Eversti asteli mietteissään edes takaisin vierashuoneessa, kun
palvelija emäntä jälleen astui sisälle, tiedustaakseen hänen käskyjään.
Ne annettuaan tavalla, jota arveli "talon edulle" otollisimmaksi,
vieras pyysi saada viivyttää häntä tovin.
"Luullakseni", hän sanoi, "rouva, jos äsken oikein ymmärsin, kadotti
mr. Bertram poikansa tämän viidennellä ikävuodella?"
"Niin kyllä, sir, siitä ei ole epäilemistäkään, vaikka höpötellään
paljon joutavaa siitä, miten se kävi, sillä se on vanha juttu nyt
ja jokainen kertoo sitä omalla tavallaan takkavalkean ääressä,
kuten mekin teimme. Mutta hukkaannuksiin lapsi joutui viidennellä
ikävuodellaan, kuten teidän arvoisuutenne sanoi, hra eversti; ja kun
asia valmistamattomasti ilmotettiin armolliselle rouvalle, joka silloin
kantoi toista lastaan, niin se vei häneltä hengen sinä samaisena yönä
-- ja lairdi ei sen päivän jälkeen enää menestynyt, vaan kävi ihan
välinpitämättömäksi kaikesta -- vaikka hänen tyttärensä, miss Lucy,
isommaksi tultuaan yritteli pitää järjestystä taloudessa -- mutta
mitä kykeni hän poloinen saamaan aikaan? -- niin että nyt he ovat
menettäneet kodin ja konnun."
"Voitteko muistaa, rouva, mihin aikaan vuodesta suunnilleen katosi
lapsi?"
Emäntä kotvan aprikoittuaan ja muisteltuaan vastasi olevansa varma
siitä, että "tähän vuodenaikaan se sattui". Hän lisäsi muutamia
paikkakunnallisia muistoja, joista päättäen päivämäärä osui marraskuun
alkupuoliskolle.
Vieras kiersi huoneen pariin kertaan äänetönnä, mutta viittasi mrs.
Mac-Candlishia viivähtämään.
"Käsitinkö oikein", hän sitte kysyi, "että Ellangowanin maatila on
myytävänä?"
"Myytävänä? -- se myydään huomispäivänä enimmän tarjoovalle -- ei
vainkaan sentään huomeneltain, hyväinen aika, sehän on sapatti, vaan
maanantaina, ensimäisenä arkipäivänä. Irtain ja karja pannaan vasaran
alle samaan aikaan. Koko piirikunnassa ollaan sitä mieltä, että on
häpeä hoputtaa huutokauppaa tällaiseen aikaan, jolloin tuon ikuisen
Amerikansodan tautta on niin niukalti rahaa liikkeellä Skotlannissa,
että joku voi saada maan pilahinnasta -- paholainen ne periköön, jos ma
oikein sanon!" kuohahti kelpo emäntä otaksuttua vääryyttä ajatellessaan.
"Ja missä tapahtuu myynti?"
"Paikan päällä, kuten kuulutuksessa sanotaan -- eli minun ymmärtääkseni
Ellangowanin päärakennuksessa, teidän arvoisuutenne."
"Ja kenellä ovat näytettävinä talonkirjat, vuokraluettelo ja kartta?"
"Eräällä hyvin siivolla miehellä, sir, piirikunnan sijaissheriffillä,
jolla on riita-asiain ylioikeuden valtuutus. Hän on parhaillaan
kauppalassa, jos teidän arvoisuutenne haluaisi häntä tavata; ja hän
tietää kertoa teille lapsenkin katoamisesta enemmän kuin kukaan, sillä
entinen sheriffi -- joka oli ikäänkuin hänen esimiehensä -- näki paljon
vaivaa koettaessaan saada totuutta ilmi, kuten olen kuullut."
"Ja tuon herrasmiehen nimi on --"
"Mac-Morlan, sir, -- hän on rehti mies ja hyvässä maineessa."
