Hans Korp tulee ulko-ovesta, niin että ovikello kilahtaa.
POLLE siirtyy nurkkapöydän luo ja ryhtyy sitä järjestelemään.
KORP (heiluttaen papereita kädessään). Sapuskan nälkä, tupakan nälkä,
elämän nälkä, koko sen nälkäkuurin ruumiillistuma on tässä, mutta
eipäs osta tämä toimitussihteerikulttuuri, ei niin runonpätkää.
Käskevät kirjoittamaan hienosta käytöksestä. Tjaa — — (Bildelle.) Vai
olisiko niin, että jokaisen kansalaisen rinnassa jönkii nykypäivinä
pienen pieni pormestari-sielu, kuten kerran oli jokainen ranskalainen
sydämeltään pieni Napoleon?
BILDE (nousten; ivallisesti). Katkera mieli synnyttää huonoja runoja.
KORP. Mutta viha on runouden juhlaruokaa, rakkaus vain sen viinimalja.
BILDE. Siinä tapauksessa olen valmis suomaan teille täyden
tunnustuksen. —
KORP. Toivottavasti ei kuitenkaan runoilleni — menettäisin koko
itseluottamukseni.
BILDE. Ainakin aivoillenne. (Synketen.) Te toitte minulle enemmän
häpeätä kuin yksikään on tähän mennessä kyennyt ja teitte sen
pennittömänä kerjurina. — Löitte älykkäästi, sen tunnustan.
KORP. Katsokaas, sydämellä ei teitä voinut lyödä, se kuuluu tämän
näytelmän toisille henkilöille. Mutta lyönti sattui kyllä sydämeen, vai
kuinka?
BILDE. Voi olla. Mutta ymmärtäkää ajoissa, että teidän aivojenne houre
jostain ihmeellisestä poikkeustapauksesta, aviosta, joka riistäytyisi
irti yhteiskunnallisesta asemasta, rahasta ja luonnollisista siteistä,
ei tule onnistumaan. Teillä ei ole elämänkokemusta, nuori mies.
KORP. Teissä on ollut kylliksi sangen kokemusperäistä raaka-ainesta.
Tunnen jo liikkuvani tässä inhimillisten erehdysten labyrintissa eli
aviomaailmassa kuin kotonani.
BILDE. Jos kerran tunnustatte inhimillisen erehtyväisyyden, pitäisi
teidän muistaa joskus Schopenhauerin suvaitsevaisia sanoja — — (Koettaa
turhaan ponnistaa muistiansa.) Kuinkas ne nyt tuota — —
KORP. "Missä ovat todelliset yksiavioiset? Me elämme kaikki ainakin
ajan, mutta enimmäkseen aina, moniavioisuudessa." Siihen viisauteen kai
aiotte pistää päänne kuin jänis pensaaseen vai kuinka?