Lill' Margit tulee ovesta vastaan kantaen voileipätarjotinta ja
viinipulloa, jotka vie pöydälle.
POLLE (seuraten Lill' Margitia). Enkös sanonut, herkut se kantaa ja
laskuun antaa — köyhille lurjuksille. (Maiskutellen ja osoitellen
asetteja.) Lukulliset herkut! Rokfoorit ja kaviaarit — Kyllä ne
parturin sällille riittää.
LILL' MARGIT (kimakalla äänellä). Älä sorki siinä.
POLLE. Ka, mitäs nyösit, kun on koko mieles hellä kuin taivaan herkku.
Ei sitä tyhjästä tämmöistä —
LILL' MARGIT. Ei ne ole sulle eikä sun sakilles. Et silakan päätä enää
laskuun saa, jollet entistä maksa.
POLLE. So-soo, onpahan maksettu ja jaksettu kanss'. Mutta kun on
kaverit pulassa ja murhe pakkaa. — — Se toivoton rakkaus, se se vasta
tyyriiks tulee.
LILL' MARGIT (itkunsekaisella äänellä). Milläs minä, köyhä ihminen,
semmoiset riitat maksan. Minun kontollani ne on kassassa, ni-ii. — Ei
se ole mies, jolla ei ole rahaa.
POLLE. Ketäs tänne sitten tulee?
LILL' MARGIT (vältellen). Tulee herroja — niin.
POLLE (mustasukkaisena). Ahaa, pormestari!
URPIA kavahtaa istumaan.
LILL' MARGIT. Tulee kun tulee.
POLLE. Ho-hoo, Jarbas on porttien eessä. Korppi tänne! (Ryntää
nurkkaovesta ulos.)
URPIA on noussut, kävelee kiivaasti edestakaisin.
LILL' MARGIT (lähestyen). Ei herran tartte olla levoton. Kyllä meillä
pysyy reilassa asiat. Mutta onkos rouvalta — siltä omalta rouvalta —
salattava, että herra on meillä?
URPIA. Onko — onko hän täällä?