"Lähettäkäähän minun tervehdykseni -- eversti Manneringin tervehdykset
hänelle ja ilmottakaa, että minua ilahuttaisi, jos hän suvaitsisi
illastaa kanssani ja tuoda nuo paperit mukanaan -- ja minä pyydän
teitä, rouva, olemaan tästä vaiti kaikille muille."
"Minäkö sanaakaan hiiskahtaisin, sir? Soisinpa teidän arvoisuutenne"
(niiaus) "tai kenen tahansa maansa puolesta taistelleen kunnioitettavan
herrasmiehen" (toinen niiaus) "omistavan tuon maatilan, kun kerran
vanhan suvun on lähteminen" (huokaus), "mieluummin kuin tuon ovelan
roiston, Glossinin, joka on noussut parhaan ystävänsä häviöstä. Ja nyt
kun asiaa ajattelen, niin minäpä sieppaankin hilkkani ja päällyskenkäni
ja lähden mr. Mac-Morlanille itse -- hän on kotosalla juuri tähän
aikaan -- - on vain askel matkaa."
"Tehkää niin, emäntä hyvä, kiitän teitä. Ja käskekää palvelijani
sillävälin tuoda tänne salkkuni."
Minuutin tai parin kuluttua oli eversti Mannering rauhallisesti
istumassa, kirjotusneuvot edessään. Meillä on valta katsella hänen
olkansa yli hänen kirjottaessaan, ja mielellämme ilmotamme lukijoille
kirjeen sisällön. Se oli osotettu squire Arthur Mervynille, Mervyn
Halliin, Llanbraithwaiteen, Westmorelandin maakuntaa. Siinä oli
selostus kirjottajan matkasta sen jälkeen kun oli hänestä eronnut, ja
jatko kuului:
"Ja nyt, miksi vieläkin nuhtelet minua raskasmielisyydestäni,
Mervyn? Luuletko, että minä viidenkolmatta vuoden kuluttua,
taisteluja, haavoja, vankeutta, vastuksia kaiken näköisiä
koettuani, voin yhä olla sama eloisa, vauhko Guy Mannering, joka
sinun kanssasi kapusi Skiddaw'n laelle tai ammuskeli metsälintuja
Crossfellilla? Sinä, joka olet pysynyt kotoisen onnen suojelemana,
et paljoakaan muutu; käyntisi on kevyttä ja mielesi päiväpaistetta
tulvillaan; mutta se on terveyden ja kohtuullisuuden siunattua
vaikutusta, ja niitä on autellut tyytyväinen luonne sekä tasainen
soluminen elämän virtaa alas. Mutta minun urallani on ollut
tiheässä vaikeuksia, epäilyjä ja erehdyksiä. Lapsuudestani asti
olen ollut sattuman leluna, ja vaikka tuuli on useasti tuonut minut
satamaan, niin tämä on harvoin ollut luotsin haluama. Sallihan
minun muistuttaa sinulle -- mutta sen täytyy käydä lyhyimmittäin
-- nuoruuteni kummallisia ja oikukkaita vaiheita sekä miehuuteni
vastoinkäymisiä.
Edellisissä, sanonet, ei ollut mitään peräti masentavaa. Kaikki ei
käynyt parhain päin, mutta kaikki meni mukiin. Isäni -- vanhan,
mutta köyhtyneen suvun vanhin poika -- jätti minulle suvun
päämiehen nimeä paitsi vähäisen perittävää, joutuessani hänen
parempionnisten veljiensä suojelukseen. He pitivät minusta niin
paljon, että olivat vähällä riitaantua minusta. Piispa-setäni
halusi minua hengelliseen säätyyn ja tarjosi palkkapitäjää --
kauppias-setäni olisi pannut minut liikekonttoriin ja aikoi antaa
minulle osuuden Mannering & Marshallin tuottavaan kauppahuoneeseen
Lombardkadulla.
