Yön kalvas sisko, murhe lempeä,
Oi, mulle tähtilinnas avaa sä;
Mua mustat hornanhenget vainoaa,
Sun luonas enkö rauhan majaa saa,
Oi hellä äiti murhe?
Sä nostat huntus tummansinisen,
Ja kruunu kiiltää mustain kutrien;
Sä laupeaana kätes ojennat
Ja rauhan maahas mua viittoat,
Oi hellä äiti murhe.
Kas, yli maan ja vetten lepää yö,
Ja taivahalla tuikkaa tähtivyö.
Kaikk' äänetönnä uinuu, minä vain
Nyt valvon, ja sä valvot kerallain,
Oi hellä äiti murhe.
Oi mulle selitä — sä tiedät sen —
Mi synkkyys täyttävi mun sydämen'.
Oi sano kaikki nyt, nyt juuri sa
Suo mulle huoneessasi valoa,
Oi hellä äiti murhe.
Sa oothan kuningatar elämän
Ja lohtu sydän raukan särkyvän?
Kai luona kehtoni sä seisoit jo,
Ja lauloit, mik' ois mulle kohtalo,
Oi hellä äiti murhe?
Maan rauhattuus jo raukee lepohon,
Sen hurjat äänet valjenneet jo on;
Mut kun mä silmät nostan, havaitsen
Sun kasvoillasi kiillon taivaisen,
Oi hellä äiti murhe.
Oi, silmissäni pilvet hajoaa,
Ja valon maihin katse vajoaa!
Ikuinen toivo tunkee rintahain
Salaman lailla, loistain, lohduttain,
Oi hellä äiti murhe!
On katse hellä, loisto kirkas sun,
Sä siivin lumivalkein kannat mun;
Siis ylös! mukanas mua, armas, vie,
Käy valon, kultavalon maille tie,
Oi hellä äiti murhe!