"Me suostumme ehdotukseenne, jos voimme sopia maksusta, sillä minulla ei
ole rahoja mukanani, ja mökilläkin on minulla tuskin pariasataa
dollaria."
"Onko tabakki? Ja tee?"
"On; enemmänkin."
"Voiko te hakea? Si?"
Rolf vaikeni, katsoi maahan ja sitten ranskalaista suoraan silmiin.
"Luotatteko minuun, että nyt otan mukaani puolet nahkoista; loput saan,
kun palaan rahat mukanani."
Ranskalainen näytti vähän hämmästyvän, sanoi sitten: "Parbleu, te katso
ulos hyvältä. Se ole hyvä. Te varma hyvä mies, parbleu."
Rolf siis lähti matkaan, vieden puolet nahkoista mukanaan ja neljän
päivän kuluttua hän palasi takaisin, ja maksoi kalpealle, mutta
ilostuvalle ranskalaiselle ne sataviisikymmentä dollaria, jotka hän oli
saanut Van Cortlandtilta, ynnä muita rahoja sen verran, että siitä
keräytyi satayhdeksänkymmentäviisi dollaria. Lopun hän korvasi,
antamalla runsaasti sokeria, teetä ja muuta ruuansärvintä mitä
ranskalainen tarvitsi. Ranskalainen huomattiin sangen herttaiseksi
mieheksi. Hän ja Rolf kiintyivät toisiinsa suuresti, ja pudistaessaan
toistensa kättä erotessaan tekivät he sen siinä toivossa, että toiste
kohdattaisiin onnellisemmissa oloissa.
François la Colle lähti urheasti lumiselle, yhdeksänkymmenen mailin
pituiselle kotomatkalleen, Rolf taas palasi etelään mukanaan nahkat,
jotka sangen runsaasti korvasivat mitä hän oli niistä maksanut, vieläpä
monella tavalla muodostivat hänen tulevaa elämäänsä ja kerran tavallaan
pelastivat hänen henkensäkin.