ELLI (nauraen). Älä puhu! Et sinä ole koskaan minua hakkaillut.
MAUNO. Kyllä kai minä itseni tunnen. Nyt minä sen teen. Kuule! Lupaatko
tulla minun kanssani —
ELLI (pilaillen). Laulujuhlilleko? Jos ne löydämme jostakin?
MAUNO (taas masentuneena). No, ei sitten puhuta niin kaukaisesta
tulevaisuudesta! Tuletko nuorisojuhlille pääsiäisenä? Se on ainakin
niin lähellä se aika, ettei siihen mennessä ennätä mitään kummia
tapahtua. Emme ole vielä silloin kihloissa.
ELLI. Emmekö?
MAUNO (veitikkamaisesti). Olemmeko sitten?
ELLI (kujeillen). Näyttää jotenkin varmalta, etten minä ainakaan ole.
MAUNO. No, sitten ajamme yhdessä kirkonkylään pääsiäisenä!
OLLI (säntää sisään perältä). No, voi tätä hirmuisten petosten ja
kavalien juonien ehtoota! Olen hakenut teitä ympäri talon —
MAUNO. Ja etsinyt kuin kiljuva jalopeura, nielläksesi meidät.
ELLI (hypähtää ylös ja menee Ollin luo.) Anna anteeksi, Olli! Tämä oli
kokonaan Maunon syy. Ai! Avaimet! Ne unohdin jo toisen kerran. Anna
pian, Mauno! Muuten saan ripsua.
MAUNO (antaa avaimet). Ole hyvä!
ELLI. Kiitos! Tehkää nyt hyvin ja tulkaa kahvipöytään! Mutta sallikaa
minun juosta edellä! (Livahtaa pois peräovesta.)
OLLI. Vai ajat sinä Ellin kanssa kirkolle! Vai ajat! Minä kuulin.
MAUNO. Ajan minä.
OLLI. Olet sinä koko peijooni! Otat vangiksi Ellin avaimet ja pakotat
hänet kuuntelemaan tyhmyyksiäsi! Pitäisi sinun tietää, että juttusi
ovat tylppiä kuin perunanuija! Oikea peruna! nuija!
MAUNO (voitonriemuisesti nauraen). Niinkö luulet? Meillä oli hyvin
kiintoisa keskustelu!
OLLI. Taisit jo kosaistakin? Tunnusta totuus!