Meidän täytyy pitkittää otteitamme miss Manneringin kirjeistä, jotka
valaisevat luontaista järkevyyttä, mielenlujuutta ja tunteellisuutta
vikaantuneina vaillinaisesta kasvatuksesta ja erehtyneesti arvostelevan
äidin hupsuudesta, tämä kun sydämessään nimitteli miestänsä tyranniksi
kunnes rupesi pelkäämään häntä sellaisena, ja lueskeli romaaneja kunnes
niin viehtyi niiden mutkallisiin juoniin, että otti järjestääkseen
omankin pikku perhenovellin ja sovitti sen sankarittareksi tyttärensä,
kuusitoistavuotiaan tytön. Häntä ihastutti pikku salamyhkäisyys,
juoniminen ja piilotteleminen ja kuitenkin vapisutti se suuttumus,
joita mokomat kehnot temput hänen puolisossaan herättivät.
Sitenpä hän usein ryhtyi salajuoneen pelkästään huvin vuoksi tai
kenties vastustushalusta, suistui siihen syvemmälle kuin huomasikaan,
yritteli vapautua uusilla vehkeillä tai peittää erehdystänsä
teeskentelyllä, sotkeusi omaan verkkoonsa ja oli pakotettu ilmitulon
pelosta pitkittämään salahankkeita, joihin ensin oli yksistään
vallattomuudesta ryhtynyt.
Onneksi sillä nuorella miehellä, jota hän niin varomattomasti
suositteli likeisimpään seuraansa ja rohkaisi tavottamaan tytärtänsä,
oli lujat periaatteet ja kunniallista ylpeyttä, joiden perusteella hän
oli taatumpikin tuttava kuin mrs. Mannering olisi saanut toivoa tai
odottaa. Ainoastaan syntyperän epätietoisuutta voitiin häntä vastaan
muistuttaa; jokaisessa muussa suhteessa hän:
valoisin toivein saapui maailmahan,
mainetta tahtoi, mut ei teillä pahan;
kaikk' katsoivat, mik' alkais uljahalle
uraksi, kohotakseen korkealle.
Mutta ei ollut odotettavissa, että hän vastustaisi mrs. Manneringin
tiellensä heittämää paulaa ja välttäisi kiintymästä nuoreen neitoseen,
jonka kauneus ja sielukkuus olisivat oikeuttaneet hänen tunteittensa
kuohun sielläkin, missä sellaisia etuja tavataan yleisemmin, saatikka
intialaisen uutisasutuksen syrjäisessä linnotuksessa. Suhdetta
seuranneita kohtauksia on osittain selvittänyt Manneringin kirje mr.
Mervynille; lukijaimme kärsivällisyyden väärinkäyttöä olisi laventaa
siinä lausuttua miksikään pitemmäksi valaisuksi.
Käymme sen vuoksi lupaamiimme lisäotteisiin miss Manneringin kirjeistä
ystävättärellensä.
"Olen nähnyt hänet jälleen, Matilda -- nähnyt kahdestikin. Olen
käyttänyt kaikkia todisteluja saadakseni hänet vakuutetuksi siitä,
että tämä salainen yhteys on vaaraksi meille kumpaisellekin
-- vieläpä pyytelin häntä pyrkimään eteenpäin elämänsä uralla
minusta sen enempää huolimatta, ja katsomaan mielenrauhaani kyllin
turvatuksi siitä tiedosta, ettei hän ollut saanut surmaansa isäni
kädestä. Hän vastaa -- mutta kuinka osaan selostaa kaikkea mitä
hänellä on vastattavana? Hän vetoaa itselleen kuuluvina niihin
toiveisiin, joita äitini salli hänessä herätä, ja suostuttelisi
minua mielettömään liittoon ilman isäni siunausta. Mutta siihen,
Matilda, minä en taivu. Olen vastustanut, olen saanut lannistetuksi
kapinalliset tunteet, joita nousi hänen pyytelynsä avuksi; mutta
miten suoriutua tästä onnettomasta sokkelosta, johon kohtalo ja
hupsuus ovat takerruttaneet meidät molemmat!
Olen pohtinut sitä, Matilda, kunnes päätäni pyörryttää -- enkä voi
keksiä parempaa suunnitelmaa kuin tehdä täysi tunnustus isälleni.
Hän ansaitsee sen, sillä hänen hyvyytensä on ehtymätön; ja luulen
huomanneeni lähemmin tarkkailtuani hänen luonnettaan, että hänen
tylymmät tunteensa heräävät etupäässä silloin kun hän epäilee
petosta tai uskottelua olevan hankkeissa. Siinä suhteessa kenties
ymmärsi hänen luonnettaan aikoinaan väärin eräs, joka oli hänelle
rakas.
