"En... mutta mikä teidän nimenne on?"
"Nimeni oli Apinain Tarzan, kun ensin jouduitte minut tuntemaan",
vastasi toinen.
"Apinain Tarzan!" huudahti tyttö. "Ja teidänkö siis oli se kirje,
johon lähtiessäni vastasin?"
"Minun. Kenen kirjeeksi sitä muuten luulitte?"
"Sitä en tiennyt, mutta siitä vain olin varma, ettei se tullut
teiltä, sillä Apinain Tarzan oli kirjoittanut englanniksi, mutta
tehän ette ymmärtänyt sanaakaan mitään kieltä."
Taas Tarzan naurahti.
"Se on pitkä historia, mutta minä sen kuitenkin kirjoitin, kun en
osannut puhua. Ja nyt D'Arnot on vielä pahentanut asiaa opettaen
minulle ranskaa englannin sijasta... Mutta lähdetään nyt", lisäsi
hän. "Hypätkää minun autooni. Koetetaan saada kiinni isänne ja
toiset. Heillä ei ole kovin pitkää etumatkaa."
Heidän ajaessaan maantietä pitkin Tarzan sanoi:
"Kirjeessänne sanoitte rakastavanne toista miestä -- minuako te siis
sillä tarkoititte?"
"Ehkä niin", vastasi tyttö kiertelemättä.
"Mutta Baltimoressa -- oh, kuinka olenkaan teitä etsinyt --
kerrottiin, että te luultavasti jo olitte naimisissa. Joku
Canler-niminen mies kuuluu lähteneen tänne viettämään häitä teidän
kanssanne. Onko se totta?"
"On".
"Rakastatteko häntä?"
"En."
"Rakastatteko minua?"
Tyttö kätki kasvot käsiinsä.
"Minä olen antanut toiselle lupaukseni. Minä en voi vastata teille,
Tarzan", nyyhkytti hän.
"Te olette jo vastannut. Mutta kertokaa nyt, miksi menette naimisiin
miehen kanssa, jota ette rakasta?"
"Isäni on hänelle velkaa."
Äkkiä muistui Tarzanin mieleen hänen lukemansa kirje -- sekä Robert
Canlerin nimi ja kaikki vihjailtu pula, jota hän ei silloin ollut
kyennyt ymmärtämään. Hän hymyili.
"Jollei isänne olisi menettänyt aarrettaan, niin ettekö siis
tuntisikaan itseänne velvolliseksi pitämään sille Canlerille
antamaanne lupausta?"
"Minä voisin pyytää häntä vapauttamaan minut siitä."
"Entä jos hän kieltäytyisi?"
"Minun lupaukseni on lupaus."
Tarzan oli hetkisen ääneti. Auto vieri eteenpäin huimaavaa vauhtia
epätasaisella tiellä, sillä tuli leimusi uhkaavasti heidän oikealla
puolellaan, ja jos tuuli taas olisi kääntynyt, olisi se saattanut
pyyhkäistä lieskan edellään hurjassa raivossa ainoan pakotien yli.
Vihdoin he olivat päässeet vaarallisen kohdan ohi, ja Tarzan hiljensi
vauhtia.
"Entä jos minä kysyisin häneltä?" uskalsi hän ehdottaa.
"Hän tuskin suostuisi vieraan pyyntöön", vastasi tyttö, "varsinkaan
sellaisen, joka haluaisi minua itselleen."
"Terkoz toki sai väistyä", sanoi Tarzan synkästi.
Jane Porteria puistatti, ja hän vilkaisi pelokkaasti jättimäiseen
olentoon.
"Täällä emme ole afrikkalaisessa viidakossa", virkkoi hän; "te ette
ole enää mikään villi eläin. Olette herrasmies, eivätkä sellaiset
kylmäverisesti tee murhaa."
"Sydämeltäni olen vielä villi eläin", vastasi toinen ikäänkuin
itsekseen. Jälleen he olivat hetkisen vaiti.
"Jane Porter", sanoi mies vihdoin, "jos olisitte vapaa, niin
suostuisitteko kanssani avioliittoon?"
Jane yritti koota ajatuksiaan. Mitä hän tiesi tästä oudosta miehestä,
joka istui hänen vieressään? Mitä hän itse tiesi itsestään? Kuka hän
oli? Ketkä olivat hänen vanhempansa?
"Te ette vastaa", sanoi Tarzan. "Pelkäättekö loukkaavanne minua?"
"En tiedä, mitä vastaisin", lausui Jane Porter alakuloisesti. "En
käsitä omaa mieltäni."
"Ettekö siis rakasta minua?" kysyi mies tasaisella äänellä.
"Älkää kysykö minulta. Tulette onnellisemmaksi ilman minua. Teitä
ei ole koskaan aiottu yhteiskunnan muodollisiin rajoituksiin ja
sovinnaisuuksien pakkopaitaan -- sivistynyt elämä väsyttäisi teitä,
ja pian alkaisitte ikävöidä takaisin vapauteenne, elämään, johon minä
olen yhtä täydellisesti soveltumaton kuin te olette meikäläiseen."
"Luulen ymmärtäväni teitä, sillä mieluummin toivon näkeväni teidät
onnellisena kuin itse siksi tulevani... Käsitän nyt, että te ette
voisi tulla onnelliseksi -- apinan kanssa."
Hänen äänessään värähti juuri hiukkasen katkeruutta.
"Älkää, älkää sanoko niin", moitti tyttö. "Te ette käsitä."
Mutta ennenkuin hän ehti jatkaa, kiidätti äkillinen tienmutka heidät
pienen kylän keskelle. Heidän edessään oli Claytonin auto hänen
tuomansa seurueen ympäröimänä.