Näiden kahden tuolin reunalta, eli oikeammin näiltä kahdelta
pehmeältä, mukavalta, hyvin täytetyltä jumaluusopin ja kaupan
istuimelta minä kovaonninen luiskahdin väliin ja suistuin rakuunan
satulaan. Jälleen toivoi piispa naivani Lincolnin tuomiorovastin
veljentyttären ja perijättären. Neuvosmies taasen esitti minulle
vanhan Sloethornin, suuren viinikauppiaan ainoata tytärtä; tuo
pomo oli kyllin rikas voidakseen vaikka heitellä nappikuoppaa
kultamoidoreilla ja antaa pankinseteleitä keränpohjallisiksi. Ja
jotenkuten minä pujotin kaulani kumpaisestakin silmukasta irti ja
nain -- köyhän Sofia Wellwood-paran.
Sanonet, että sotilaallisen urani, seurattuani rykmenttiäni
Intiaan, olisi pitänyt suoda minulle jotakin tyydytystä; ja
sitä kyllä olen saanutkin. Saatat niinikään huomauttaa, että
jos petinkin holhoojieni toiveet, niin en joutunut heidän
epäsuosioonsa. Sääsihän kuollessaan piispa minulle siunauksensa,
käsinkirjotetut saarnansa ja omituisen salkun, joka sisälsi
Englannin kirkon etevimpien miesten rintakuvia; ja toinen setäni,
Sir Paul Mannering, jätti minut ison omaisuutensa ainoaksi
perijäksi.
Mutta tämä kaikki ei minua nimeksikään hyödytä -- sanoinhan
sinulle, että mieltäni painaa vaiva, jonka vien mukanani hautaan,
ainainen maruna olemassaolon juomassa. Syyn kerron sinulle
nyt yksityiskohtaisemmin kuin minulla oli sydäntä selitellä
majaillessani sinun vieraanvaraisen kattosi alla. Varmaan
useastikin kuulet sitä vielä mainittavan, ja kenties muutoksin ja
perättömin lisin. Siksipä ilmotan sen suoraan; ja älköön sitten
itse tapaus tai sen minuun painama raskas mieliala koskaan toiste
tulko puheeksi keskenämme.
Sofia, kuten tiedät, tuli mukanani Intiaan. Hän oli yhtä viaton
kuin vallaton; mutta meidän kumpaisenkin onnettomuudeksi yhtä
vallatonkin kuin viaton. Omat tapani kaavautuivat osittain sikseen
jättämistäni opinnoista, osittain taipumuksesta eristäytymiseen,
mikä ei oikein soveltunut asemaani rykmentin päällikkönä maassa,
missä jokainen herrasmiehen arvoa vaativa asukas tarjoaa ja odottaa
yleistä vieraanvaraisuutta.
Tiedät kuinka suuressa pulassa toisinaan olimme valkoihoisista
miehistä, täydennellessämme taistelurintamaamme. Erityisen
ahdingon hetkenä liittyi rykmenttiimme vapaaehtoisena muuan nuori
mies, Brown nimeltään. Hän oli toiminut kauppa-alalla, mutta
huomasi sotilaselämän luonteelleen sopivammaksi ja jäi joukkoomme
upseerinkokelaaksi. Minun on oltava oikeamielinen onnetonta uhriani
kohtaan: hän käyttäysi kaikissa sattuneissa tilaisuuksissa niin
uljaasti, että ensimäistä vapaaksi joutuvaa sijaa pidettiin hänelle
kuuluvana.
Olin joitakuita viikkoja etäisellä retkeilyllä. Palattuani huomasin
tuon miehen vakiintuneen ihan ystäväksi kotiini sekä alituiseen
seurustelevan vaimoni ja tyttäreni kanssa. Tuollainen olotila oli
minulle monestakin syystä epämieluisa, vaikkei hänen käytöstänsä
tai luonnettansa vastaan voinut mitään väittää. Olisin kuitenkin
saattanut suopua hänen tuttavallisuuteensa perheessäni, ellei
toinen mies olisi käynyt minulle vihjailemaan.
