Lill' Margit tulee oikealta vetäen Pollea käsikynkästä.
LILL' MARGIT. Mitäs siinä intät vastaan. Ensin haikailee vuoskaupalla
kuin pukki saaressa ja sitten haraa vastaan — senkin jääräpää, etten
paremmin sano. (Huomaa Ruthin; ällistyneenä.) Jassoo, va' de' så?
Ymmärräks' tätä?
POLLE. Se taitaa olla sitä, ettei minusta tule tirehtööriä eikä tuon
taivaallista. Polle jää Polleksi vaan.
LILL' MARGIT. En minä peritä sittenkään, käy tässä kitvanlaiseksi
koko miehen saanti. On mulla passausrahoja juoksevalla tilillä, jotta
juokset niillä vaikka tirehtööriksi asti. Tu' pois nyt.
POLLE (hätääntyen, viattomasti). Korppi — nainen valitsi nyt minut!
KORP. Miltäs tuntuu?
POLLE (ihmetellen). On se soma tuo ihmisen kaipuu — ei se nyt tunnu
miltään.
LILL' MARGIT. Mikäs sinua viistottaa? (Tiukasti.) Pa' päähäs hattu!
POLLE. Enkä pane. Kun ei se kerta miltään tunnu, ei se tainnut ollakaan
mitään muuta kuin sitä kaipausta.
LILL' MARGIT. Hö — vai kaipausta? Se nyt ei ainakaan riitä tälle
tytölle. Terve. (Poistuu ulko-ovesta.)
KORP (Pollea olalle lyöden). Nyt saat, Polle, anteeksi veriruskeat
syntisi, sillä näytitpä meille ensimmäisen järjenkipinän koko
pollemaisen elämäsi aikana.
POLLE (yhä iloisemmin; ylpeillen). Polle jää Polleksi vaan!
KORP (on mennyt oikeanpuoliselle ovelle; neiti Palmulle). Neiti Palmu!