Eevert Urpia ja hänen jäljessänsä Hans Korp tulevat oikealta.
BILDE (joka on istuutunut taka-alalle pöydän ääreen; herroille). Hyvät
herrat, rouva Bilde on valinnut. Hän saa vapaasti lähteä. Minä en ole
oikea mies vaimoani tuomitsemaan. Mutta muistakaa kuitenkin, että kun
köyhyys ja puute on nääntänyt hänet huoleen ja hätään, ehkä sairauteen,
on minun kotini oleva hänelle avoinna. Hänen palatessaan olen minä
antava hänelle anteeksi kaiken.
URPIA. Olette tehnyt oikein. Elämän murhenäytelmässä nainen maksaa
onnesta kalleimman hinnan, siksi on hän saapa vapaasti valita. Jos hän
katuu tätä iltaa hetkenkään ajan, en ole paneva edes rukousta esteeksi
hänen matkalleen.
KORP. Mutta asiaan, jalot ritarit. Tämä herra pormestarin
anteeksiantava jalomielisyys tekee mahdottomaksi laillisen avioeron,
sillä systeemin mukaan eivät hyveelliset pääse aviosta eroon.
Täytyy olla rikos, josta syytetään. Luulen, että tämä harvinainen
ritarillisuus pakottaa jatkamaan tätä näytelmää.
BILDE (kylmästi). Olen samaa mieltä.
URPIA (jyrkästi). Toistan vielä, että kunnioitan herra Bilden ajatusta.
(Katsoen Ruthiin.) En pelkää mitään. Lähtekäämme. (Poistuu nurkkaovesta
Ruthia ohjaten Bilden tuijottaessa katsomoon.)
KORP (lähtiessään; ovelta). Jos teitä, herra pormestari, joku tästä
lähtien väittäisi tyhmäksi, paljastaa väittäjä ilmeisesti oman
aasiutensa. Otan nöyrästi maasta teidän heittämänne hansikkaan.
(Poistuu nurkkaovesta.)