Jos luet uudestaan Othellon -- sitä kirjaa en enää hirviä avata
--, niin saat jotakin käsitystä siitä, mitä noista puheista
oli seurauksena; tarkotan vaikuttimiani, sillä tekoni, Jumalan
kiitos, olivat vähemmän moitittavia. Muuan toinen kokelas kaipasi
ensimäistä upseeriksi ylentämisen tilaisuutta. Hän kohdisti
huomioni vaimoni ja tuon nuoren miehen välille muodostuneeseen
suhteeseen, jota johti minut nimittämään keimailuksi. Sofia oli
puhdas, mutta puhtaudestaan ylpeä, ja mustasukkaisuuteni härnäämänä
hän varomattomana autteli ja rohkaisi tutunomaisuutta, jota
näki minun paheksivan ja epäluuloisena tarkkailevan. Brownin ja
minun välillämme vallitsi jonkunlainen sisäinen vieroksuminen.
Hän yritti parikin kertaa voittaa ennakkoluuloisuuteni; mutta
mieleenlyöttymäni vallassa ollen tulkitsin hänen vaikuttimensa
väärin. Tuntiessaan itsensä halveksien työnnetyksi takaisin luopui
hän siitä, ja ollen ilman sukua ja ystäviä oli hän luonnollisesti
valppaampi tarkkailemaan sen esiintymistä, jolla oli molemmat edut.
On kummallista, että näin kiduttavaa kirjettä kyhätessäni pyrin
kuitenkin pitentämään hommaani, ihan kuin voisin siten tuonnemmaksi
lykätä vauriota, joka jo kauvan on elämääni katkeroittanut. Mutta
-- kerrottava se on, ja kerronkin sen lyhyeen.
Vaikkei vaimoni ollut enää nuori, oli hän yhäkin kukoistavan
kaunis ja -- olkoon se sanottuna omaksi puolustuksekseni --
häntä miellytti, että hänestä sitä ajateltiin -- toistan mitä
edellä huomautin. Sanalla sanoen, hänen siveyttään en konsanaan
epäillyt, mutta Archerin viekkaiden viittausten vaikutuksesta aloin
ajatella, että hän ei välittänyt mieleni rauhasta ja että nuori
Brown osotteli huomaavaisuuttaan ynseydestä minua kohtaan ja minua
uhmaillakseen. Hän puolestaan kenties katsoi minut sorronhaluiseksi
ylimysluontoiseksi mieheksi, joka käytin yhteiskunnallista ja
sotilaallista arvoani alhaisempieni härnäämiseen. Ja jos hän
älysi typerän mustasukkaisuuteni, niin hän luultavasti piti tuon
luonteeni kipeän kohdan ärryttämistä kostokeinona niiden pikku
loukkausten vastapainoksi, joita minun vallassani oli hänelle
tuottaa.
Eräs teräväjärkinen ystäväni kuitenkin tulkitsi hänen
lähentelyjänsä haitattomammiksi tai ainakin vähemmän loukkaaviksi.
Hänen käsityksensä mukaan tarkottivat ne Julia-tytärtäni, vaikkakin
ensi kädessä kohdistuivat hänen äitinsä kannatuksen suostutteluun.
Tämä ei olisi ollut mikään kovin imarteleva tai miellyttävä yritys
hämäräperäisen ja maineettoman nuoren miehen taholta; mutta
minä en olisi loukkaantunut tällaisesta hullutuksesta niinkuin
epäilemästäni röyhkeämmästä tavottelusta. Mutta loukkaannuksissani
minä olin, ja ihan sydänjuuria myöten.
