'On' -- kuivasti.
'Murtaako hän puheessaan paljonkin, sir?'
'Murtakoon lempo!' kivahti isäni; 'luuletko minun vähän vähääkään
välittävän jonkun ääntiön lausumisesta päin tai toisin? Sanonpa
sinulle, Julia, että minä puhun vakavasti. Sinulla on erityinen
lahjakkuus ystävyyteen eli syöksähtämään siksi nimittämiisi
tuttavuuksiin' -- (eikö ollutkin tämä kovin tylysti sanottua,
Matilda?). 'Minäpä haluan antaa sinulle ainakin tilaisuuden hankkia
itsellesi yhden ansiollisen ystävän, ja sen vuoksi olen päättänyt,
että tuo nuori neiti liittyy perheeni jäseneksi muutamien
kuukausien ajaksi, ja minä odotan sinun osottavan häntä kohtaan
sitä huomaavaisuutta, jota kovan onnen koettelema kuntoisuus
ansaitsee.'
'Kernaasti, sir. -- Onko tulevainen ystäväni punatukkainen?'
Hän loi minuun näytteen ankarista katseistaan. Sanot kenties
ansainneeni sen; mutta luulenpa itse häijyläisen toisinaan
yllyttävän minua härnääviin kysymyksiin.
'Hän voittaa sinut, rakkaani, ulkonäöltään yhtä suuresti kuin
ymmärtäväisyytensäkin ja ystäviinsä kiintymisen puolesta.'
'Hyväinen aika, _papa_, pidättekö tuota etevämmyyttä suosituksena?
Mutta, sir, näen teidän olevan ottamaisillanne kaiken tämän liian
vakavalta kannalta. Olkoonpa tuo neiti mikä tahansa, olen varma
siitä, että kun kerran te häntä suositatte, ei hän tule saaneeksi
mitään syytä valittaa huomaavaisuuteni puutetta.' (Tovin vaitiolon
jälkeen.) 'Onko hänellä ketään palveluksessaan? Nähkääs, ellei ole,
niin minunhan täytyy toimittaa hänen olonsa siinäkin suhteessa
mukavimmaksi.'
'E-e-ei -- ei oikeastaan palveluksessaan -- hänen isänsä luona
asunut kappalainen on kovin hyvä mies ja luullakseni teen hänelle
tilaa talossa.'
'Kappalainenko? Siunaa ja auta!'
'Niin juuri, miss Mannering, kappalainen; onko siinä sanassa
mitään perin uutta? Eikö meillä ollut pääkortteerissa kappalainen,
ollessamme Intiassa?'
'Kyllä, _papa_, mutta te olitte silloin päällikkö.'
'Sitä nytkin aion olla, miss Mannering -- omassa perheessäni
ainakin.'
'Tietenkin, sir -- mutta pitääkö hän meille valtiokirkon
jumalanpalveluksia?'
Kysymykseni näennäisen yksinkertainen sävy vei voiton hänen
totisuudestaan. 'Hohoi, Julia, sinä olet pilaantunut tyttönen,
mutta torumisella en mitään voita. -- Noista kahdesta vieraasta
et varmaankaan voi olla nuorta neitiä rakastamatta; se henkilö
taasen, jota paremman määritelmän puutteessa kappalaiseksi nimitin,
on hyvin ansiollinen ja hiukan naurua herättävä olento, joka
ei milloinkaan oivalla, että hänelle naurat, ellet aivan liian
julkisesti naura.'
'Isä rakas, sepä piirre hänen luonteessaan on minulle hauska.
Mutta kuulkaahan, onko tuo talo yhtä miellyttävällä paikalla kuin
tämäkin?'
'Ei kenties niin suuresti sinun makusi mukainen -- ei ole
järveäkään ikkunain alla, joten sinun on siellä pakko saada kaikki
soitantosi seinien sisällä.'
Tämä viimeinen _coup de main_ päätti älynlahjojemme tiukan ottelun,
sillä saatkin uskoa, Matilda, että se masensi kaiken rohkeuteni
vastaamiseen.
Kuitenkin on mieleni vähitellen ja ikäänkuin väkisin elpynyt, kuten
ehkä liiaksikin selvästi ilmenee yllä olevasta kaksinpuhelusta.
Brown elossa, vapaana, ja Englannissa! Hämmennystä ja huolta voin
kestää ja täytyykin. Me lähdemme kahden päivän kuluttua täältä
uuteen asuinpaikkaamme. Viipymättä annan sinun tietää, mitä
ajattelen noista skotlantilaisista asuintovereista. Minulla on
yltäkyllin aihetta uskoa, että isäni tarkottaa majoittaa heidät
taloonsa kunniallisena vakoojaparina, jonkunlaisena naispuolisena
Rosencrantzina ja kunnianarvoisana Gyldensterninä,[25] toinen
ruudukkaissa hameissa, toinen uumatakissa. Onpa siinä vastakohta
seuralle, jonka olisin itselleni omasta halustani hankkinut!
Kirjotan heti perille päästyämme, jotta rakkahin Matildani kuulee,
mihin vaiheisiin nyt siirtyy hänen ystävättärensä
_Julia Mannering_."