"Niin, hirtetään, mynheer kapteeni. Paholainen tuskin pystyy
pelastamaan Dirk Hatteraickia joutumasta hirteen murhaajana ja
lapsenryöstäjänä, jos Ellangowanin junkkari asettuu tähän maahan
ja uljas kapteeni sattumalta joutuu täällä kiikkiin vapaata
kauppaansa uudestaan järjestellessään! Enkä mene takaamaan nyt
rauhan solmiamisesta niin paljon puhuttaessa, vaikka heidän Korkeat
Suuruutensa luovuttaisivat merenkin yli hänet uusien liittolaistensa
mieliksi, jos hän rakkaassa isänmaassaankin pysyisi."
"Potz hagel, blitzen und donner! Minä -- minä en ota sanojanne tosiksi."
"Mutta", jatkoi Glossin, nähdessään saaneensa aikaan haluamansa
vaikutuksen, "ei minulla sentään ole kohteliaisuutta vastaan mitään";
ja hän sujautti Hatteraickin hervottomaan käteen jokseenkin ison
pankinsetelin.
"Tässäkö kaikki?" nurkui salakuljettaja; "te saitte puolen lastin
hinnan silmänne ummistamisesta meidän hommaltamme ja panitte meidät
omankin asianne toimittamaan".
"Mutta, hyvä ystävä, tehän unohdatte -- tässä tapauksessa saatte kaikki
omat tavaranne takaisin."
"Niin, kaikkien omien kaulojemme kaupalla -- sen voisimme tehdä ilman
teitäkin."
"Sitä minä epäilen, kapteeni Hatteraick", väitti Glossin
kylmäkiskoisesti, "koska luultavasti tapaisitte tullikamarin luona
tusinan punatakkeja, joiden poistamisen täytyy olla minun asianani,
jos johdumme sopimukseen. No, hei, minä tahdon olla niin antelias kuin
voin, mutta, omatuntohan teilläkin pitäisi olla."
"Kas, strafe mich der Teufel! -- tämä ärsyttää minua enemmän kuin
kaikki muu! Te rosvoatte ja te murhaatte, ja kymmenkertaisesti
näyttelette hopeavannehtijaa eli lapsenryöstäjää, joksi sitä sanotte,
ja sitte -- hagel und windsturm! -- te puhutte minulle omastatunnosta!
-- Ettekö voi ajatella mitään kauniimpaa tapaa tuosta onnettomasta
nuorukaisesta suoriutumiseksi?"
"En, mynheer; mutta kun toimitan hänet teidän hoitoonne --"
"_Minun_ hoitooni -- teräksen ja ruudin hoitoon! Ja -- no, kun täytyy,
niin täytyy -- mutta te arvaatte kutakuinkin tarkoin, mitä siitä on
koituakseen."
"Hoo, hyvä ystävä, toivoakseni ei minkäänlainen ankaruus käy
pakolliseksi."
"Ankaruus!" melkein ähkäisi toinen; "soisinpa teillä olleen kaikki
minun unennäköni, kun tähän koirankoloon ensin tultuani yritin nukkua
kuivien meriruohojen kasassa. Ensiksikin ilmestyi tuo kirottu nuuskija
poikkiselkäisenä ja sätkien kuin silloinkin, kun kiepautin reunalta
kallionjärkäleen hänen päälleen -- ha, ha, olisitte vannonut hänen
maanneen lattialla tuossa missä seisotte, kiemurrellen kuin rusennettu
sammakko -- ja sitte --"
"Ei, ystäväni", tokaisi Glossin keskeyttäen, "mitä hyötyä on mokoman
hölynpölyn muistelemisesta? Jos teistä on jänishousu tullut, niin
silloinpa on peli hävitty, siinä kaikki -- pelimme olemme silloin
hävinneet kumpainenkin."
"Jänishousu? Ei. En ole näin pitkälle tiliäni kerännyt, peräytyäkseni
enää sarvipäältäkään."
"No, hyvä, ottakaahan toinen ryyppy -- vilu värjöttää vielä
sydämessänne. Ja sanokaa nyt, onko mukananne ketään vanhasta
miehistöstänne?"
"Nein -- kaikki kuolleita, ammuttuja, hirtettyjä, hukkuneita, kaikki
kadotuksen kuilussa. Brown oli viimeinen -- kuolleita kaikki paitsi
Mustalais-Kaaperi, ja hän muuttaisi maasta, jos tarjottaisiin rahtunen
rahaa -- tai pysyy oman nahkansa takia vaiti -- taikka pitää vanha Meg,
hänen tätinsä, omansa takia hänen kitansa lukossa."
"Mikä Meg?"
"Meg Merrilies, se vanha mustalaisvelhon ruoja."
"Elääkö hän vielä?"
"Ja."
"Ja tässä maassa?"
"Ja, tässä maassa. Hän oli äskeis-yönä Derncleughin Harjalla
Vanbeest Brownin peijaissa kahden minun mieheni ja muutamien omien
heimolaishylkyjensä kanssa."
"Siinä on toinen tyrsky edessä, kapteeni! Eikö hän vinkaise, mitäs
arvelette?"
"Ei hän -- hän ei rakoile -- hän vannoi kautta lohen,[36] että ellemme
nulikalle mitään vahinkoa tuota, ei hän ikinä ilmaise, miten nuuskijan
kävi. Katsokaahan, hyvä mies, vaikka minä tiimellyksen tuimuudessa
tulin hotaisseeksi häntä sapelillani ja vihlaisin käsivarteen
haavan, ja vaikka hän oli pitkät ajat jälkeenpäin pinteessä siitä
lainvalvojienne käsissä, niin jeeveli vieköön, olipa vanha Meg
uskollinen kuin teräs."
"No, kyllähän asia on kuten sanotte", vastasi Glossin. "Ja kuitenkin,
jos hänet voitaisiin viedä meren yli Zeelandiin, tai Hampuriin, tai --
taikka -- minne tahansa, tietäkää, niin se ei olisi hullummaksi."
Hatteraick ponnahti jaloilleen ja silmäili Glossinia kiireestä
kantapäähän. "En näe pukinsorkkaa", päivitteli hän, "ja itse lempo
hän sentään varmasti on! Mutta Meg Merrilies on vielä likeisemmässä
liitossa pimeyden ruhtinaan kanssa kuin te olettekaan -- totisesti,
enkä ole eläissäni sellaista säätä kokenut kuin hänestä verta
iskettyäni. Nein, nein, en minä häneen enää puutu -- hän on paholaisen
noita -- oikea sielunvihollisen sikiö -- mutta se on hänen asiansa.
Donner und wetter! Minä en puutu enkä pukahda -- hän olkoon oloillaan.
Mutta mitä muuhun tulee -- totisesti, ellen luulisi kaupan kärsivän,
vapauttaisin teidät väleen junkkarista, jos lähetätte minulle sanan,
jahka hän on teidän hoteissanne."
Lyhyeen ja äänensä alentaen arvoisat kumppanukset sopivat yrityksestään
ja määräsivät Hatteraickin seuraavan tyyssijan. Hänen lokerttinsa
viipyminen rannikolla ei käynyt vaikeaksi, kun ei sillähaavaa ollut
kruunun aluksia lähettyvillä.