Oi milloin Runo nousee Tuhkastansa
Ja Herran lapseks nostaa hengen jalon?
Kuin kauan karttaa tietä Isän talon
Kuin enkel' langennut se uhkallansa?
Kons' samean se hylkää maailmansa
Ja tanssins' öisen kesken virvain palon?
Kons' avosilmin nähdä saa se valon
Ja uskon Kristukseen saa rintahansa? — —
Mit' ihmislapsi lempii kuolevaista,
Myös hänet tahtoo kuolemaan se niellä
Ja autuuttansa riistää taivahaista!
Oi, kell' on silmät, näkee murhemieliä:
Vaikk' uskovasta runoilija kulkee,
Niin pakanan hän sydämeensä sulkee!
Öisiä säveleitä.