Hänellä on myöskin romanttisuuden vivahdusta luonnonlaadussaan; ja
olen nähnyt, että kertomus jalomielisestä teosta, sankarillinen
piirre tai ylevä kieltäymys voipi herytellä häneltä kyyneleitä,
joita pelkän hädän kuvaus ei saa esille. Mutta Brown taasen väittää
isäni olevan henkilökohtaisesti vihamielisen hänelle... Ja hänen
syntyperänsä epätietoisuus -- se tosiaankin olisi kompastuskivenä.
Voi Matilda, toivonpa ettei kukaan sinun esi-isistäsi taistellut
Poitiersissa tai Azincourtissa! Jollei isäni pitäisi niin peräti
suuressa kunniassa muinaisen Sir Miles Manneringin muistoa, niin
minä suoriutuisin selittelystäni puolella siitä pelkäilystä, jolla
minun sitä nyt on ajatteleminen.
* * * * *
Olen juuri saanut kirjeesi -- mitä tervetulleimman kirjeesi!
Kiitos, rakkahin ystävä, myötätunnostasi ja neuvoistasi voin
korvata ne ainoastaan ehdottomalla luottamuksella.
Kysyt minulta, mikä Brown on alkujaan, jotta hänen syntynsä on niin
vastenmielinen isälleni. Hänen tarinansa on lyhyesti kerrottu. Hän
on kansallisuudeltaan skotlantilainen, mutta jäi orvoksi, jolloin
hänet otti kasvattaakseen Hollantiin asettunut sukulaisperhe. Hänet
varustettiin liikealalle ja lähetettiin hyvin aikaisin erääseen
siirtolaamme kaukaiseen Itään, missä muuan hänen holhoojansa
liiketuttava asui.
Mutta hänen saapuessaan Intiaan oli tämä mies kuollut, eikä
hänellä ollut muuta neuvoa kuin tarjoutua tilinpitäjäksi erääseen
liikekonttoriin. Sodan syttyminen ja alussa tuntuva voimiemme
vähyys avasi armeijan kaikille nuorille miehille, joilla oli sille
uralle halua; ja Brown, jonka sielussa piili voimakas sotilaallinen
taipumus, oli ensimäisiä vaihtamaan mahdollisen rikkauden tien
maineen uraan.
Hänen myöhemmät vaiheensa ovat sinulle hyvin tunnetut. Mutta
ajattelehan isäni ärtymystä, hän kun halveksii kauppiassäätyä
(vaikka muuten hänen omaisuutensa paras osa on hänen setänsä
sillä kunniallisella alalla ansaitsemaa) ja tuntee erityistä
vastenmielisyyttä hollantilaisia kohtaan -- ajattelehan, millä
tuntein hän arvatenkin kuulisi kosivan ainoata lastansa Vanbeest
Brownin, jonka Vanbeest & Vanbruggenin kauppahuone on armoillaan
kasvattanut! Oi Matilda, se ei ikinä käy laatuun, -- ei, niin
lapsellinen olen minä, että tuskin voin pidättää myötätuntoani
hänen ylimysmielisiltä tunteiltansa. Mrs. Vanbeest Brown!
Vähäisenpä on totisesti siinä nimessä puolestansa puhuvaa. -- Mitä
lapsia me olemmekaan!"
* * * * *
"Kaikki on nyt lopussa, Matilda! En enää milloinkaan saa rohkeutta
kertoa isälleni -- päin vastoin pelkään vapisten, että hän on jo
toisaalta kuullut salaisuuteni. Se taasen kerrassaan tärvelee
minun ilmotukseni suoruuden ja tuhoaa mitä toivon pilkahtelua olin
rohjennut siihen liittää.
Eilen illalla tuli Brown entiseen tapaan, ja järveltä ilmotti
flageoletti hänen lähenemisensä. Olimme sopineet, että hän
edelleenkin käyttäisi tätä merkkiä. Nämä luonnonihanat järvet
vetävät puoleensa lukuisia matkailijoita, jotka innostuksissaan
tutkivat maisemaa kaikin ajoin, ja me toivoimme, että jos Brown
talosta huomattaisiinkin, niin hän kävisi tuollaisesta luonnon
ihastelijasta, joka purki tunteitaan soitannon välityksellä.