Pienoinen kipinä virittää lieskan, missä kaikki sytykkeet ovat
valmiina. Olen ihan unohtanut riitamme lähimmän aiheen, mutta jokin
korttipöydässä sattunut mitättömyys se johti kiivaisiin sanoihin ja
kaksintaisteluhaasteeseen. Me kohtasimme toisemme silloin haltuuni
uskotun linnotuksen muurien ja puistikon ulkopuolella, siirtokunnan
rajalla. Näin oli järjestetty Brownin turvallisuudeksi, siltä
varalta että hän olisi pelastunut. Melkeinpä soisin niin käyneen,
vaikkakin minun kustannuksellani; mutta hän kaatui ensimäisellä
laukauksella.
Yritimme häntä auttaa; mutta kimppuumme syöksähti joukkue
"saalistajia", erästä lajia alkuasukas-konnia, jotka aina
väijyskelivät rosvottavaa itselleen. Archer ja minä vaivoin
pääsimme ratsaille ja murtausimme niiden keskitse tuimalla
kahakalla, jossa hän sai pahoja vammoja. Onnettoman päivän
vastoinkäymisten kukkuraksi oli vaimoni aavistellut, missä mielessä
olin lähtenyt linnotuksesta, ja määrännyt kantotuolinsa seuraamaan
minua. Silloin säikytteli häntä toinen tuollainen ryöväriparvi,
jonka vangiksi hän oli vähällä joutua. Ratsuväkemme osasto ehti
väleen avuksi; mutta minä en voi salata itseltäni, että tuon
tuhoisen aamun tapaukset ankarasti järkyttivät jo heikkoa terveyttä.
Luullen kuolemaisillaan olevansa tunnusti Archer omasta päästään
keksineensä joitakuita seikkoja ja omiin tarkotuksiinsa pahimmin
päin tulkinneensa toisia. Mutta tämänkään aiheuttama täysi
selvitys ja molemminpuolinen sovinto ei kyennyt ehkäisemään
vaimoni hivumisen kehitystä. Hän kuoli noin kahdeksan kuukauden
kuluttua tämän jälkeen: minulle jäi vain tytär, jonka mrs.
Mervyn on nyt toistaiseksi ottanut ystävälliseen hoitoonsa.
Juliakin oli varsin arveluttavasti sairaana, siinä määrin, että
minä luovuin päällikkyydestäni ja palasin Europaan, missä hänen
syntymäilmastonsa, aika ja uusi ympäristö ovat autelleet hänen
alakuloisuutensa hälvenemistä ja terveytensä palautumista.
Nyt kun tunnet tarinani, et enää kyselle raskasmielisyyteni
syytä, vaan antanet minun hautoa sitä mieleni mukaan. Onhan yllä
kerrotussa totisesti kylliksi karvautta, joskaan ei myrkkyä,
kalkkiin, jonka niin usein mainitset menestyksen ja maineen
valmistaneen lepovuosieni virkistäjäksi.
Voisin lisätä seikkoja, joita vanha opettajamme olisi käyttänyt
esimerkkeinä "sallimanpäivistä", mutta sinä nauraisit, jos
sellaisista puhuisin, erittäinkin kun tiedät, etten sellaisia usko.
Kuitenkin olen juuri tähän taloon tultuani, mistä nyt kirjotan,
kuullut kummallisen yhteensattumuksen, josta meille vastakertana
koituu omituista puheenaihetta, jos sen saan riittävästi
todistetuksi.
Mutta tällä kertaa säästän sinut siitä, odottaessani luokseni
erästä henkilöä puhelemaan täällä päin parhaillaan myytäväksi
tulleen maatilan ostosta. Olen samaiseen paikkaan hupsusti
kiintynyt, ja toivon ostoni olevan nykyisten omistajien parhaaksi,
koska eräällä taholla suunnitellaan tilan saamista alle arvonsa.
Kunnioittavat terveiseni mrs. Mervynille; ja uskon sinulle,
vaikka kerskutkin olevasi niin eloisa nuori herrasmies, Julian
suutelemisen minun puolestani. Hyvästi, veikkoseni. Veljeydellä