, Hornan suun lähellä, tulee teidän ja kerjäläisten
odottaa heitä ja koettaa heitä pelastaa, joukko keveitä ratsumiehiä
seuraa vähän matkan päässä, ja toinen joukko tulee vastakkaiselta
suunnalta, estääkseen heidän pakoaan. Kun kerjäläiset turhaan
koettavat avata lujasti lukituita vaunuja, saartaa ratsuväki heidät
joka puolelta. Koettakaa ennen kaikkea saada Galama käsiinne. Ei
hätää mitään, vaikka kaikki muut pääsisivät pakoon, koska kerran
tiedämme heidän pesänsä. Mutta jos ette löydä häntä, täytyy teidän
palata tänne 7:nen päivän aamulla. Menkää nyt ja suojelkoon teitä
Pyhä Neitsy! Palkkanne on oleva ansionne mukainen."
Parin minuutin päästä oli urkkija kääriytynyt viittaansa ja jättänyt
huoneen. Inkvisiittori tuijotti oveen, josta toinen oli mennyt, ja
puhui itsekseen aivan kuin unissaan:
"Jos hän kerran joutuu käsiimme ja näkee sisarensa ja lemmittynsä
silmäinsä edessä, saamme tiedon hänen salaisuudestaan ennen viikon
kuluttua. Ja Agnes" -- jatkoi hän -- "joka on niin nuori, niin
kaunis, niin uljas, niin puhdas, kuka olisi luullut, että hänestäkin
tuli häijyläisen lapsi? Meidän täytyy koettaa pelastaa niin kallis
helmi ikuisesta perikadosta."