Säveleet kelpaisivat minunkin puolustuksekseni, jos minut
huomattaisiin ulokkeella. Mutta eilisiltana, kiihkeästi
pakotellessani toteutettavaksi suunnitelmaani täydellisen
tunnustuksen tekemisestä isälleni ja hänen vakavasti pyydellessään
minua heittämään sen mielestäni, kuulimme minun huoneeni alla
olevan mr. Mervynin työhuoneen ikkunan hiljaa avautuvan. Viittasin
Brownia peräytymään ja vetäysin viipymättä kamariini, heikosti
toivoillen, ettei kohtaustamme ollut huomattu.
Mutta voi! Matilda, nämä toiveet hälvenivät heti kun aamiaisella
näin mr. Mervynin katsannon. Hän näytti niin härnäävän ovelalta
ja salamyhkäiseltä, että olisin voinut olla enemmän suutuksissani
kuin koskaan koko elämäni aikana, jos vain olisin uskaltanut. Mutta
minun täytyi noudattaa säyseätä käytöstä, ja kävelyni ovat nyt
supistetut hänen maatilansa rajoihin, missä tuo kelpo mies kykenee
haitatta tepsuttamaan minun vierelläni.
Olen havainnut hänen pari kertaa yrittävän harkkia ajatuksiani
ja tarkkailla kasvojeni ilmettä. Hän on useaan kertaan puhunut
flageoletista, ja moneen toviin ylistellyt koiriensa valppautta
ja raivokkuutta sekä metsänvartijansa säännöllisiä kierroksia
ladattu haulikko olallaan. Mainitsipa hän ansoistakin ja itsestään
laukeavista pyssyistä. Minulle olisi kovin vastenmielistä
pahastuttaa isäni vanhaa ystävää hänen omassa talossaan, mutta
mieleni kuohuu näyttämään hänelle, että minä olen isäni tytär,
josta seikasta mr. Mervyn pääsee varmasti vakuutetuksi, jos
konsanaan luotan ääneeni ja malttiini vastatakseni noihin
epäsuoriin viittauksiin.
Yhdestä seikasta olen varma -- olen hänelle siitä kiitollinen
-- hän ei ole ilmaissut asiata mrs. Mervynille. Herra armahda,
olisinpa saanutkin kuulla aimo saarnoja rakkauden ja öisen
järvi-ilman vaaroista, mesiviini-heran ja suljettujen ikkunain
edullisuudesta ja sopivaisuudesta! En voi olla hulluttelematta,
Matilda, vaikka sydämeni on raskas kylläkin.
En osaa arvata, mitä Brown tehnee. Luullakseni ilmitulon
pelko kuitenkin lakkauttaa hänen öiset vierailunsa. Hän asuu
majatalossa järven toisella rannalla, Dawsonin nimisenä, kertoi
hän -- hänellä on huono valinta nimissä, se on myönnettävä.
Hän ei liene eronnut armeijasta, mutta ei hiisku nykyisistä
tulevaisuudensuunnitelmistaan mitään.
Tuskani kukkuraksi on isäni äkkiä palannut ja aivan pahalla päällä.
Hyvä emäntämme ei ollenkaan odottanut häntä viikkoon näkevänsä,
kuten kuulin hänen ja emännöitsijän touhuisesta keskustelusta;
mutta epäilenpä melkein, että hänen ilmestymisensä ei ollut mikään
yllätys hänen ystävälleen mr. Mervynille. Hänen sävynsä oli minua
kohtaan kummallisen kylmäkiskoinen ja väkinäinen -- riittämään
asti, laimentaakseen kaiken urheuden, jolla jo kerran päätin
heittäytyä hänen jalomielisyytensä turviin.
Hän syyttelee kiusaannuksestaan ja pahantuulisuudestaan Skotlannin
lounaisosassa myttyyn mennyttä ostopuuhaa, johon oli ollut
sydämestään kiintynyt; mutta minä en usko hänen tyynimielisyytensä
niin vähästä järkkyvän. Hänen ensimäisenä retkeilynänsä oli lähteä
mr. Mervynin huvipurrella järven poikki, mainitsemaani majataloon.
Voit kuvitella, millaisessa kauhun tuskassa odottelin hänen
paluutansa --, jos hän olisi tuntenut sieltä Brownin, niin ken
voikaan arvata seurauksia!
Hän palasi kuitenkin mitään havaintoa tekemättä. Minusta kuulostaa
siltä, että hän äskeisen pettymyksensä johdosta aikoo nyt vuokrata
maatalon tuon samaisen Ellangowanin lähettyviltä, josta olen
tuomittu kuulemaan ylen paljon -- hän tuntuu pitävän luultavana,
että hänen haluamansa tila jälleen piankin joutuu myytäväksi. En
lähetä tätä kirjettä ennen kuin selvemmin kuulen hänen aikeistaan.
Minulla on nyt ollut isäni kanssa puhelu, niin avonainen kuin
hän varmaankin aikookaan minulle suoda. Hän pyysi minua tänään
aamiaisen jälkeen tulemaan mukanaan kirjastohuoneeseen; polveni
notkuivat allani, Matilda, enkä ollenkaan liiottele sanoessani,
että töin tuskin jaksoin seurata häntä huoneeseen.
En tiedä mitä pelkäsin; lapsuudestani asti olin nähnyt kaikkien
hänen ympärillään vapisevan hänen silmäkulmiensa rypistystä. Hän
viittasi minua istuutumaan, enkä ole milloinkaan totellut käskyä
niin kerkeästi, sillä tuskinhan kykenin jaloillani pysymäänkään.
Hän itse asteli edestakaisin lattialla.
Sinä olet nähnyt isäni ja muistaakseni pannut merkille hänen
kasvonpiirteittensä ihmeellisen ilmehikkyyden. Hänen silmänsä ovat
luonnostaan vaaleahkot väriltään, mutta kiihtymys tai suuttumus
antaa niille tummemman ja tulisemman hehkun; hänellä on myös
tapana mytistää huuliansa, milloin mielensä kuohuu, ja se ilmaisee
luonteenomaisen kiivauden ja harjaannutetun maltin taistelua. Ensi
kertaa nyt olimme kahden kesken hänen Skotlannista palattuansa, ja
kun hänessä ilmeni noita kuohunnan oireita, pidin hyvinkin varmana,
että hän oli aikeissa käydä vaatimaan tiliä kaikkein enimmin
kammoamistani asioista.
Sanomattomaksi huojennuksekseni huomasinkin erehtyneeni; tiesipä
hän mr. Mervynin epäluuloista tai huomioista mitä tahansa, minun
kanssani hän ei siitä aiheesta puhella aikonutkaan. Pelkurina
raukkana tunsin suunnatonta kevennystä, vaikka jos hän olisi
todella penkonut korviinsa ehkä tulleita ilmotteluja, niin ei
todellisuus olisi voinut merkitä mitään siihen verraten, mitä
hänen epäluulonsa olisivat saattaneet hautoa koolle. Mutta joskin
itseluottamukseni elpyi odottamattomasta pelastuksestani, ei
minulla ollut miehuutta itse ärsyttää alulle väittelyä, joten jäin
ääneti vastaanottamaan hänen käskyjänsä.
'Julia', hän sanoi, 'asiamieheni kirjottaa minulle Skotlannista,
että hän on saanut minulle vuokratuksi maatalon, kunnollisesti
kalustetun ja perheeni mukavuudeksi tarpeellisesti varustetun -- se
on kolmen penikulman päässä siitä, jonka ostoa olin suunnitellut'.
Hän pysähtyi ja näytti odottavan vastausta.
'Mikä tahansa asuinpaikka teille soveltuu, sir, sen täytyy
minullekin olla täysin mieluisa.'
'Hm! -- En kuitenkaan tarkota, Julia, että sinä talvea asuisit ihan
yksinäsi tuossa talossa.'
Mr. ja mrs. Mervyn, ajattelin itsekseni. 'Mikä seura vain on teille
mieleen, sir', vastasin ääneeni.
'Hoo, tätä kertakaikkista alttiuden henkeä on hiukan liiaksi --
oivallinen mielenlaatu toiminnassa, mutta sinun sitä hokiessasi en
voi olla ajattelematta mustien palkollistemme ikuisia salaameja
Idässä. Sanalla sanoen, Julia, minä tiedän pitäväsi seurasta ja
aion kutsua erään nuoren henkilön, kuolleen ystävän tyttären,
viettämään muutamia kuukausia luonamme.'
'Eihän hän kotiopettajatar liene, taivaan tähden, _papa!_'
huudahdin minä poloinen, kun peljästykseni sillä hetkellä kokonaan
voitti varomiseni.
Ei, ei kotiopettajatar, miss Mannering', vastasi eversti hieman
ankarasti, 'vaan nuori neiti, jonka oivallisesta esimerkistä uskon
sinun oppivan itsesi hillitsemisen taitoa, hän kun on saanut
vastoinkäymisten koulussa kasvatuksensa'.
Tähän vastaaminen olisi ollut liian vaaralliselle pohjalle
tunkeutumista, joten syntyi kotvan äänettömyys.